29.07.2023
Ei miekkaa pojalle! – Ne puero gladium!
Miksei pojalle voisi antaa kokeeksi miekan? Ettei valtiolle koituisi mitään vahinkoa. – ”Ne quid detrimenti capiat res publica (Livius). Toki tämä koskee myös muita ammatteja kuin kuninkaita, perimysvaltaa, demokratiaa ja poliitikkojamme sekä nykyisin etenkin mediavaltaamme. Taiteessa ja sen arvostelussa suutari pysyköön lestissään – ”Ne sutor supra crepidam, (Apelles, Plinius vanhempi).”
Suomessa kiista kytee siitä, kuka Natossa edustaa Suomea. Nyt tuntuisi luonnolliselta jatkaa Sauli Niinistön edustamalla tavalla. Pian valtion päämies kuitenkin vaihtuu, ja riidan ainekset ovat olemassa. Vastaava ”lautaskiista” käytiin aikanaan Suomen liittyessä EU:n jäseneksi. Syntyi kahden lautasen malli. Siitä päästiin eroon vasta kun presidentiltämme vietiin lautanen. Siihen riitti kirjaus perustuslakiin, jonka mukaan EU:n ykkösnyrkki on pääministeri Suomea edustaen. ”Vaaraa ei koskaan voiteta ilman vaaraa.” – ”Numquam periclum sine periclo vincitur” (Publius Syrus).
Vaaran pelkkä aistiminen oli askel ulos sellaisesta ulkopolitiikasta, jossa elimme Urho Kekkosen aikana ja josta presidentti Mauno Koivisto alkoi luopua ja viedä maata arvostamaansa parlamentarismin suuntaan. Jossain tapauksessa ehkä jopa tavalla, jota itsekin myöhemmin katui. Presidentti ei voinut olla kaikkialla. ”Jos on kaikkialla, ei ole missään.” – ”Nusquam est, qui ubique est.” (Seneca).
Tänään, suositun presidentti Niinistön kaudella, saatamme vielä hyväksyä presidentille lautasen Naton pöytiin ja merkittävää ”arvovaltaa” myös siellä, missä pääministerimmekin näkisi itsensä mukana. Merkkejä tästä näkyi jo pandemian käynnistyessä, kun presidenttimme esitti omaa ”nyrkkiään” hoitamaan muuten kovin pääministerikeskeisesti hoidetussa erityistehtävässä. ”Nyt voi karkottaa huolet jo viinillä.” – ”Nunc vino pellite curas.” (Horatius).
Tänään meillä vallitsee kohtuullinen yksimielisyys siitä, että presidentti edustaa Suomea Naton huippukokouksessa. Taustalla on nähtävissä vahvaa kansansuosiota nauttivat Sauli Niinistön persoona. Vilnassa Naton huippukokouksessa Suomen delegaatiota johti Sauli Niinistö. Siis ensimmäistä kertaa Nato-maan presidenttinä. Tästä ei pidä kantaa meidän huoltamme. ”Voi ihmisten huolia, voi miten paljon on turhaa.” – ”O curas homnium, o quantum est in rebus inana.” (Persius).
Ensi vuonna 2024 vastaava kokous järjestetään sotilasliiton 75-vuotisjuhlakokouksena. Voi hyvinkin olla, että presidentin vaihtuessa Suomea edustaa tuossa kokouksessa joku muu kuin nyt vielä täysin avoinna oleva presidenttimme viranhoitaja. Ehkäpä pääministerillämme ja tulevalla presidentillä ei ole sellaisia luottamuksellisia suhteita kuin mitä nyt on? Pääministeri Petteri Orpo sai tyytyä kahvitteluun Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa. Muissa Pohjoismaissa Niinistön isännöimään tilaisuuteen oli kutsuttu pääministerit. Kun toimijat vaihtuvat syntyy mahdollisesti kiista vallasta ja sen luonteesta? Istuvan presidentin ja pääministerin väliset suhteet ratkaisevat, miten jännitteet syntyvät ja kuinka ne laukaistaan käytännön politiikassamme ja sen hoidossa. Tämän voi ilmoittaa ja hyvinkin varhain. ”Ilmoitan teille suuren ilon: meillä on paavi.” – ”Nuntio vobis gaudium magnum: Habemus papam.”
Julkinen riitely on jo rapauttanut luottamusta poliitikkoihin ja halvaannuttanut päätöksentekoa. Sitä on lisännyt mediavallan kasvu ja levottomat sosiaalisen median tarjoamat alustat myös poliittisille toimijoillemme. Tässä ”ilmasodaksi” kutsutussa mukana ovat myös sellaiset tahot, joita robotiikka ja tekoäly algoritmeineen ei aiemmin oikein edes tunnistanut. No nyt tunnistaa ja mukana on tällöin myös muita kuin perinteisiä poliittisia tahojamme. Näin kansanvallaksi nimetty on saanut koko ajan uusia kilpailijoitamme. ”Mikä on onnellisempaa kuin päästä eroon huolista.” – ”O quid solutis est beatius curis.” (Cartullus).
Tämä on puolestaan globaali kysymys ja edustaa kokonaan muuta kuin mihin olemme vallan ja sen käytön aiemmin asemoineet. Paikallinen ja lokaali, maaseudulla kylätasoinen yhteisö, joutuu reagoimaan kansallisiin ja geopoliittisiin haasteisiin. Maantieteilijänä, kulttuuri- ja sosiaalimaantieteilijänä nyt etenkin, toki myös luonnonmaantieteilijänä ja suunnittelumaantieteilijänä, tästä kantaa sellaista huolta, josta aiemmin vain kirjoitti teoreettisena mahdollisuutena. Nyt siihen osallistuvat algoritmimme ja näin matemaattinen maantiede on aineena suorastaan jumalallista valtaa ja sen vaikutuksia ei vain seuraava, vaan myös käyttävä robotiikan ja tekoälyn ohjailijamme. Takavuosina muinainen Neuvostoliito piti maantieteen omana tiedekuntanaan, kuten myös Yhdysvallat, eikä päästänyt ulkopuolisia sen tutkimuslaitoksiin. Poikkeuksena olivat vain tiedemiehet ja juuri poikkeuksetta miehinä. ”Ohimennen sanottu.” – ”Obiter dictum.”
Vallanjakoa koskevat riidat ovat tuttu, ei vain venäläinen vaan myös eurooppalainen ilmiömme. Meille tuttuja ja samankaltaisia riitoja löytyy omana aikanamme etenkin Liettuasta, Puolasta, Romaniasta ja Portugalista. Ulkopolitiikkaa pyritään hoitamaan mukamas presidentin sekä pääministerin yhteistyössä ja käsite ”koordinointi” on tullut tutuksi näissä maissa tutkijana vieraillen. Silkkitietä kulkien opiskelijoilleni esiteltiin niin ikään muinaisessa Neuvostoliitossa malleja, joita kadulla nujakoineet kansalaiset tukivat. Venäläiset miliisit olivat haukutuin osa tätä hallintoa ja purkivat turhautumistaan suomalaiselle professorille kadulla heitä tavaten. He ikävöivät haukuttuina ja vuosikausia syljettyinä rauhanpitäjinä kotimaahansa. Kun siitä raportoi suomalaisille, nämä paheksuivat tätä käytäntöäni ja kertoivat Paavo Väyrysen tapaan Neuvostoliiton olevan ikuinen. ”Kietoen todet hämäryyksiin.” – ”Obscuris vera involvens.” (Vergilius).
Liettuassa, Puolassa ja Romaniassa pääministeri ja presidentti eivät ole ajoittain edes puheväleissä. Julkinen riitely on rapauttanut luottamusta poliitikkoihin ja halvaannuttanut päätöksenteon, sanoo valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta ja Suomen Kuvalehdessä (28.07.2023). Ei ihme, että Suomea on nyt viety riitoineen Naton jäsenenä juuri tähän suuntaan Eurooppaa, ei toki osaksi muuta Pohjolaa. Puskurivaltiot ja itäinen Eurooppa ovat osa myös läntistä historiaa ja sen tulkintaa etenkin Yhdysvalloissa vieraillen ja luennoiden. Näitä mielikuvia ei pidä nyt tukea tai tyrmätä vaan pikemminkin oikaista ne omalla esimerkillämme. Mitä se sitten onkaan. ”Voi jospa kaikki (asiat) olisivat sellaisia.” – ”O si sic omnia!”
Liettuan rautarouvaksi ja Margaret Thatcheriksi kutsuttu Dalia Grybauskaiten on ollut useammankin naispoliitikon mallina. Suomessa tätä mallia käytti mm. edellinen pääministerimme rautarouvineen ministereinämme. Nämä rouvat (ei toki suomalaiset) ovat käyttäneet valtaansa myös Euroopan-neuvostossa, vaikka perustuslain mukaan EU-asiat kuuluvat hallitukselle, ei presidentille. Pahimmillaan naiset presidentteinä ovat jopa vaatineet televisiopuheissaan hallitusten eroa pääministereineen. ”Kuolee akka, poistuu taakka.” – ”Obit anus, abit onus.” (Arthur Schopenhauer?).
Suomi ei ole Liettua, mutta pääministeri Petteri Orpon hallituksen alkutaival on ollut vaikea ja pahimmillaan tämä tarjoaa presidentille mahdollisuuden puuttua Urho Kekkosen tapaan ”sovittelijana” kriisitilanteisiin ja tarvittaessa medioittemme kirjoitteluunkin myllykirjeineen. Näin Suomen lähihistoria tarjoaa mahdollisuuden palata takaisin henkilökeskeiseen hallintoon ja perässähiihtäjiimme. Tämä ei ole kuitenkaan ”luonnollinen velvoitus.” – ”Obligatio naturalis.” Pikemminkin ohimennen sanottu. ”Obiter dictum.”
Ranska on meille malliesimerkki puhtaasta presidenttikeskeisestä hallinnosta. Presidentti valitsee pääministeriehdokkaansa jo ennen vaaleja. Päinvastaisen esimerkin tarjoavat Itävalta ja Irlanti, joissa on yleisesti sovittu, ettei presidentti osallistu politiikkaan. Valtaa hänellä toki olisi, jos näin sitä käyttäisi.
Lautaskiistat ovat hyvin eurooppalainen tapa hoitaa hallintoa. Vahvan johtajan kaipuu on Suomessakin hyvin näkyvä ilmiö. Kun perustuslaki ei anna valtaa, Putinin kaltainen henkilö ottaa sen itselleen, koska sitä ei nimenomaan kielletä. Suosittua presidenttiä taas kohdellaan silkkihansikkain. Häntä ei uskalleta haastaa. Venäjällä kyse on myös pitkän linjan historiasta ja kasvatuksesta, koulutuksesta, sosiaalisesta pääomasta ja sen häikäilemättömästä hyväksikäytöstä (vrt. kirjani Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi). Putinin kaltainen ilmiö ei synny tyhjästä vaan vaatii kulttuurisen kasvupohjan ja sille sopivat toimijatkin. ”Kietoen todet hämäryyksiin.” – ”Obscuris vera involvens.” (Vergilius).
Politiikassa käytännöt eivät ole aina juridisia (oikeudellisia) vaan niihin on sitouduttu poliittisesti. Myös Suomessa on haettu poliittista jatkuvuutta presidentin ja parlamentarismimme käytäntöihin. Ulkopoliittinen yhteisjohtajuus on meillä edelleen käytössä, jolloin kansainvälistyvä ja globaali maailma tarjoaa myös presidentille merkittävän aseman vaikuttaa kansalliseen hyvinvointiimme ja siis sisäpolitiikkamme muotoutumiseenkin. Se ei ole kuitenkaan 1) Uhrilahja, 2) Rahan haju tai 3) Joulupukin paja. – 1) Offertorium, 2) Odor lucri, 3) Officina Patris Natalis.
Niinpä kun maailmapolitiikan tuulet kiristyvät tai sisäpolitiikan ainekset syntyvät globaaleista tuulista, ilmastopolitiikasta ja ihmisten liikkumisesta johtuen, Nato jäsenyys ja muut geopoliittiset ilmiömme kallistavat valtakuppia Mäntyniemen suuntaan muulloinkin, kuin vain kiristyvän maailmanpoliittisen tilanteen kautta ja seurauksena. Toki tähän vaikuttaa myös presidentin persoonallisuus ja kyvykkyys hoitaa muuttuvan maailmamme tarjoamia joko mahdollisuuksia tai vaatimuksia kansakunnan kaapin päällä vaikuttaen. Näin tulevat presidentinvaalit ovat erityisen merkittävä ja suorana kansanvaalina meitä luonnollisesti kiinnostava tapahtuma.
Vaaleihin valmistaudutaan tietäen, kuinka: 1) Kaikkeen makeaan kyllästyy nopeasti. ”Omne quod dulce est, cito satiat (Macrobius), 2) Pisteet kerätkööt hän, joka sekoittaa yhteen hyödyn ja huvin (”Omne tulit punctum qui miscuit utile dulci” (Horatius), 3) Ymmärtää miten kaikki riippuu puhujan suusta (”Omnes pendente ab ore narrantis (Vergilius), 4) Kertoo kuinka kaikki erinomainen on harvinaista (”Omnia praeclara rara” (Cicero), 5) Saa meidät vakuuttuneiksi, kuinka kaikki muuttuu ja me muutumme niiden mukana (”Omnia mutantur, nos et mutamur in illis”), 6) Opettaa meille, kuinka kaiken raha ostaa, antaa ja ottaa antamansa pois (”Omnia nummus emit, dat et data demit (Carmnia Burana), 7) Raamattunsa lukien toteaa, kuinka kaikki mikä on maasta, maaksi jälleen muuttuu (”Omnia quare de terra sunt, in terram revertuntur” (Raamattu Siirak 42:12), 8) Avaa silmämme kertoen, kuinka jokainen nauttii omista rikoksistaan (”Omnibus crimen suum voluptati est”), 9) Kertoo meille kuinka taide on luonnon jäljittelyä (”Omnis ars naturae imitatio est” (Seneca) ja 10) kymmenenneksi mutta ei vähäpätöisimmäksi, kuinka kaikki määritelmät ovat vaarallisia ja kaikilla meillä on sama määrä esi-isiä. (” Omnis definitio periculosa est” –”Omnibus nobis totidem ante nos sunt” (Seneca).
Me puolestamme vastaamme yhteen ääneen Julius Caesaria lainaten 1) Kaikkien yksimielisyydellä (”Omnium consensu”), 2) Kaikkien odotusta nopeammin (”Omnium spe celerius” sekä 3) Ahneus on kaikkien paheiden perusta (”Omnium vitiorum fundamentum avaritia est (Seneca).