Venäläinen troikka tarkoittaa kolmen hevosen rinnakkain vetämää livreepukuisten aatelsiherrojen menopeliä 1800-luvulta. Tsaarien aikana se tuli tutuksi myös suomalaisille. Se korvasi aiemmat kahden hevosen rinnakkaiset ravurit. Troikassa keskimmäinen hevonen ravasi ja laitimmaiset laukkasivat. Tätä varten vaadittiin mm. tähän tarkoitukseen tehdyt menopelit valjaineen. Vasemmalla mentiin vasenta laukkaa, oikealla oikeaa laukkaa. Syntyi oma koulukuntansa ja kuka tahansa ei näillä rattailla istunut.
Paragigmainen tavoite
Tähän myös hevoset oli koulittuja ja tunnetuin oli pienehkö vjatkan hevonen. Siinä nyt oli kyse vallan muusta kuin Suomen hevosesta, juhdasta, joka saattoi osata kyllä tölttiravin, saksalaisen sikapssin. Elegantein troikka orlovhevosineen nähtiin mm. Lontoon olympialaisissa ja sen avajaisissa vuonna 1911.
Timo Soini käyttää mielellään ravitermejä, joista tutuin lienee maalissa odottava hillotolppa. Sitä kohden mennään vaaleissa jytkyä odotellen. Soini osaa käyttää kieltä, joka yleistyy ja leviää siinä missä nyt insinöörikieli valtiotieteilijöitten ja median maailmassa oululaisen koulukunnan ja Sipilän käyttämänä. Sen ymmärtävät he, joille tuo kieli avautuu, jotka voivat ymmärtää, eivät juurikaan muut.
Sipilän kielessä ideologia ei ratkaise vaan käytäntö, yrityksen talous ja sen pragmaattinen maailma, jossa voit vaihtaa itsellesi sopivat henkilöt tukijoiksesi. Korruptio on yksi mahdollisuus, mafia toinen, keppi ja porkkana kolmas. Sipilä käyttää kolmatta mallia, yritystoiminnasta tuttua.
Sipilä ei ole humanisti, kuten ei Soinikaan, kumpikaan ei tunne kieltä. Humanistille tärkeintä ei ole opettaa ihmisiä ajattelemaan oikein vaan ylipäätään ajattelemaan ja käsitteillä, jotka ovat koko maailmankuvan hermeneuttinen perustamme.
Passi, ravi ja tölttihevoset
Valtaa hamuava haluaa käyttää siinä aina omaa kieltään. Muuta kun hän ei osaakaan. Troikassa Stubb on tärkein hevonen ja käytännössä keskellä. Hänen äidinkielensä on tunnekielenä ruotsi ja hän puhuu moitteetonta englantia, ranskaa ja saksaa. Hän on troikan ravaava hevonen, kaksi muuta ovat koko ajan laukalla, kun kyse on Venäjästä. Suomessa on toisin.
Suomenhevoset muistuttavat onomatopoeettisen kielen hankkineita sikapassin taitajia parhaimmillaan. Siis samaa kuin tölttiravaajat Islannissa. Yhteistä on myös viikinkiajan historia, jota emme oikein tunne riittävästi. Se on vahinko. Tölttiravi on troikan kulussa tasaisimman vauhdin antava tapa liikkua myös nopeasti ja kauan, väsymättä. Oma mallimme on nyt Islannista haettu mutta sitä kehittäen. Se on hyvä malli. Islanti hoiti taloudellisen seikkailunsa fiksusti ja nopeasti.
Yrityksen sisällä se voi onnistua Sipilän tapaan toimien, mutta ei valtion hallinnossa. Yrityksen kun voit, pienen puolueesi (SMP) tapaan organisoida mullin mallin ja kavereittesi tukemana, mutta et kansakuntaa. Kansaa ei voi vaihtaa eikä sen kieltä, kulttuuria, monipuoluejärjestelmää ja lukuisia medioita, normeja, moraalia ja lakeja. Moni on yrittänyt mutta vain hävitäkseen historian lehdille.
Tämä troikka häviää ellei se muuta pian pragmaattista menoaan ja liki anarkistista elämää kohti globaalin maailman vaatimuksia ja paradigman vaatimaa muutosta. Se ei ole siirtymä yhdestä askeltamisesta seuraavaan vaan paljon mutkikkaampi ja ilman hevosvetoista troikkaa kulkeva ajopeli. Sitä kutsutaan paradimaiseksi muutokseksi ja siinä hevoset jätetään sivuun ja siirrytään sähköisen magneettikentän maailmaan.
Valetohtorin operoitava potilas
Tätä kaaosta kohden troikka kulkee ja muistuttaa venäläistä perestroikan ja glasnostin aikaa ennen täydellistä kaaosta ja Neuvostoliiton kaatumista. Yhteinen visio ja missio johti aikanaan troikassa hengellisiin tilaisuuksiin tai häihin, komeisiin ja juhlallisiin menoihin, maalmankuvaa pönkittävään herrojen elämään, jota rahvas seurasi. Näin syntyi aikanaan myös lordien harrastama tiede laboratorioineen Lontoossa, ei Brysselissä eikä Helsingissä, Oulusta nyt puhumattakaan tai Kempeleestä.
Punavihreä oppositio näkee painajaista, kuinka uusi hallitus on vatuloinut heille pyhän ympäristöministeriön yhteen maatalousministeriön kanssa ja maalaisliiton toimesta, sen puoluetoimistossa keneltäkään kysymättä. Painajainen on pahinta laatuaan ja pelottava. Nyt on syytä nähdäkin panajaisia.
Median työnäytteistään aiemmin ansioita hankkinut Stubbin sihteeri, ympäristöministerimme ja Laasosten suvun edustaja Tohmajärveltä, mediasuvun edustaja Forssasta, on nimetty hoitamaan nyt yliopistot ja korkeakoulut kuntoon, kulttuuri kukoistamaan.Yhtään suomaan saraa, carex -heimon kymmeniä lajeja järvikortteesta erottamatta.
Pieni tumma nainen on lapsenkasvoisena hoitamassa nyt professorit kolmivuorotyöhön, vuorotta ja välillä lepäämättä, sekä karsien samalla satoja miljoonia tehden digiloikan kouluihimme, keskiasteen lapsiamme ja opettajia siellä kouluttaen. Forssalaiset lehden toimittajat ja tohmajärveläiset Laasoset ovat onnesta ymmyrkäisiä Keski-Karjalaa tai Forssan Lehteä lukien, vaikka kunnat ovatkin katoamassa ihmisten kaikotessa tämän uuden strategian tieltä sen visioita pelästyen. Nämä vaunut kun ovat tuttuja tsaarin ajan Venäjältä.
Kolmannen asteen yhteys
Uusi missio on syntymässä, jälleen kerran. Stubbin ministeri tekee ihmeitä professoriliiton kokoomusta äänestäneille tietäjillemme. Hyvää kesää heille. Enää ei ole ole kolmea syytä aloittaa ponnisteluja proffaksi; kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Ufojen maailmaan uskovat ovat palanneet hoitamaan vanhuksiamme. Leikkauset kun koskevat kipeimmin juuri heitä.
Elinkeinoministeriksi valittu, entinen komissaari Olli Rehn keskustasta kertoo, kuinka hänellä on aiemmin kokemusta alalta vanhempien kautta ja toimien varastoapulaisena Mikkelissä. Muusta kokemuksesta on nyt syytä olla hiljaa. Homma hoituu kyllä näinkin.
Hommafoorumista tutun punaposkisen miehen kaveri, punakorvainen nainen Varissuolta Turusta, valitaan aiemmin presidentiksi valmistaneen viran kautta maailman nuorimpana uuteen tehtäväänsä humkandina ja se on hänestä ihan sopiva virka aloitella poliitikon töitä Suomessa. Puolue kun on moderni ja uusi, tuo uudet tavat parlamentarismiimme. Olin tätä seuraamassa tutkijana vaaleissa ja pelästyin. Tätäkö tämä nyt on Suomessa vuonna 2015? Olihan se paljon fiksumpaa jo SMP:n aikana 1970-luvulla. Maalaisliitossakin tohtorit taisteleivat keskenään, ei lukutaidottomat ihmiset.
Normit, moraali ja laki oli tehty meille ja meitä varten ja nyt siellä on porsaanreikiä, Vennamon havaitsemia Kekkosen ajoilta. Miksei niitä nyt käyttäisi? Ja niin nyt sitten käytettiin ministereitä, kanistereita, nimitettäessä virkoihinsa.
Ylintä oikeutta ja oikeuslaitostamme valvoo ja kehittää työtön duunari Voikkaan paperitehtaan raunioilta. Hän hoitaa samalla myös Urpo Leppäseltä jääneen viran. Kolme kuukautta ja työttömyys on kadonnut. Hän on saanut juuri lisäkoulutusta paperimiehen Voikkaan tehtaan duunarin osaamistaan vahvistaen, laboranttina.
Mitä mahtaisivat ajatella Kekkonen tai Vennamo juristeina, hämeenlinnalainen edellisen hallituksen toilailut pelastanut, perustuslaista jotain ymmärtänyt juristimme, edellinen oikeusministerimme Lontoossa?
Peruskoulun käynyt ja perushoitaja panee kuntoon nyt painavinta rakennemuutossalkkua hämäläisen elämäntaiteilija Rehulan kanssa riidellen. Enää tiellä ei ole juristia, edellisen hallituksen hämäläistä jurrikkaa ja harvasanaista, Lontooseen muuttanutta perustuslakituntijaa tai häntä edeltänyttä vihreän liikkeen alan kiiteltyä taitajaa.
Vatulointikorin kolme pääarkkitehtia ovat sopineet keskenään, kuinka ulkoministeriksi sopii EU -kriittisen puolueen perustanut nuiva katolinen ja Stubb kolmosen raskainta salkkua kantaa Stubb itse ainoana kielitaitoisena porukasta. Hän on jopa saanut väitöskirjansa valmiiksi ja voi arvioida muidenkin pätevyyttä, puhua myös ruotsia ja raskaa.
Elämäää suurempi peli
Samaan aikaan elämää suurempaa peliä pelaavat ovat kokoontuneet linnan pihalla FIFA:n nykyisessä osoitteessa ja UEFA harkitsee omia vastatoimiaan Euroopassa. Venäjän presidentti kertoo, kuinka kyseessä on Yhdysvaltain järjestämä viimeisin ilkeily tavoitteena provosoida sodan ja rauhan miehiä maailmalla ja jalkapallokentillä.
Onneksi meillä alan minieteriksi löytyi sopiva sukunimi, Niinistö. Venäjän rahat eivät yksin riitä näin mittavasti korruptoidun ja elämää suuremman pelin pyörittämiseen MM-tasolla. Olympialaiset olivat jo kallis panostus sekin keskellä alakavaa Krimin sotaa.
Vahvistusta luvassa
Suomalaiset juhlivat Helsingissä euroviisuvoittoaan ja omat punkkarimme lupaavat lähteä mukaan seuraaviin vaaleihin. Puolueet ovat vielä katsomatta lukuunottamatta keskustalaista tulevaa ministeriämme. Tupailtojen puolueessa paikkoja riittää myös punkkareille, mestarihiihtäjille, painijoille, kupletööreille ja kaiken maailman komeljanttareille.
Samaan aikaan auto-onnettomuudessa menehtyy maailman nimekkäin skitstsofreniaa sairastanut ihminen ja hänen rakas puolisonsa. Takavuosina hänelle myönnettiin Nobel havainnosta, jossa pelit ovat ihmisen elämän tärkein vietti olkoonkin, ettei voittoja tule, ellei pelaajia ole kuin yksi. Paavo Väyrynen on jäänyt tässä pelissä Mustan Pekan kantajaksi eikä Matti Vanhasta odota yhtään sen näkyvämmät tehtävät. Ohi on niin Mauri Pekkarisen kuin Sirkka-Liisa Anttilan ajat. Seppo Kääriäinen voitaisiin palkita perussuomalaisen nuoren naisen apulaisena puhemiehenä, hänen varamiehenään. Se on ihan hyvä ja arvokas loppu uralle.
Keskusta on huhuillut luovan hulluuden perään tyhjissä maaseutukylissä. Hulluuteen on saatava mukaan koko avokonttori ja sen perestroikka hakemaan uutta ja uljasta Suomea. Vatulointikorista poistettiin vain yksi sinne väärin eväin poimittu kristillisdemokraattien keskisuomalainen, Uuraisten kunnan helluntailaisen liikkeen superpeluri ja korvattiin uusilla, strategisesti paremmin Suomeen sopivien liikkeiden poliittisilla, oman aikamme kasvoilla.
Toinen keskisuomalainen hakkarainen on luvannut koulutta ujosta kristillisdemokraatista oikean ja uskottavan poliitikon tuleviin virantäyttöihin. Saman koulun ovat käyneet niin Yhdysvaltain Bill Clinton kuin pienemmät Ilkka Kanervan kaltaiset politiikan taitajat. Siinä tölttihevonen on lähtenyt laukalle nähtyään edessään uutta, vihreämpäää ruohoa.
Teeppä tästä satiiria tai sarkasmia, ironiaa, mediyhteiskunnan poliittisena toimittajana, ja olet ylittämässä taatusti itsesi.Marinadisi ei anna siihen taatusti mahdollisuutta. Parempi vaieta ja katsoa mihin mediayhteiskunta on maata vienyt punanenenäisten toimittajien hengentöinä ja normiston alkaessa rapautua.