Veren perimää

Google on omistanut tämän päivän veriryhmille ja niiden keksijälle. Veriryhmät keksi itävaltalainen lääkäri Karl Landsteiner vuonna 1901. Hän nimesi verenluovutuksen kannalta tärkeät veriryhmät kirjaimilla A, B ja C. Nykyään ryhmät tunnetaan merkeillä A, B ja O. Hänen havaintonsa toi hänelle Nobelin palkinnon vuonna 1930.

Suomalaisten veriryhmät poikkeavat maapallon väestön keskiarvosta etenkin O+ veren kohdalla. Sitä meillä löytyy vähemmän kuin voisi odottaa. Hieman enemmän on taas vaikkapa A+ tyyppiä. Lukion kouluopetuksessa kerrottin kuinka O (0) -verta saattoi luovuttaa kenelle tahansa. Ei nyt enää näin, ellei haluta vaarantaa veren vastaanottajan henkeä.

Paljon muutakin on opittu verestä ja ihmisen fysiologiasta, psykiatriasta ja luonnon- sekä ihmistieteet ovat edenneet jättiharppauksin etenkin luonnontieteissä ja sen sovelluksissa. Sen sijaan se, missä emme ole edenneet lainkaan, pikemmin taantuneet, on yhteikuntamme toimintalogiikka ja sen kuvaaminen medioissamme. Olemme liki keskiaikaisella tasolla ja meille kerrotaan narratiivisia kertomuksia niin uutisina kuin niiden vaikutuksina poliittiseen tai taloudelliseen päätöksentekoomme ja myös elämämme arkeen ja juhlaan. Tieto ei tartu vaikka sitä tyrkytettäisiin lukijoilleen.

Sitä jaetaan ikään kuin väärän luovuttajan verta väärälle vastaanottajalle. Sen sijaan että aneeminen ihminen muuttuisi punaposkiseksi ja alkaisi toipua, hän kuihtuu pois virheellisen veren vaikutuksesta ja alkaa trollina raivota tai muuttua terroristiksi. Niinpä, tämän seurauksena, pyrimme jakamaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin sen sijaan, että alkaisimme pohtia, mitä ihminen sietää ja mitä ei sekä missä iässä toimitaan toisin kuin lapsena tai vanhuksena.

Kun Orlandossa tehdään veriteko, sitä vertaillaan muihin veritekoihin ja Suomessa medioissamme norjalaisten kokemaan suljetulla saarella, Breivikin massamurhaan. Yhteistä niille on vuodatettu veri, ei muuta. Toisessa kohteena olivat nuoret aikuiset, toisessa homoseksuelleiksi kuvatut miehet. Mitä yhteistä näillä on muuta kuin veri ja sen sokea vuodatus?

Norjalaiset kertovat medioineen kuinka tämä jää heille ikuiseksi arveksi mutta avoin yhteiskunta pysyy edelleen avoimena. Yhdysvalloissa väkivaltainen kuolema on huomattavasti yleisempi kuin viikinkien jälkeläisten maassa ja ensimmäisenä mediat ryntäävät ketomaan, kuika se vaikuttaa tuleviin presidentin vaaleihin. Hillary Clinton ja Donald Trump eivät voi sitä sivuuttaa mutta lähestymiskulma on kummallakin täysin erilainen. Se ruokkii kahtia jakautuvaa kansakuntaa ja sen väkivaltaa, turhaumaa ja frustraatiota, pelkoja, ei muuta. Sitä ei surra samalla tavalla kuin Norjassa eikä analysoida osana surutyötä.

Suomessa Orlandon verilöyly osui päällekkäin poliittisen viikonloppumme tuloksia samalla tulkiten. Kun kaksi asiaa sattuu samaan aikaan, ne eivät liity toki sen vuoksi mitenkään toisiinsa. Olkoonkin, että onomatopoeettisen ja luontoa matkivan kielemme leppä ja leppälintu ovat saaneet nimensä punaisesta verestä, lepästä. Se, että hallituspuolueet palaavat takaisin hetkeksi pöydän ääreen pohtimaan minieterisalkkuja ja niiden sisältöä, ei takoita, että siellä heiteltäisiin leppäkeppejä tai että leppä lentäisi.

Vaikka joku vasemman laidan kulkija ehdottikin Timo Soinille sellaisia eroottisia kokemuksia, joiden kohdalla vastaava vihjaisu perussuomalaisen poliitikon tekemänä johti heti vaalien jälkeen hänen poistamistaan ulos häpeämään ehdotuksiaan ja pyydellen anteeksi käyttäytymistään kristittynä miehenä. Kristitty mies on veren perintönä eri asia kuin punainen nainen. Häneltä voidaan odottaa muuta kuin tältä naiselta tandraseksistä puhuessaan. Toinen menee vitsinä, toinen ei, toinen on leppälintu, toinen ei.

Me kohtelemme eri tavalla eri puolueesta, yhteikuntaryhmästä ja sukupuolesta syntyviä narratiivisia kertomuksia ja näiden tarinoiden verisen karvaita heittojamme. Se, mikä on jollekin sallittua ja jopa suotavaa, on toiselta kiellettyä ja johtaa erottamiseen yhteisöstä.

Näkyvin tapa hakea analogioita on liittää samaan aikaan koettavat tapahtumat yhteen niiden saaman suuren mediahuomion kautta. Niinpä tänäänkin Hesarin kolumnit vertailevat jalkapallon EM-kisoja ja oman aikamme tapahtumia toisiinsa kokien jalkapallon olevan kuin kuvajainen yhteiskuntamme toiminnoista.

Näin toki oli jo ns. kumikansan aikaan Väli- ja Etelä-Amerikassa vuosituhansia sitten, jolloin pallopelit saivat alkunsa ja voittajat palkittiin joko uhraamalla heitä jumalille tai vuodattamalla verta heimon päällikön fallossymbolina toimineesta kehon osasta voittajien maljaan sitä juoksuttaen.

Ei aika entinen koskaan palaa vaikka jatkaisimmekin tällä verisellä ja aggresiivisella leppälintujen ja -keppien tiellä ja yksitystäisimme kaikki yhteiskunnan omistuksessa olevat palvelumme.

Se on paluuta vain vielä vanhempaan yhteiskuntaan ja sen aggressioihin kuin mihin olemme vuosikymmenen taantumassa oppineet ja elämme kohta aikaa, jossa veristen näytelmien symboliteoista tehdään jo oman aikamme 1940-luvun virtuaalimaailmassamme yhtenään toistamaamme todellisuutta.

Sen seuraaminen on järkyttävä kokemus lasten ja nuorten sitä koko ajan eläen. Aina löytyy niitä yksilöitä, jotka vievät sen aseineen ja räjähteineen sopimattomaan ja suljettuu tilaan tavoitteena sulkea avoin yhteiskuntamme pelon tuotteilla ja omilla, itse tappamiseen tuottamillamme aseilla

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts