Helluntain sanomaa Hesarissa

Kristityt viettävät helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistoksi, jotka Raamatun mukaan tapahtuivat juutalaisten helluntaipäivänä, kymmenen päivää Kristuksen taivaaseen­astumisen jälkeen. Toki päivään liittyy myös monia pakanallisen ajan ja siten kevään ja kesän agraarin ajan perinteitä. Meillä on myös perinnepuolueita ja heillä hallituksensa, josta käytetään nykyisin jo outoja nimityksiäkin. Suuret ikäluokat niitä vielä tunnistavatkin.

Varsinainen helluntaipäivä on aina sunnuntaina, mutta useissa maissa myös seuraava maanantai, toinen helluntaipäivä, on pyhäpäivä. Niin oli Suomessakin vuoteen 1972 saakka. Ruotsissa ja Suomessa ennen vuotta 1774 myös seuraava tiistai ja keskiviikko olivat pyhäpäiviä. Myöhemmin, vuosina 1973–1991, Suomessa vietettiin pyhäpäivänä varsinaisen helluntaipäivän lisäksi myös edeltävää lauantaita, jonka nimi oli tuolloin helluntain valmistuspäivä. Omaa sukuani ja sen tarinaa seuraten törmään näihin vuosiin ja myös viikinkiajan traditioihimme. Maksoimme veromme tuolloin vielä luostarilaitokselle ja tuottoisin oli peltojen ja riistan sijaan purjekunnan ansiot. Airon paikka veneessä maksoi ja se ostettiin rahalla tai työllä.

Se että purjekunnan vanhin vene hukkui kalaveteen juhannuspäivänä 1850 ja vei myrskyssä tuonelaan saman määrän kuin hetki takaperin Tonavaan Budapestissä, lopetti tuon ajan elämän sukuni tilalla. Henkiin jäänyt Olli Luostarinen oli liian nuori lapsena sitä traditiota jatkamaan. Maailma muuttui yhdessä Maria Mykkäsen kanssa lapset kasvattaen Helsingin herroiksi. Tuona aikana Enso Gutzeitin johtaja oli iso herra Suomessa. Ei nyt Stora Enson johtaja enää.

Toisen helluntaipäivän palauttamisesta Suomessa on käyty vilkasta keskustelua. Ruotsissa toinen helluntaipäivä menetti asemansa pyhä- ja vapaapäivänä vuodesta 2005 lähtien, jolloin Ruotsin kansallispäivästä 6. kesäkuuta tuli vapaapäivä. Esimerkiksi Norjassa toinen helluntaipäivä on edelleen pyhäpäivä.

Suomi meni omia latujaan ja eli idän ja lännen välissä paljon rikkaammin kuin mihin ehkä Kekkosen Suomessa eläneet ja toisen maailman aikaiset suuret ikäluokat kouluissaan oppivat. Sotien tuoma muutos ja traumat olivat liian rajuja ja vaativat muutaman sukupolven unohtuakseen lopullisesti. Eivät ne vielä ole umpeutuneet likimainkaan edes epigeneettisinä traumoinamme.

Helluntai on kristikunnan kolmanneksi suurin juhla pääsiäisen ja joulun jälkeen. Helluntai on erityisen tärkeä juhla helluntailaisuudessa. Ortodoksit nimittävät varsinaista helluntaipäivää Pyhän Kolminaisuuden päiväksi ja sitä seuraavaa maanantaita (toista helluntaipäivää) Pyhän Hengen päiväksi.

Se että helluntailaisuus on nousussa ei ole mikään sattuma. SE että vihervasemmisto siitä vaikenee yhdessä medoittemme kanssa on ymmärrettävää. On paljon muutakin valoisaa, josta mediamme vaikenevat. Ikävien asioiden penkominen on paljon tuottoisampaa mediateollisuutta.

Torpasta tohtoriksi, Urho Kekkosen tapaan, on helluntaiajan Helsingin Sanomien kulttuurisivujen näkyvin artikkeli (HS 8.6.2019). Nyt on tohtorin vielä kestettävä tohtoripromootio, hän sanailee tohtorinlakki päässään. Kertoo hoitavansa sen lyhimmän kaavan mukaan. Ettei luulla herraksi. Noloahan tuo on, tohtorin lakki. Ihan selvyyden vuoksi sitä noloutta korostan.

Matti Mäkelä on syntynyt samana vuonna ja samassa kuussa kuin minäkin Ilmajoella ja viettänyt aikansa Helsingin yliopistossa. Esseitä alkoi syntyä myöhään ja nyt sitten maisterin tutkinto vietiin lopulta loppuun tohtorina minun ikäisenä ja ravun merkeissä syntyen.

Onneksi olkoon kaimalle. Minusta tuo media ei vastaavaa juttua tekisi vaikka esseitä olisi yli 3000 ja niiden lukijoita miljoonia, kirjoja toistasataa, väitöksiä usempia ja usempaan yliopistoon. Siihen on selvät poliittiset syytkin. Eivät perussuomalaisetkaan niistä kovin suurta meteliä pidä. Tuskin Jussi Halla-aho on kirjoistani lukenut yhtäkään.

Yliopistoilla on näitä promootiojuhlallisuuksia aika harvoin ja silloin maistereita ja tohtoreita miekanhiojaisineen promovoidaan. Eivät ne ole pakollisia. Oma tohtorin todistukset ja aiemmin maisterin tutkinnot ovat kolahtaneet postiluukusta kotiini. Tohtorin hattu minulla on toisesta väitöskirjasta lahjaksi saatuna.

Tohtorinlakki hattuna ostettavaksi on Suomessa eläen vähällä käyttöä. Forssan vappuun sellainen ei sovi. Joudut naurun alaiseksi tai kivitetyksi. Turun vapussa sellaista voi käyttääkin. Hämeessä elät erakon elämää.

Lahja tuli nimekkäältä lääkärisivultamme. Samoin miekka lapsiltani. Siinä on sekä Turun että Oulun yliopiston tunnukset ja lakissa kuulusi olla sekä luonnontieteellisen että yhteiskunta- tai valtiotieteellisen tiedekunnan tunnukset. Olen lahjasta otettu.

Kolmas väitös olisi tullut yhdyskunta- ja aluesuunnittelusta sekä arkkitehtiosaston kautta. Se on kuitenkin nykyisin muutettu teknisestä tiedekunnasta Oulussakin luonnontieteelliseen, hattujen väri ei olisi muuttunut miksikään.

Ainut joka väittelystäni hyötyy, tai on hyötynyt, olisi yliopisto, saamalla siitä sievoisen korvauksen. Keskustalaisena tunnettu tiedeyhteisö ei siitä riemastuisi Oulussa, mutta raha toki kelpaisi. Minulle siitä olisi vain menoja. Takavuosina raivosivat koskisotiensa lopettamisesta ja koskien suojelusta, ympäristöministeriön perustamisestakin.

Tässäkin on menty rahastuksen puolelle ja emerituksen kunnia ei kasva vaan kapenee kulkemalla promootioissamme niitä rahoittaen. Kun mukaan on liitetty vielä politiikka, ministereinämme tiedeministereinä poliitikot, silloin on syytä pysyvä sivussa sellaisesta, joka ei ole enää tiedettä vaan tiedepolitiikkaa ja sellaisena ahdasta, maalaisyhteisön yhdessäolo-organisaation ylläpitämää (Gemeinschaft/Gesellschaft) (Communal society/ associational society). Käännökset ja suomalainen sisältö löytyy Erik Allardin käännöksistämme. Ne eivät ole vanhentuneet miksikään. Nämä yhteisöt törmäävät toisiinsa päivittäin ja niiden tunteminen auttaa myös polarisaation tulkintaan ja populismista puhuessamme.

Asia tieteenä, ei mielikuvien esittelynä, puuttuu ja rationaalisen tieteen vuosituhantiset perinteet ovat Suomessa vieraita. Helluntai on emotionaalinen juhla, siinä missä mikä tahansa uskonnollisen yhteisön yhdistävä juhlamme, mutta samalla myös pakana-ajan tuotetta ja sellaisena rationaalisempi, perinnepuolueittemme kaltainen punamulta tai kansanrintama käsitteenä.

Pakana-ajan juhlat vievät “mimesikseen”, syntipukkien etsintään ja Rene Giradin teorioihimme. Ne on hyvä tuntea, ennen kuin aletaan hakea marttyyrejä. Girad sentään tunnettiin ihmistieteen Darwinistiksi.

Maallinen valta ja kirkollinen ottivat yhteen meillä moneen otteeseen ja monella tasollakin. Ja samalla tiedepolitiikka puoluepolitiikkana kaikkine ikävine sivuilmiöineen. Nyt tätä aikaa eletään ymmärtämättä miksi ja mistä syystä tätä aikaa kutsutaan hybridiyhteiskunnaksi, jossa utopiat ja dystopiat kohtaavat toisensa. Vaikka ne kirjoittaisi kuinka moneen kertaan sähköiseen ja perinteiseen mediaan ja lopuksi vielä kirjoinakin. Varoittaen vuosia ennen ja etukäteen. Kirjoja ei saa hävittää ja polttaa.

Nyt samainen lehti leväyttää tohtoripromootion jälkeen jutun kulttuurisivuillaan, joka liittyy fasismiin ja ääriliikeisiin ja jossa Jussi Halla-ahon nimi liitetään norjalaiseen terroristiin. Tarkoitushakuisuutta voitte kukin kohdallanne miettiä.

Se on oman aikamme tapa viestittä ja popularisoida radikaali terrorismi suomalaisiin kansanliikkeisiinkin ja polarisoida ääri-ihmisiä mukaan radikaaliin toimintaan liikkeiden sisällä.

Se on surullista kehitystä ennustaa ja samalla psykososiaalisena ilmiönä erityisen vaarallinenkin. Tämän toimittaja ja media varmaan myös ymmärtää päätoimittajineenkin. Kyse on polarisaation ruokkimisesta radikaaliin suuntaan. Kirjoitin siitä esseissäni aiemmin viitaten juuri kahteen Helsingin Sanomiin kirjoittaneeseen sosiaalipsykologian professoriin, nuorempaan ja vanhampaan, emeritus ikäiseen. Niitä olisi syytä seuratakin ja toimittajan lukea.

Radikaaliin polarisaatioon on mahdollista myös vaikuttaa, mutta ei nyt sitä polemisoiden ja ruokkien kirjoituksissaan. Vesittäen näin emeritus ikäisten professoreiden esseet ja yritykset. Hehän tekevät täällä kansainväliseen käytäntöön tukeutuvina emerituksina ikään kuin hyvin asiaansa vihkiytyneet valmentajat omaa työtään urheilijoittemme parissa. Sitä ei pidä omien medioittemme koko ajan torpedoida. Yritän selittää erimerkein.

Vasta 1960-luvun lopulla Suomi hankki ensimmäisen ammattinsa osaavan valmentajan maahan. Arthur Lydiard saapui Uudesta-Seelannista Suomeen 50 vuotta sitten. Hän palautti suomalaisen kestävyysjuoksun hetkeksi menestyksen tielle. Ja sitä jos mitä kritisoitiin Kekkosta myöten.

Kekkonen oli torpparin poika Savosta, Pielavedeltä. Jumalasta seuraava mutta ylöspäin tulkiten. Itsevaltias. Meillä arvosteltiin valmentajia ja etenkin, jos vielä tuli muualta kuin Suomesta. Jokainen oli oman onnensa seppä ja valmentaja. Huipulle itseään valmentavaa tosin pidettiin omituisena ja naureskeltiin. Salaa oli harjoiteltava maalla.

Oli harjoiteltava salaa paljon muutakin, kirjoitettava salaa, julkaistava salanimellä, kuten Kekkonenkin useammalla jne.

SE kulttuuri on Forssassa ja Hämeessä edelleen voimissaan. Kirjoittelevat ilkeyksiä toisistaan lehdessään ilman nimeä. Loukkaavia ja käräjille vieviä herjoja muualla kirjoitellen. Teollinen radikaali vasemmistokulttuuri on sitä Suomessa. Joku kolumnisti saa siitä itselleen kirjastossa istuen legendaarisen maineenkin. Häntä kiitellään hävyttömistä herjoista ja perättömistä savolaisena, Forssaan muuttaneena sanasepponamme.

Häntä pelätään kuten 1930-luvun Suomessa kylähullun maineessa olleita pilkkakirveitä. Perussuomalaiset on tässä psykososiaalisessa prosessissa luvallinen kohde ja vasemmistokulttuurin kaupungissa hyväksytty ja kiitetty pilkanteon ja myös perättömien juttujen ja kirjoitusten aihe.

Se että joku entinen toimittaja kirjoittaa perussuomalaisesta idioottina, on hyväksyttyä kulttuuria, siinä missä perussuomalaisten äänestäminen rikollista. Fasisti ja rasisti kortti heilahtaa tuon tuosta maan suurimman puolueen kohdalla ja siitä puhuttaessa tai kirjoitettaessa.

Elämme vuotta 2019 ja Suomessa, sivistysvaltiossa. Tervetuloa Forssaan tutustumaan siihen, mitä se voisi olla esitellen myös turisteille. Kohta sitä ei enää ole olemassakaan. Ei edes näyteltynä.

Perinnepuolueetkin katoavat ja maalaisliitto, kommunistit ja SDP. Jäljelle jäävät kokonaan uudet puolueemme. Ja uudet ohjelmat, uusi tapa tehdä politiikkaakin.

Se on syytä hyväksyä ja jättää perinnepuolueiden ja -maiseminen ylläpito sen osaaville sekä keskityttävä museaalisen rinnalla reaaliaikaiseen tiede- ja innovaatioministeriön ja yliopiston syntyyn. Vielä nyt ei ole sen aika.

Suuren ikäluokan nostalgiat on ensin elettävä pois alta ja vasta tämän jälkeen avattava ikkunat globaalin tiedekulttuurin yhteiseen kieleen ja kulttuuriin. Se kyllä suojelee myös omaa kulttuuriamme ja kieltämme ymmärtäen sen arvon. Tästä olemme suotta huolissamme.

Sen sijaan globaali radikaali polarisaatio on kokonaan muuta kuin kylätappelumme Hämeessä ja sen ruokkiminen. Yksittäinen norjalainen veriteko ei ole globaali ilmiö sekään. Turhaa heitä on siitä muistuttaa ja kiusata norjalaisia yhtenään medioissamme sivistysvaltionamme.

Miljardit ihmiset ja miljoonat pakolaiset, sotien uhrit ja globaalit uskonnot, joita emme ikävä kyllä tunne, hyvä jos helluntailiikkeen, on syytä pitää erossa narratiivisen kertomuksen psykologisesta osasta, jossa puhutaan Suomesta ja Jussi Halla-ahon kaltaisesta henkilöstä rinnan näiden globaalien ilmiöittemme kanssa julmia tarinoita yhdistellen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts