Virukset ovat siitepölyäkin paljon pienemmän massan omaavaa ”savua”, joka kulkeutuu luonnollisesti ilmavirtausten mukana ja etenkin tiloissa, jossa ihmiset yskivät ja kulkevat kauppojen kassoilla, metroissa, missä tahansa, jossa joku yskäisee tai aivastaa. Kuinka paljon virusta tarvitaan tartuntaan, on vielä avoin kysymys. Yhdestä se ei voi olla kiinni.
Tätä tutkimusta Hesarissa tutkijat esittelevät tänään Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän aaton aattona. Vain omassa kielessämme aatollakin voi olla vielä aatto. Se kertoo meistä enemmän kuin moni on edes sitä huomannut pohtia, jopa uskaltautuen hyökkäämään maahamme. Ei sellaista kansakuntaa voi miehittää, jolla on aina aatto ja aatollakin vielä määrätön määrä aattoja odottamassa.
Myrskyssä nyt lentää pienempi ihminenkin, saati liki täysin massaton virus, ellei sen paino ole jostakin syystä aivan uskomattomia olemattomaan kokoonsa verrattuna. Mehän olemme itsekin koostuneet tällaisista pienistä hiukkaista, atomeista ja läpi kulkee koko ajan olemattomia hiukkasia. Sota niitä vastaan on kiusallisen pitkäkestoinen ja toistuva. Osa kun niistä on harmittomia, osa jopa välttämättömiä elämällemme.
Mistä nämä turvavälit oikein ovat saaneet alkunsa? Siitäkö ettei ihminen kykene sylkemään toisen ihmisen kasvoille yli kolmen metrin etäisyydeltä??
Katsokaa siitepölypilven tai savun leviämistä tupakasta ja pohtikaa vasta sitten sitä paljon pienemmän partikkelin leviämistapaa. Miettikää kuinka sen ainut keino menestyä on juuri pienuus ja keveys sekä virtaukset ilmassa. Tervettä järkeä SAA KÄYTTÄÄ tutkittaessa sellaista, joka on uhka meille kaikille, ei vain poliitikkojen ja viihdemaailman medioittemme tuotteille lätkää pelaten tai muuten meitä viihdyttäen koomisissa karkeloissaan ja turnajaisissaan. Maailma muuttui nyt paradigmaisesti. Se tarkoittaa maailmankuvamme muuttumista samalla. Se on sitä uutta normaalia kansan kielelle käännettynä medioitamme matkien.
Älkää uskokoko mediamaailman jokaista typeryyttämme. Saa käyttää myös omaa järkeään pohtiessaan, koska on puhdas taudistaan ja tartunnasta ja valmis takaisin vaikkapa töihin, muiden keksimään ja muita palvellen. Se ei ole tunneista tai niin omituisesta ja epäselvästä asiasta kuin ”tartunta-ajasta” tai kuivan yskän loppumisesta ja kuumeen katoamisesta, olon paranemisesta kiinni. Ja tarkkaillen samalla kelloaan. Aika kun on ihmisen keksinnöistä se kaikkein kehnoin. Aikaansa myyvä ihminen vähä-älyinen.
Mistä me tiedämme, koska me sairastuimme ja menikö siitä nyt viikko vai ehkä kymmenen päivää? Saamme ohjeita, jotka ovat vähäjärkisen työryhmän tekemiä. Joukossa kun tyhmyys varmasti tiivistyy ja muuttuu nyrkiksi.
Joukolla pohdittu ja nuijittu päätös on kompromissi jostakin. Joskus niiden takana on nyt juuri ”nyrkiksi” kutsuttu joukko ihmisiä. Ne on tarkoitettu hysteerisen ihmisen luettavaksi ja hänen omalle kielelleen kääntäenkin.
OLE KOTONASI ja tarkkaile, kuinka kauan viruspilvet maailmalla kulkeutuvat etenkin metropolissa eläen ja asuen. Se että eläimillä tahtoo olla mittavia reviirejä metsissämme, on sekin SYY ja SEURAUS jostakin, jolla on alkujaan vuosimiljoonainen historiansa. Pienempi reviiri olisi tuhonnut viruksineen koko lajin. Sopulikanta nousee ja laskee sekin siinä missä sitä saalistavien petojenkin kannat.
Ihmisellä lajina sellaista historiaa ei ole metropoleissaan eläen. Sen sijaan virustartunnoilla alkaa olla lajista toiseen siirtyen. Sitä nyt on tutkittava, luonnon käyttäytymistä, eikä ihmisen hysteeristä elämää ja sen lyhyttä historiaa lennellen maanosasta toiseen, arkijärkensäkin menettäneenä tropiikista Jäämeren rannalle muuttaen tai lomiaan viettäen mahdollisimman eksoottisessa paikassa humaltuen. Viruksia mukanaan samalla siirrellen. Meille täysin vieraita viruksia ja eksoottisia mukanaan kanniskellen.
Arkijärkeä on lupa nyt käyttää ja lukea vaikka Helsingin Sanomista sotaveteraani Eino Luostarisen komea päiväkäsky:
”Emme ole sodassa, olemme rauhassa. Ihmiset eivät ole vihollisia, virus on. Meillä on vain yksi rintama, kotirintama. Jokaisen tehtävä on nyt hoitaa sitä. Tämä taisto ei pääty voittoon, eikä tappioon. Mutta lopulta se päättyy.”
Eino oli nuorena miehenä, oikeastaan poikasena vielä, ilmatorjunnassa ja oli hilkulla ampua alas Hitleriä Suomeen kuljettaneen lentokoneenkin. Olisi voinut ampuakin, olkoonkin että sen jälkeen sodan luonne olisi muuttunut ja samalla meistä myöhemmin syntyneistä kukaan ei olisi syntynyt vaan vaihtunut muihin syntyjiin.
Niin pienestä se on kiinni synnyimmekö ja koska sitten poistumme. Ei se sen suurempi tarina ole. Yksi väärinkäsitys ja laukaus suuntaan, joka muuttaa kaiken. Koti on nyt oikea paikka osallistua Einon ja meidän muiden tähän taisteluumme. Siinä taistelussa ei ole voittajia, jos ei oikein hävinneitäkään. Kertoi mediamaailmamme siitä meille mitä tahansa narratiivista tarinaansa. Niistä kun ei loppua kirjoittamalla tule tai kirjoittajia vaihtamalla.