Poliittista elämää leimaa talouden synkät luvut ja syvenevä taantuma. Tätä samaa saa seurata sekä kansainvälisissä medioissa, kansallisissa ja maakunnallisissa medioissamme. Niiden tapa kuvata etenkin paikallista aluetaloutta poikkeaa kuitenkin takavuosista. Sitä hallitsee nyt rakenteelliset rajat ja rahan riittävyys kasvavien sosiaali- ja terveydenhuollon menojen hoitamiseen, ei niinkään takavuosien tapaan vahvan talouden ja yrittäjyyden, elinkeinoelämän edustajien puheenvuorot sekä finanssipolitiikka. Jonnekin marginaaliin ovat kadonneet myös vuorineuvokset ulkopolitiikkamme hoitajina.
Yhdyskuntapalvelua suorittamassa
Kunta on sattumanvarainen paikka ihmisen asua. Kun heitä on riittävän paljon valtion on päättänyt antaa heille tehtäviä hoitaa tiettyjä palveluja yhteisesti omalla regionaalisella ja kartalle piirretyllä alueellaan. Ei spatiaalisella. Se käsite ei mene suomalaiseen tajuntaan.
Se miten kunta vuosisatojen aikana syntyi, on historiaa. Siihen ei kannata Hämeessä yhtenään puuttua. Sen ymmärtäminen kun ei auta nettinuoria tai työttömiä lapsiamme lainkaan. Vain se maailma, jossa nyt elämme ja jossa Jyrki Katainen on pääministerinä. Forssassa valtuustoa johtaa Jokioisten sosiaalijohtaja Kaisa Lepola ja kunnanhallitusta konstaapeli ja kolmen tyttären isä Mika Penttilä. Heillä on suurin virkamiesvastuu.
Alueelta on valittu kaksi kansanedustajaa, Sirkka-Liisa Anttila ja Sanni Grahn-Laasonen. Heidän vastuunsa on hallituksessa luonnollisesti suurempi kuin oppositiossa. Lottokansa tulee muistamaan Sannin tästä ensimmäisestä kaudesta.
Itse asetuin ehdolle vaaleissa hoitaakseni nyt oman osuuteni siitä yhdyskuntatyöstä jota aiemmin olin hoitanut mm. yliopiston professorina. Minulla ei ole lautakuntapaikkoja, joten olen mukana vain rivivaltuutettuna ja tapaan muut valtuutetut keskimäärin joka toinen kuukausi. Valtuuston puheet ovat kuin kuolleen sielun iltarukouksia. Ne eivät nouse laipion tasoa korkeammalle.
Käytännössä en voi vaikuttaa Forssan asioihin juurikaan sen enempää kuin aiemmin valtuuston ulkopuolella. Edustamani puolue on Forssassa pieni ja kansallisesti oppositiossa.
Oppositioissa asioihin ei voi juurikaan parlamentarismissamme vaikuttaa. Näin oma kauteni Forssassa yhdyskuntapalvelua suorittaen menee professionaalisen ammattini näkökulmasta hukkaan. Kouluttamani kaupunginjohtajat ovat siitä maininneetkin. Voin keskittyä kuvataiteisiin ja kirjoittamiseen, hakea uutta asuinpaikkaa eläkevuosiksi.
Kunnissa vaikutetaan virkamiehenä
Sen sijaan virassani kykenin vaikuttamaan oleellisesti enemmän suomalaiseen ja myös lounaishämäläiseen elämään. Eniten ehkä Forssan lehteen kirjoittamalla. Eniten valtaa käyttää Forssassa luonnollisesti vaalit voittanut Kokoomus. Se on siis vastuuta näkyvimmin kantava puolue niin kansallisesti kuin Forssassa.
Se mitä nyt tapahtuu sote -hankkeen tiimoilta ei ole pitkän pohdinnan visio vaan välttämätön pakko. Toinen vaihtoehto kun uhkaa lopettaa sairaalat niin Forssassa kuin Loimaalla ja sitä ei kukaan halua oli poliittinen väri mikä tahansa. Kunnan tehtävä kun on hoitaa lähipalvelut, ei kaukopalveluja Hämeenlinnassa tai Turussa. Ne kun hoidetaan siellä meitä paremmin ja lounaishämäläisiä kuuntelematta. Forssassa taas valtaa valtuustossa ja hallituksessa, mutta etenkin virkemiehinä, käyttävät lääkärit ja hoitohenkilökunta sekä naiset, joita työntekijöistä on 78 %.
Näin miehenä ja pienen ryhmän rivivaltuutettuna minun valtani on käytännössä vieläkin vähäisempi kuin jos olisin nainen ja lääkäri tai hoivatyötä tekevä vanhus. Iällä on merkitystä Forssassa, jossa väki vanhenee ja nuoret muuttavat lähitaajamiin työn ja opiskelupaikkojen toivossa. Kun he joskus eläkeläisinä tänne palaavat, he havaitsevat samat vanhat punatiilirakennukset ja kaupungintalon, jossa ei istu tammelalaisia valtuutettuja. Kaikki ovat taatusti edelleen forssalaisia.
Forssan onnettomuudesta vastaavat lähinnä forssalaiset itse ja heidän valitsemansa näkyvät poliittiset johtajat yhdessä naapurikuntiensa kanssa. Virheiden etsintä Kiinasta, Intiasta ja Brysselistä on vastuun siirtoa sellaiseen suuntaan, johon kirkkokansa taas hakee vastuuta jumalilta ja paholaisilta.
Vallankäytön ja markkinoiden väliin on Forssassa jäänyt sumea alue, jossa ei liiku sielun sielua. Siinä on paikka uudelle kaupunginjohtajallemme. Oletan että siihen hän myös asettuukin.
Valtion käsikassara
Kunnista on tullut tuotanto-organisaatioita, jotka hakevat yhteistä strategiaa ikivanhan valtiolta omaksumansa organisaatioarkkitehtuurin ohjaamana. Kun valtio ei voi kriisissään itse tehdä kaikkea, se käyttää kuntia työrukkasenaan. Näin syntyi 565 lakisääteistä tehtävää ja 974 velvoitetta paikallishallinnon hoidettavaksi. Valtion käsikassarana kunnat joutuivat ristiriitaan vanhan yhteisön ja itsehallinnon kanssa.
Lounais-Hämeessä terveyshallinto kulkee jopa sosiaalihallinnon edellä. Forssan kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Jokioisten sosiaalihallinnon johtaja Kaisa Lepola on huomauttamassa tästä Forssan Lehdessä (19.6).
Havainto on oikea. Näin on kunnissa ollut aina. Sosiaalitoimelle tyypillinen asiakaskeskeisyys, asiakkaan palvelun ymmärtäminen, kun olisi tasa-arvon vastaista korruptiota ja siksi kuntien protokolla ja virkamiestyö, joka on paperityötä, jättää sosiaalityön sivummalle.
Oikeuden jumalatar kun on side silmillään, jotta ei katsoisi henkilöön. Leikattava potilas, flunssainen ihminen, on tapauksena helpompi ja byrokraattisesti numero muiden joukossa. Sama koskee valtuutettua kunnanvaltuutettujen joukossa. Professionaalista valtaa käytetään virassa, ei valtuustossa. Valtuusto nuijii pöytään päätökset, jotka hallitus virkamiehineen on valmistellut lautakunnissa.
Ylikunnallisissa organisaatioissa menettely on vielä turhauttavampaa. Kanta-Hämeen sairaala Hämeenlinnassa ja maakuntaliittomme Hämeenlinnassa on valtuustona kokoontunut vain kerran järjestäytyäkseen ja vaaleista on jo kohta vuosi.
Kun virkemiehet tekevät päätökset Hämeenlinnassa ne ovat kyllä hämeenlinnalaisten päätöksiä. Niinpä vaikkapa kulttuurin siellä uhrataan yhteiskunnan varoja yli 50 euroa asukasta kohden kun Forssassa se on vain parin euron luokkaa. Maaseudulla mennään jo senttien laskemiseen. Tässä MTT ei ole auttanut Jokisten kuntaa pätkääkään. Päinvastoin.
Vuosikymmenestä toiseen raha on mennyt rahan luokse ja lisännyt myös kulttuurista pääomaa ja kykyä hakea rahoitusta uskottaviin hankkeisiin. Yli kolme vuosikymmentä MTT:n kulttuurityötä on pitänyt yllä homehtuvia kiinteistöjä ja tapulimakasiinia. Nyt niistäkin ollaan luopumassa. Vanha kartanorakennus on kuitenkin saneerattu.
Markkinaehtoinen tuottaja ja virkamies
Kunta voisi tuotanto-organisaationa hoitaa myös vaikkapa elintarvikkeiden tuotannon. Se ei ole kuitenkaan viisasta, koska markkinat hoitavat sen edullisemmin. Näin kunnille on jäänyt paikallisen infrastruktuurin ohella sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuuripalvelut.
Myös näissä kunnat joutuvat ristiriitaan markkinaehtoisesti toimivien kilpailijoiden kanssa. Byrokraattinen tiedemies, taiteilija jne. ei useinkaan ole erityisen luova ja innovatiivinen, päinvastoin. Luovuuteen kykenevä ihminen lähtee joko vapaaehtoisesti maasta pois tai hakeutuu yksityisen palveluun, toimii yrittäjänä jne.
Valtion organisaatioarkkitehtuurilla toimiva byrokraattinen “tiedeyhteisö” on kauhistus luovuuden tappajana. Se toimii 180 astetta toisin kuin kuuluisi. Se tuottaa vain paperia byrokratian rattaisiin eikä niitä kukaan lue. Byrokraattiset laitoksemme tuottivat 56 tiedelehteään joissa oli yli 25 000 artikkelia. Kutakin artikkelia luettiin tai avattiin keskimäärin kolme kertaa vuodessa.
Maatalous- ja elintarviketutkijoiden julkaisuja luettiin vielä kymmenen kertaa vähemmän. Ei siis edes julkaisija itse vaivautunut avaamaan hengentuotettaan edes yhtä ainutta kertaa. Omalle kotisivulleni latauksia tulee tuhansia joka päivä. Jossakin on jotain pahasti vialla. Niin kuntien kuin valtion organisaatioarkkitehtuurissamme.
Palkka suoritteista eikä ajan myynnistä
Kunta on valtion tapaan ikivanha vallankäytön väline, jossa asiakkaan mielipiteistä ei tarvitse välittää. Muistuttaa takavuosien katsastusinsinööriä. Markkinaehtoinen tuottaja joutuu hieman kuuntelemaankin omassa organisaatiossaan. Hän valitsee työntekijänsä ja maksaa kyvykkyyden mukaan ja suoritusten perusteella.
Valtion laitos taas toimii toisin kyselemättä asiakkailtaan, mitä he tahtovat ja sakottaa jos peltipoliisi niin osoittaa. Harva haluaa nykyisin asettua sellaisen vallankäytön kohteeksi, jossa eletään feodaaliajan organisaatioilla ja oletetaan poliittisen järjestelmän tekevän niistä kilpailukykyisiä.
Niin tuskin tässä ajassa tapahtuu, jossa poliittinenkin instituutio on kriisissä ja hakee paikkaansa viihteen keinoin.
Markkinaehtoisessa taloudessa tuottaja joutuu koko ajan sopeutumaan asiakkaiden vaatimuksiin. Julkishallinnon ikivanhassa organisaatiokulttuurissa asiakas joutuu jopa hyväksymään tahdonvastaisesti terveys- ja sosiaalihallinnon pykälät ja oppivelvollisuuskoulutuksen, pakkoruotsinsa.
Opiskelet sitä mitä käsketään ja jatkat kymmenen vuotta jos niin on päätetty. Näin elämä muuttuu viranomaistoimitukseksi silloinkin, kun markkinat eivät toimi hyvin tai ne eivät toimi lainkaan. Toiminta jatkuu vaikka markkinoita ei olisi lainkaan. Opiskelet jotain sellaista jota kukaan ei tule sinulta koskaan kysymään. Ja ihmettelet sitten miksi olet työtön.
Sumeat alueet kirkkaiksi
Kun uusia rakennemuutoksia hallitus on pohtinut, se on käyttänyt ikivanhaa byrokraattista omaa organisaatioarkkitehtuuriaan. Uusia palveluja kunnille on jaettu jatkuvasti lisää pohtimatta, sopivatko ne ensikään paikallishallinnon yhteisöille. Metropoliyhteisön ongelmat ei kosketa luonnonvara-aluetta maaseudulla lainkaan.
Lisäksi on palveluja, jotka ovat osalle kuntalaisia liian kalliita ja niiden kysyntä olisi lisättävä vaikkapa palveluseteleiden avulla. Jossakin markkinat eivät toimi lainkaan vaan vallankäytön ja markkinoiden väliin jää omituisia sumeita alueita. Monessa tapauksessa virkamiestyö ei sovellu tarjontaan lainkaan tai se tekee siitä epätaloudellista ja turhauttavaa.
Näissä markkinat olisi segmentoitava ryhmiin ja kysyttävä asiakkailta, mitä he tahtovat. Oman aikamme markkinaehtoinen tuottaja kun ei voi olla koko ajan vallankäytön organisaatioarkkitehti ja muistuttaa pieneen kuntaan rakennettua valtiota valtion sisälle kaikkine epäkohtineen ja rötöksineen.
Nobelisti James Buchanaa lainaten demokraattinen kansakunta menestyy moraalisten resurssiensa mukaan ja pyyteetöntä esitaistelijaa viranhaltijoitten kohdalla ei ole. Hekin kun ovat tavallisia raadollisia ihmisiä, joille poliittinen virka ei tuo sen enempää moraalia kuin lisää järkeäkään. Tähän odotetaan nyt sisällöllistä korjausta jossa rakenteiden ja rajojen fundeeraus voisi jäädä jo menneitten vuosisatojen työksi.