En minä tietäni valinnut, tie valitsi minut
Eino Säisä oli kansakouluaikaisen elämäni vaikuttaja. Hän oli opettajana Iisalmessa. Myöhemmin hänestä tuli menestyskirjailija.
Lukiossa luokanvalvojani ja hyvin läheinen opettajani oli Immo Kuutsa. Myöhemmin hänestä tuli menestyvä hiihtovalmentaja, olympiavoittoja Suomeen hankkinut legenda.
Isoisäni ja heidän veljensä olivat metsäneuvoksia ja juristeja, Ilmari Luostarinen Enso Gutzeitin pääjohtaja. Sellaiset ovat monessa mukana. Myös omassa elämässäni ja vanhempieni. Suku oli maksanut veronsa iät ajat luostarilaitokselle, ei kuninkaille ja keisareille.
Olen pohtinut usein miten tällaiset ihmiset ja kulttuuri vaikuttivat omaan elämääni ja sen valintoihin. Miksi väittelin monta kertaa ja sekä luonnontieteissä että ihmistieteissä. Hankin niissä myös professorin, dosentin (adjunct prof) pätevyydet ja myös hoidin niitä rinnakkain Turussa, Oulussa, Jokioissa tutkimuslaitoksessa (MTT, Luke) yli 40 vuotta.
Kiersin maailmaa sadoissa yliopistoissa ja EU -organisaatioissa, tiedepuistojen maailmanorganisaatioissa pyydettynä asiantuntijana.
Olen ehdottoman varma, etten itse valinnut tietäni, tie valitsi minut. Kukaan meistä ei valitse vanhempiaan, ei sukulaisiaan, ei synnynpaikkaansa, ei opettajiaan, ei kieltään eikä kulttuuriaan. Ei kukaan meistä.
Oman tien kulkija valehtelee itselleen. Pettää itseään. Olen varma että kolulukavereilleni (Keijo Rosberg, Seppo Kääriäinen, Isä Panteleimon (nykyinen piispa) kymmenet muut yhteiskuntamme vaikuttajat mutta myös viihdyttäjät (Jaakko Teppo), olivat saman kohtalon kautta tien valitsemia uhreja, eivät oman onnensa seppiä muuten kuin sen kulttuurin tuotteena, jossa lapsuutemme elimme ja joka arvosti työtä ja oli kunnianhimoinen, vahvasti eteenpäin ruokkivaa luovaa ja innovatiivista maailmankuvaa vaaliva ja vaativa yläsavolainen ilmiö. Mutta monesti siinä myös hyvin ankara sodan jälkeisessä Suomessa eläen.
Tuon maaseutuyhteisön kuvaajana onnistui parhaiten Eino Säisä. Se oli jatkoa Juhani Aholle ja ennen muuta Väinö Linnalle. Jos olet lukenut näiden teokset, elänyt heidän juttujaan kuunnellen, ymmärrät miksi Suomessa on perussuomalainen puolue. Myös sen, miksi se jakautui kahtia, jaettiin kahtia. Ystävälle on paljon vaikeampaa antaa anteeksi kuin viholliselle. Jos tutkijana et ole tänään juuri tämän globaalin ilmiön sisällä Suomessa, olet väärässä paikassa yhteiskuntatieteilijänä myös Ranskassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa mutta etenkin Venäjällä ja Ruotsissa.
Wikipedia
Eino Julius Säisä (15. joulukuuta 1935 Iisalmen maalaiskunta – 30. lokakuuta 1988 Iisalmi)[1] oli suomalainen kirjailija ja kansakoulunopettaja. Hänet muistetaan parhaiten 1970-luvulla ilmestyneestä romaanisarjastaan Kukkivat roudan maat, joka kuvaa elämää suomalaisessa maalaiskylässä. Siitä tehtiin myös samanniminen televisiosarja.
Säisä oli lähtöisin maanviljelijäperheestä Iisalmen Kurenpolven kylästä. Karu ja ankea lapsuus näkyi hänen myöhemmässä tuotannossaan.[2] Hän kävi keskikoulun ja valmistui sen jälkeen kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaarista 1958. Hän toimi kansankoulunopettajana Kontiolahdella 1958–1959, Iisalmen maalaiskunnassa 1959–1960 ja 1961–1964, Lapinlahdella 1964–1965 sekä Nurmijärvellä 1966. Välissä hän oli 1960–1961 kuvaamataidonopettajana Pielavedellä.[1] Säisä ei viihtynyt opettajan työssä ja haluttuaan ensin taidemaalariksi hän ryhtyi kirjoittamaan. Esikoisromaani Tummat ilmestyi vuonna 1963. Seuraavana vuonna hän muutti Savosta pääkaupunkiseudulle ja luopui lopullisesti opettajantyöstä vuonna 1966.[2]
Säisän pääteos, kuusiosainen romaanisarja Kukkivat roudan maat ilmestyi vuosina 1971–1980. Se kuvaa pohjoissavolaisen kyläyhteisön vaiheita sodanjälkeisestä jälleenrakennuksen ajasta aina kirjoittamisajankohtaan ja maaseudun tyhjentymiseen. Säisä asui itse vuosia Espoon Soukassa, mutta tuskastui elämään kerrostalossa. Viimeisenä pisarana olivat talon yhteissaunan käyttöön liittyneet ongelmat. Säisä muutti 1974 takaisin Iisalmeen ja vietti myöhempinä vuosinaan yhä suuremman osan ajastaan saaressa sijainneella kesäasunnollaan Iisalmen Haapajärvellä. Hän hukkui lokakuussa 1988 ollessaan paluumatkalla saarelta mantereelle.[2]
Teokset
Päiväkirja=Kynä, näytelmä. 1962
Tummat. Helsinki: Tammi, 1963.
Yöstä tullut. Helsinki: Tammi, 1964.
Sinun nurinkäännetyt käskysi, näytelmä. 1964
Viimeinen kesä. Testamentti. Helsinki: Tammi, 1967.
Kovat piippuihin. Yksitoista eripituista. Helsinki: Tammi, 1968.
Mitä me olemme. Helsinki: Tammi, 1968.
Lehtori Liljeberg. Helsinki: Tammi, 1969.
Hyviä päiviä. Novelleja ja palasia. Helsinki: Tammi, 1970.
Päivästä päivään, radiokuunnelma. 1970
Kukkivat roudan maat. Helsinki: Tammi, 1971.
Savon poika, tv-näytelmä. 1971
Kukkivat roudan maat. Kylä elää. Helsinki: Tammi, 1972. ISBN 951-30-2209-9.
Ensirakkaus ja muita novelleja. Helsinki: Tammi, 1973. ISBN 951-30-2830-5.
Kukkivat roudan maat. Isät ja pojat. Helsinki: Tammi, 1974. ISBN 951-30-2638-8.
Ylä-Savon asialla. Taustaa ja ajankuvia Iisalmen Sanomain perustamiseen ja 50-vuotiseen toimintaan liittyvistä vaiheista Ylä-Savossa. Iisalmi: Iisalmen Sanomat, 1975. ISBN 951-99062-4-X.
Iisalmi. Kuvat: Topi Ikäläinen. Iisalmi: Iisalmen kaupunki, 1976. ISBN 951-99081-7-X.
Kukkivat roudan maat. Hyvästi nuoruus. Helsinki: Tammi, 1976. ISBN 951-30-3294-9.
Joonas, Rantamäen isäntä, radiokuunnelma. 1977
Niin aika menee. Novelleja ja lyhyttä proosaa. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30-4084-4.
Se kesä. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30-4240-5.
Kukkivat roudan maat, tv-sarja. 1978
Kukkivat roudan maat. Kurkien tanssi. Helsinki: Tammi, 1979. ISBN 951-30-4305-3.
Aika saaressa. Helsinki: Tammi, 1980. ISBN 951-30-5095-5.
Kukkivat roudan maat. Minun maa. Helsinki: Tammi, 1980. ISBN 951-30-5131-5.
Kotipuu. Helsinki: Tammi, 1981. ISBN 951-30-5532-9.
Parhaat päivämme eli kuvitelma onnesta ja sen mureneminen, radiokuunnelma. 1982
Kuvat kertovat. Lastuja, muisteluksia, kuvauksia. Helsinki: Tammi, 1983. ISBN 951-30-5920-0.
Rahasuonten risteykseen. Ylä-Savon säästöpankki 1883–1983. Iisalmi: Ylä-Savon säästöpankki, 1983. ISBN 951-99450-5-9.
Valitut novellit. Helsinki: Tammi, 1984. ISBN 951-30-5921-9.
Markuksen tarina. Helsinki: Tammi, 1984. ISBN 951-30-6056-X.
Iisalmi. Tämän päivän kotiseutu kuvina. Kuvat: Pentti Kakkori. Helsinki: Tammi, 1985. ISBN 951-30-6285-6.
Afrikan tähti. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14238-7.
Kevättä kohti. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14669-2.
Haloset. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15854-2.
Mahtava mies, tv-näytelmä. 1989
Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kritiikin Kannukset 1965
Valtion kirjallisuuspalkinto 1965, 1972 ja 1980
Kirkon kirjallisuuspalkinto 1978
Aleksis Kiven rahaston palkinto 1984
Pro Finlandia -mitali 1986
Savonia-palkinto 1987