Mitä tarkoittaa populismi ja stigma kielessämme? Yleensä stigmatisointi merkitsee kohteensa negatiivista leimaamista. En näe tälle käsitteelle ”populismi” kielessämme ja medioissa muuta merkitystä. Vai oletteko ehkä havainneet tämän käsitteen käyttöä positiivisessa ja ylevässä merkityksessä? Liitetäänkö Suomessa populismi erityisesti leimaamistarkoituksessa stereotyyppisesti johonkin suurempaan ihmisryhmään medioissamme?
Tuleeko ehkä mieleen vaikka puolue, jota kannattaa 20 % suomalaisista ja 30 % miehistä? Entä onko muita kansakuntia, joihin tämä stigmaattinen leima halutaan liittää? Tuleeko mieleen suuriakin valtioita? Entä näiden valtioiden päämiehiä ja johtajia, poliittisia ryhmiä?
Mistä tämä takavuosien ajoilta tyypillinen suurten ihmisryhmien tai kansakuntien, ihmisten, leimaaminen on lähtöisin? Liittyykö se ehkä oman aikamme tapaan hakea syntipukkeja, kiusaamiseen, joka on taas sukua terrorismille ja fasismille.
Fasismi on äärimmäinen tapa toimia, toimintatapa, ei toki arvo ja aatesuunta ensinkään. Sitä tavataan niin oikealla kuin vasemmalla. Onko kyse suvaitsemattomuudesta ja psykososiaalisesta ilmiöstä, jonka juuret ovat geeneissämme, ei pelkästään tavastamme tätä kautta hakea jakolinjoja ja tukea sellaiselle toiminnalle, jolle on ajassamme sosiaalista tilausta ja poikkeuksellista kasvualustaa. Ovatko medioista luettavat selittelyt kovin köykäisiä ja vain yhtä suuntaa tukevia poliittisia arvojamme, yhden aatteen julistamista muita paremmaksi?
Populismiin liitetään helposti käsitteet kansallismielisyys, nationalismi, isänmaallisuus ja patriotismi. Tämä näkyy etenkin seuratessamme suuria urheilutapahtumiamme. Odotamme suomalaisilta myös tänään itsetuntoamme kohottavia saavutuksia ja olemme osa niitä symboleja, jotka kuvaavat tätä stereotypiaa, kansaa (populus) ja siitä käytettäviä symboleja lippuineen ja monine muine tunnuksineen. Porilaisten marssi ja Maamme laulu ovat vain pieni osa suomalaisuutta.
Kun kansakuntamme täytti itsenäisenä vuosisadan, juhlallisuudet olivat varmasti mieleen painuvat. Näin tämä ilmiö, suomalaisen identiteetin ylläpito, ei sellaisenaan vaikuta erityisen leimallisesti negatiiviselta, päinvastoin. Jopa maakunnat ja pienet kuntamme hakevat leimallista omaa spatiaalista identiteettiään. Joko sisäsyntyistä, jo lapsena hankittua, tai sepitteellistä, maakuntalaulujen, kirjallisuuden, lehtien ja ties millaisten keinojen ja vaakunoiden kautta ulottuen myös murteeseen ja maakunnallisiin ruokiin leimallisina piirteinä kokea yhteistä spatiaalisen juurtumisen henkeä.
Yhteisöllisyys on osa tätä samaa ilmiötä. Siitä on tuskin mitään ikävää ja pahansuopaa sanottavaa siitäkään? Siihen kun liitetään kansakunnan historia, juuret ja pitkä yhteinen kulttuurimme, sosiaalinen pääoma ja uskomaton määrä kielemme kautta syntyvää sepitteellistä kerrontaa. Ei vain kirjallisuutta, musiikkia ja taidetta vaan myös kieli, jolla ajattelemme, puhumme, viestitämme, näemme unemmekin onomatopoeettisena ja luontoa lähestyvinä, suvuttomina tunnesanoinamme, symboleina. Ne eivät sellaisenaan vaikuta erityisen negatiivisilta saati käsitettä ”populisti” ikävällä tavalla leimaavilta, päinvastoin.
Tutkimuksen mukaan (HS 1.10), Miina Sillanpään päivänä, etenkin kauempaa maailmalta maahamme muuttaneet kokevat vahvaa taipumusta identifioitua suomalaisuuteen kuin läheltä, esim. Virosta muuttaneet. Virolaiset eivät vieraile meillä useinkaan muussa tarkoituksessa kuin työn haussa ja palaavat kotimaahansa. Ei ole mitään syytä hakea juuriaan Suomesta. Ne kun ovat Virossa. Sepitteellinen identifioituminen tapahtuu tietoisena pyrkimisenä. Sisäsyntyinen virolainen ei sellaista hae. Se on helppo ymmärtää kun sen näin esittää. Ilmiö on tosin hiven mutkikkaampi.
Kauempaa muuttaneet pyrkivät mahdollisimman nopeasti identifioitumaan omaan kulttuurimme tavoitteena pysyvä jääminen osaksi suomalaista kulttuuriamme. Ja hyvä näin, siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa, Suomeen mahtuu suomalaisia.
Vastaavasti britit kokevat kotiutuvansa tänne näitä muita nopeammin etenkin ystävien kautta. Silloinkin kun he eivät osaa kieltämme lainkaan, toisin kuin sen oppineet ja kauempaa muuttaneet. Syykin on ymmärrettävä. Me puhumme englantia siinä missä suomea ja ystävystyminen tapahtuu hetkessä. Kulttuurit kun ovat juuri kielen kautta syntyviä ja ”populus” on osa symboleja, joista kieli on luonnollisesti se tärkein. Hyvää Miina Sillanpään päivää briteillekin. Olette sotkeneet asianne todella mallikkaasti.
Forssalaisena Miina Sillanpään päivä on luonnollisesti erityisen merkittävä. Miina Sillanpää syntyi nälkävuosien aikana torppari Juho ja Leena (o.s. Roth) Riktigin yhdeksänlapsiseen perheeseen. Hän oli lapsista kolmanneksi nuorin. Nuorin on kokonaan muuta kuin yksi keskimmäisistä tai vanhin. Hän on luova, mielikuvitusrikas ja vailla niitä esteitä, jotka keskimmäisiä lapsista kahlitsevat. Miinassa oli myös osa keskimmäisistä ja kasvoi sitä kautta vastuun kantavaksi ja diplomaatiksi, sosiaaliseksi ihmiseksi.
Kouluja Sillanpää ei juurikaan käynyt, vain kiertokoulua ja tehtaan koulua. Ja Forssa jos mikä tunnetaan punatiilisistä tehtaan rakennuksistaan sekä suomalaisen työväenliikkeen aatteesta.
Sillanpää aloitti työuransa jo 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaassa ja jatkoi myöhemmin Jokioisten naulatehtaassa. 18-vuotiaana hän muutti Porvooseen piiaksi ja samalla vaihtoi nimensä Vilhelmiina Riktigista Miina Sillanpääksi. Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen Palvelijatarkodin ja paikanvälitystoimiston hoitajan tehtäviä hän hoiti vuodet 1900–1915, lukee Wikipediassamme.
Osuusliike Elannon ruokaloiden ja kahviloiden tarkastajana Sillanpää oli 1916–1932 ja Sosiaalidemokraattisen työläisnaisliiton sihteeri 1932–1936.
Sillanpäälle myönnettiin talousneuvoksen arvonimi 1939, ja 1949 hän vastaanotti presidentti J. K. Paasikiveltä Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon elämäntyöstään. Se kuvaaminen veisi liian paljon tilaa.
Siinä on jotain samaa kuin keskustalaisen, forssalaisen ystäväni Sirkka-Liisa Anttilan urassa. Forssa tuottaa vahvoja naisia kiitos sen kulttuurisen perinnön ja pumpulienkelten maineen. Se on leimallisesti lähellä kansanomaista, juurekasta ja juuristaan ylpeää alueellisen identiteetin juuri spatiaalista perua korostaen. Siinä käsite ”populus” on alkiolaisen maalaisliittolaisen taustansa kautta avainsana. Kun se unohtuu, populistinen liike syntyy toisaalle. Mutta varmasti se aina syntyy ja säilyy.
Joskus sen sisälle on vaikea päästä silloin, kun juuret on hankittu lapsena. Nyt vain näitä lapsia ei tahdo enää syntyä sen enempää Forssan talousalueella kuin koko maakunnassa ja koko maassakaan kuin vain hiven yli vuosittaiset kuolemantapauksemme ylittäen.
Siihen ovat olemassa varmaan paljon syvemmät selittäjät kuin nyt meille tarjotut. Oma identiteettimme, sen kansallinen omalaatuisuus ja juuret on monella tavalla häpäisty ja tehty liki rikokseksi.
Sama pätee maakuntia, kuntiamme ja paikallista toimintaa lukuun ottamatta muutamaa pääkaupunkikeskuksemme kaltaista keskittymää. Tämän hoitamiseen vaaditaan vakavasti otettavaa, Miina Sillanpään kaltaista peräänantamattomuutta sekä väestöpoliittista ohjelmaa koko maamme kattaen. Muuten koko käsite ”populus” suomalaisittain katoaa maailman kartalta ennen seuraavaa vuosisataa. Viimeinen suomalainen kun näyttäisi syntyvän paljon ennen kuin ilmastomuutos on hukuttanut maamme Jäämeren syleilyyn.