Sosiaalinen media ei luokaan kuplia – päinvastoin.

Ajatus kuplista ja niiden synnystä sosiaalisen median kohdalla ja sitä perinteisen median kautta pilkaten, rinnan populismin kanssa, alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja samalla väärää tietoa. Suomeen se tulee odotetusti jälkijunassa. Anu Kantola kirjoittaa tästä tänään Hesarissa (HS 3.12) ja on samalla oikeassa huomatessaan, kuinka eri "kuplissa" kirjoittavat lukevat toki toistensa viestejä ja samassa kuplassa on paljon eri tavalla ajattelevia keskustelijoitakin. Teesin kaikukammiosta on esittänyt useampikin tutkija, mutta tunnetuin lienee Kantolankin mainitsema professori Harvardista, Cass…
Read More

Antti Rinteen kujanjuoksu

Tästä kolmannen vuosituhannen toisen vuosikymmenen viimeinen kuukausi alkoi. Keskustan eduskuntaryhmä kokoontui iltapäivällä käymään läpi hallituksen tilannetta ja Antti Rinteen asemaa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ryhmä kokoontui klo 14. Kansanedustajat ja keskustan johto eivät ole varmistaneet aikaa, koska heitä on pyydetty olemaan kommentoimatta mitään aiheeseen liittyen ennen kokousta. Mieleen palautui demareitten kokoontuminen ja keskustan Anneli Jäätteenmäen kujanjuoksu vuosituhannen alussa. Hänet vaihdettiin lennosta Matti Vanhaseen. Keskustan kentältä on tullut puoluejohdolle paljon palautetta, että luotto pääministeri Antti Rinteeseen on…
Read More

Paikka haastajalle – nuorelle neidolle

Politiikassa menestykseen on suhtauduttava kuin herrasmies ja haaveriin kuin mies. Nyt Antti Rinne on joutunut osaksi haaveria ja herrasmiehen paikka on jätettävä muille. Miten hän miehenä menettelee, jää nähtäväksi. Kun poliitikosta tulee tähti, hän ei toki muutu, kaikki muut muuttuvat ja se on myös oivallettava ajoissa. Poliitikot taas eivät ole neroja, ellei heissä ole samalla pisara myös hulluutta. Onko Antti Rinne nero, selviää viimeistään tiistaina. Antaako hän erehdyksensä kansalle anteeksi. Juristi ja valtio-oppinut käyttäytyy pääministerinä…
Read More

Adventtisunnuntain Hesaria lukien

Hesari esittelee adventtina pilkatun Ufomiehen, Eugen Schaumanin, Sami Sulkon, Päivi Räsäsen sekä politiikan vuosikymmenen. Sauli Niinistö hallitsi ulkopolitiikkaa, Jussi Halla-aho sisäpolitiikkaa, vaalit hävisi keskustan Sipilä ja Kiviniemi ministereinä ja voitti jytky ja lopulta Halla-aho ja Ohisalo, vauvoja ei synny ja ilmastomuutos etenee, sotea ei synny sitäkään ja poliitikot oppivat sosiaalisen median ja twiittailun. Siinä lyhyesti unohtaen samalla oman aikamme tapaan vuosikymmenen alku. Päädymme aina suureen hetkeen ja tähän päivään, pieneen historiaan ja epämääräiseen tulevaisuuteen. Itse…
Read More