Boccaccion shakkitarina

Oman aikamme shakkitarina Helsingin Sanomat on hakenut tänään 6.3. 2020 ilmiöitä, jotka liittyvät korona viruksen leviämiseen ja sen aiheuttamiin maailman laajuisiin vaikutuksiin. Toimittaja Elli-Alina Hiilamo on koonnut tällaisia vaikutuksia kaikkiaan kymmenen. Järjestyksessä luetellen ensimmäisenä hän mainitsee häiriöt tuotantoketjuissa, sitten laskut pörssikursseissa ja heijastuksina myös presidentinvaalien asetelmiin Yhdysvalloissa. Istuva presidentti Donald Trump on virusta vähätellyt ja haastajat taas moittivat häntä viivyttelystä ja sekasorrosta demokraattien toki muutenkin sekasortoisessa Trumpin vastaehdokkaan valinnassa. Neljäntenä vitsauksena virus muutti Kiinan asemaa…
Read More

Päivi Räsäsen kuuleminen.

Erkki Virtanen oikaisee minua kun kerron hänen toimineen poliittisessa virassa. Virtanen kertoo, ettei ole ikinä kuulunut mihinkään poliittiseen liikkeeseen. En minä sellaisesta ole toki esittänytkään. Hän on epäpoliittinen ihminen virassa, joka on erityisen poliittinen. Vai eikö valtion budjetin laadinta ole poliittinen tehtävä luonteeltaan? Ei sitä tarvitse hävetä, päinvastoin. Se on talouspolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, kulttuuripolitiikkaa, tiedepolitiikkaa, jopa tilastopoliittinen tehtävä parhaimmillaan ja ei se siitä pilalle mene jos joku budjettipäällikkö olisi talousoikealla tai vasemmalla, saa olla keskelläkin tai…
Read More

Valamon historiasta

Olen saanut nimeni luostarilaitoksesta. Kloster viittaa myös kahteen ilmansuuntaan mutta suvun maatila ja purjekunta sekä sen paikka kyllä itään. Maksoimme siis veromme luostarilaitoksen lampuoiteina. Tilan pito kuitenkin loppui juhannuspäivänä 1850, jolloin paluumatka juhannuskirkosta Kuopiosta päättyi tuon ajan suurimpaan sisävesionnettomuuteen myrskyisän Kallaveden viedessä mukanaan 30 soutajaamme. Vain jalkaisi matkaan lähteneet pelastuivat. Valtaosa lapsia ja naisia. Vierailin vanhassa Valamossa vuonna 1989 vetäessäni Pohjois-Karjalassa kuntayhteistyön kehittelyä ja samalla matkat Sortavalaan tulivat liki päivittäisiksi. Neuvostoliitto oli juuri tuolloin hajoamassa.…
Read More

Karkauspäivän jälkeinen aamu.

Aika ja sen kuvaaminen vaihtuvina vuodenaikoina, vuorokausina, tunteina ja minuutteina, vaati meiltä yhden ylimääräisen päivän joka neljäs vuosi pitääksemme ajanlaskumme ja maapallon kierron akselinsa ympäri joltisenkin uskottavana myös vuosisatojen kuluessa ajasta puhuessamme. Ajan ja paikan käyttäminen arjen elämän kuvaajana on ollut ihmiselle pragmaattista pohdintaa, jossa maallikkokin pysyy mukana pohdinnoissa. Aika on ihmisen keksinnöistä kehnoin ja ajattelua eniten rajaava ilmiö. Tiede ja taide eroavat toisistaan nekin sepitteellisinä kertomuksina ja ajan ja paikan vuosisatainen kierto osana ihmisen…
Read More