Pelko on aseeni – pandemian toiset kasvot.

Alistair MacLean kirjoitti erinomaisen romaanin pelosta nimeten kirjansa sattuvasti "Pelko on aseeni". Pelko on ihmisen ja etenkin massojen keskellä voima, josta syntyy uskomaton määrä kirjallisuutta ja kuvataiteita, musiikkia mutta myös talouden ja vallankäytön julmia ilmiöitämme. Pandemiat ja sen muodot ovat olleet iät ajat niin kirjailijoiden kuin taiteilijoiden, mutta myös valtaa käyttävien tärkein tapa menestyä tai tuhoutua ihmiskunnan historian julmissa näytelmissä ja kansakuntien mittelöissämme. Arturo Di Modican härkäpatsas on ollut New Yorkin pörssin edustalla vuodesta 1989…
Read More

Korona ja suomalaisuus.

Suomessa kuolee 50-60 000 joka vuosi, joka päivälle ja tunnille riittää elämänsä päättäviä suomalaisia suuret määrät. Joukossa on myös suuret määrät tartuntatauteihin kuolevia. Joka päivä ja tunti. Koronaan ei ole toistaiseksi kuollut kukaan. Miten se on mahdollista? Pohjoismaista Tanskassa tiedetään yhden kuolleen. Suomessa korona ei näytä edes leviävän valtaosaan maata mutta taatusti muut taudit leviävät tehtiin mitä tahansa. Vai loppuiko muka myös muiden virustautien ja tarttuvien tautien leviäminen koronan myötä? Onko korona mediayhteiskunnan luomus ja…
Read More

Mediapolitiikan tulenkantajat.

Jos pääkaupunkimme olisi muualla kuin Helsingissä toiminta olisi tehokkaampaa eikä pelkästään metropolikeskeistä puuhastelua, jossa pahin ongelma, pääkaupunkiseutu, nukkui tärkeimmällä hetkellä koronaviruksen paikantuessa Kiinassa. Mitä iloa on sulkea kouluja maaseudulla, jossa ei ole yhtään tapausta, kun metropolin Vantaa lentokenttänä vuoti kuin seula sairaita ihmisiä ympäristöönsä. Virus tuli Suomeen Vantaan kautta ja metropolipolitiikan sekä mediayhteiskunnan tuotteena lukien tänään Helsingin Sanomat ja sen osoittamat tilastot sairastuneistamme. YLE on tänäänkin pelkästään tuon tiedotuksen helmi. Korona viruksena on suomalaisen median…
Read More

Talvisodassa osasimme käyttää karttaakin.

Yli 90 % Suomen pinta-alasta on täysin vapaata koronasta. Jos suljemme maastamme muutaman prosentin, ongelma on hoidettu. Suuret päättäjämme ovat vain rakentaneet koko valtansa tälle yhden prosentin alueelle. Maantiede ja virusten leviämisen dynamiikkaa on heille VIERAS ilmiö. Heitä kiinnostaa vain VALTA ja sen käyttö koko maassa.Talvisodan päättymisestä on nyt kulunut päivälleen 80 vuotta. Vielä tuolloin suomalaiset liikkuivat maastossa ja osasivat käyttää karttaa ja kompassia sekä toimia yhdessä verkostonakin. Ajan ja paikan perusteet olivat kunnossa ja…
Read More

Traumaattiset geenit ja pandemia

Kirjoitin ennen pääsiäistä vuonna 2007 epigeneettisistä ilmiöistämme ja pimeistä, traumaattisista geeneistämme sekä pyrkien avaamaan ongelmaa, jossa olemme nyt ennen pääsiäistä vuonna 2020. Toki kaikki tämä oli kuvattu etenkin kirjassani "Arctic Babylon" sekä "Social media economy and strategy". Meidän olisi tullut tunnistaa hybridiyhteiskunta ja mediayhteiskunnan asettamat vaaratkin hyvissä ajoin ennen pandemiaa. En minä kirjojani suotta julkaissut ja öitäni valvonut. Lähettänyt tuon ajan päättäjillemmekin luettavaksi. Mennyt vuorokausi oli ihmiskunnan historian traumaattisin. Se esitteli meille ympäri maailmaa tapahtumia,…
Read More

Pandemiasta voi olla myös jatkossa meille apua.

Hallitus päätti juuri tiedonantinsa pandemiasta. Se oli tähän hetkeen asiallinen ja riittävä. Oma paikallinen osastomme Lounais-Hämeessä teki hallituksen suuntaiset päätökset toripuolueenamme jo aiemmin. Forssassa on törmätty kouluissamme pandemian läsnäoloon ja toimittu myös ymmärtäen pandemian vakavuus. Pieni kaupunki toimii yhteisöllisellä tavalla. Peruin itse rutiiniluonteiset labrakäynnit antaen heille nyt työrauhan keskittyä ilmiöön, joka on meille kaikille aiemmasta kokemuksestamme uusi ja syystäkin pelottava sekä aiheuttaa huolta etenkin ikääntyneistä. Lounais-Hämeessä ei kohta muita olekaan, jolloin toimenpiteet ovat juuri tähän…
Read More

Maailman historian pandemiat.

”Moni yritys on kohdannut tai kohtaa tilanteen, jossa rahat loppuvat. Joillakin on taseissa puskuria, mutta kaikilla ei ole. Voi tulla kassakriisi eikä velvoitteista selvitä. On selvää, että tulemme näkemään lomautuksia, irtisanomisia ja valitettavasti myös konkursseja. Päättäjien tehtävä on huolehtia, että rahoitusjärjestelmä pysyy toimintakykyisenä ja mahdollisimman moni yritys autetaan kriisin yli. On nähtävillä, että virus leikkaa yritysten kasvua, mikä vähentää mahdollisuuksia investoida ja jatkossa rahoittaa myös julkisia palveluita.” Näin sanailee Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hän…
Read More

Suomalainen sopeutuu koronaan muita jouhevammin.

Epidemiologian proffa avaa ongelmaa omasta näkökulmastaan kuinka koronaan liittyy neljä merkittävää opittavaa. Se on lähellä biotieteitä ja mukana on toki myös jotain ihmisen käyttäytymistäkin. Euroopan keskuspankin johto antaa sekin ohjeita, jotka ovat vuodesta 2008 sekä finanssikriisistämme jo entuudestaan tuttuja. Tarvittaisiin satamäärin proffia samaan aikaan meitä opastamassa, jolloin monitieteinen ongelma avautuisi yhteisenä luonnontieteisenä ja ihmistieteisenä kriisinämme. Virushan saa aikaan ilmiön, joka koskettaa kaikkia tieteitämme ja niiden sovelluksia. Ilmiö kun on mm. vahvasti psykologinen, ihmisten istuessa kodeissaan…
Read More

Dikotomia ja kaksinapainen painajainen – dualismi

Vuosikymmen sitten kirjoitin kymmeniä tekstejä varoittaen tulevasta. Siinä tulevaisuudessa maailma tulisi globaalina jakautumaan kaksionapaiseen valheeseen ja ihmiset sen sisällä stereotyyppisiin, toisiaan pilkkaaviin sosiaalisen median luokkiin. Näitä tukisi valheita levittävät profetiat ja niiden ympärillä liikkuvat oman aikamme mediat. Elämme nyt tätä aikaa ja olemme osa valheitten viidakkoa. Kriisin keskellä ovat niin poliittiset liikkeemme ja puolueet kuin demokraattinen yhteiskuntamme. Talouden rakenteita heittelevät ilmastomuutoksen rinnalla syntyvät biologisesti syntyvät ilmiöt, kuten virukset. Se miten käyttäydymme, on kuten suoraan maailman…
Read More

Narsisti psykopaatti ammateissamme

Narsisti psykopaatti ammateissamme Toimitusjohtaja, keittiömestari ja journalisti ovat ammatteja, joihin psykopaatit hakeutuvat. Tähän tulokseen on tullut asiaa tutkinut psykologi ja kirjailija Kevin Dutton. Kylmäpäisyys stressitilanteissa ja kyky toimia kaaoksen keskellä ovat ominaisuuksia, joilla voi menestyä monissa ammateissa. Brittiläinen psykologi ja kirjailija Kevin Dutton on erikoistunut psykopatian tutkimiseen. Kirjassaan The Wisdom of Psychopaths: What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success hän listaa, minkä tyyppisiset työt houkuttavat psykopaatteja. ”Funktionaaliset psykopaatit”, kuten Dutton heitä…
Read More