Mikkelinpäivän Hesaria lukien

Mikkelinpäivä on Arkkienkelin muistoksi vietettävä juhla. Se symboloi samalla oman aikansa medioita, enkeleitä viestien kuljettajina. Oman aikamme enkeleistä monelle tutuin on Helsingin Sanomat. Television kulta-ajan uutisten lukija oli monelle aikamme enkeli. Sellaisen enkelin poismeno muistetaan toki televisiossammekin. Forssan Lehdessä on vielä sana sunnuntaiksi ja Johanna Parvialan, papin koskettava kirjoitus lapsista ja rikkonaisesta sillasta, Suojelusenkelitaulusta. Se on kaukana oman aikamme mediaenkeleistämme.

Jaakko Lyytinen kirjoittaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa (22.9) tiivistäen sen minkä aiemmin olen kirjoittanut osana uutta talousmallia, jättäen taakseen menneen maailman puolueetkin, perinnepuolueet, demokratian kriisin sekä kiistelyn sosialismin ja kapitalismin eroista, nuttu vain nurinpäin käännettynä. Tässä uudessa ”kapitalismissa” olemme pinnallisen näkökulman mukaan suurten data-jättien raaka-ainetta.

Tämän digimaailman ravintoketjun huipulla ovat Google, Facebook, Apple, Microsoft ja Amazon, Lyytistä lainaten. Kerroin aiemmin kuinka ne panostavat, kukin erikseen, tutkimukseen ja tuotekehittelyyn viisi kertaa enemmän kuin Suomen kansantalouden kohdalla teemme yhteensä kansantuotteestamme, yli 430 miljardista. Siis laskien mukaan yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitoksemme, Nokiat ja muut alan ponnistelijat yrityksinämme maailman turuille niillä pyristellen. Eivät tahdo suomalaisten siivet nyt oikein riittää globaaliin viestintään.

Googlella on pelkästään yhdeksän eri palvelua ja kaikilla niillä yli miljardi asiakasta erikseen. He kaikki, oman aikamme mediakansalaiset, ovat panneet kaiken likoon ja myös Googlen käyttöön. Palvelu on ilmaista mutta vastapalveluksena siirrämme vaikkapa Facebookin kautta kaiken mahdollisen itsestämme jättiläisten kauppatavaraksi.

Kun kirjoitin Freudista ja Darwinista, seuraten tätä ilmiön syntyä, tarkoitin vakavaa ilmiötä. Jaakko Lyytinen kirjoittaa samasta, mutta perinteisellä ja naiivilla tavalla. Hän eksyy ihmisen piilotajuntaan ja viettienergiaan, vanhoihin satuihimme, pelkoihin, kun olisi tullut kirjoittaa geeneistämme ja manipuloinnin sijaan evoluutiostamme. Ei pidä pelotella aikuista ikään kuin olisimme lapsenmielisiä lukijoina. Manipuloinnin voisi jo jättää vähemmälle.

Tekoäly toki ohjaa meitä ja hakee uusia muotoja, joilla elämästämme jatkossa selviämme, mutta Lyytinen näkee vain kunnon kommunistin tapaan uhkia ja valtaa, jonka taustalla on kapitalistinen peikko ja orwellilainen maailmankuva.

Hän näkee kollektiivisen itsepetoksen, jonka taustalla ovat aikamme tutut salaliitot ja mielen syvyyksien manipulointiin käytettävät valvontakapitalismin ylikansalliset datajätit. Se on kuin lapsen kirjoittamaa toiselle lapselle.

Toinen näkökulma kun on lähempänä luontoamme, sen tieteitä, ja tapa siirtyä seuraavaan vaiheeseen evoluutiossamme. Kun myyn suvun lehteni ja hoidan sen digiaikaan 1980-luvulla Itä-Savossa, tarkoitus oli toki siirtyä seuraavaan vaiheeseen 20 vuotta ennen Hesaria. Hesarissa ilmiölle naurettiin, pilkattiin digiajalle.

Olen nyt osa globaalia työnantajaa, mutta en ilman tietoja ja taitoja, jolla hyödyntää näitä jättejä tuotekehittelyssään. Suomi ei siihen kykene, eikä Forssan Lehti, Hämeen Sanomat tai Hesari. Sinne kirjoittavat ystäväni Sonkajärveltä ”Rutakon kojoottina” tai kirjastonhoitaja. Jälkimmäisellä on asiaa Unkarin ja Puolan valtioille. Se sanoma ei mene perille.

Amazon ja Facebook, Google ja oma Cluster art ja sen strategia, ”Agropolis strategy” yhtäällä, ”Social media, economy and strategy” toisaalla jne. Ne ovat niitä välineitä, joilla olen mukana siinä prosessissa, johon suomalaiset eivät kykene mitenkään omine resursseineen. Meillä halutaan 8000 uutta akateemista, mutta varoja siihen ei liikene senttiäkään. Se ei onnistu tinkimättä laadusta.

Sama ymmärretään kyllä huippu-urheilussa, jossa pelaajamme jalkapallossa ovat hakemassa ammattinsa ja osaamisensa kokonaan muualta kuin Suomessa asuen. Suomessa ei ole ammattinsa osaavia joukkueitamme, ei kulttuuria, ei yhtään mitään, millä menestyä maailmalla. Se on hyväksyttävä.

Oma ammattini ei edellytä pallon potkimista tai kiekon kanssa taiteilua muualla kuin oman tietokoneeni ja työhuoneen, laboratorion rauhassa. Jos joku loukkaa siellä minun yksityisyyttäni, se on vain paikallisen median kolumnisti tai sellainen poliittinen peluri, jonka tavoite on päästä oman kuntansa valtuustoon tai lautakuntaan. Tervemenoa ja onnea. Olen osuuteni hoitanut.

Jaakko Lyytikäistä kiusaa Googlen ylivertaisuus ja tietoturvamme, läpinäkyvyys. Itse olen huolissani vain siitä, että oma kykyni pysyä mukana kilpailussa on riittävän merkittävä pitääkseni asemani siinä joukkueessa, jossa tietosuojan rinnalla puhutaan myös kokonaan uudesta tiedosta ja sen innovaatioista, vallankumouksesta, jossa voin olla suomalaisena mukana. Olen otettu että olen siihen joukkoon kelpuutettu.

On surullista seurata Dohassa suomalaisia urheilijoita, jotka valmentautuvat rahoillamme maailmalla ja kilpailevat sitten miehinä naisten sarjassa pääsystä kunnialla edes maalin kansakuntamme edustajina. Se on noloa, mutta läpinäkyvää medioissamme.

Onneksi on sentään yksi, murtaen kieltämme puhuva ruotsalainen kiekkojätti, jolla on mummo Turussa. On mistä ylpeillä, kertoa olevansa mukana suuren maailman menossa.

SE on sitä Hesarin kolumnistien viettienergiaa valjastettuna kulutukseen television ääressä torkkuen. Onneksi on sentään perussuomalainen puolue, jota kautta tehdä kiusaa pääministerin virkaa täyttävälle Marko Junkkarille professoreineen ja Anu Kantolalle, Sixten Korkmanille, Amerikan professori Bengt Holmströmille. Uuden eliitin rakentajat ovat kaukana lapsen tukena kuvatusta Mikkelinpäivän enkelistä. Näille enkeleille en lastani antaisi talutettavaksi.

Eläköityneet poliitikot tekevät muistelmiaan. Muistakaa kuinka romaani syö kuin sika. Samaan aikaan ei voi osallistua päivän politiikkaan ja tehdä elämäntyöstään uskottavaa historiikkia.

Koulukaverini Seppo Kääriäinen sai oman osuutensa valmiiksi kun hetkeksi rauhoitti itsensä keskustan ympärillä käytävästä kohusta. Kulmuni sai hoitaa hommat, insinööri Sipilä jäädä sivuraiteelle ja Seppo itsekin pysyi taustalla. Se oli oikeaan hetkeen tehty ja ajoitettu ratkaisu.

Sen sijaan forssalainen ystäväni Sirkka-Liisa Anttila ei malta pysyä poissa päivän politiikasta ja muistelmat saavat odottaa. Forssan Lehti niitä kyllä tänään odottelee (FL 29.9).

Olen varoitellut häntä aikamme repaleisen politiikan vaaroista ja oman historiaan jäävän elämänkerran pilaamisesta tämän ajan hedonistisella hengellä ja narsistien maailmasta ikäviä painotuksia omaelämänkertaansa näin hankkien. Se kun pilaa koko kirjan imien tästä ajasta vaikutteensa, käsitteensä ja ideologiansakin.

Seppo Kääriäinen sen sijaan löysi kirjaansa, Hesarin Marko Junkkarin kolumnia lainaten, rohkean esityksen. Miksi meillä ei ole oppineita professoreja tai kulttuuri-ihmisiä pääministereinä? On toki joskus ollutkin, aikojen alussa, mutta nyt Markku Junkkari äityi rehvakkaaseen tyyliinsä etsimään myös ehdokkaita nimeltä heidät mainiten, julkimoja kaikki.

Kolumninsa otsikkoon hän esitti Pirkko Saisiota ja muutenkin on kovin vasemmalla nämä akateemiset nimet tai hänen kulttuurinsa edustajat suomalaisiksi pääministereiksi.

Ei ole Markosta Mikkelinpäivän enkelten löytäjää, yli 2000 professoriliiton jäsenistä oikeita ehdokkaita ja nimiä löytämään. Hän päätyykin lopulta pyytämään kansalta apua. Noinkohan he tuntevat professorejamme? Ettei vaan päädyttäisi kovin arkisiin mediahenkilöihin, yhden käden sormilla laskettaviin populaarikulttuurin tuotteisiimme, Valtaojaa tai nobelistia esittävät?

Tuntemattomia ovat professorit ja maailmalla mainetta keränneet mediaväkemme löydettäviksi, eivätkä taida edes Hesaria avata nämä professorimme?

Mediaväen mieleinen pääministeri professorina on hankala asia poliitikkojen samalla häntä kuunnellen populistisessa menossamme, punavihreässä Suomessa ikääntyen. Politiikassa on varmasti professorikato jatkossakin, vaikka Helsingin vaalipiirissä heitä olikin runsaasti etenkin demareitten listalla.

Kansa kun ei heitä äänestä. Kansa tykkää enemmän itsensä näköisistä ja oloista sahureista, opettajista, hoitajista, perusinsinööreistä jne. Vesku Loiri esittämässä professoria presidenttinä olisi sellainen sopivin yhdistelmä Suomessa eläen. Sellainen on enkeli kuin on äänestäjänsäkin poliitikkona maataan halliten.

Etelä-Savo ja Etelä-Karjala on tuttu sukupuuni kautta. Sinne syntyi aikanaan noin 5000 hehtaarin maatila ja sille viikinkimallisia veneitä ylläpitävä purjekunta. Purjekunnan veneisiin sai aironpaikan ostamalla tai omalla työllään. Liikuttiin Kallavedellä, Saimaalla mutta myös Laatokalla, kaukana Venäjällä mutta myös pitkin Suomenlahtea rannikkojen kauppapaikkoja koluten. Samaan veneeseen mahtui puolensataa soutajaa.

Suomi eli viikinkiaikaa ja myöhemmin maksoimme veromme luostarilaitokselle. Sen juuret olivat Turkissa. Ovat edelleenkin. Eivät kuulu Venäjän kirkon hallintoon ensinkään. Heinävesi kuntana siirtyi luostareineen Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan. Mikkelinpäivä siellä on erilainen kuin Forssassa vanheten.

Sukunimeni periytyi tuosta luostarilaitoksesta. Tarina päättyi juhannuspäivänä 1850, jolloin purjekunnan vanhin vene hukkui kirkolta palatessaan myrskyssä Kallaveteen. Se vei mukanaan 28 raavasta miestä ja orvoiksi jäi satoja lapsia ja yhtä monta naista. Isoisäni isä oli silloin alle kymmenen vuoden ikäinen. Hänen tuleva puolisonsa Maria Mykkänen oli sukua Hämeen Tavasteille mutta myös pappissukuina tunnetuille Ståhlbergeille ja professori Isak Pihlmanille.

Hänestä piti tulla ensimmäinen piispamme mutta hän ei tehtävää huolinut. Hyvä ratkaisu, tunsi suomalaiset. Henrik piispan kohtalon kun muistamme kouluaikamme historiantunneliltamme. Lalli lopetti hänen uransa Suomessa. Suomessa suojelusenkeli on erilainen kuin mitä lapsena kuvittelimme. Joulupukkikin oli aiemmin nuutinpukkina vaarallinen kohdattaessa.

Nyt sitten pohditaan Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhdistämistä yhdeksi maakunnaksi. Hesari vinoilee, tapansa mukaan, ja hakee historiasta Tommi Niemisen hengenlentona vanhaa Viipurin ja Savonlinnan linnalääniä. Tosin Viipuri oli nyt jätettävä läänityksen ulkopuolelle.

Mahtavan linnaläänin johtoon Nieminen ehdottaa Matti Viialaista tai Matias Hildeniä. Kiinnostavaa on, että myös hän päätyy lopulta hakemaan nimiehdotuksia lukijoiltaan uuden linnaläänin johtoon, samaan tapaan kuin Marko Junkkari Suomen tiedeyhteisön tai kulttuuriväen pääministeriksi.

Ovat yhdessä toimittajat tämän päivän lehtensä kasanneet ja sitä on ihan ilo sunnuntaisin selata Mikkelinpäivänä, jolloin mediaenkelimme ovat viestimässä meille ilosanomaansa, jossa eliitti on kaapannut työväenliikkeen, lukien Liisa Kauppisen (kaappisen tai kuappisen) tekstiä Tomas Pikettiä tähän tarkoitukseen käyttäen ja kertoen samalla, miksi vasemmisto epäonnistui.

Jättää kuitenkin kertomatta, miksi perussuomalaiset sitten onnistuivat ja ovat maan suurin puolue. Se on liian kipeä asia analysoitavaksi. Parempi pitäytyä työväenluokan analysoinnissa, taloudellisessa epätasa-arvossa sekä poliittisten vaihtoehtojen puutteessa. Siinähän on jotain kovin uutta ja tuoretta Mikkelinpäivän sanomaksi. Hesaria lukien tunnet liki enkelin siipien kosketuksen, poliittisesti tasapuolisen pohdinnan ja samalla suuren tietomäärän tulviessa tietoisuuteesi. Hongkong mainos on näistä tähän aikaan ja päivään sopivin. Oman aikamme tuote.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts