Isänmaan asialla

Keskustelu Euroopasta ja sen tulevaisuudesta on lopultakin käynnistynyt myös Suomessa. Korona ja pandemia ei sitä synnyttänyt vaan paljon vanhemmat asiat ja historiamme, Euroopan asema globaalilla maailman kartallamme. Ja Suomi osana Eurooppaa Venäjän luoteisnurkassa. Osana Skandinaviaa sekä pohtien asemaansa itsenäisenä valtiona, juuri vuosisadan täyttäneenäkin.

Rauhantilan jatkuessa kauan, sotaisalla ihmisellä ja kansalla on taipumusta hyökätä itsensä kimppuun, tiesi Friedrich Nietzsche aikanaan. Bernard Shaw tai oletti, ettei maailma rauhoitu, ennen kuin isänmaallisuus on kitketty ihmiskunnasta. Valta ja isänmaan rakkaus kun ei tunne isänmaan rajoja ja liittovaltio on jo poikkeuksellisen kookas saksalaisen tai ranskalaisen maailmankuvan täyttävä isänmaa liittovaltioina. Heille kun liittovaltio on ainut oikea valtio.

Minkä kokoinen on suomalainen metropoli, kunta tai maakunta, on sekin edelleen avoin ja odottaa riittävän vahvaa johtajaa rajoja poistamaan. Helsingissä on vahva pormestari mutta onko Hämeenlinnassa riittävän vahvaa johtajaa tai Forssassa yhdistämään kunnat ja seutukunnat yhteen.

  • Suomessa hallituksen rinnalla on myös oppositio. Jos oppositio vaikenisi, silloin oltaisiin todella omituisella tiellä. Onko hallitus sitten yksimielinen, askarruttaa varmaan heidän äänestäjiään tänäänkin. Liityttiinkö aikanaan tällaiseen Euroopan unioniin, kun siitä aikanaan äänestimme? Onko se muuttunut matkalla ja muuttuuko koko ajan sekä salakavalasti, askel askeleelta sekä poliittisen valuutan keinoin?
  • Yhdysvallat on tyypillinen liittovaltio ja siellä eletään kuten me näemme ja moni on käynyt maata kiertämässä ja todennut. Se on hurjan kaukana sellaisesta valtiosta, jota he ihailevat puhuen Tanskasta. Suomea he eivät tunne. Olemme koko ajan tarkastamassa rajojamme nyt mm. Keski-Euroopan valtioihin. Rikkaana pitämiimme mutta koronasta kärsiviin. Se on ihan hyvä asia ja oikeus asuen itsenäisessä valtiossamme. EU ei voi sitä estää. Hoitakoot aiansa kuntoon.
  • Me tunnemme naapurimme ja moni myös Yhdysvallat osavaltioineenkin. Pelkään suomalaisena liittovaltiota Euroopassa. Ihan vain maantieteen ja biologian sekä sosiologian ja yhteiskuntatieteitten tohtorina ja dosenttina, professorina. Pelkään jopa sellaisia kuntaliitoksia, jotka suosivat selvästi kaupunkikuntiamme. Kykenen vetoamaan tehtyihin tutkimuksiin ja niiden tuloksiinkin. Niitä on satoja ja ne ovat hyvin tehtyjäkin.
  • Mehän emme ymmärrä aina mitä luonnonvarat ja maaseutu merkitsee Suomen kaltaisen valtion toiminnalle myös ympäristön ylläpidon ja hoidon näkökulmasta. Metropolissa syntyneet eivät sitä tahdo ymmärtää luonnonvaroista puhuttaessa, tutkittaessa. Nyt mennään kuitenkin sen ehdoilla, jossa ihmisiä on eniten ahtautunut.
  • Se näkyy nyt koronan ohella myös ilmastomuutoksessa. Omaa maataan ja sen vaurautta on osattava myös suojella ja hoitaa vastuullisesti. Nyt tämä hallitus ei sellaista aja finanssiliitossaan ja liittovaltion ja tulonsiirtovaltion päämäärässään Ranskassa, jota Saksa tukee. Se kun on heille edullinen vaihtoehto. Ei meille Suomessa tulevaisuudessa, 2050 tai 2100-luvuilla. Pieni kun on myös silloin kaunista ja Suomi edelleenkin maailman onnellisin kansakunta.
  • Sen tulkinta Suomesta on hoidettava huomaten oma asemamme ennen itsenäsyyttämme ja tulevaisuttamme ainakin muutama sukupolvi tästä päivästä eteenkinpäin. Vahva Eurooppa on nyt tätä tietä kokoaan heikompi ja pienempi tulonsiirtoineen Yhdysvaltain tapaan jakautuen kahtia. Se ei ole Suomen etu ensinkään. Se ei ole nyt kenenkään etu riitelevänä joukkona Brysselissä.
  • Brittien irtautuminen oli meille suomalaisille vaikea paikka arvioitavaksi. Emme ole sitä analysoineet lainkaan. Nykyinen pääministerimme on täysin kokematon tämän kaltaisen linjauksen tekijäksi. Hän on koronakauden pääministerimme, joka vaati asian hoitaakseen sotatilalakejammekin. Siis jo silloin äärimmäisen POIKKEUKSELLINEN teko ja tapa käyttää VALTAA.
  • Se kun viittaa machiavellismiin, jossa päämäärä ja sen saavuttaminen siunaa kaikki käytetyt keinot. Ei demokraattinen kansakunta näin toimi palaten 1800-luvulle. Forssa ja sen lehti voi toki kirjoitella yhtenään sisällisodastamme. Samoin sen kunnanvaltuutetut palaten 1920-1940-luvulle tai 1990-luvulle vuorotellen.
  • Nyt oli tarkoitus siirtyä 2050-luvun Suomeen, ei Eurooppaan tai liittovaltioon palaten ja 1980-luvun keskusteluihimme tulonsiirroista saati kekksolovakian ajoistamme sinne saakka taantuen ja 1960-lukua eläen.
  • Korona toi mukanaan PELON ja samaan aikaan ihmiset, jotka ovat joko narsismiltaan ja vallankäytöltään poikkeuksellisen taitavia manipuloijia osana persoonallisuutensa pelin politiikkaan kykeneviä piirteitä. Vain hetki takaperin HeSari esitteli alan tutkimuksia kolmen äärimmäisen luonteenpiirteen kautta, jotka ovat meillä kaikilla tavalla tai toisella piilossa valtaa käyttäessämme. Narsismi on yksi näistä kolmesta, machiavellismi peleineen toinen. Kolmas on kuitenkin se kaikkein rumin. Se kun johtaa myös väkivaltaan ja Suomessa aggressio on kasvussa, uhkauksia saa liki jokainen yhteisiä asioitamme hoitava.
  • Kirjoitin siitä myös oman tuon päivän esseeni yhteydessä. On hyvä tuntea yksilöiden persoonallisuuden erityispiirteet ja niiden vaikutus sellaisiin päätöksiin, joita kunnat, maakunnat, yrityiset, mutta myös kansakunnat joutuvat myöhemmin kohdallaan kantamaan.
  • Kaikki ihmisten aiheuttamat sodat kun ovat suosittuja ensimmäiset kolmekymmentä päivää. Ja väkivalta sekä aggressio näyttäisi oleva nykypäivän retoriikkaa niin medioissa, viihteessä kuin nyt jo kodeissammekin.
  • Kun politiikka alkaa muistuttaa sotaa, silloin siellä ei ole tarvis olla nirso, riittää kun on oikeassa, Winston Churchillia lainaten. Voittajat kun joka tapauksessa päättävät, mitkä olivat sotarikoksia. Sama pätee politiikaan, jossa ydinpommin omistaminen on varmin ja kohta ainut takuu olla itsenäinen ja riippumaton. Silti kiinalaiset kalastajat uskaltautuvat Pohjois-Korean vesille.
  • Kansakunnan ei kuitenkaan ole tarvis olla julma, ollakseen uskottava ja kovapintainen. Sodat kun alkavat olla vanhanaikaisia tai sitten ihmiset Suomessa ja Euroopassa.
  • Jos väkivalta ja sillä uhkailu on nykyajan retoriikkaa, silloin kaikki oppimamme on mennnyt hukkaan ja on yhdentekevää, kenelle rahat lopulta jaamme. Jos uusi maailmansota nyt sattuisi syttymään, henkiin jääneet eivät riittäisi hautaamaan kuolleita. Koronan kaltaiset virukset hoitavat kyllä loput.
  • Tällainen vaihtoehto on siten mahdottomana pyyhittävä lopultakin pois. Ja jo se auttaa suomalaisia mekittävästi pohdittaessa, miksi 1940-luku ei ole oikea paikka käynnistää keskustelua Euroopassa ja sen lähialueillamme Venäjällä, Kiinassa tai Amerikassa. Kukaan ei meitä uhkaa emmekä me uhkaa ketään.
  • Olemme itsenäisiä omassa kunnassamme, maakunnassa ja maassamme. Oleellista on vain muistaa, kuinka raha on ikuista ja vain taskut vaihtuvat. Ja että jokaisen todella suuren omaisuuden takana on rikos ja kuinka köyhät maksavat kaikesta aina täyden hinnan.
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts