30.11.2022
Geopolitiikka on maantieteen yksi tärkeimmistä ja etenkin meitä suomalaisia koskevista tutkimus- ja osaamisalueistamme. Se on sitä myös naapurissamme idässä. Maantiede on heille todella tärkeä ja myös monin paikoin salattu tieteenala. Poikki- ja monitieteinen, usein tiedekuntana esiintyvä ja osa sotilaallista valmiuttakin, äärimmäisen strateginen ja teknistä osaamistaan esittelevä tiede.
Näin on toki myös monin paikoin lännessä, ei vähiten Yhdysvalloissa. Meillä Suomessa tätä oltiin koulujemme aineena jopa kokonaan lopettamassa 1980-luvulle tultaessa.
Tänään bio- ja geotieteet ovat uudessa nousussa ja GIS sekä luonnonvaramme, ilmastomuutos ja satelliittiohjattu tieteenala on löytänyt paikkansa myös luonnonhoidon ja alan yrittäjyyden sekä tänään myös haettaessa turvallisuustakuita lännen suunnalta ja Natosta.
Koettu muutos on valtaisa ja kertoo kuinka paradigmaiset muutokset syntyvät hetkessä, ja muutosten tuulet ovat syntyessään yhtäällä reaaliaikaisia ja toisaalla sukupolvien mittaisiakin.
Kirjoitin eilen ja kahtena edellisenä päivänä aiheista, jotka kokosivat oman aikamme geopoliittisen rakenteen vaikeaa teoriaa sekä aiemmin esitellen mm. Venäjää ja sen historiaa osana muun Euroopan ja maanosiemme geopoliittista kuvaa yhtäällä viihteenä (Arctic Babylon) ja toisaalla osana muuttuvaa mediaympäristöämme (Social media economy and strategy) ja myös oman kansakuntamme historiaa (Finland’s big history 2017 – Suomi 100).
Paradigmaiseen muutokseen ja hybridiyhteiskuntaan, klusterirakenteisiin sekä innovaatiopolitiikkaan (Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka) olen johdatellut mm. toisen väitöskirjani sekä myöhemmin yli 20 monografisen kirjan kautta sekä erikseen ne artikkeleina julkaisten myös sosiaalisen median välineissämme. Noita artikkeleita on yli 5000 ja myös vaikkapa perussuomalaisten helposti luettavissa omalla sivustollaan. Ikävä kyllä niihin ei ole voinut vastailla johtuen päiväkirjan luonteesta sekä ajan puutteestani.
Tämän saman joutuisi varmaan toteamaan kohdallaan myös vaikkapa pohjoisessa juuri luentoaan pitänyt professori Mika Aaltola, jonka luento löytyy hänen Fb -sivuiltaankin. Tai ainakin osia sen sisällöstä. Lainaan sitä sekä kursivoiden samalla omia kommenttejani erinomaiseen luentorunkoon.
Mika Aaltola
Rovaniemellä puhumassa tänään Lapin yliopiston avoimessa tilaisuudessa geopolitiikasta ja Suomesta. 2:30–13:30, Fellman-sali / Fellman Hall
Yliopistonkatu 8
Tässä muutama muistiinpanoni:
Ensimmäisen Ukrainan sodan syttyminen vuonna 2014 ei jäänyt Suomelta ottamatta huomioon. Suomi liikkuu puolustuspoliittisesti länteen. Tätä siirtymää tasapainotettiin ns. toivon politiikalla, jolla pyrittiin käynnistämään Venäjän kanssa isoja taloudellisia projekteja, joista keskeisimmät niistä olivat Fortum ja Venäjä sidonnaisuuksien paisuttaminen ja sijoitukset Venäjän Itämeren kaasuputkiin.
Toinen merkittävä hanke oli Hanhikiven ydinvoimala, joka runnottiin merkillisten käänteiden kautta läpi Eduskunnassa. Mutta puolustuspoliittisesti mentiin länteen, solmittiin raamisopimus Yhdysvaltojen ja Ruotsin kesken sekä kehitettiin puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa ilman takalaitaa, jolla viitattiin mahdolliseen puolustusliittoon Ruotsin kanssa.
Paljon tehtiin näillä kummallakin suunnalla. Manageerasimme liikkumatilaa rakentamalla taloudellista siltaa itään ja hitsaamalla Suomea puolustuksellisesti kiinni länteen.
1) Suomella oli toki taustalla paljon muutakin jo aiemmin kuvaamaani idän politiikkaamme liittyvää taloudellista ja historiallista sidosta, joista syntyi aikanaan kansallinen liikkumatilamme alkaen Urho Kekkosesta ja pyrkien hakemaan luottamusta samaan aikaan molemmilta ilmansuunniltamme. Syntyi käsite suomettumisesta sekä kahden lautasen politiikasta, toisen maailmansodan jälkeisestä ajastamme. Toki silläkin oli vankat historialliset juurensa, joita tsaarin ajan Venäjä ja Putin korostaa omassa geopolitiikan pitkässä linjassa unohtaen samalla, millaista aikaa nyt elämme. Paradigmainen muutos koskee sekä historiaa että maantiedettä samaan aikaan. Ajan ja paikan tieteitämme ja niiden kriisiytymistä monitieteisestä poikkitieteistä tulkintaa etsien ja samalla mystifioiden oman aikamme tulkintoja. Kirja ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi ja putinismi” kuvaa tätä hegeliläiseen tapaan lähestyen. Toki filosofia tarjoaa muitakin lähestymistapojamme.
Toivon politiikka koki äkillisen haaksirikon naapurimme Venäjän aloitettua etupiiriin tähtäävän sodan naapurustossamme, Ukrainassa. Usein sanottiin, että mitä pahaa toiveikkuudessa Venäjän suhteen on? No olihan siinä. Sodan alku kostautui niin Fennovoimalle, Finnairille kuin Fortumillekin. Tällä on kansantaloudellista merkitystä. Venäjään taloudellisen sillan rakentaminen oli strateginen virhe, jonka ei soisi toistuvan. Siinä mielessä on hyvä katsella myös peruutuspeiliin. Länteen suuntautuneen puolustuspolitiikan taloudellinen tasapainottaminen Venäjän kanssa romahti 24.2.2022. Nyt on jäljellä läntinen puolustussuhde sekä sen strategisesti tärkeä taloudellinen vakauttaminen. Yksi seuraa nyt toista NATO-jäsenyyden de facto kehittyessä kaiken aikaa. Se on geostrategisesti järkevää.
2) Jos tätä samaa kysytään Paavo Väyryseltä ja luetaan hänen viimeisin kirjansa, syntyy toisenlainen vaikutelma. On jälkiviisautta kertoa, kuinka avioliitto oli lapsineen hirvittävä virhe, joka päätyi lopulta riitaisaan avioeroon. Syntyneitten lasten kokemuksena virhe oli ainut keino syntyä ja tällaisia virheitä on maailma tulvillaan. Lapset eivät voi valita vanhempiaan ja kieltä, jota puhuvat, kouluttajiaan tai geopoliittista sijaintiaan kartalla. Näin he eivät valinneet vanhempiaan, suomalaiset sijaintiaan kartalla, Hitlerin sekä Stalinin kaltaisten valitsemaa politiikka. Ajopuu politiikkana on lähellä totuutta, mutta ei toki koko totuus. Emme valitse tietämme, tie valitsee meidät, mutta voimme toki tehdä valintoja mihin suuntaan tietämme tänään kansakuntana kuljemme. Kaatuneen maidon perään on kuitenkin hyödytöntä itkeä. Ja syntyneet lapset ovat huikean hieno juttu sekin, olkoonkin että avioliitto ei aina ole koko elinkaaren kestävä. Varmaa kuitenkin on, että maantieteelle me emme voi mitään. Sen sijaan voimme pohtia, miten toimimme hyödyntäen oman asemamme kartalla ja pitäen maamme mahdollisimman onnellisena paikkana asua myös tulevien sukupolvien kokemana. Maailman onnellisimpana kansakuntana.
Suomi on puolustuspoliittisesti ensimmäistä kertaa kiinni lännessä sitten vuoden 1809. Maa yhteydet pohjoisen kautta Norjaan ja Ruotsiin ovat elintärkeitä. Myös Pohjanlahti on nyt syvemmin kehittynyt sisämereksi. Pitää muistaa myös se, että Suomi on etulinjan maa, jonka 1300 kilometrin raja ulottuu Kuolanniemimaalta aina Pietarin porteille. Tämä on lähtökohta myös mietittäessä Suomen tulevaa NATO-rooli.
3) Vuonna 2022 paikkamme kartalla on geopoliittisesti sama kuin aina ennenkin luonnonmaantieteen tulkintana ja suurin muutos ovat jääkaudet ja niiden jäljet luonnossamme. Juuri nyt vaikuttaisi luonnon aiheuttavan ilmastossa meille enemmän haasteita kuin takavuosinamme naapurikansat idässä ja lännessä. Sotia kun käytiin yhtenään. Pitkä rauhan kausi johti Ruotsissa jopa armeijan unohtamiseen. No tänään he sen taas muistavat ja sama pätee varmaan myös Pietariin ja siellä kukaan ei kaipaa vanhoja kokemuksia sodistaan. Olemme Itämerellä Pietarin porteilla ja Jäämerellä ulotumme yllättäen kaikkien niiden portille, jotka tunnistavat joko kollisväylän tai luoteisväylän sekä jälleen kerran Jäämeren sulamisen globaalit riskit. Ne kun näkyvät ensimmäisinä alavilla mailla, jokien suistoissa ja saarien hukkuessa. Valtaosa ihmisistä asuttaa näitä alueitamme.
Olemme näiden alueiden pelastajina, napaseutujen jäätiköiden kansakuntina, ykkösosaajia ja osaamme kantaa tämän tuoman hurjan geopoliittisen vastuunkin. Sen korostaminen on omaa osaamistamme ja siitä on pidettävä myös ääntä.
Suomi on läntiselle liittokunnalle, tärkeimmille Pohjoismaisille naapureillemme ja keskeisille läntisille maille kriittisen tärkeä geostrategisesta näkökulmasta. Se on asia, jota Suomen kannattaa käyttää valttikorttina suhteessa kumppaneihin sekä NATOon, että EUhun. Myös Suomen sisällä Pohjois-Suomi ja itäinen rajaseutu ovat nyt puolustuksen ja turvallisuuden näkökulmasta elintärkeitä alueita, joiden kehittäminen ja elinvoimaisuus ovat osa geopolitiikka, ei enää vain aluepoliittisia kysymyksiä.
4) Tämän asian ymmärtäminen ja korostaminen on oltava esillä aina ja joka paikassa. Sitä ei pidä ujostella eikä vältellä sen kertomista aina kun suumme avaamme. Tapahtui se missä tahansa. Olisi anteeksiantamaton virhe paeta tätä vastuutamme kertoen ujoudestamme tai muista omaa luonnettamme tai kansakunnan syrjäisyyttä, pienuutta väheksyvissä ja maailmankuvamme väärällä tavalla peittelevissä kannanotoissamme.
Erityisen tärkeää on kehittää puolustuksellista sekä taloudellista infrastruktuuria pohjoisesta Suomesta Ruotsiin ja Norjaan. Jäämeren yhteydet tulee nähdä osana Suomen kriittistä infrastruktuuria niin energian kuin kulkuyhteyksien näkökulmasta. Tälle löytynee paljon tukea sekä NATOn että EUn piiristä.
5) Varmasti kuulijoita löytyy jopa suunnilta, joista emme ole mitään tienneet. Oleellista on, että osaamme painottaa paikkamme kartalla oikein ja tuoda sen esille kaiken aikaa tavalla, joka on globaalisti yhteinen ja meidän osaamisemme kohdalla ainutlaatuinen. Tätä kautta saamme ystäviä ja tukijoita suunnilta, jotka ovat nyt Tyynen valtameren saarilla meille vieraita. Eivät he todellakaan halua hukkua. Tai jäädä yhtenään subtrooppisilla alueillaan tulen ja myrskyjen armoille. Oma kapea näkökulmamme on sekin muutettava ja tehtävä se kouluttamalla myös lapsemme se ymmärtämään ajoissa, nyt oikeammin aivan viime hetkien ilmiönämme.
Keskeiset yleiset hyödykkeet rautatieyhteyksistä, ilmaliikenteeseen, avaruusyhteyteen aina datayhteyksiin saakka ovat nyt asia, jonka määrätietoiseen kehittämiseen tulee tehdä kansallisia satsauksia.
6) Totta tämäkin. Olemme laiminlyöneet jo yli kymmenen hallituksen ja yli viidentoista pääministerin ajan ilmiön, joka on huutanut hoitajaansa. Kun tällainen hoitaja löytyy, ei pidä epäröidä.
Poikkirajallinen infrastruktuuri Venäjään on nyt sukupolven jäissä, eikä niiden aika ole aikakautena, jolloin riippuvuudet ovat myös geopoliittisia aseita. On aika kuopata lopullisesti haaveet Sallan radasta kohti Venäjän arktista Siperiaa.
7) Kaatuneen maidon perään ei pidä jäädä itkemään. Apu on aina haettava sieltä mistä se saadaan, ei sieltä mistä sitä ehkä lupaillaan. Nyt tätä apua yhteisiin ponnisteluihimme on saatavilla suunnilta, jotka ovat jääneet meille vieraiksi. Globaali geopolitiikka on todellakin koko maapallon, Telluksen, kattava ilmiö. Meille on tarjoutunut tässä poikkeuksellisen näkyvä rooli arktisen sijaintimme seurauksena.
Suomen NATO-rooli nousee meille ominaisesta strategisesta ajattelusta. Kun NATO-hakemusta viime keväänä mietimme, edessä oli kolme vaihtoehtoa. Jäädä paikallaan, koska olisi ollut vaara, koska se olisi tulkittu Venäjällä alistumiseksi heidän geopoliittisille etupiirivaateilleen. Toinen vaihtoehto oli ns. Pohjolan linnake. Se oli voimakas kielikuva, jolla oli paljon kannatusta. Ajatuksena oli luoda uusi Suomen ja Ruotsin ympärille keskittyvä puolustusmalli, jolle olisi haettu läntisiä turvatakeita Britanniasta ja Yhdysvalloista. Pian kuitenkin huomattiin, että on paljon helpompi liittyä olemassa olevaan instituutioon, eli NATOon, kuin luoda paljolti lähtökuopasta jotain uutta.
8) Haasteet, jotka meitä odottavat ovat geopoliittisesti muutakin kuin Itämeri, Pietarin portti tai puheet Balttian vyöhykkeestä, joka Yhdysvallissa sotketaan Balkkaniin jo pelkkänä käsitteenä. Tiedän tämän kokemuksesta ja Yhdysvalloissa luennoiden heidän omasta maantieteestäänkin. Eivät he tunne omaa maataankaan. Eivät tunne suomalaisetkaan omia kuntiaan. Lisäksi käsite Balkan on heille kiinnostavampi. On edettävä niillä käsitteillä ja organisaatioilla, jotka tunnettaan ja joilla on myös taloudelliset resurssit sekä valta toimia. Nato edustaa tällaista toimijaa.
Mutta on selvää, että Pohjoismainen samaistuminen on Suomessa laajaa ja sen ohjannee myös NATO-suhteemme alkutaivalta. Geostrategisesti se on myös mielekästä, koska pohjoisen puolustuksesta on myös NATOn kannalta paljon kehitettävää.
Venäjä on jo vuosia kehittänyt omaa sotilaallista infrastruktuuriaan arktisella. Murmanskin satama on Venäjän henkireikä, koska se tarjoaa turvatun väylän syvälle merelle, Atlantille. Venäjän ns. Bastioni-strategia pyrkii luomaan sotilaallisesti turvatun vyöhykkeen, joka ulottuu aina Islannin ja Norjan väliseen käytävään. Venäjä on ottanut tässä suhteessa kukonaskelia.
9) Venäjän osaaminen on Jäämeren alueella luonnollisesti pitkällä mutta niin on myös oma osaamisemme koskien vaikkapa kykyämme rakentaa sellaista infrastruktuuria, jota pohjoiset mutta myös eteläiset jäämerien alueet vaativat. Tähän on nyt panostettava. Tämä koskee nyt myös Natoa ja sen kanssa käytäviä keskustelujamme.
NATOlla on puolestaan tavoitteena muodostaa tehokas kilpi Islannin ja Norjan välille. Pohjoisempi puolustus hakee vielä muotoaan. Tähän on Suomessa resursseja ja yhteinen puolustussuunnittelu antaakin sisältöä Suomen NATO roolille. Etelässä Venäjä on kovin riippuvainen Itämerestä, jota Venäjä entistä vähemmän kykenee turvaamaan. Tämäkin lisää pohjoisen merkitystä Venäjälle, ei ainoastaan varaventtiilinä, vaan pääväylänä maailman merille.
10) Suomen roolista Natossa ei ole vielä käyty juurikaan sellaista keskustelua, joka liittyisi merkittäviin yhteisiin hankintoihin ja etenkin napa-alueiden infrastruktuuriin osana koko geopoliittista suojeluohjelmaa. Suomi voi olla tässä hyvin merkittävä keskustelun avaaja yhdessä kumppaneittensa kanssa. Turkki on tyyppiesimerkki siitä, miten tällaista keskustelua käydään sotilasliiton sisällä.
Itämeri on Suomen luontainen painopistealue. Siellä kulkevat Suomen, yhden maailman vakaimmista yhteiskunnista, päävaltimot niin ulkomaankaupan, lentoliikenteen kuin datakin näkökulmasta. Suomi on saari. Tämä mantra on perustunut geopoliittisesti jyrkkään rajaan Venäjän kanssa, pohjoisen infrastruktuurin kehittymättömyyteen sekä riippuvuuteen Itämerestä. Nyt tämä mantran soisi vanhentuvan. Pohjoisen infrastruktuuriin ja taloudelliseen elinvoimaisuuteen satsaamalla Suomi ei enää ole saari. Sille on henkireikiä ja valtimoita myös muualla.
11) Tämä on nyt tärkeää. Suomen asema on nyt muuttunut ja muuttuu mutta ei ilman omaa aktiivista osallistumistamme ja panostusta geopoliittisena osaajana ja liittyen juuri infrastruktuurin tärkeimpänä tuottajana yhtäällä Itämeren ja Pietarin vaikutusalueella sekä toisaalla Jäämeren ja koko globaalin geopolitiikkamme avainosaajana. Saimme kokea tästä lyhyen ajan tuulahduksen Nokian kohdalla. Nyt mahdollisuudet ovat moninkertaiset. Olemme innovatiivinen, luova ja klusterirakenteet taitava kumppani. Nyt näille taidoillemme on kysyntää, mutta ei toki määrättömän kauan ja oivaltamatta mihin olemme liittyneet.
Samalla on päivänselvää, että linkit Baltiaan ovat oleellisia rationaalisen puolustussuunnittelun osia. Vaikka NATO jäsenyys on nippu toteutuvia toiveita aina kauan haaveillusta Pohjolan puolustusliitosta aina turvallisuustakuisiin Yhdysvalloista, myös karttaa kannattaa katsoa.
12) Karttaa ei kannata vain katsoa vaan elää sen kanssa ja oivaltaa millainen on tämä ajattoman ja paikattoman ajan kartta sekä sen geopoliittiset ulottuvuudet sekä millaista aikaa elämme sen eri puolilla Tellusta. On syntynyt paradigmainen muutos ja sen kanssa eletään muuallakin kuin Pohjolassa tai omilla rajoillamme. Meitä kuunnellaan ja kuuntelijat ovat investointikykyisiä sijoittajia.
Suomenlahti on yksi maailman tärkeimmistä kapeikoista. Venäjän huoltoyhteydet kulkevat siellä, samoin kuin Venäjän energia kuljetukset. Suomi on solmimassa myös sotilaallisen liittosuhteen Viron kanssa. Tämä tulee näkymään myös Suomen NATO-roolissa, sitä on turha karkuunkaan juosta.
13) Tämä havainto on hyvä muistaa ja sen ohella sellaiset vastuut, joista meidät tunnetaan ympäri maailmaa hyvämaineisena, vastuunsa kantavana kansakuntana. Karkuun emme varmaan pääse, jolloin ainut järkevä tapa asennoitua uuteen vaiheeseen on siirtää kellomme ja karttamme, kompassimme oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa toimienkin. Ei tämä ole toki meille vierasta, saati poikkeuksellisen epämiellyttävää, päinvastoin. Olemme uuden kynnyksellä ja toimimme pragmaattisella tavalla, kuten meiltä odotetaankin.