Kirjoittamaton kirja II – Veteraanipäivänä 27.04. 2026
”Ex scriptis quaerere nexus absentes”
Johdanto
Johdantoa muistelmille:
Ennen kirjaamaani abstraktia ja sen hieman yli kymmentä kirjaani olin ehtinyt julkaista yli 130 kirjaa. Jotain niistäkin tulisi muistelmissa mainita. Ehkä silloin sopivin kohta löytyy abstraktin jälkeen johdannosta? Näin lukija pääsee sisälle kirjailijan tuotantoon välittömästi ja hakematta sitä hänen kovin runsaasta tuotannostaan muistelmakirjaa selaillen. Sen vuoro tulee tämän lälkeen. Kirjan nimi on sekin pohdittu tähän tarkoitukseen ja samalla toteutuu algortimien aikanaaan minulle esittämä pyyntö. Voisimmeko kirjoittaa toisen osan näistä avaintöistäni ja etenkin ”Agropolis Strategiasta” tai miksei myös käsitteestä ”Cluster art and Art of clusters” ja samalla noudattaa käytäntöä, jossa olen ehtinyt kirjoittamaan jo toisen ja laajennetun painoksen myös toisesta väitöskirjoistanikin ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset clusterit: systemiajattelua ja luovaa teknologiaa”. Kirja on vuodelta 2024 eikä siten vielä iällä pilattu.
Kotini ja sen puutarha muistuttaa ristinmallisine rakennuksineen laboratoriota. Teos ”Cluster and Art of clusters” on sen etupihalla ja muut kiertävät vastapäivään ympäri runsaan tuhennen neliön tonttiani. Kun niistä kuvasi suomalaisen television ammattinsa osaava ohjaaja ”Puutarhaunelmien” ohjelmaansa, hän havaitsi kuinka työni veistoksina ovat paritöitä eikä niitä tulisi koskaan myydä saati päästää rapautumaan. Lupasin pitää siitä huolen siinä missä kasvustostakin suojaamassa töitäni.
Kansa antoi eniten ääniä kisailussa maamme kauneimmasta puutarhasta, mutta oma pyyntöni oli pysyä sivussa tuosta itse kilpailusta monestakin syystä ja voittajaksi julistettiin Karjalasta lähtöisin oleva perinnepuutarha. Myöhemmin turistilauma alkoi häiritä kahta vanhusta puutahassaan ja se oli suljettava. Olin itse varautunut tähän ja jatkoin työtäni puolisoni Maijan kanssa sekä samalla kirjoja kirjoittaen sekä poikkitieteisen tutkijan eläkevuosiani odotellen. Niiden tulo syntyi surullisella tavalla ja työpaikkani murhenäytelmää sivusta tuolloin seuraten. Se muistutti minua vastaavasta onnettomuudesta aikanaan myös Ounasjokilaaksossa. Perhesurmat tai onnettomuudet ovat niistä julmimmat. Altaiden alle jääneet monikertaiset evakot ja heidän kertomuksensa värittyivät oman aikamme katastrofeilla. Näiden julmien kohtaloiden kokemukset eivät rajoitu vain allasevakkoihin vaan yhtä hyvin kaikkiin meihin riippumatta ”allaspeikoista” tai muista jokilaaksojen kohtaloista. Kaikki elämämme ongelmat ja julmatkin kohtalot eivät selity yhdellä ilmiöllä tai edes niitä tietokoneen avulla klusteroidenkin. Niiden summa on oman aikamme tapa nimetä kirjanikin – ”Ex scriptis quaerere nexus absentes”
Kaikesta tästä kokemastani huolimatta Suomi on edelleen mailman onnellisin maa ja meidän onnemme lepää kyvyssämme elää itse ja antaa muidenkin elää lähtemättä puuttumaan sellaiseen, jossa itse kehittämämme keinoäly ei ole vielä mukana oikea-aikaisesti ja silloin ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Myöhemmin tulee olemaan toisin ja usein jo onkin. Opin tämän läksyni kiertäen Savoa lapsena ja lausuen heille runoja jo alle kouluiän. Näistä hetkistä oli hyvä käynnistää muistelmansakin ja jatkaa sitä vaiheeseen, jolloin myös globaali maailma oli tullut tutuksi ja sen vihreät niityt, slummit sekä öljyllä voideltu Silkkitite sen päästä päähän kulkien ja ennustaen raportissaan Neuvostoliiton tulevan kohtalonkin.
Nyt elämme näiden suurten tapahtumien jälkiaallolla ja oma vaatimaton osuuteni on vain koota 75-vuotta täyttäessäni jo kirjoittamani kirjat, noin 150 suurempaa ja laajempaa sekä suuri joukko pienempiä sekä koskaan suurelle yleisölle julkaisemattomia poikkitieteisen tiedeyhteisön minulta tilattuja usein juuri monitieteisiä töitäni. Median avustus siinä rinnalla oli sukuni perintöä Itä-Savosta ja sen maakuntalehdestä sekä työskentelynä Oulun yliopiston maantieteen laitoksessa Kalevan kirjapainon talossa. Nämä ja digiajan tulo yhdistävät omat työni IASP:n ja AURP:n verkostoissa globaaleiksi siinä missä johtamani ohjelmat jokilaaksoissamme ”European Rivers Network” ja ”Sustainable Devemopmen China” (SUSDEV CHINA). Työskentely hallituksemme määräyksestä samaan aikaan Korkeakoluneuvostossa piti minut liikkeessä aina eläkepäiviin saakka yliopistojen opettajan (Oulu ja Turku) ja tutkimuslaitoksen tutkijan (Luke) töitten ja rutiineitten rinnalla.
Omat jokemme, ne viimeiset oli lopulta suojeltu ja ympäristäministeriö lopulta sekin perustettu. Karvalakkilähetystöt Lapista Helsinkiin palkittu heidätkin Urho Kekkosen aikana. Maailman onnellisin maa kykeni jatkamaan myös vaiheessa, jolloin edessä oli EU:n ohella Natoon liittyen sekä sopeutuminen uuteen maailmanjärjestykseen samalla. Juuri nyt Lähi-Itää ja sotaa siellä ja Europassa seuraten. Sota suomalaisessa kulttuurissa ja historiassamme on todellakin hyvin moniselitteinen ja samalla myös rikkaan kulttuurimme keskeinen vaikuttaja vuosisadasta toiseen.
Luonnonvaralaitoksemme voitiin yhdistää lopulta yhdeksi luonnonvarakeskukseksi (Luke) ja omat eläkepäiväni tuottivat Saksassa kustantaen (BoD) kirjan ja parhaimmillaan jopa kymmenkunta saman vuoden aikana. Kirjailijalle kustantaja on avainorganisaatio ja selittää osaltaan enemmän kuin mitä kirjan lukija ehkä on ajatellut kirjaa arvioidessaan. Sama pätee työnantajaamme yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissamme. Tutkijan tai kirjailijan vapaus on veteen piirretty viiva. Riittävä määrä professuureja, poikkitieteinen joukko väitöskirjoja ja kustannustoiminnan tuntemus tekevät työstäsi lopulta omakustanteisen. Halusit sitä tei et kustantamon omistajanakin. Tässä merkityksessä huolesi vain kasvavat ja olet itse oman työsi vaikein kriitikko. Joskus jopa lapsesi siihen mukaan sitoenkin. Taustalla on suomalainen talonpoikainen tausta, jossa edellinen sukupolvi koulutti ja kasvatti lapsiaan.
Kirjailija ja kustantaja ovat kiintoisa ja muuttuva ilmiö sekin. Sitä oli omalla kohdallani nyt 75-vuoden kynnyksellä syytä organisoida uudelleen ja tavalla, jossa pienkustamoa alkujaan Saksassa, luostarilaitoksen juurelle syntyneessä kaupungissa, oli syytä laajentaa Hampuriin painotaloineen ja samalla yleiseurooppalaiseksi toimijaksi. Se oli kasvanut kuin varkain Euroopan suurimmaksi alansa toimijaksi. Tuo luostarilaitoksen juurella elävä yhdyskunta juhli kaupunkeineen vuonna 1951 syntyneenä juhlanamme kymmenes heinäkuuta.
”Sattumoisin” se oli samalla myös tarkalleen oma syntympäiväni ja oman sukuni juuret kokivat jo kirjoittamani surullisen hukkumisonnettomuuden juhannuksen 1850. Sekin oli aikanaan korjattava Krimin sodan aikoihin ja myöhemmin maailmansotien seurauksena. Sopeutettava 2000-luvun ja oman aikamme nopeasti uusiutuvaan elämään robotiikka ja tekoäly, digiaika painotalossa Itä-Savossa 1970-luvulla kotiuttaen samalla sekin (digiaika) ensimmäisenä Suomessa samalla painotalomme ja maakunnan palveluunkin. Toimiminen innovaattorina on monien samaan aikaan lomittuvien yhteistä moni- ja poikkitieteistä tulosta. Se ei ole sattumien summa ja vahinko. Olen järjestyksen ihminen enkä usko sattumaan. Koulutus ja kasvatus eivät synny sattumalta nekään.
Suuret ilmiöt ovat summa pienistä tapahtumista ja niiden ohjaaminen on usein juuri kirjapainotyön tuotetta vielä vuonna 2026. Oikoteitä lukemiseen ja kirjoittamiseen ei ole ja uusi teknologia on sitenkin vain rengin ja avustajan asemassa. Lapset kouluissamme on palautettava tähän tosiasiaan kännyköineen. Tosin erittäin nopean ja tehokkaan sellaisen avustajan (tekoäly) osaamisen hankkineena ja tätä oppia levittäen, meidän on opittavat myös käyttämään omia juuriammekin unohtamatta alkuperäisiä lähteitä ja niiden mukana hankittuja oppejamme. Algoritmien tuoma lisäys on luonteeltaan jo sukupolvien ikäinen sekin. Puhumme sosiaalisesta pääomasta samalla.
Loikka tuntemattomaan muistuttaa lapsuuteni hölmöläistarinoita eikä niitä pidä toteuttaa sokeasti ja hukaten näin sosiaalinen pääomamme. Tässä Suomi ja Skandinavia on onnistunut hyvin siinä missä monet kohteet ympäri globaalia maailmaa. Niihin on vain osattava tutustua ja varoa sellaisia muutoksia, joiden tuhovoiman me jo tunnemmekin. Vuosi 2026 käynnistyi odotetulla tavalla ja olemme taas uuden edessä mutta vanhoin eväin sitä hoitaen. Kuunnellen samalla veteraanipäivän säveliä television välittämänä juhlapaikalta. Tuo paikka on tuttu sytyperäiselle savolaiselle myös Ylä-Savossa ja Iisalmessa lapsuuttaan vietttäneenä. Moni piti jopa Oulua pääkaupunkinamme matkaten Kanuunmeren (Oulujärvi) kautta rakentaen jokisuistoon kapakan, nykyisen Euroopan kulttuuripääkaupungin kaupungintalon. Komeita olivat savolaisten kapakat. Oulussa ja sen yliopistossa vietetyt vuodet rinnan Turun yliopiston kanssa. MTT (Luke) luonnonvaroistamme huolehtivana maailmalla tunnettu työpaikka ydessä Agropoliksen ja Cluster Art verkostojemme kanssa. Sain johtaa niin Euroopan jokiveistöjen verkostoa (European rivers network) kuin maailman teknologiakekusten (AURP, IASP) yhteistyötä ja Kiinan kestävän kehityksen ohjelmaa ”Sustainable China”.
Lokaali ja globaali kulkevat käsi kädessä ja vertikaalinen maantiede ei toki ole horisontaalista historiaamme. Yhteistyö on sen sijaan algoritmien kautta opittavaa ja ohjailtavaa poikkitieteistä uurastusta ilman oikoteitä. Se on omaa oppiani hakien ”Elämän Viisauden Kirjasta” Hannu Tarmion kokoamana. Toki tuettuna latinankielisillä viisauksillakin. Oma poikkitieteinen tausta on ainut keino hakea oikeat viisaudet oikeisiin kohteisiinkin. Oma laboratorio puutarhana.