Puer aeternus – ikuinen lapsi

Juuri kun pääsin kirjoittamasta, kuinka median uutiset eivät politiikassa yllätä, syntyy kolme uutta mediaoivallusta samana päivänä. Luova tuho nostaa Suomen, kertoo professori Mika Maliranta ja tarkoittaa kapitalismin ytimessä jylläävää epävakautta, ikuista lasta mutta talouden termein. Itävaltalainen Joseph Schumpter tuli tunnetuksi juuri tämän epävakauden ja lapsen (Puer aeternus) kuvaajana, josta myös hyvinvointi kumpuaa. Pelko ja epätietoisuus, ikuinen lapsi, on aina innovaatioiden ja samalla luovuuden kasvun taustalla, tahdoimme tai emme.

Älä rakenna patoja

Kun vanha ja tehoton on elinkaarensa lopussa, uusi ja innovatiivinen ohittaa sen tavalla tai toiselle. Tämä pätee teknologiaan, organisaatioihin, talouteen, mutta myös kieleemme ja tapaamme ajatella, luoda uutta tiedettä ja taidetta, olla ikuisia lapsia. Kilpailussa moni kuitenkin kärsii ja syyt löytyvät usein vaihtokaupasta, jota politiikka ei hallitse. Tällaisia päättäjiä on osattava varoa vaaleissamme.

Valtiovallan on panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja kehitystyöhön. Maliranta kuvaa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten leikkauslistoja hälyttäväksi ja pöyristyttäväksi etenkin juuri laman aikana. Finanssipolitiikalla korjataan luovan tuhon patoja silloin, kun kyse on talouden ylikuumenemisesta. Sen sijaan kun yritykset ovat elinkaarensa lopussa, niiden luovan tuhon pitkittämistä tukitoimin ja rahastoin ei pidä pitkittää. Ikuinen lapsi ei ole ikuinen vanhus ja museoitava talousmalli.

Tuottavien yritysten on päästävä kasvamaan ja heikot putoavat pelistä. Pitkittäminen jähmettää yhteiskunnan ja muuttaa luontaisen innovaatiopolitiikan aallot. Maliranta ei käsittele reaaliaikaisen talouden tapaa reagoida luovan tuhon nosteeseen, mutta avaa kuitenkin suomalaisen päättäjän silmiä varomaan ratkaisuja, jotka ovat virheellisiä etenkin ajoitukseltaan. Pääkirjoituksessa (HS 15.4) lehti antaa ohjeita päättäjille otsikolla: “Ohje päättäjille: älä tee turhia patoja”. Se on suoraan eilisestä blogistani. Sen toinen osa on tämä.

Vonkamiehen tärkein tehtävä

Päättäjien on pohdittava miten ratkaisut vaikuttavat reaaliaikaisessa tuottavuuden profiloinnissa. Markkinat eivät toki saa riepotella ihmisiä, mutta toisaalla normaaliin tuottavuuden uusiutumiseen ja innovointiin ei saa aiheuttaa turhia patoja. Vonkamiehen tehtävänä on tällaisen padon syntymisen estäminen, jolloin raha virtaa aina yritykseen, joka on joko syntymässä tai kasvunsa alussa, eikä päinvastoin puuhastellen. Ongelmana ei ole rahoituksen määrä vaan kohdentaminen oikein.

Psykiatri ja filosofi Antti S. Mattila saa onnensa myöntäen, ettei jatkuva onnellisuus ole mahdollista, ja että hyvän elämän tavoittelu voi vaatia myös tuskaa sekä vaivaa, kipuakin (HS 15.4). Kun talouden rattaat riepottelevat suomalaisia, masennus ja alakulo valtaa mielen kaamoksen keskellä, varmin tapa on hoitaa sitä lääkkeillä. Professori Mattila ei pidä tätä hyvänä kehityksenä ensinkään. Sillä ei ratkaista myöskään taloutemme stagnaatiota, pysähtyneisyyttä.

Ennen nykyistä kapitalismia, sen reaalitaloutta ja innovaatiopolitiikkaa, heikot sortuu elontiellä maailmankuvaa, valintojamme ohjasivat suku ja vanhempien opastukset sekä yhteisön ohjeet, miltä maailma näytti pirtin ikkunasta katsoen tai katutasolle uskaltautuen. Filosofisia ei pohdittu ja valittiin vanhempien ammatti. Vanhat ammatit muuttuivat hitaasti, ja kun uutta vaadittiin, se tapahtui suurten rakennemuutosten ja muuttojen tietä. Niitä on harkittava tarkoin jos aina lainkaan. Padottu joki ei vonkamiehen työtä ratkaise mutta voi tuottaa energiaa ja ehkä puita voi nippu-uittaa.

Muuta näkökulmaasi

Tänään pohditaan hyvää elämää ja mediat ovat täynnä sen saavuttamisen oppaita ja alan terapeutteja on kaikkialla. “Life Coacheja” on elämäntaidon valmentajina ja sellaiseksi pääsee kuka vaan ja etenkin pelaten jääkiekkoa.

Nämä kaksi buumia, uusi talousmalli ja sen nopeat liikkeet sekä näihin sopeuttajat, onnen onkijat ja ongenvapojen myyjät vieheineen, ovat oman aikamme ilmiöitä. Meillä kun on nyt mistä valita mutta samaan aikaan kypsymättömyys päättää, mikä olisi optimaalisin tie saavuttaa hyvä elämä.

Kirvesmiehenä ja puuseppänä, kuvataiteilijana, kirjailijana, parturikampaajana, hoitajana voi olla hetken, mutta mikä ettei myös poliittisena vaikuttajana. Kovin pitkään sinne ei kukaan halua jäädä ja sitoutuminen on vaikeaa, erotaan kun lapset täyttävät muutaman vuoden.

Ihmisiä eivät järkytä asiat vaan uskomukset niistä, tiesi jo Epikteos, ja suomalaiset oppivat kuinka sellainen, mikä ei tapa, vahvistaa. Yksinkertaisilla opeilla voi päästä pitkälle, ellei kansa vaadi jo jotain vallan muuta uudessa yhteiskunnassamme. Mattilalla on yksi oppi ylitse muiden. Muuta näkökulmaasi ja herätä samalla sisälläsi filosofi. Ala etsiä uutta omasta elämästäsi ja muiden ihmisten elämästä, neuvoo professori Mattila, filosofi ja psykiatri samassa henkilössä.

Ikuisen onnen lapset

Suomalaisten on liki mahdoton antaa anteeksi. Etenkin vanhemmilleen ja isälle, joka ei ollutkaan täydellinen. Toki joskus tapaa ihmisiä, joille myös äiti on ollut puutteellinen ja vaillinainen kasvattaja. Muut sisaret ovat saaneet enemmän huomiota.

Kun kyky antaa anteeksi on vaikeaa, väärintekijä pääsisi kuin koira veräjästä, silloin katkeruus patoutuu sisälle ja siitä syntyy kyttyrä, jota voi ontua katkerana koko ikänsä. Monet alansa osaavat hoitajat hyväilevät näitä kyttyröitä niin kauan, kun tulee se juna, joka vie viimesenkin kyttyrän.

Jokaisella tulisi olla oikeus tavoitella hyvää elämää. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin oikeus olla onnellinen ja etenkin koko ajan ja yhtämittaa. Kel onni on se onnen kätkeköön, on sekin suomalaista viisautta ja ymmärtäen, että jossakin vaiheessa tulee myös vähemmän onnelliset ajat.

Onni ei ole jokaisessa hetkessä, kirjoitti Epikteos, ja jatkuvan onnen tavoittelijat ovat ikuisia lapsia, jotka eivät siedä epäonnea, tuskaa ja vaivaa, kärsimystä.

Puer aeternus

Kun ikuisen lapsen tunteet lamaantuvat, viha muuttuu raivoksi, ilo hysteriaksi ja pettymys itsesääliksi. Asiat lykätään siihen saakka kunnes ne on pakko hoitaa.

Tällaista oman aikamme Peter Pan -syndroomasta kärsivää ihmistä oli Alpo Suhonen näkevinään juhlitussa mestarisamme Teemu Selänteessä (FL 15.1). Hän näet oletti, että Selänteen kyky toimia toisin kuin roboteiksi ohjelmoidut kiekkoilijat, johtui ikuisen lapsen syndroomasta, Puer aeternus. Hän kykeni myös ilakoimaan, olemaan muita nopeampi, löysäili aikatauluissa ja vältteli perinteisiä kiekkomaailman arvojakin.

Oikeammin tällaisia piirteitä saattaisi löytää myös vaikkapa Messistä, Gretzkystä, Zlatan Ibrahimovitcista ja mikä ettei Kimi Räikkösestäkin, pohtii Suhonen.

Prinsessa Ruususen lukuisten patjojen alta löytyy kyllä piilotettu herne myös monen naisen aistimana. Eikä vain nenästä. Ikinä Selännettä ei valittu Suomen parhaaksi urheilijaksi ja tuskin näitä peterpan -piirteitä voisi Suomessa palkitakaan, järkeilee Suhonen.

Tähän kaikkeen kun vaadittaisiin myös äitisidonnaisuus, kyvyttömyys vapautua äidin vallasta saamatta siitä oireita, tuskatiloja, syyllisyyttä. Tai isäsidonnaisuus, jolloin saavuttamatta jää tunne isän hyväksynnästä, rakkaudesta.

Seksuaalinen sidonnaisuus johtaa taas monelle niin tuttuun tunteeseen tulla torjutuksi, jolloin tämä pelko johtaa tunteiden piilottamiseen ja tukahduttamiseen. Siis siihen tautiin, jossa niin moni suomalainen kamppailee ja hakee onneaan jostain muualta kuin sieltä, mistä sen helpommin ehkä saisi. Miehille tämä tauti on tutumpi kuin naisille.

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts