Muistelmakirja III – Kaikkien muiselmakirjojeni äiti
Kolmas muistelmakirjani kokoaminen käynnistyi vuodenvaihteessa 2025, jolloin kyseessä oli jo yhdeksäs tuolle vuodelle ajoittuva kirja sekä samalla yksityiskohtaisin sisältäen myös sellaisia havaintoja ja teknologiaa, joita aiemmat muistelmateokseni eivät voineet sisältää. Tällä kertaa kirjan nimi avaa enemmän kuin arvaatkaan. Oikeamielisestä ja hyvästä – ”Ex aequo et bono”. On algoritmien tehtävä selvittää ei vain tekstin sisältö ja uskottavuus vaan myös kirjoittajan taustat. Ja seitsemäns enkeli soitti torvea – ”Et septimus angelus tuba cecinit”. Alagoritmit kertovat kirjoittajan taustan. Siellä mainitaan kirjat, väitöskirjat (monikko), professorin virat ja pätevyydet (lukumäärä), maailman tiedepuistot ja teknologiakeskukset (AURP, IASP), luottamustehtävät maailmalla ja Suomessa, niillä voisi olla eroakin jne. jne.
Koska kirja on kenen tahansa hankittavissa, en puutu sen syntyy ja sisältöön lainkaan. Käytän sitä vain tapanani siirtyä edellisen vuoden kirjoistani uuteen vuoteen ja samalla kirjasta seuraavaan. Mielestäni kirjailina on oltava myös johdonmukainen ja samalla saumakohta edellisiin töihin ja viimeisimpää kirjaan on oltava uskottava. Tässä tapauksessa kolme muistelmakirjaani ja niistä viimeisin myös laajin ja lajityypille tähän aikaan sopivin. Jo kirjan nimessä tämän ajan luonne avautuu paljon lukeneelle. Ei seuraus. Seuraus on tyhmien oppimestari. – Eventus stultorum magister (Livius).
Jotta siirtymä seuraavaan lukuun olisi lukijalle ymmärrettävä ja omaan aikaamme istuva, lainaan tuosta kirjasta kuitenkin ne kappaleet, joiden sisältö on hyvä tuntea ja lukea myös tästä kirjastani ennen siirtymää seuraavaan vaiheeseen ja kirjoistani ehkä kiintoisimpaan. Niitäkin on otsikoitu kolme erillistä kirjaa muistelmakirjojeni tapaan.
Kyseessä ei ole käsite ”Cluster art” manifestinani ja kotisivuni nimenä vaan ”Arctic Babylon” samalla myös ensimmäisenä ei puhtaasti tutkimusta ja tiedettä sisältävänä käsitteenä kirjojeni nimissä. Miksi juuri tuolla nimellä? Vastaan kiertelemättä. Latinaa käyttämättä.
Mutta ensin käväisy kolmannessa muistelmakirjassani:
Kirjailijaksi koulimista
Muistelmakirjailija saa usein seurakseen, kuinkas muuten, alan oppineita kouluttajia ja nykyisin kirjailijamme ovat pääsääntöisesti naisia. Kymmenen koulutettavan ja apurahan saajien joukossa on yleensä yksi miehiä edustava, sukupuoleltaan sellaiseksi arvioitava alan todellinen taitaja. Jos tapaat koulutustilaisuuksissa miehiä, heidät erotat yleensä hiuksista ja kampauksesta. Se jatkuu yli leuan ja on harmahtava. Jos luet tekstiä, miehen kirjoittamaa, se on sisällöltään lähinnä oman aikamme takakansiteksin kaltaista. Muistutta siten tämän kirjani alkua. Epäilemättä kirjat on tehty hyvästä vakaumuksesta. – ”Ex bona fide”.
Kirjoissa tahtoo olla muistelmakirjaksi niukalti tilaa myyvälle takakannelle. Kirjailija joutuu pohtimaan päänsä puhki löytääkseen olemattomaan tilaan jotain sellaista, joka ei ainakaan sivuaisi kirjan sisältöä. Sehän ei voi olla puolentuhatta sivua sisältävänä ja samalla viihdettä välttelevänä myyntiteksin edellyttämää ensinkään. Naisen on sanavalmiina ja rikasta kieltä käyttävänä vaikea pysyä riitävän köyhässä sanastossa. Niinpä tämän tekstin voi hoitaa vain joko mies tai tekoäly algoritmeineen. Pienistä siemenistä ovat suuretkin asiat syntyisin. – ”Ex minimis seminibus nascuntur ingentia.” (Seneca).
Sen kirjoittaminen onkin usein jätettävä biljoonia sanoja hallitsevan Chat GPT:n kaltaisen neron huoleksi. Varteenotettavin turhan tekstin tuottaja on todellakin tekoäly ja sen omalaatuinen moraali sekä huumorintaju. Etenkin kun kyseessä on koko elämänkaaren mittainen kertomus muistelmina ja sen tiivistäminen noin kymmeneen riviin tekstiä ja kääntäen se vielä useammalle kielellekin. Kone hoitaa tämän hetkessä. Tämä koskee myös kirjojesi esittelyä. Muovatkoot muut eloisia pronssiveistoksia – ”Excudent alii spirantia mollius aera” (Vergilius). Toki minä ihailen ikivanhoja valoksia, pronssiin valettujakin. Olen hankkinut niitä kymmenittäin. Ehkä jopa sadoittain. Pohdin mikä niiden sisällä liikkuu ja helisee. Eikä makuasioista pidä kiistellä – De gustibus non est disputandum (Lucretius).
Olet kirjojesi esittelyssä sekä myynnissä sen suurin riski ja muistutat kuvataiteilijaa. Hänkään ei eläessään saa yhtään taulua myydyksi, mutta kuoltuaan on neron maineessa, jolloin tauluja ei vieläkään myydä niiden arvon noustessa ohi taidetta ja taloutta täysin ymmärtämättömän kansan ulottumattomissa. Ei sellaista voinut arvata etukäteen taiteilijan tuntien jo liki lapsesta – ”De improviso”.
Jos se olisi abstrakti tai muu sellainen johdanto-osa, jossa sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan… riittää kun sinä oot mun ja minä sun. Mutta myyntiteksti on muutakin kuin euroviisuihin lähtevä ja siellä jopa menestyvä suomalainen ”iskelmä”. Iskelmä jossa nainen soittaa viulua. Mutta ei toki katolle kiiveten. Tämä on jo toinen varoitus tästä samasta aiheesta. Kolmas tulee euroviisuilun iltana. ”De facto”.
Pari kertaa suomalaiset ovat siinä onnistuneet ja molemmilla kerroilla ”myyntitykki” oli kaukana kansallisista traditioistamme tai tavasta hakea kansainvälistä menestystä näytellen jotain sellaista, jossa eurooppalaiset ovat meitä monin verroin parempia ja omaavat vielä vahvan itsetunnonkin. Juuri tästä johtuenkin suomalaiset elävät maailman onnellisimmassa maassa.
Minulla taas ei ole minkäänlaista tarvetta ja paineita myydä kenellekään mitään, vaan pitää kirjat mahdollisimman pienenä painoksena, hinnan pilvissä ja samalla köyhän kansan ulottumattomissa. Näin silloin, kun tuotteen hinta ja palkkio on kirjailijalle alle viiden prosentin sen oletetusta myyntihinnasta. Josta kirjailija maksaa veronsa sekä samalla myös ensin kirjan painosta syntyvät kulut ja omaan jakeluunsa tarkoitetut kappaleet. Jos tulos jää miinukselle kirjailijaelämä voi alkaa.
Sähköinen kirja taas voi olla kenen tahansa luettavissa ja ilmaiseksikin. Olen sen lukijoilleni velkaa. Siis suomalaisille, suomalaiselle kulttuurille ja poikkitieteiselle tieteelle, taiteelle ja teknologialle. Velan maksu on suomalaisen onnen ja elämänmuodon taustalla. Maailman onnellisin maa tunnetaan tästä käytännöstä. ”Ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu”. Suomalaiselle velka on onnellisen elämän yksi peruskivistämme ja tarpeista.
Tiedän kokemuksesta kuinka ihminen, jolla ei ole menestyspaineita, alkaa menestyä itselleen ja muille kiusaksi. Sellainen kirja kirjahyllyssä on sijoitus ja takakantta katseleva ei siitä paljoa viisastu. Sen sijaan kirjan omistaja tietää, mitä kirja sisältää. Ja se riittää keräilijälle. Arvokirjoja hankkivalle ja ne jo kaukaa haistavalle hyvän kirjallisuuden ystävälle. Ikävä kyllä harkitessa tilaisuus usein tuhoutuu. – ”Deliberando saepe perit occasio”. Toistelen usein tätä Publius Syruksen viisautta.
Takakannen myyntiteksti
Mitä tapahtuu, kun ihminen ei suostu millään pysymään yhdessä lokerossa? Esipuhekin tahtoo olla muistelmakirjaksi oman aikamme lukijalle vain muutaman rivin mittainen. Tältä näyttäisi tämän päivän muistelmakirjani takakakansi ja esipuhe avauslukuna algoritmien ja Chat GPT:n tuotteena. Miltä näyttää kun takana on 75 vuotta elettyä elämää alkaen jostakin sotiemme jälkeisestä ajasta ja edeten Urho Kekkosen Suomeen syntyen. Vieläkö muistat kuka oli presidenttinämme ennen Urkkia ja kuka tuli Urkin jälkeen? Voitiinko heitä edes vertailla Kekkoseen?
Kekkonen syntyi Pohjois-Savossa, kävimme samaa lukiotakin ja tein laajan kuntaohjelman hänen synnyinkuntaansa. Olivat järjestäneet ideakilpailun jonka sitten voitin. Näkyikö Kekkosessa yläsavolaisuus? Kyllä. Ettei vaan äitini joskus suutuspäissään nimitellyt isääni Kekkoseksi. Oliko heissä sitten jotain yhteistä? Kyllä, näin jälkeenpäin pohtien. Tosin ei isäni kekkoslainen ollut alkuunkaan. Enemmänkin Kekkosen kriitikoista ehkä suorasanaisimpia, eli Veikko Veannomon oppositiohenkeä. Muutenkin oli oltava jokaiseen asiaan myös toinen näkökulma ihan vain jo keskustelun ylläpitäjäksi. Ja sen isäni löysi vaivatta. Näin sanailee Chat GPT kirjani takakannessa:
”Matti Luostarinen on kahdesti tohtoroitu tutkija, seitsemän professorin pätevyyden saavuttanut poikkitieteinen ajattelija, kirjailija ja kuvataiteilija. Hänen elämäntyönsä on synnyttänyt noin 150 kirjaa ja kymmeniä tuhansia artikkeleita – mutta myös kitkaa, vastarintaa ja kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Myös suoria uhkauksia ja työn vaikeuttamista etenkin kun kyseessä on hyvin erilaisia etupiirejä tulkitsevat ja yliopistoille annetut tehtävät.” Takakannen myyntiteksti Chat GPT:n henkisenä ei ole lähelläkään omaani. Sen sijaan se voisi olla tekoälyn kanssa puuhastelevien makuun ja se riitää minulle. Samoin niille lukijoilleni, joille tekoälyn teksti on se oikea ja omaksi koettu. Kirjan on oltava tänään lukijalle ja lukija on pääosin kirjailijana nainen ja lukijana nainen. Miehille kirjoittaminen on minulle tuttua nuoruudestani ja tavasta hakea rahoitusta opiskeluuni. On helppo arvata millaisia kuvia ja tekstejä tuon ajan miehet hakivat…
Sen sijaan sähköistä kotisivuani lukevat myös miehet. Jopa pienenä enemmistönä. Kirjallisuus on muuttunut tavalla, joka ei ole enää menneiden takavuosien ammatti ja oma kirjani on sijoitus siinä missä mikä tahansa poikkitieteinen tai tieteeseen viittava sekä kuvitettuna vielä tieteen keinoin ja siinä myös hakien ammattinsa hallitsevaa tekstin kuvittajaa. Se ei ole menneiden vuosien osaamista ja vaatii tekoälyn ohella nuoruutesi ajan kokemuksiakin, mielikuvitusta. Tiesitkö millainen on suomalaisen miehen mielikuvitus? Eroaako se naisen vastaavasta? Koskettaako tämä haavaa – ”Tangere ulcus” (Terentius).
Tämä muistelmateos avaa ensimmäistä kertaa näkymän suomalaisen tiede- ja yliopistomaailman kulisseihin sisältä käsin: valtaan, rakenteisiin, luovuuden rajoihin ja niiden ylittämisen hintaan. Se kertoo elämästä, jossa tiede, taide ja yhteiskunta eivät ole erillisiä maailmoja, vaan samaa jatkuvaa kamppailua ymmärtämisestä. Se poikkeaa lapsuuteni ja nuoruuteni ajan kokemuksista. Tämä koulutus oli hankittava yliopistoistamme, poikkitieteisenä ja innovaatiot tuntevana.
Kirja on henkilökohtainen, analyyttinen ja paikoin kylmän armotonkin ajankuva. Se haastaa lukijan pohtimaan, miten ajattelu syntyy, kuka sitä oikeasti ohjaa – ja mitä tapahtuu niille, jotka kulkevat vastavirtaan. Tämä on kertomus ihmisestä järjestelmien keskellä – ja järjestelmistä ihmisen sisällä.
Esipuheen muistelmateoksen alkuun teimme yhdessä ja avauslukuna sen aikaansaaminen vaati useita vedoksia sekä pohdintaa, mitä avata ja paljastaa jo avausluvussa sekä kuinka se hoidettaisiin sillä kielellä, joka äidinkielenämme on monessa ongelmallisen pragmaattinen. Eikä alkuunkaan kaikkeen sanottavaan löydy sanoja lainkaan. Tämä lainaamani pohdinta on vain yksi kymmenistä. Ei likimainkaan kärjekkäin tai edes paras mahdollinen.
Pikemminkin pyrin löytämään mahdollisimman neutraalin sekä samalla helppolukusimman. Tiedän ettei oman aikamme kirjojen selailija lue liian vaikeaselkoista saati sitten monitieteistä pohdintaa esipuheena. Sadat kirjat ja tuhannet artikkelit puolen vuosiadan aikana ovat koulineet. Suomalaisen kirjan esipuhe on luonteeltaan tylsä. ”Mä oon mikä oon – Talis qualis”