Miksi tällainen kirjoitus:
Koska se kuvaa meille tutun valtion ja kansakunnan vuosisataisen historian tulkintaa tavalla, joka palvelee nyt, pandemian ja korona kriisin yhteydessä, seuraavan vuosisadan rakentelua. Sillä on oltava uskottava teoreettinen perusta ja kivijalat, jotka myös kantavat. SE ei voi olla päivittäistä muuttuvaa ja poukkoilevaa media-ajan viihdettä seuraten yksittäisiä ilmiöitä ja tehden niistä joka päivä uudet otsikot. Esimerkkinä kirjava kissan malli, jossa sama pieni media kertoo ihmisten mielipiteitä pääministereistämme ja keskustan eronneesta valtiovarainministeristämme ja palaten välillä karjalaisten rakentamaan muistomerkkiin samalla sivulla ja loikkien ristiin rastiin miehen ja naisen välisistä eroista kestää takaiskuja ja reagoida niihin ja vertailla meitä amerikkalaisiin. Jutut ovat poskettomia myös viihteenäkin ja täynnä väärää tietoa amerikkalaisesta elämästä ja sen vaikkapa väkivallasta.
Tällainen klimppisoppa kaiken muun viihteen rinnalla, josta urheilu palaa kehiin sekin, tekee meistä mielisairaita ilman lääkeitä tai itse hakemiamme keinoja käsitellä ympärillä tulvivaa tiedon tolkutonta ja jäsentymätöntä määrää ja mainontaa, propagandaa sekä sen käsittelyä omassa tietokoneessamme, korviemme välissä. Etätyö ei ole sekään likimainkaan työtä ja sen hoitoa kasvotusten. Eihän niitä voi edes verrata keskenään puhuen samaan aikaan ”työstä” ja sosiaalisista kontakteista ja niiden tuloksista yksin työhuoneessaan istuen ja kuvaruutuun tuijotellen. Jälkimmäinen tuottaa nopeasti uutta luovuutta ja päätöksentekoa, toinen vain väsyneitä ilmeitä.
Sata vuotta Suomen historiaa ja siitä kirjoitettu kirja käynnistyi siis näin:
Ensi mukana oli muutama sivu englanninkielistä tiivistelmää, jonka lopusta kuvaus tässä. Briteille ja globaalilla maailmalle Suomesta ei kirjoiteta kuten suomalaisille vuonna 2017:
……well as in our way of perceiving social, economic and spatial structures. The virtually described paradigm of social media is more true as a scientific view of the world than the image shared by the traditional community when comparing the changing view of the world and its paradigm to the earlier “it is as you see it” view of the world of the near community, but also in old corporations. The differences between the clusters of the main groups (typologies) of social media are great and they have both cultural and spatial differences.
The changes in the scientific paradigm are mostly focused on temporal and spatial sciences as well as social and economic sciences but also on many applications of natural sciences. The most urgent requirement for the future is method research, also into the study of science and into the introduction of new research equipment. On this sense, we are facing a paradigmic change also in the drafting of the theory of science, its multidisciplinary research, data collection and processing as well as its information theory.
Keywords: Social media, paradigm, corporation, innovation, networks, clusters, Facebook, blogs, blogosphere, media society
Abstrakti (Tietoa millainen ilmiö Suomi on tutkijalle vuonna 2017)
Suomesta ei voi oikein kirjoittaa tänään taustoittamatta niitä välineitä, joita kansakunnan historiassa ja maantieteessä on vuosisatojen yötä koettu. En rasita niillä lukijaa, nehän me tunnemme kuin omat sormemme. Jokaisella ne ovat vain omalaatuisensa ja hoidettukin eri tavalla ja eri tarkoitukseen niitä käyttäen.
Paradigma ja sen muutos on käsitteenä laaja ja liitetään arkikielessä oikeana pidetyn ja yleisesti hyväksytyn maailmankuvan muutokseen. Tieteessä tämä tarkoittaa usein auktoriteettiasemassa olevan teorian tai muun viitekehyksen vaihtumista uuteen.
Thomas Kuhn käytti teoksessaan “Tieteellisten vallankumousten rakenne” tiettyjä toiminnan tapoja kuvaamaan vakiintunutta käytäntöä läntisessä tieteessämme. Nämä suuret linjaukset liittyvät siihen, mitä meidän tulisi tutkia ja tarkkailla, millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaan tutkimustilanteessa, kuinka nämä kysymykset olisi esitettävä ja miten saatuja tuloksia, niiden analyysiä ja menetelmiä, tulisi tulkita.
Tiede kuvataan usein ikään kuin tiiliseinänä, johon tutkijat tuovat omat tiilensä ja säännöt rakentamiseen ovat kohtuullisen tiukat, eikä uuden tiilen löytäminen ole aina helppoa. Kokonaan uusi tiili, uusi malli tai teoria, on harvinaista herkkua. Jos seinä alkaa olla vino ja uudet menetelmät oikeita, joudutaan tarkentamaan vanhempien rakenteiden paikkaa. Jos siellä on paljon virheitä tai likimääräisiä ratkaisuja, seinä on korjattava.
Marxismis-Leninismi ideologiana ja tieteen paradigmana, maailmankatsomuksellisena oppina, kaatui takavuosina ja samalla valtava määrä inhimillistä työtä ja pääomaa sen mukana.
Maailmankuvien ja ideologioiden korjaus on usein juuri paradigmainen ilmiö, mutta ei välttämättä. Tällainen paradigmainen prosessi syntyy vaikkapa silloin, kun maailmakuvaa muuttavat teoriat, kuten kvantti- tai suhteellisuusteoria, darwinilainen evolutionarismi, alkavat muuttaa hitaasti koko maailmankuvaamme. Kuhnin mukaan tiede ei esiinnykään yksittäisten teorioiden ja tiilien tapaan seinää rakentaen vaan juuri paradigmaisina vaihdoksina. Tämä näkyy Suomen satavuotisessa historiassakin.
Paradigman määrittelystä
Kuhnilaisessa ajattelussa paradigman on oltava selvä muutos hankkia tietoa. Usein hän käyttikin paradigman asemasta käsitettä “normaalitiede” välttääkseen käsitteelliset virheet. Tällaisessa tieteessä sen juuret olivat läntisen kulttuurin laboratorioissa, osien tutkimisessa ja aluksi sellaisen maailman tulkinnassa, jossa kysymykset syntyivät pienen yhteisön sisältä. Myöhemmin tämä yläluokan aatelin harrastama tiede institutionalisoitui yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Uusi vaihe tuli internetin ja tietokoneitten myötä sekä lopullisesti sosiaalisten yhteisömedioitten tuotteena. Vuoden 2017 maailma on siten täysin erilainen kuin vuosista sitten elämämme 1917. Sata vuotta sitten nyt käyttämiämme sanoja symboleina ja ajattelun välineenä oli paljon vähemmän.
Kun tuhannet miljoonat ihmiset alkoivat koota tietoa, jakaa sitä ja käsitellä yhdessä reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti piittaamatta vanhoista privilegioista, suurin osa heistä vailla läntistä tiedeuskovan maailmankuvaa, syntyi uusi paradigmainen tapa ottaa käyttöön myös einsteinilainen suhteellisuus sekä sen vaatima ajaton ja paikaton maailmankuva todellisena tietona ja arkielämän kokemuksena. SE oli dramaattinen kokemus, monelle myös traumaattinenkin.
Samalla alkoivat murtua perinteiset tekniset innovaatiot ja niiden diffuusiset paradigmat innovaatioprosessin kärjessä sekä korvautua sosiaalisilla, symbolisilla ja niitä parhaiten taitavien ihmisten kyvyllä operoida uudessa virtuaalisessa ympäristössään monikulttuurisesti uusia organisaatioita rakentaen. Olemme nyt keskellä tätä prosessia, hybridiksi sitä kutsuen.
Käytännössä webympäristö ja sen sivustot ottivat vastaan ja lähettivät informaatiota kolmen median kautta. Tutkimuksessa näitä kutsuttiin joko tiedon alueeksi tai tiedon intressiksi, joskus myös tiedon hankinnan järjestelmiksi ja menetelmiksi. Yhteisösivut kuten Facebook, Myspace ja suomalainen IRC-galleria sekä blogit olivat osa tätä laajenevaa, yhteisö- tai kansalaismediaksi kutsuttua kasvavaa prosessia.
Tutkija ja toimittaja, mutta toki myös poliitikko tai yrittäjä, ovat sen sisällä toimivia agentteja ja tutkimusohjelmassa olikin syytä “jalkauttaa” oma työ osaksi tätä tutkittavaa ilmiötä noudattaen sosiologisen tutkimuksen parhaita perinteitä. Tässä oma työ saatetaan osaksi tutkittavaa ilmiötä, aineistot kerätään osana itse tutkittavaa prosessia, ei ulkopuolisena sitä tutkijan “norsunluutornista” tarkkaillen.
Käsitteelliset ongelmat
Uusi paradigma sisältää kauan vanhan erikoistapauksena olkoonkin, että uusi tapa hankkia ja levittää tietoa on oleellisesti aiempaa laajempi. Teoriatasolla kvanttimekaniikka sopii maailmankuvaamme nyt paremmin kuin klassinen mekaniikka, mutta paradigmainen tuo muutos ei sittenkään ole verrattaessa sitä internetin ja sosiaalisten medioitten tapaan muokata uutta ja levittää sitä (spatial diffusion) ohittaen läntisen tieteen institutionaalinen asema käyttää myös valtaa ja vaikuttaa ajatteluumme tai vahvistaa juuri sen asemaa, mutta nyt uuden paradigman avulla.
Uudesta maailmankatsomuksesta tai teoriasta sen selittäjänä tulee paradigmainen vasta, kun sen merkitys alkaa näkyä tieteellisessä selityksessämme, sen tavassa muuttaa laajemmin koko kuvaamme arkielämässä ja sen ajattelussa, käytännön toteutuksessa myös symbolijärjestelmien muutoksen kautta.
Poliittinen järjestelmä, jossa lainsäädäntövaltaa käyttivät työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat, puolueet tai korporaatiot, oli ongelmallinen uuden sosiaalisen paradigman mallissa.
Näin Suomessa jopa käsitteet menivät vaikeasti ymmärrettäviksi ja suositeltiin siirtymistä “sosiaalisesta” mediasta “yhteisöllisen” median käyttöön. Sosiaalinen media koettiin jo käsitteenä joko monimerkityksellisenä tai uusi ilmiö, paradigma, pyrittiin “kesyttämään” osaksi vanhaa korporatiivista yhteiskunnallista hitaan ja pienten osittaisten muutosten maailmaa. Tästä syntyi myös institutionaalisia ongelmia sen kaikilla tasoillamme. Suomi on laaja maa ja muutokset tapahtuvat eri tavalla pohjoisessa ja etelässä, metropoleissa ja maaseudulla.
Vanhan paradigman verkostot
Tämä muutos, uuden paradigman, organisaatioiden ja instituutioiden sisäänmarssi, on vaikea vanhan paradigman sisällä toimiville organisaatiolle ja instituutiolle sekä taloudelliselle ja kulttuuriselle jo vakiintuneelle käytännölle. Suomessa sitä tarkkaillaan urheilun rinnalla poliittisissa puolueissamme, toki muuallakin, ei vähiten viihteessä ja koulutuksessamme, sosiaalipolitiikassa ja terveydenhuollossa, taloudessa.
Vanhan paradigman kohdalla on aina mukana runsaasti yhteiskunnallista valtaa ja suhteita, verkostojen ja klustereiden pysyviä rakenteita, joiden olemassaolo on juuri tuon vanhan paradigman varassa. Käsite ”establisment” tai ”eliitti” liittyy tähän kahitysvaiheeseen ja usein myös käsite ”populismi” (populus=kansa). Median tulisi olla kenen tahansa ymmärrettävää ja siis kansanomaista. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin.
Suomessa todellisuutta pyrittiin webkielessä avaamaan liki empiiristen lainalaisuuksien kautta ja pragmaattisesti. Näin abstrakti uusi käsitteistö jäi tiedon käsittelyssä, tulevaisuuden ennustamisessa, ulkopuolelle. Tämä koski niin politiikan tekijöitä, ekokatastrofia ilmastomuutoksena, sosiaalipolitiikkaa tai vaikkapa medikalisoitunutta lääketiedettämme ja ohjeitamme muille EU-valtioille talouskriisin globaalissa ja finanssi-innovaatioiden reaaliaikaisissa prosesseissa. Se poikkeaa monesta muusta eurooppalaisesta tavasta kokea nyt käynnissä oleva muutos ja reagoida vaikkapa pandemiaan ja muihin sairauksiin.
Käsite mediayhteiskunnasta syntyi internetin, webympäristön ja sosiaalisen median tuotteena mutta erillisenä siitä. Mediayhteiskunta ja sen kriisiytyvät rakenteet pukeutuivat sosiaalisen median asuun ja pyrkivät tekemään siitä osan pragmaattista, utilitaristista korporaatiota, tavan tehdä taloudellista tulosta. Tämä on hyvin suomalainen tapa reagoida muutoksiin vuonna 2017.
Muuttuvassa webympäristössä laajemman kulttuurin ohjaava oma viitejärjestelmä, uudet symboli-innovaatiot, antavat lopulta säännöt havaintojemme teolle sekä yksilöiden tekemille yleistäville teorioille ja niiden todentamiselle. Tieto kulkee läpi monia meille vieraita tiedon käsittelyn ja vastaanoton järjestelmiä, eikä avaa korporatiivisessa organisaatiossa alkuunkaan kaikkia webympäristön symboliikan miljoonia moniulotteisia edes avainkäsitteitä tai niiden tulkintaa “väärässä” viitekehyksessä. Syntyi ”kuplia”, joiden merkitys on toinen kuin usein tulkitsimme vuonna 2017.
Tässä eri medioitten kilpailussa on suurta vaihtelua siinä missä tietoja tuottavien ja kuluttavien ryhmienkin välillä. Ryhmien innovaatioasteessa voi olla suuria eroja ja etenkin symboli-innovaatioiden avaaminen on kokonaan erilainen prosessi kuin perinteisen teknisen innovaation yhteydessä tai sen diffuusiossa. Ongelman avain ei ollut nyt niinkään tieteen ja teknologian kuin sosiologian ja ihmistieteiden suunnalla olkoonkin, että kyseessä oli poikkitieteisesti lähestyttävä tutkimustehtävä.
Tiedon tulkinta ja strukturalismi
Kun agraari tai teollinen yhteiskunta muuttui osana uusia teollisia innovaatioita tai yhteiskunnallisia revoluutioita, niiden muutokset olivat osa tieteen ja teknologian vähittäisiä muutoksia. Sähkö ja raideliikenne muuttivat tapaamme elää ja asettua maapallolle siinä missä teoria evoluutiosta, ihmisen tai maapallon asemasta maailmankaikkeudessa suhteessamme kirkkoon ja Jumalaan. Nämä muutokset olivat joko nopeita tai hitaita, mutta lopulta paradigmaisia ja näkyivät ihmisten arkielämän askareissa, tavassa muuttaa elämäänsä ja sen usein yhteisöllistä arkiajattelua, sitä miltä maailma näytti lähiympäristöstä sen kokien ja rajallisten aistien viestimänä.
Webympäristön blogien kohdalla esiintyvät uusmedioitten juuri näkyvimmät tiedon tulkinnan kulttuurien väliset erot vuonna 2017. Juuri tämä tulkinta antaa uudelle sosiaalisen median digikielen ilmiöille merkityksen, joka taas mahdollistaa toiminnan suuntaamisen olettamamme yhteisen ymmärryksen pohjalta.
Tämä ymmärrys ei ole niinkään kollektiivista muistia tai sosiaalista pääomaa tarkoittava, eikä siis viittaa perinteiseen yhteisöllisyyteen, vaan pikemminkin lähempänä eräänlaista “geneettistä” koodia ja oppimiseen liittyvää yhteistä osaamistamme, kulttuurien yhteistä sinfoniaa. Se selittää myös sen globaalin luonteen ja ymmärrettävyyden.
Tässä sosiaalisen median paradigma lähestyy modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin päätelmiä strukturalismista globaalien ajatusmalliemme yhteisenä taustana. Puhekielen mukana menetämme tätä yhteistä taustaamme ja digikielen kohdalla lasten ja nuorten tapa ottaa viestejä vastaan poikkeaa oleellisesti heidän vanhemmistaan vuonna 2017 toisin kuin vuonna 1917. Uudessa paradigmassa kuitenkin juuri nämä symboliset järjestelmät ohjaavat toimintaa aina kaupankäynnistä taiteen ja tieteen merkkiteoksiin sekä myyttisiin uskomusjärjestelmiimme ja tieteen saavutuksiin, taloutemme ja kulttuurimme hoitoon sekä ylläpitoon.