Keskusta ja punamulta ovat nyt nyrkit savessa ja etsivät ratkaisua kysymykseen, mitä tehdä puolueen puheenjohtajalle? Voisiko ongelmallisen johtajuuden jotenkin sivuuttaa ja pyrkiä hoitamaan maata ja hallitusta ilman johtajia?
Suomi täytti hetki takaperin sata vuotta ja menneen vuosikymmenen aikana, menetetyksi kutsutun, kansakunnalla on ollut lähes kymmenen hallitusta. Koronavuotensa ja uuden vuosikymmenen Suomi käynnisti hallituksella, jossa avainpuolueet (SDP ja Keskusta) eivät osallistu hallituksen työskentelyyn puheenjohtajineen. Antti Rinne ja Katri Kulmuni seuraavat maailman menoa nyt puolueensa puheenjohtajina punamultaan perunan taimia istuttaen.
On syntynyt luottamuspula puolueiden johtoon, demokraattisesti valittuihin puheenjohtajiin, mutta ei muihin puolueen edustajiin ja johtajien korvaajiin. Vastaavaa ilmiötä ei tunneta muualta maailmasta. Se on mahdollista vain maailman onnellisimmissa maassa, Suomessa.
Se on eräs erikoisuus onnen hinnasta ja sen oikuista Suomessa asuen. Tätäkin kannattaa juhlia ja muistaa koronavuonna 2020. Se kun kertoo niistä keinoista, joilla korona ja muut taudit voitetaan Suomessa syntyneenä. Onneksi meillä on tällaisia johtajia. Ja tällainen hallitus ministereineen. Ruotsi voisi ottaa meistä mallia ja suomettua Urho Kekkosen kouluttamalla tavalla. Toki Urkki yritti kouluttaa isällisesti myös Ruotsin kuningastakin.
Antti Rinne ei kelvannut Suomen keskustalle mutta ei kelvannut oma puheenjohtajakaan. Matti Vanhanen hoitakoon. Niin koomiselta kun sen oivaltaminen mahtaa tuntua isänsä pojasta punamullan mestarina. Matti Vanhasen isä, Tau Vanhanen, pitäisi tätä varmaan professorina outona ilmiönä omassa puolueessaan.
Nyt sitten sotea taas kerran keittämään ja maakuntia rakentamaan läänien paikalle. Valtio kun ei voi hoitaa ihan kaikkea, maksaa verojammekin. Aluepolitiikkaan erikoistunut maalaisliitto on nyt kouristelemassa pahemman kerran kannatuksensa kanssa. Kuntapuolueena tunnetusta tämä kaikki vaikuttaa varmaankin omituiselta.
Vai onko mukana kriisissä myös koko perinteinen poliittinen instituutiomme ja sen omalaatuisen puoluelaitoksen rinnalla myös mediamme? Se kun keskittyy yhä harvempien käsiin ja sosiaalinen media häiriköineen on samaan aikaan yksissä käsissä. Eikä se vaikuta lainkaan demokraattiselta saati uskottavalta tiedon välittäjältämme.
Noinkohan siihen voi luottaa? puoluelaitos ei voi sekään olla pelkkä herrahissi tai tapa huijata äänestäjiä sekä rakenteellisen korruption väline. Jotain senkin on tarjottava kansalle, joka koronakriisin aikana pimeydessä vaeltaen haki uskottavaa suojaa suuren ikäluokan edustajineen toisistaan ja taantui 1900-luvun tutuille vuosilleen, lapsuuteensa.
Turva kun haetaan aina pelon maailmassa juuri lapsuudesta ja sen tunteistamme, ei ikinä siitä maailmasta, joka oli turvaton ja tarjosi pelkkää kilpailua ja pelkoa, mediamaailman koko ajan kuvaamia ilmestyskirjan petoja tai vielä pahempaakin.
Siellä kun hyvä uutinen oli aina se kaikkein huonoin uutinen. Ja nyt elimme mediayhteiskunnassa ja sen hybridissä ymmärtämättä, mitä sillä tarkoitetaan. Aivan kuten värillinen mies osoittaen mieltään Yhdysvalloissa tai kommunismista humaltunut ja menneen maailman kouluaikojensa satuja Neuvostoliitossa kuunnelleet lapset.
Kun heidän taustojaan tutkit tarkemmin, kouluajan vihkosista ja piirroksista, kyse on ollut omia jouluajan satujakin hellyttävämmästä kerronnasta. Kerro siinä sitten suurvallan maaseudun lapsille, miten koronaa hoidetaan tänään vuonna 2020. Suomen malli sopii varmaan sinnekin. Onnea Matti Vanhaselle, Tatun pojalle ja punamullan lainanottajille tai oikeammin maksajille EU:n syleilyssä.