Talousarviopuhe Forssassa
Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut
Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman olemme hyväksyneet kaupunginhallituksessa ilman äänestyksiä. Se on oikein laadittu ja sen tärkein kohta on sivu 13 KH 13.11. 2017 pykälä 333:
Siinä todetaan, suora lainaus:
”Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan kunnat ja kuntayhtymät laativat vuoden 2020 taloussuunnitelmansa siten, että luvuissa ei mitenkään oteta huomioon maakunta-ja soteuudistusta”
Sote- ja maakuntauudistuksesta taas kirjoittaa eilisen päivän Helsingin Sanomissa 11.12. alan ehkä näkyvin asiantuntija ja professori Heikki Hiilamo neljä täyttä sivua kuinka prosessi on edennyt hallituksessa ja eduskunnassamme. Luen vain viimeisen kappaleen otsikon yhteenvetona kohta vuosikymmenen jatkuneesta prosessista. Suora lainaus: ”Tätä huonommin ei uudistusta voi suunnitella.”
Kun nämä kaksi yhdistetään, miten suomalaisen pienen seutukaupungin valtuutetun tulisi varautua tuleville vuosille kantaen samalla uskottavaa vastuuta niistä liki tuhannesta laista ja asetuksesta, joita hän joutuu valvomaan yhdyskuntapalvelustaan kuntansa alueella suorittaessaan?
Ensimmäinen mittavampi suunnittelutyö kunnalliselämässä oli kohdallani Suomen ensimmäisen kuntasuunnitelman laadinta talous- ja toimintasuunnitelmana viidelle vuodelle Ylikiimingin kunnalle. Sen tuli sisältää myös maankäytön suunnitelma ja ottaa huomioon kunnan sijainti Pohjanmaalla sekä kylien kohtalo. Ja niitä oli kunnassa paljon ja hyvin elinvoimaisia vielä 1970-luvulla. Ylikiiminki oli kuntana kuitenkin tuolloin Suomen köyhin kriisikunta. Nykyisin osa Oulun kaupunkia.
Suunnitelma tehtiin vuosille 1977-1981 ja mukana oli mm. kyläsuunnitelmat ja turvesoiden kartoitus ja kuivatus siltä varalta että Toppilan turvavoimala valmistuu. Mukana oli myös mahdollisuus kunnan liittymisestä myöhemmin osaksi Oulun kaupunkia. Kunta oli saatava uskottavaan kuntoon myös Oulusta katsottuna asuinkuntana ainakin kesäisin.
Ylikiiminki liittyi Oulun kaupunkiin ennen Kempelettä, Kiiminkiä, Haukipudasta ja voitti siinä merkittävästi. Kunta oli lisäksi kohonnut hyvään keskikastiin suomalaisten maalaiskuntien joukossa. Joka toisen miehen päällä oli Vapon haalarit. Kunta tunnettiin turvemiljonääreistään. Olimme onnistuneet strategiassa jota käytettiin ja kehiteltiin myöhemmin myös Ylä-Savossa ja Ounasjokilaaksossa, Pudasjärvellä ja muualla Koillismaalla. Talo talolta kuntia opiskelijoiden avustamana kiertäen ja suunnittelukartastoja samalla laatien.
Puheet savupiipputeollisuudesta jokia rakentaen, koskisotia käyden, lopetettiin huijauksena rakentamattomien jokien energiasta. Ne kun aiheuttivat vain syvän trauman suurjokiemme varsille Oulujoen, Iijoen ja Kemijoen varsille.
Liki puoli Suomea joutui tämän sodan kohteeksi 1950- ja 1960-luvuilla. Heti sotiemme jälkeen mutta myös niiden aikana. Vielä tänään Kemijokiyhtiö haluaisi rakentaa joen pääuomaa kun pienvoimaloitamme tulisi purkaa ja jokia vapauttaa vaelluskalan käyttöön ja matkailun palveluun, käynnistää niiden tehostettu ympäristönhoitotyö. Niitä on sadoittain ja niiden energiataloudellinen merkitys on marginaalinen, alle prosentti energiantuotostamme. Meillä on merkittäviä koskivoimaloita vain kourallinen noin 220-300 voimalan joukosta, jotka tuottavat noin 15 % sähköenergiastamme.
Jos olisin saanut tehtäväksi näin avoimena olevan rakennemuutoksen vaikutusten pohdinnan vuonna 1976 nuorena tohtorina Oulun yliopistossa, kuten nyt Forssassa joudumme työskentelemään, olisin varmasti kieltäytynyt kunniasta laatia viiden vuoden suunnitelmaa saati sille työlään maankäytön suunnitelman.
Tässä tilanteessa Forssan kaupungin virkamiesjohto on onnistunut kiitettävästi. Itse pohdin seuraavassa aihetta kokonaan toisesta näkökulmasta, globaalista. Otan siihen myös ajallista etäisyyttä.
Aloitin oman opiskeluni ja myöhemmin yliopistourani Urho Kekkosen presidenttikaudella ja Martti Miettusen hoitaessa pääministerin tehtäviä. Hallintoa uudistettiin ja Oulun läänin maaherraksi nimettiin opettajani professori Eino Siuruainen. Minut taas hoitamaan hänen jättämäänsä professorin virkaa. Elettiin 1970 -lukua. Myöhemmin väliportaan hallintoa muutettiin uudelleen ja maaherrojen koulutusohjelma yliopistoissa lopetettiin. Siuruainen sai jatkaa maaherrana eläkeikäänsä saakka.
Runsas vuosikymmen takaperin käynnistyi viimeisin vaihe paikallishallinnon uudistuksesta ja meillä puhuttiin Paras -hankkeesta. Haettiin uusia kuntia, joiden koko tuli olla noin 20 000 asukasta tai enemmän. Teimme maantieteen laitoksella tutkimusta, jossa rajat olisivat olleet noille uusille kunnille optimaaliset palvelujen ja työpaikan saavutettavuuslukuja käyttäen.
Forssan talousalueella se olisi ollut liki sama kuin Forssan Lehden levikkialue. Forssan talousalueella oli tehty hyvää työtä medioissa sekä kotiseututyönä että myöhemmin uuden tieteenalan, sosiologian parissa Turun yliopistossa. Presidentti Mauno Koivisto esimerkkinä laitoksen koulutettavista.
Forssan Lehti täytti juuri vuosisadan siinä missä itsenäinen kasakuntammekin. Lehden perustaja, Esko Aaltonen, toimi professorina samassa laitoksessa, jossa itsekin työskentelin tutkijana ja dosenttina yli 40 vuotta rinnan Oulun yliopiston virkani kanssa.
Välillä itseni jalkauttaen joko maakuntiin, koskisotiin Lapissa tai maan rajojen ulkopuolelle ja erityisen ahkerasti Brysseliin jo ennen jäsenyyttämme ja Oulun tiedepuiston, teknopoliksen toimesta. Myöhemmin MTT:n (nykyisen Luken) tutkimusohjelmia kooten sekä kuntia, maakuntia ja yrittäjiä yhteisiin ohjelmiin, klustereihin verkottaen. Toinen väitöskirja liittyi näihin vaiheisiin nyt yhteiskuntatieteissä. Ensimmäinen valmistui luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja aiemmin oli varmistettava biologian ja maantieteen lehtorin virkakin perheellisenä miehenä eläen.
Syntyi suomalainen verkostotalous ja sen opit sekä hybridiyhteiskuntaa palveleva sosiaalisen median talous ja strategia, ekologisen yrittäjyyden opit globaaliin käyttöön. Sadas kirjani kokoaa itsenäisen Suomen aikaisia esseitäni yli 3000:sta artikkelista valikoiden sata aiheeseen mielestäni sopivinta kirjassani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”.
Kotisivuani lukee nykyisin vuosittain runsas kaksi miljoonaa sosiaalisen median käyttäjää ympäri maailmaa. Sosiaalinen media vapautti sanan ja on mainettaan monin verroin parempi. Urani alussa minua seurasi ehkä parisataa alani tutkijaa ja pääaineopiskelijat. Se oli hyvä määrä ja kymmenen artikkelia vuodessa melkoinen saavutus. Monografisen kirjan kirjoittaminen ja kuvittaminen vei tuolloin aikaa vuosikymmenen ja lehtiä avustaen sai lisätuloja tutkijana. Suomalainen työ on ollut aina pätkätyötä akateemisena työnä yliopistoissamme.
Jotain erityisen merkittävää oli kuitenkin tapahtunut vajaan kahden vuosikymmenen aikana. Tutkijan tuotokset ja niiden kysyntä kasvoivat globaalisti eksponentiaalisesti mutta myös lokaalisessa, paikallisessa käytössä, ja sitä oli myös syytä tutkia. Se kun tapahtui vielä reaaliaikaisesti uudessa ajattomassa ja paikattomassa maailmassa.
Maantiede ja historia, paikka- ja aikatieteet, joutuivat kriisiin. Samoin media ja demokratia, poliittiset instituutiomme. Muutos oli paradigmainen, maailmankuvat muuttava. Julkinen hallintomme on oudossa solmussa, josta kertoo juuri maakuntien vaiheet ja kuntien perinteisen sosiaalityön ja terveydenhuollon järjestelyt.
Sain kotisivulleni vieraita 2000-luvun alussa valtiosta, jossa pyydettiin julkaisujani kyseisen valtion virallisella kielellä, ei englanniksi. Olin pyynnöstä otettu. Maantieteilijänä tunsin tuon valtion mielestäni kohtuullisesti ja sosiologina vielä paremmin. Tiedän olleeni ainut, jolta tällaista kysyttiin. Kahdeksan saaren kieli, Tuvalu, on kuin Suomessa kirjailija Pentti Haanpään yhdeksän miehen saappaat historialtaan. Haanpää on lähtöisin Siikalatvan alueelta. Siikalatvan kunnat muistetaan yrityksestä rakentaa yhdessä Mehiläisen kanssa terveyskeskus Oulun kaupunkiin.
Eurooppalaiset kutsuivat Tyynenmeren saaria Ellice -saariksi löytöretkien aikaan. Imperialismin alusta oli kulunut vuosituhat ja ylikin. Polynesian pienet saaret joutuivat yhtenään ryöstelyn ja orjakaupan, kulkutautien kohteiksi. Ilmiö oli tuttua myös Suomessa ja sen harvaan asutulla maaseudulla viikinkiajoilta. Tammela muistelee vieläkin Hakkapeliitta-aikoja ja tekee sen vieläpä hyvin. Suomi oli Euroopan viimeinen maa, jossa ihmisiä kuoli joukoittain nälkään. Vain muutaman sukupolven kuluttua sama maa oli Euroopan ja maailman kymmenen rikkaimman maan joukossa olematta osa imperialismia tai logistinen keskus.
Ellice saarien vaakunassa on käytetty meillekin tuttuja symboleja ja tekstiä ”Tuvalun mo te Atua” (=Tuvalu Jumalan puolesta). Se toistuu myös hallituksen julkaisemassa lehdessä. Sitä luetaan yhtä uskollisesti kuin Forssan Lehteä Lounais-Hämeessä. Turisti saa sen käsiinsä lentoyhtiöiltä ja viimeistään Vaiaku Lagi Hotellissa.
Matkalla sinne tapaa katuvarsien asumuksia, kairapalmujen lehdistä tehtyjä kattoja, falessoja, sekä yhteisölliseen käyttöön tarkoitettuja monikäyttöisiä maneapala -rakennuksia, joka saarella erikseen. Jos siellä ei pelata korttia, siellä lauletaan, tanssitaan tai kokoustetaan, esitellään paikallista osaamista. Ne ovat monitoimitaloja parhaimmillaan.
Tuvalu on YK:n jäsen, matkalla olympialaisiin, pelataan jalkapalloa, netissä on verkkotunnus (tv) jolla Tuvalu myös vaurastui. Se oli Tuvalun Nokia. Käytämme tuota tunnusta päivittäin ja Tuvalussa se myös tiedetään.
Saarivaltio, sen kahdeksan saarta, on jakautunut ikään kuin osavaltioihin ja nämä 129:ään vielä vaatimattomampiin suomalaisten kuntien tapaisiin hallinnollisiin yksiköihin. Nämä eivät halua liittyä toisiinsa. Esteenä atolleilla ovat usein matkat, fyysiset ja todelliset, eivät kuvitteelliset tai keksityt, poliittisen pelin tuloksena syntyneet ja kirkon tai kunnantalon ympärille linnoittautuneina.
Etäisen saarivaltion elämän jatkumisen pelkona ovat hybridiyhteiskunnaksi muuttuneen sairaan maailman narsistiset ilmiöt, uusliberalismi ja yksilön individualistinen elämä. Tasavallassa pelätään tänään oikeita asioita, ei keksittyjä tai itse tehtyjä. Tämän etäisen saarivaltion ja sen osien kohdalla ilmastomuutos on konkreettinen pelko.
Ei teoriaa, kuten meillä puhuen tai Yhdysvalloissa, Venäjällä. Ja jos puhutaankin luterilaisen pragmaattisesti, Suomessa ilmastomuutokselta odotetaan keskieurooppalaista kesää ja lumetonta talvea, paratiisia. Saaria vaivaa sama imperialismin aiheuttama riisto kuin Suomea tai Lappia aiemmin mutta nyt todella traumaattisella tavalla. Ne ovat hukkumassa.
Tuvalussa kun pelkona on, että meriveden jatkuva nousu huuhtoo atollit ja niiden saaret sinne, mistä ne ovat joskus vuosituhansien saatossa merestä nousseet, koralliyhdyskuntien ahkerana työnä. Nykyisin taifuunit ja luonnonmullitukset iskevät Tuvalun atolleille säännöllisesti hävittäen liki kaiken eteensä osuvan. Merivesi nousee sentin verran joka vuosi ja korkein huippu kohoaa vain muutaman metrin merenpinnan tasosta. Väestöä siirrellään saarelta toiselle, hieman samaan tapaan kuin Suomessa työttömiä kohti metropoleja ties monennenko kerran maaseutua autioittaen ja se pettäen.
Tuvalun väkiluku on nyt liki täsmälleen sama kuin Forssan asukaslukumme. Väki on vähentynyt tuhansien vauhdilla mutta syntyvyyden odotetaan oikaisevan väestökadon. Tulvien vuoksi lentokentän kiitotie on muutettu myös jalkapallokentäksi. Kansainvälisten järjestöjen edustajat YK:ssa, Olympialiikkeessä, FIFA:ssa, Kansanyhteisössä jne. kalastavat ammatikseen mutta hoitavat myös virkaansa postinkantajana ja pormestarina, opettajana tai lääkärinä. Käytännössä kaikki ovat lukutaitoisia. Omia murteita ja kieltä ei haluta hylätä englannin vallatessa turistien mukana nuorten omaksuman ja käyttämän median.
Raamattu käännettiin Tuvalussa protestanttiseen uskoon, autojen sijasta saarilla käytetään mieluummin polkupyöriä. Turistit uiskentelevat laguuneissa ja liikkuvat luonnossa. Kieli on luontoa matkivia, onomatopoeettinen, kuten omammekin kielenä. Ymmärrämme toisiamme hyvin. Yötanssit ovat suomalaisten makuun ja pilalauluja harrastetaan forssalaiseen tapaan.
Musiikki on melodialtaan viisisävelistä ja eurooppalaisille tuttua neliosaista homofoniaa. Satiiri ja ironia ei kuulu kansan huveihin muuten kuin brittien viljelemänä. Suomalaista arvostetaan mutta ei oikein brittejä.
Tuvalussa tiedetään kuinka Forssa on lapsiystävällinen kaupunki ja että me arvostamme luontoa. Tieto Lasten-Forssasta ja kiertotaloudesta on välittynyt Tuvalun jokaiseen saareen. Siellä on Unisefin ja YK:n lähettiläitä enemmän kuin Suomessa. Paras tapa tehdä valoisampaa tulevaisuutta on tehdä se itse, on myös Tuvalun tuntema käsite. Palvelut ovat hyvät ja niihin ollaan tyytyväisiä forssalaiseen tapaan myös koko ajan valittaen.
Maakunta- ja soteuudistuksesta on kuultu ja sen valmistumista on pelätty. Forssan malli on sittenkin uskottavampi kuin metropolialueiden mallit sen lähiympäristössä. Väkiluvun väheneminen ja ikääntyminen askarruttaa. Koulutus ja osaaminen ovat yhteisiä malleja nekin, yhteisöllistä elämää tukevia.
Budjetti on pidettävä suu säkkiä myöten. Talousarvion on oltava ylijäämäinen, syömävelkaan ei voi ryhtyä ja joutua muiden alistamaksi. Jokainen Tuvalun kansalainen on moniammattilainen eikä eliittiä pääse syntymään. Olympiatason urheilija on samalla työnsä hoitava opettaja ja taitava purjehtija, saarensa johtava poliittinen vaikuttaja. Ylimielisyyttä ei siedetä tai tunneta lainkaan.
”Tuvalu Jumalan armosta” on kuin ”pärjäävä Forssa”, jossa investointitarpeet syntyvät silloin, kun tuuli kääntyy myötäiseksi ja luoviminen vastatuuleen on lopetettava. Kilpailu on kova ja mereen hukuttaminen on globaalissa kilpailussa vastoin kaikkia talousoppeja ja moraalia, johon myös uskotaan. Vanhat uskomukset elävät siinä missä Suomessakin.
Moraalilla se mitaten luonto halveksii hyvettä, se on tietämätön sen olemassaolosta. Yksilön kohdalla se on asenne, jonka omaksumme niitä ihmisiä kohtaan, joista emme pidä. Herramoraalilla ja orjamoraalilla ymmärretään eri asiaa. Orjamoraaliin kuuluvat käsitteet hyvä ja paha, herramoraaliin hyvä ja huono.
Tässä yhteydessä Tuvalussa puhutaan avantgardesta myös talousoppina. Sillä tarkoitetaan vastakohtaa brittiläiselle valtakulttuurille. Sen alussa on aate, manifesti ja ryhmä sen toteuttajana. Se ei poikkea oleellisesti innovaatiosta ja sen leviämisestä, diffuusiosta.
Se on hyvin perussuomalainen oppi muuttaa maailmaa oman geneettisen perimän ja sosiaalisen pääoman avulla. Muuten noilla saarilla ei voisi menestyä. Se on sidottu geeneihin, ei niinkään sosiaaliseen pääomaan. Se muistuttaa Galapagossaarella Darwinin tekemiä havaintoja. Vastaavat löytyvät myös Suomesta ja vertaillen vaikkapa hämäläisiä ja savolaisia, Forssaa ja Iisalmea. Ylittäen vedenjakaja-alue, antropologinen raja sekä miekalla piirretty raja.
Molempiin kuuluu itseymmärrys siitä, että oma aikamme on jollakin tavalla poikkeava edeltävästä, ja vaatii siksi aivan uudenlaisen tekemisen, taloudellisen tai taiteellisen ilmaisun. Lisäksi nämä ilmiöt lomittuvat läheisesti toisiinsa ja saavat yhteisöllisen merkityksen jokaisella saarella erikseen.
Teknologia, ympäristö, talous, hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja työelämän muutokset ovat Tuvalussa ja Forssassa yhteisiä ratkottavia siinä missä sopivan pieni ja joustava, luova yhteiskunta etsimässä myös tulevaisuudessa toimivia ratkaisuja varmasti hankaliin kysymyksiin.
Politiikan teossa suuret ikäluokat, valtavasti kasvava väestömäärä ja sodat ovat jättäneet maailman selvitystilaan, jossa Forssan ja Tuvalun kaltaiset alueet kantavat nyt vastuuta. Demokratian tehtävä ei ole paikallishallinnossa jakaa valtaa vääriin käsiin – ylikansallista valtaa harvojen käsiin. Se että vastustaa auktoriteetteja ei tarkoita että vastustaisi samalla myös järjestystä. Tämän Tuvalun kaltaiset saarivaltiot ja Forssan tapaiset seutukaupungit opettavat meille maailman myllerryksessä.
Perussuomalaisessa yhteisössä on opittu pitämään huolta koko kansan koulutuksesta ja sivistyksestä, hakemaan tietoa tarvittaessa kaukaisistakin kulttuureista, panostamaan elämän ja ympäristön laatuun.
Perussuomalaiseen menestykseen tarvitaan työtä, uhrauksia ja myös ripaus onnea. Hyvän talousalueen ja pienen saarivaltion rakennuspuut ovat arvoissa, toimivissa instituutioissa ja keskinäisessä luottamuksessa, kovan työnteon kulttuurissa ja keskinäisessä välittämisessä, yhteisön sisäisessä logiikassa syntyen joko Tyynen valtameren saarelle tai Jäämeren rannalle.
Uuden sukupolven innovatiivisuudessa, itseensä luottamisessa ja jo koetussa sosiaalisen pääomamme vuosisataisessa kasvukertomuksessa ajatellaan globaalisti ja toimitaan lokaalisti, yhteisön parasta hakien, ei päinvastoin.
Kiitoksia
Oikein hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa.