Vuoden viimeiseen päivään kuuluvat menneen vuoden muistelot medioissamme sekä tulevan vuoden ennusteet. Mitä suuremmalla kartalla ennustaja liikkuu, sitä helpompaa on ennustaminen. Hesari onnistuu siinä parhaiten kirjoittaen, maan hallituksen tapaan, isoista asioista rakennemuutoksina, Kiinasta, Afrikasta, Venäjästä, Yhdysvalloista ja lisäksi henkilöiden tapahtumat Isisjoukkoihin, Obamaan ja Putiniin, vaaleihin ja Kreikkaan jne. Tuttu juttu ja Mercatorin ikivanha karttaprojektio vuodelta 1569 tuotuna vuodelle 2015.
Reitin valinta ratkaisee
Ongelma ennustamisessa syntyy siitä, että kartta muuttuu peruskartaksi ja etenkin kun siihen on merkitty rasitit, jotka suunnistajan olisi löydettävä, juosten samalla ja kilpaillen muiden suunnistajien kanssa. Siinä kun tarvitaan kompassia, maaston tuntemista ja metsässä liikkujan taitoja, kykyä löytää oleellinen, ja ei ole pahakasi sekään, jos osaa lukea kompassiaan ja kunto on kohtuullinen suon ylitettäväksi tai kiertäen se kumpareisessa maastossa.
Jos kuntosi on heikko ja kartanlukutaito olematon, pelkkä kompassi ei auta. Eikä sekään auta, että kaikki olisi muuten kunnossa, mutta mukana on koko ajan paremmin suunnistavaa joukkoa. Kun ikää tulee lisää, nuoremmilla on taipumusta juosta ohi ja silloin alkaa mennä ikääntyvillä itsekunnioitus. Siihen riittää myös se, että sinulta on viety kartta tai kompassi, joskus molemmat.
Olet siis vaikkapa työtön, työmarkkinoiden ulkopuolella, suljettuna ulkopuolelle kiusattuna, vähempiarvoinen muitten ihmisten silmissä, ties mistä syystä metsässä eksyillen. Metsä ei ole helppo paikka etenkään, jos ei ole siellä ennen käynyt ja luminen metsä monelle pelottava paikka yksin liikkuen pakkasessa. Metropolissa syntyneelle se on niin hiljainen että sen jopa kuulee, hiljaisuuden huokaukset.
Peruskartta ei ole globaali kartta
Ulkopuolinen ja pois suljettu on aina riskinä silloin, kun aletaan kurkien tanssi ja vaalit lähestyvät, ihmisarvo ohenee jostain ulkopuolisesta syystä ja usein se on omien korvien sisällä tai lähiyhteisön kilpailussa, moraalissa ja sen puutteessa. Kartta puuttuu tai kompassi kokonaan, mennään metsässä eksyksissä ja joku taulapää on ottanut itselleen johtajan tehtävät ja puuhastellen suurella kartallaan.
Ei siis ollenkaan oikeamittaisella peruskartalla vaan todella suurella kartalla ja ennustellen mitä Putin tekee tai jättääkö jonkun käynnin vessassa väliin, ottaako Obama lisää riskejä jäädäkseen historiaan suurena presidenttinä ja mitä mahtaakaan tapahtua EU:lle ja sen valuutalle, öljyn hinnalle ja deflaatiolle.
Syrjään sysätty ihminen kokee metsässä väsyneenä ja eksyneenä itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Muut ovat vieneet hänen karttansa ja lupa peesata muita on sekin kielletty. Oma kompassi on rikottu ja poljettu suohon. Sellainen ihminen ei tunne oikeutta tehdä työtä ja menestyä siinä, saada muiden kunnioitusta ja samalla omaansa. Ihmisarvo kun on luterilaisessa maassa sidoksissa suoritettuun työhön ja lähiyhteisön kunnioitukseen, ei suuren kartan kuvaan ja sen tuijottamiseen. Tässä lokalistit ja globalistit eroavat tosistaan ja suomalainen hallitus harhailee eksyksissä esitellessään liian suuria tarkalle ja ihmisen mittaiselle kartalle siirrettäväksi.
Kun kuntien yhdistellään puhutaan paikkaleimautumisesta, identiteetistä, ei sotesopista ja hallintohimmeleistä, joiden tekijänä ovat lääkärit. Väärän tiedekunnan tohtorit. Lääkäri kun tekee aina epikriisin kartan sijasta, potilaskertomuksen, kertomuksen sairauksista ja niiden hoidosta, ja se on vallan muuta kuin peruskartta ja suunnittelukartasto yhteisöjen ja ihmisen, yhdyskunnan käyttöön. Sellaisella kartalla suunnistaminen on taatusti kallista puuhaa.
Tuomarin vai lääkärin kartta?
Ihmisen mittaisen kartan on oltava mittakaavaltaan oikean, juoksuun soveltuvan ja suunnistajan ymmärtämä symboleineen. Siinä ei saa olla suurimittakaavaisen kartan pituus- tai kulmavirheitä. Ihminen kartallaan ei saa menettää suunnistaessaan omaa ihmisarvoaan eikä sitä saa polkea väheksymällä häntä ja polkien tarkoituksella ihmisarvoa, itsekunnioituksen rippeitäkin. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari kartantekijänä ei ole oikea ammatti sekään.
Menneen vuoden aikana lukematon määrä ihmisiä menetti työpaikkansa ja moni jäi vaille tärkeintään, ihmisarvoaan ja itsekunnioitustaan. Vähin mitä ihminen tarvitsee matkallaan on itsekunnioitus ja toisten antama arvostus ihmisenä.
Valtaosa työttömiksi jääneistä tietää, etteivät he tule ikinä työllistymään ja eläkkeelle jääneiltä sitä on mahdotonta edes odottaa. Kun rasistit ja fasistit ovat vieneet ihmisiltä itsekunnioituksen, vammaisten oikeuksista nyt puhumattakaan, syntyy vähempiarvoisten ihmisten joukko, johon itseään verrata metsässä suunnistaen. Tällöin tuska ei synny niinkään työstä ja sen puuttumisesta. Kartta ja kompassi ei sinänsä ratkaise, jos koko reitti on väärin merkitty ja arvoton kuljettavaksi.
Pelko on vallankäyttäjän ase
Kun puhutaan kiusaamisesta, ihmisen eristämisestä ja rasismista, fasismin kaltaisista ilmiöistä, niillä ei tarkoiteta oikeaa eikä vasenta vaan toimintatapoja, kartalle merkittyjä reittejä, jotka eivät ole suunnistukseen edes tarkoitettuja. Sellaiset johtavat massoja harhaan ja massatyöttömyys on sellainen kartta suunnistettavaksi.
Kun ihminen tuntee itsensä arvottomaksi, oli syy mikä tahansa, häneltä on viety kartta tai ojennettu sellainen karttapohja, jossa mittakaavavirheet ovat mahdottomia suunnistamiselle. Ei maapallon kartalla ja sen ikivanhoilla karttaprojektioilla kykene kukaan suunnistamaan omana aikanamme.
Oli ne sitten lieriöiden tai kartioiden kautta tasokartaksi levitettyjä tai muita historian oikeaksi osoittaneita mutta nyt, omana aikanamme, ehdottomasti vääriä. Mercator teki lieriöprojektionsa 1500-luvulla. Ei sellaisia pidä jaella oman aikamme käyttöön oli kyseessä globaali ajattelija tai lokalisti, kuka tahansa harhaanjohtaja.
Jani Kaaro on tehnyt oikean havainnon huomatessaan Helsingin Sanomissa (31.12) kuinka ihmisarvon menetykset ja massatyöttömyys ovat ikivanhojen kuolemansyntien kylvämistä ja niiden takana piilee aina pelko. Jos suunnistaja alkaa pelätä metsässä hänen mahdollisuus menestyä on paljon kehnompi kuin metsää rakastavan ja sieltä itselleen rauhan hankkivan ihmisen kohdalla.
Metsien ja soitten maassa on rohkaistava ihmisiä kulkemaan myös talvisessa metsässä, ei vain ohittaen ne ja pienet taajamamme ihaillen lumipeitteistä ja liki mustavalkoisen kuvan kaltaista maisemaa ohimenoteitä ajaen ja vain huoltoasemat tunnistaen. Tuhat kilometriä maan päästä päähän ajaen onnistuu kahden pysähdyksen taktiikalla ja pelipoliiseja vältellen yhden ainokaisen keväisen päivän aikana huhtikuun 19. vuonna 2015.
Tuo päivä on merkitty vaalipäiväksi ja silloin on suotavaa, että rohkeus voittaa
viimeinkin pelon ja työttömät, työkyvyttömät, syrjäytetyt, köyhät, masentuneet, maahanmuuttajat, pätkätyöläiset, minimipalkkaiset ja kaikki muut Jani Kaaron löytämät päähän potkitut löytävät oikean kartan ja myös moraalisen rohkeuden käyttää sitä pelkäämättä.
Suoraan Jani Kaaroa lainaten, kun te sen, oman karttane ja kompassinne löydätte, kysytte, onko tämä se osa jonka ansaitsette. “Jos te kaikki kysytte tätä yhdessä, samaan aikaan, ettekä luovuta, saatte nähdä, miten pelko täällä vaihtaa puolta ja omistajaa.”