Ikääntymisen tuomia ikuisia oppejamme koronavuotta eläen.
Aika on vanha tuomari, joka tutkii kaikki rikolliset, kirjoitti William Shakespeare. Emme oli aivan varmoja kuka tämä William oli mutta vanhuuden me uskomme tuntevamme. Se ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Vanhuus on ihmisen kokemana suuri yllätys ja monelle shokki. Eila Pennanen sanoi sen kauniisti kertoessaan , kuinka ihminen, joka kykenee vielä pettymään, ei ole vanha. Kyynisyys kun on usein vanhuuden tunnusmerkkejä. Kun ruusut ovat kuihtuneet, ei jäljellä ole kuin okaat, oivalsi vanheneva Ovidus tämän yllättävän elämänmuutoksensa. Siinä Viimeistä Tuomiota ei enää odoteta, se kun saapuu ikäihmiselle joka ikinen päivä. Vain vuosiltaan vanha ihminen on aivan turhaan eläkkeellä ja vanha. Hän kun osaa käyttää myös lyhtyään. Ei kaikilla ole tätä taitoa. Alkavat mielestään nuortua kuudenkymmenen korvilla, ja silloin se on jo varmasti liian myöhäistä.
Kun ihminen on nuori, hän tietää kaiken, kuten vaikkapa omat poliitikkomme hallituksessa. Ja sitten tulee halolla päähän ja oksapuolella. Kun eläkeikä on edessä, ihminen toivoo, että olisi jotain, mitä hän todella tietäisi. Nuori ihminen kun käyttää aikansa ja puolet elämästään hosumalla. Ihmeellistä tulevaisuudessa on se, että kutsumme tätä hosumista myöhemmin vanhaksi ja hyväksi ajaksi. Kukaan ei ole niin hölmö kuin vanha hölmö, kerrottiin Savossa. Savossa kasvaa viisasta kansaa.
Aika on ihmisen keksinnöistä epäonnisin tiedettä harrastavalle. Se on varas, jota ei voi edes rangaista. Varo virhettä, jossa alat ylistää päivää ennen iltaasi. Herra, anna minun kypsyä ennen kuin minut satona korjataan, kirjoitti Johannes Linnankoski ja se olisi melkein häneltä riittänytkin. Luonto on antanut meille lyhyen elämän, mutta sen muisto on ikuinen. Kirjallisuus oli aikanaan tapa ylläpitää tätä muistoa. Tiede on kulkenut aina sen rinnalla taiteen kanssa. Niitä ei pidä ylenkatsoa.
Jos haluat että sinua arvostetaan vanhana, ole ystävällinen ja kohtelias nuorena, vanhana se on jo liian myöhäistä. Kun elät riittävän vanhaksi, alat epäillä sellaista, jossa vakuutetaan iän tuovan viisautta. Älä usko siihen. Älä myöskään pilkkaa ja naura vanhuudelle – rukoile että saisit elää vanhaksi. Luonto näyttä sinulle mitä vanhuus merkitsee – täyden kukinnon aikana alkaa rappio. Kun nuori poliitikko on sulkemassa vanhukset koteihinsa, kertoen motiivinsa poliitikon tapaan pöyhistellen, hän ei ymmärrä kuinka nuoruuden kristalli on vanhukselle pelkkää kastetta ja sen katoaminen on pelottoman elämän ja kypsyyden mitta.
Korona ja pandemia oli jo sellaisenaan muutos, siinä missä nuorten naisten hallitus Suomessa ilman sen ihmeempiä tekoa. Kaikki tällaiset mullitukset ovat vanhuksista vastenmielisiä ja vihattavia. Sitä pehmentää vain ikäihmisen kyky siirtyä intohimosta myötätuntoon ja antaa anteeksi nuoruuden virheet. Kun sieltä tulee neuvoja, vanhuksiltamme, se on kuin talvinen aurinko; valoa ilman lämpöä. Poliitikolle, ikääntyneelle, kaikki voitot eivät tunnu miltään. Se minkä on hävinnyt, näyttäisi tuntuvan kaikelta. Eikä tämä Suomessa rajoitus edes vain politiikoihimme. Kaikki on samalla jo kertaalleen koettu ja kun sinut on eletty loppuun, elämä jatkuu edelleen. Sukupolvikiertoa rikkoo vain uusi äly, tekninen muisti ja robotit, sekä kaiken tämän tapa käyttää valtaasi. Hyväksy se ja ota kunnia siitäkin itsellesi.
Tiedän nyt tekeväni virheen näin sinua neuvoessani. Mikään kun ei vanheta niin kuin vanhenemisen pohtiminen. Jotkut vain ovat vanhoja jo syntyessään. Sellaiset ihmiset ikääntyvät muuttuen samaan aikaan sekä viisaammiksi että hölmömmiksi. Ne meistä, jotka käyttävät aikansa huonoimmin, ovat ensimmäisenä valittamassa sen lyhyyttä. Tekniset muutoksetkin ovat sukupolvisidonnaisia ja muuttuvat koko ajan. Ammattinsa osaavat vain ovat sen tehneet mahdolliseksi. Sinä et heihin kuulu, mutta älä sitä murehdi. SE helpottaa elämääsi.
Vanhuksen kyyneleet ovat yhtä luonnottomia kuin lapsen luonnollisia. Lapselle annettu käsky kunnioittaa vanhuutta on ajoilta, jolloin vanhuus oli harvinaista. No nyt se ei sitä ole eikä toinen vanhus toista kunnioita. Se nyt on vain korkea hinta kypsyydestämme. Jotkut vain käyttävät sen monin verroin paremmin kuin toiset. Pentti Haanpää kirjoitti usein vanhuudesta oppina. Vanhus ei uutta opi eikä vanhaa unohda. Tänään, jolloin valtaosa meistä on vanhoja, tätä saa seurata päivittäin ja se tekee meistä erakkoja enemmän kuin korona ja pandemia, nuoret ministerimme naisina.
Pitkäikäisin ei ole vanhin meistä vaan hän, joka on syvimmin tuntenut elämän. Onnellisin taas hän, joka on rakentanut murtumattoman kaaren elämän lopun ja alun välille. Siinä seitsemänkymmenen vuoden ikä ei ole synti, muistutti aikanaan Golda Meir ja saa nyt tukea niin Saksasta, Venäjältä, Kiinasta ja etenkin Yhdysvalloista, Urho Kekkosen aikana myös Suomesta. Monelle tällainen vanhuus ja valta on elämän parodia. Kyse kun ei ole siitä, miten vanha olet, vaan siitä miten olet vanha. Onhan siinä melkoinen ero.
Naisen vanhuus on kokonaan eri asia kuin miehen. Naimisissa oleva nainen on niin vanha kuin aviomies antaa hänen tuntea. Jos Jumala antaa naisellekin ryppyjä ja harmaantuvat hiukset, ne ovat Jumalan kukkia ja rypyt sijoitetaan jalkapohjiin. Monelle naiselle ikä on kuitenkin inhottava asia, ja se sen kun pahenee ja on naisen viimeinen salaisuus – ikä. Saakoon nainen pitää tämän salaisuutensa. Mies muistakoon naisen syntymäpäivän mutta ei hänen ikäänsä. Ei se niin vaikeaa ole. Mies kun on niin vanha, kun tuntee olevansa, nainen niin vanha kuin miltä näyttää. Tämä pieni ero on lopulta tärkeä muistaa. Vanhan miehen siveyskään ei ole siveyttä vaan kykenemättömyyttä. Sen peittely on turhuutta ja huonoa itsetuntoa
Miehelle elämä eivät ole ne päivät, jotka elimme, vaan ne päivät, jotka muistamme eläneemme. Ja niitä on vähän. Voit miehenä sulkea silmäsi todellisuudelta, mutta et muistoiltasi. Jotkut alkavat toistella niitä ikääntyessään. Virginia Woolf havaitsi, kuinka menneisyys on suljettu tällaiseen mieheen kuin kirjan lehdet, jotka sydän tuntee; vain hänen harvat ystävänsä tietävä myös kirjan nimen. Venäläiset tiesivät kuinka elämä ei ole ne päivät, jotka elimme, vaan ne jotka muistamme. Niinpä he valikoivat vuorotellen joko Dostojevskinsa tai Tolstoin välillä. Arvatenkin tiedät mitä kirjaa siellä nyt luetaan.
Oli naurettavaa lähteä eläkkeelle 65-vuotiaana. Minulla oli silloin vielä finnejäkin. Enkä minä eläkkeelle silloin jäänytkään. Winston Churchillista tuli pääministeri 65-vuotiaana ja Mannerheimin komeimmat hetket alkoivat Suomessa nekin tuon iän jälkeen. Kekkonen ei ikääntynyt lainkaan ja kuolikin lastentauteihin. Yhdysvaltain presidentiksi hakevat nuoret miehet, liki 80 vuotta täyttäneet. Putin Venäjällä suunnittelee uransa alkua nyt kun pahimmat karikotkin on ohitettu. Virus nyt ei sellainen ole Venäjällä, jossa tavataan varmaan Siperiassa vielä Mustaa Surmaakin ja ikijäästä sulaa koko ajan uusia ennen tuntemattomia viruksia.
Mitään ei miehen elämässä tapahdu ennen kuin se on kirjoitettu muistiin. Ollakseen jostakin kotoisin miehen omaelämänkerran on oltava paljolti perätön. Näitä lukien huomaa, kuinka vaikeaa on sekä kirjoittaa että elää hyvä elämä mieheksi syntyneenä. Eläkkeelle jäävä mies kenraalina tekee kansakunnalleen parhaan palveluksen pitämällä kurissa kielensä ja mielipiteensä. Journalistille taas riittää se totuus, jonka yksi mukamas muistaa ja toinen sitten kapakassa vahvistaa. Tällainen muistelmien kirjoittaja on uskottava vasta kun hän on kadottanut uskonsa ja uteliaisuutensa tulevaisuuteen. On siis vailla moraali saati arvoja. Siinä journalistin vanhuus on vain sen toteamista, että muiden virheet eivät ole omiasi pahempia. Jos kurttuja on matkalla tullut, ne ovat älyssäsi, ei niinkään kasvoissasi.