Kunnat joutaisi lakkauttaa, kirjoittaa toimittaja Ilpo Tapio Forssan Lehden kolumninsa otsikoiden 8. kesäkuuta 2020. Tapion mukaan kunnat asettavat ihmiset synnyinpaikkansa kautta kovin erilaiseen asemaan. Kuten aikanaan joku oli syntynyt Neuvostoliitossa eikä Yhdysvalloissa tai vaikkapa Suomessa. Toimittaja perustelee kantaansa myös niillä havainnoilla, joita hän on tehnyt asuen Savossa ja Satakunnassa, nyt Hämeessä kirjoitellen. Kuntapäättäjät ja osa virkamiehistä ovat hänen havaitsemanaan varttihulluja. Kuntien tehtävät olisi tullut jättää valtion ja maakuntien tai läänien (valtio) tehtäväksi ja kunnille olisi jäänyt vaakunan kiillotus eräänlaisena lautakuntana.
Kunnat ovat todellakin hyvin erilaisia, kuten ihmisetkin kuntiemme sisällä, ja varmaan kulttuuri pysyy samankaltaisena sosiaalisen pääoman, tyhmyyden, laiskuuden ja kieroilun periytyessä, kirjoittaa Tapio. Toki taustalla on myös pitkä marssi historiallista taustaa alue- ja yhteiskuntatieteilijänä asiaa tutkineena ja opettaneena yliopistoissamme. Taustalla on toki muutakin kuin kaunaa, totuttuja tapoja ja omia intressipiirejä. Vaikkapa yli tuhat lakia ja asetusta, jotka tulisi meidän kaikkien tietyn kunnan rajojen sisällä asuvien yhteisesti hoitaa, siinä missä melkoinen määrä palvelujakin ja maankäytön säätelyä. Se miten tämä tapahtuu, sitä kutsutaan vaaleineen demokratiaksi ja Suomessa on lisäksi poikkeuksellisen hieno monipuoluejärjestelmäkin, joka sekin on koko ajan uusiutumassa. Kilpailu pakottaa myös hakemaan yhä koulutetumpia viran hoitajiakin, ei vain poliitikkojamme. Pieneenkin kuntaan hakee nyt tohtori koulutuksen saaneita ammattilaisia. Tuskin siellä laiskotellaan tänään. Toki moni haluaisi elää 1800-luvulla mutta se nyt vaan ei ole mahdollista muuten kuin virtuaalisesti.
Ei toki Suomi ainut ole, jolla on aluehallinto, toisin kuin toimittaja todistaa, mutta varmasti ainut, jolla se on toteutettu lähellä Jäämeren hyisiä tuulia ja Itämeren tuntumassa samaan aikaan naapurina Venäjä ja Ruotsi. Kohtalonyhteys molempiin näkyy aluehallinnossamme. On hyvä tuntea, miten nämä kunnat aikanaan syntyivätkin. Vaikutteita tuli niin idästä kuin lännestäkin ja usein sotien kautta omaa hoitaen. Puhtaalta pöydältä ja nyt rakennelleen ei varmasti päädyttäisi nykyiseen, siinä Tapio on oikeassa. Mutta ei toki missään muussakaan, vähiten jalkapallossa tai musiikissa, teatterissa, missä tahansa historiallisen kehityksen vaatineessa prosessissa oman aikamme ammateissa. Elämme kuitenkin kaiken aikaa ns. suursaneerauksen kourissa kiitos uuden tieteemme, koulutuksen, teknologiamme ja sen vaikutuksen myös etenkin mediaamme.
Joskus syntyy vaikutelma, jossa etenkin mediallamme on poikkeuksellisia vaikeuksia seurata rakenneuudistusten vauhtia ja sopeutua samalla rakennemuutoksen edellyttämään konkretiaan. Se on siis luonteeltaan hyvin konservatiivinen ja säilyttävä. On mahdollista myös tulkita niin että median kokema rakennemuutos on ollut vieläkin monin verroin rajumpi kuin aluehallinnon ja että siihen sopeutuminen on tuonut mukanaan myös löysää puhetta ja kirjoittelua, vihapuhetta, heikkoa asiantuntemusta, Iisakin kirkon kaltaista rakennelmaa ylläpitäen. Niinpä joku voisi pitää, Tapiota aluehallinnon kuvauksessa mukaillen, kahden tai yhden median suurvaltoja hyvinkin parempina kuin monen puolueen läntistä demokratiaamme kilpailevine kuntineenkin. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kauempaa kuin Venäjältä, Kiinasta tai jopa Yhdysvalloista, jossa sielläkin keskittyminen on perinteisten medioitten ja kuplat sosiaalisten medioittemme avainkäsitteitä. Olisi hyvä, jos asian korjaamiseksi saataisiin medioita, jotka eivät palvele vain yhden omistajan etua ja varainhankitaa maailman rikkaampina miehinä. Luojan kiitos meillä ovat kuitenkin kuntamme ja hajautettu paikallinen hallintomme sekä pienet paikallislehtemme.
Tervetuloa Ilkka Kononen meidän ikinuorten eläkeläisten joukkoon
Maakunnan väki Kanta-Hämeessä tukee oman maakuntansa sairaanhoitopiiriä eikä haikale muualle enää edes Riihimäellä (FL 13.6). Assi sairaalan kohtalosta on vielä epävarmuutta, mutta senkin toteuttaminen olisi voitu hoitaa jo hyvissä ajoin ennen nykyistä korona- ja talouskriisiämme. Oman seutukunnan kohdalla luonnollinen tavoite on toteuttaa oman sairaalan palvelukysyntää vastaavat erikoissairaanhoidon tarpeet. Ikääntyvä väestö ja sen vaatimat palvelut on voitava hoitaa samaan tapaan kuin koulutuksessa monitoimikoulun kohdalla ja yhteistyössä koko seutukuntamme sekä maakunnan kanssa. Palvelut ja niiden tarjoajat muuttuvat seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana tavalla, johon on nyt jo kyettävä vastaamaan. Siinä futurologiasta ja teknoälystä on apua. Oikeammin se on välttämätön väline.
Kirjastotyötä viiden vuosikymmenen aikana Forssassa hoitanut ja Forssan Lehden ahkera kolumnistimme Ilkka Kononen hoitaa eläkepäiviään yhdistämällä filosofiaa, musiikkia, suuria uskontoja, tiedettä ja sanataidetta. Kirjastonhoitaja kun kokee eläneensä keskellä kaikkea sitä hyvää, mitä ihmiskunta on luonut. Koko aukeaman lehdestä itselleen saanut Ilkka on terävä havainnoija ja paikallisen poliitikon sielunelämän kuvastajana aihelaatikkoaan koko ajan kirjallisuudesta laajentanut humoristi. Kiuruvedellä syntyminen on tätä lahjaa Ylä-Savossa ja Iisalmen varjossa syventänyt. Ilkka syntyi siellä silloin, kun minä oli jo viisivuotias ja luin sujuvasti niin Savon Sanomia kuin Iisalmen Sanomiakin. Ensimmäinen kirjoitukseni yleisradioon julkaistiin siellä seuraavana vuonna lasten kuunnelmana. Manan majoille siirtynyt Pekka Hyvärinen sai hoitaakseen jopa medioittemme toverituomioistuimenkin viereisen pulpettini kilpakirjoittajana lukiossa.
HeSarin tapa tänään lähestyä pelkästään yhtä teemaa, murhaajan muotokuvaa Sierra Leonen murhenäytelmässä, vie tilaa enemmän kuin Forssan Lehden sivut yhteensä. Lehti käy tämän kesän kiinni vallankäytön kulisseihin ja se tarkoittaa muuta kuin paikallisen lehden Manu Mäkisen ja Pentti Kauniston kirjoitukset, Manu tapansa mukaan persuja haukkuen. Niinpä perussuomalaisia ei heitäkään Hesarissa haukuta vaan selvitetään, millainen strategia on käynnissä tavoitteena vallan kammarit. Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Markku Sipilä saa siinä taustatukea populismintutkija Emilia Paloselta Helsingin yliopistosta. Puoluejohdon oletetaan ottavan etäisyyttä rajuimpiin kirjoittelijoihin, jollaisia tapaa myös vasemmalla ja oikealla, oli puolue mikä tahansa ja lehdet antavat manuille tilaa.
Se, millaista ihmistä tällaisesta aiheesta tutkimuksen tekeminen edellyttää, käy selville lukemalla nekrologin professori Timo Honkelasta (HS 13.6), Kalajoella vuonna 1962 syntyneestä humanistista, joka rikkoi kaikki mahdolliset raja-aidat Teknisen korkeakoulu digitaalisten aineiden professorina Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän jos kuka oli oman aikamme tiedemies. Suosittelen Ilkka Konoselle hänen kirjoittamansa ”Rauhan-kone” kirjan lukemista, jossa sääntöpohjaiset eettiset arviointikriteerit on kyseenalaistettu tapana lähestyä maailmaa tekoälyn tarjoamilla keinoilla vuonna 2020 ja toki jo paljon aiemminkin. Golfkenttä saattaa olla siinä mustikkametsää ja piirakoiden leivontaakin parempi vaihtoehto. Siellä kun tapaa yllättävää osaamista ja mukavia ihmisiä.
Matti Luostarinen