14.12.2022
Vuosi 2018 oli Suomelle itsenäisyyden juhlavuoden jälkimaininkeja ja samalla myös surutyötä itsenäisyytemme alkuvuosien sisällissodastamme. Moni tutkimus maailmalla piti sitä turhana ja samalla maata kutsuttiin maailman onnellisimmaksi. Onnellisuuden takasin etenkin kansakunnan laajalti arvostama lukutaito. Kun lukutaito lisääntyi, yhteiskunnallinen eriarvoisuus väheni. Kun samalla painettujen kirjojen lukeminen vähenee, niiden asiasisältö muuttuu aiempaa suositummaksi.
Presidentin juhlapuhe vuodelle 2018 oli globaalia ilmapiiriä koskettava. Suuret tapahtumat ja tapaamisten järjestelyt odottivat juuri uudelleen valittua suosittua Sauli Niinistöä. Alkamassa oli jakso, jossa ilmastomuutos on globaalina dystopiana etenkin Pohjolaa varjostava ja populismi perinteisen demokratiamme haastava. Suomalaiset kokevat yhä enemmän ongelmia keskittymiseen. Neljän sekunnin video on liian pitkä aika sekin. Saati jalkapallo-ottelu. Se kun vie jatkuvine vilppeineen aikaa tuntitolkulla.
Samalla Eurooppa etenee yhä kauemmas Yhdysvalloista ja Britannia Euroopasta. Tässä talviolympialaiset ja jalkapallon MM-kisat toivat pilkahduksen valoa kansakuntien veljeyteen. Kansakuntien veljeys oli kova käsite siirryttäessä uudelle vuosikymmenelle ja Suomi Naton jäseneksi. Seuraavat kisat potkitaan joulun alla ja ihmisarvoja loukkaavassa kulttuurissakin.
Vuonna 2018 Suomen merkitystä ei voinut enää väheksyä globaalissa vuoropuhelussa, jossa yksittäiset provokaatiot toki jatkuivat. Ajankuvassa, jossa kansat ovat kadulla eivätkä vain netissä, demokratiaa toistellaan. Suomi määrittelee sitä, mistä koostuu se hyvä, josta syntyy maailman onnellisin valtio. Tässä myös demokratiaa ja sen edustuksellista elämää on voitava uudistaa. Niinpä aloimme valita puoluejohtajiksi ja ministereiksemme liki pelkästään naisia.
Paikka innovaatiopolitiikan ja ekologisen klusterin kärjessä on velvoittava. Tunnemme sen muuta maailmaa paremmin ja se edellyttää vakavasti otettavia tekoja menestyneille. Tästä huolimatta meillä on edelleenkin työelämässä aikuisia, joilla on oppimisvaikeuksia. Samalla lapset alkavat kartella kirjallisuutta, lukemista.
Teksti on suoraa lainausta vuonna 2018 julkaistun kirjani esitteestä. Sen takakannesta. Suomen juhlavuoden blogi- ja esseekirjastani. Juhlavuoden kirja ilmestyi ennen sitä ja oli järjestyksessä sadas kirjani ja sisälsi saman määrän esseitäkin, kustakin kirjasta siihen siirrettyinä. Sosiaalisessa mediassa tuon vuoden kirja oli esitelty otsikon ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” alla. Edellinen vuosi oli taas väkivallan ja terrori vuosi myös sähköisen kirjani nimenä. Perinteinen kirja on taas toimitettava myös kuvitettuna ja Saksassa se painaen, luontoa samalla suojellen. Yksi kirja kerrallaan ja tilaajalle kotiin kantaenkin.
Nerojen peli
01.07.2018 – 14.12. 2022
Kuningas jalkapallo otti omansa ja unohdimme saman tien niin ihmisoikeudet kuin mellakat ja Qatarin kiisteltynä kisojen isäntänä. Kuningas jalkapallon mukana liikkuvat suuret rahasummat ja mannerlaatatkin. Maailmanlaajuinen medianäkyvyys on tämän lajin öljyvaltioiden hallitsemaa korruptoivaa todellisuutta. Näin siis joulun alla vuonna 2022.
Jalkapallolla ja joululla on jotain yhteistä. Molemmilla on taustansa, jonka mukana ne elävät tai kuolevat, oli tapamme viettää tätä juhlaa miten maallistunut tahansa, alkuperäisestä kumikansan taidoista tai messiaan synnystä siirrytty ties millaiseen oman aikamme todellisuuteen.
Jeesus lasta ja kiristillisyyttä ei toki voi verrata globaaliin jalkapalloon ja sen fanittajiin. Sen sijaan yhteistä löytyy maallistuneen ja markkinavetoisen maailman ja sen kaikkea syleilevästä ja hengiltä halaavasta maailmankuvastamme. Kilpailuyhteiskunnasta ja sen tuottamasta Ronaldosta, Messistä ja nyt etenkin Marokosta siirtäen Qatarin kisat historiaan. Afrikka kun tekee näistä kisoista odottamatta merkittävän tapahtuman.
Urheilu on noussut alun skandaalien jälkeen jälleen kerran sille paikalla, johon sen saattoi odottaa nousevankin. Tässä se muistuttaa joulua, sen kykyä nousta kaikesta kaupallisuudestaan lopulta tavaksi hiljentyä edes hetkeksi, ja muistaa muutakin kuin piittaamattoman öljyvaltion tai Saksan jäämisen, jälleen kerran, alkulohkoonsa. Samoin britit joutuvat palaamaan kohta vuosisadoilla mitattavaan aikaan, jolloin Bobby Moore nosti himoitun voitonmaljakon merkiksi imperiumin osaamisesta. Englantilaiset jalkapallon ystävät, ja usein myös räyhääjät, joutuivat jälleen kerran pettymään.
Joulun sanomasta ja sen maallistumisesta on riittänyt puhetta iät ajat, mutta niin on myös huippu-urheilun ja olympialaisten sekä kuningas jalkapallon kohdalla. Se että kisat järjestetään juuri joulun pyhien aattona, siirtää myös sen kaupallisuuden käynnistymistä kisoja seuraten supertähtineen tuonnemmas. Kun meillä suomalaisilla on muutenkin kasvavana ongelmana kyky keskittymiseen, kaksi tapahtumaa samaan aikaan on jo liikaa vaadittu. Kyllä siinä toinen kärsii, joko Ronaldo tai Joulupukki.
Aika kuluu kuitenkin myös Lionel Messin tiimalasissa, olkoonkin että juuri nyt odotukset ovat valtavat ja paineet näkyvät. Messiaan kohdalla tällaista pelkoa ei ole näkyvissä. Olkoonkin että Venäjällä kristillinen kirkko alistettiin aikanaan tsaarin valalle ja nykyinen presidentti Putin kykenee käyttämään tätä virhettä hyväkseen.
Hän on nyt Jumalasta seuraava ja taatusti Ukrainan sodassa hänestä ylöspäin, jolloin myös kirkon johto kumartaa häntä. Se on ollut aikanaan tsaarin valtaa voideltaessa hirvittävä virhe. Jalkapallon kohdalla tällaiseen virheeseen ei ole mahdollisuutta. Se on edelleen vain viihdettä. Kukaan ei loukkaannu tai vammaudu kuolettavalla tavalla vaikka joskus kentällä siltä vaikuttaisikin. Ukraina pelikenttänä, globaalina näytöspaikkana, on venäläisille sopimaton sankaritekojen areenaksi, oli tsaarin ajan elämä sitten millaista tahansa.
Onko jalkapallo sitten konservatiivinen peli? Pitääkö se yllä konservatiivisia arvoja? Käyttääkö se sellaisia rasistisia ilmaisuja, joissa ohitetaan mennen tullen perinteisemmän takavuosien kouluopetuksemme rasistisimmatkin kansakuntien kuvauksetkin?
Lietsooko jalkapallo sellaista sairasta nationalismia ja kansallismielisyyttä, joka siirtyy sukupolvelta seuraavalle ja on esteenä uuden oppimiselle? Onko se tarkoituksellista aivopesuamme ja käytetäänkö sitä myös sellaiseen? Käyttikö sitä aikanaan Argentiinan ja Brasilian, Italian mutta myös Saksan ja tänään Venäjän johto juuri tällaiseen tarkoitukseen?
Vuonna 2018 Venäjä ehkä käyttikin mutta ei nyt oikein vuonna 2022. Qatar käyttää ja siihen on myös panostettu kymmenkertaisesti se mitä aiemmissa kisoissa pidettiin kohtuutena. Tämä isäntämaa muistetaan ja sijoitukset ovat siten osuneet kohdalleen.
Miksi mukana ovat samat pelaajat vuosikymmenet ja vielä sama pelikuvio sekä selostajat, jotka käyttävät stereotypioita rasistiseen tapaan? Onko kyse tavasta säilyttää nationalismia ja äärikonservatiivisia arvoja? Miksi Jari Tervon tyyppiset kirjailijat, mielestään radikaalit liberaalit, rakastavat juuri jalkapalloa? Olisiko sillä yhteys samaan aikaan tapahtuvaan romahdukseen kirjamarkkinoillamme?
Tilastot ja aivotutkijat osaavat kertoa, miksi lukemiseen ei kannata panostaa samalla tavalla kuin mobiililaitteitten käyttöön ja kuvaruutuihmiseen kuvineen. Opettajat näkevät hekin, kuinka lukutaito on polarisoitunut. Lasten lukutaito ei katoa mutta luvut ovat lyhyitä ja robotiikka oppii ne sekin hetkessä.
Onko kyse aina siitä puheesta ja kaipauksesta mistä puute? Siis aivan oikein mutta päinvastoin? Sven Dufvan kaltaisista julistajistamme. Heillä on joko Sven Dufvan tapaan hyvä sydän mutta huono pää tai sitten päinvastoin, käyttäen medioitamme ikävällä tavalla omien narsististen tavoitteittensa välineinä. Ehkä mukana on myös joku aito ja oikea psykopaattikin julistajana, eläen oman aikamme populismin aallosta. Siis paluuta ja taantumaa 1930-luvun peleihin. Äänikirja on nyt ainakin tekstikirjaa monin verroin parempi valinta. Ellet hae elitismiä, pientä ja valtaa käyttävääkin. Kuulija kun ei tahdo pysyä oikein juonessa mukana.
Erot ihmisten välillä syntyvätkin juuri tästä. Moni huonosti lukevat päätyy tekemään rikoksia. Prodcast muutti sekin toimittajan työtä myös radiossa. Kuunteleminen on kokonaan eri kokemus kuin lukeminen. Sama pätee kuvaruudun katselemiseen.
Onko jalkapallo paluuta nostalgiaan, kansallismielisyyteen, nationalismiin, kilpailuhenkeen konservatiivisilla arvoilla, muuttumattomuuteen, samoihin lohkojakoihin ja pelityyleihin, kansojen kuvauksiin stereotyyppeinä jopa maanosan tarkkuudella pelityylejä kuvaten, rasismia kylväen, samoihin fraaseihin palaten kuin 1930-luvulla, joissa Afrikka on musta Afrikka ja 1200 miljoonaa ja sadat kulttuurit saman negroidisen pelityylin rasismia ja vailla oletusta siitä, että voisihan siellä olla, maailman suurimmassa maanosassa, hyvinkin erilaisia kulttuurejakin ja pelityylejäkin, joku oppii heittämään hetkessä keihästäkin ja toinen juoksee Paavo Nurmea ja Lasse Vireniä reippaasti rivakamminkin. Oliko liian pitkä virke? Jos parhaat hiihtäjät Suomessa tulevat Vieremältä, miksi sitten on ihme, jos parhaat pallon potkijat kansakunnasta, jossa samaa palloa potkivat mijoonat ihmiset? Hyvinkin voivat oppia myös lentopalloa ja koripalloa samalla.
Kuten jopa Kiinassa toistasataa kulttuuria, kansakunnan oloista, joista 50 suurempaa ja osa suurempia “vähemmistöinä” kuin Skandinavian koko väkiluku. Pitäisikö se jotenkin pitää mukana jalkapallon asiantuntijan maantiedossa, vaikkei itse tiedettä maantieteenä olisi päivääkään harrastanutkaan, ihan vain vältellen kauhean suuria latteuksia, rasistisia yleistyksiä rehellisessä mediassamme?
Elämme sentään sivistysvaltiossamme ja globalisaation aikana ja vieläpä reaaliaikaisestikin. Joku voi jopa seurata noita lähetyksiä muuallakin kuin Suomessa. Vastakohtana nämä sosiaalisen median valemediat, jotka rohkenevat kyseenalaistamaan jalkapallon nerojen puheet televisiossamme.
Nehän ovat kauheaa kuultavaa, latteuksinakin hyväksyttäviksi ja koettaviksi typeryyksinä sopivaisuuden rajat rikkovia mölähdyksiä. Kalle Päätalo oli näiden rinnalla suoranainen nero. Takavuosien hiihtäjälegendojen selostukset olivat suorastaan Paavo Noposen ja Pekka Tiilikaisen suusta kuultuina suoranaista runoutta.
Ei siellä Afrikka pelaa ensinkään, eikä edes Ranska ja Espanja pelityyleineen. Mikä sellainen afrikkalainen pelityyli on Egyptissä, Marokossa, Etelä-Afrikassa, Saharan molemmilla laidoilla ja tropiikissa sama kuin savanneilla tai välimereisen ilmaston alueilla, kaikkialla yhtä ja samaa, afrikkalaista stereotypiaa riippumatta maailman suurimman mantereen edes luonnonoloista. Lopettakaa puhe afrikkalaisesta pelityylistä. Tehkää siitä rasistinen ja rangaistava teko.
Monet heistä palaavat vielä eurooppalaisten seuroissa ja osana valtavaa korruptoitunutta jumalten peliä ja näytöstä nyt Venäjällä. Seuraava isäntämaa on sitten jo todella kiintoisa jalkapallokulttuurina.
Entäpä jos näistä rasismia muuten välttelevistä selostajistamme tehtäisiin kantelu. Se että mainitsee jonkun negroidisen rodun piirteen, ei ole toki tieteenä niin kamala rasistinen virhe, kuin puhua Afrikasta yhtenä stereotyyppisenä ja heikosti potkupallon oppivana “heimona”. Kyllä siinä häpeän puna nousee poskille.
Kaiken tämän kärsimyksen jälkeen puoliajalla marssitaan suurina massoina Helsingissä hakien ihan tervettä liikuntaa, mutta onkohan ne arvot sittenkään oikein tieteellisesti sisäistettyjä ja faktoina hankittuja, vai olisiko sittenkin pintaliitoa ja mukana oloa, osoittaen näin reipasta tapaa halveksia sellaisia, joilla saattaisi olla jotain sanottavaakin suurten massojen medioissamme ja sen viihteessä. Kirjat korvissa ja hittiromaanit pöytälaatikossa ovat oman aikamme arvoja.
Onko ehkä sitenkin tarkoitus vaientaa suurten massojen kautta sellainen pohdinta, joka vaatisi myös omien aivojen vaivaamista ja opiskelua? Matka näistä massatapahtumista kohti miljoonien saappaiden rummutukseen on ehkä sittenkin lyhyempi kuin pysyen kotona, kirja kädessä ja lukien maantiedettä tai ainakin maantietoa ja samalla sosiologian ja psykologian perusteitakin kulttuuri- ja sosiaalimaantieteeseen ne yhdistäen. Ehkä tämä teko voisi hiven auttaakin ihmisiä Ukrainassa?
Puhuisimme samaa yhteistä tieteen kieltämme muiden kulttuurien kanssa. Ymmärtäisimme toisiamme muutenkin kuin jalkallomaestrojen kieltä käyttäen. Se kun voi viedä sairaaseen nationalismiin ja rasistisiin yleistyksiin, stereotypioiden jo moneen kertaan koettuun typeryyteen vuosikymmenestä toiseen. Mitään uutta oppimatta siinä matkalla. Jalkapallo nerojen pelinä voi sittenkin olla liioiteltua.