Äärimmäinen vaara vaiko viimeinen toivo? – Ultimum periculi – Ultima spes?
15.03.2024
Saska Saarikoski kirjoittaa tavastamme lukea verraten sitä kilpajuoksuun (HS 14.03.2024). Tuo juoksu, jonka jaksamme keskittyä lukemiseen, on mitattu sekunneissa. Se alkaa lähestyä sadan metrin pikapyrähdyksen aikoja, mutta sinun juoksemanasi. Siis noin 15 sekuntia, ei toki kymmentä. Meillä on siis vielä toivoakin. Olkoonkin että tuo aika on laskettu sinun ja minun tavastamme suoriutua tuosta matkasta. Siis kykyymme keskittyä samaan tekstiin ja sen lukusuoritukseen. Ei maailman kärkijuoksijoitten suorituksesta. Lisäksi aika on laskettu siitä, kuinka kauan jaksat lukea tätä nyt kirjoittamaani tekstiä. Et toki romaania, jossa on yli 500 sivua. Kyse ei ole maratonmatkasta vaan arjen elämästämme lukijoina. ”Sinua viehättävät omasi, minua omani.” – ”Te tua, me delectant mea.” (Cicero).
Tämä teksti, nyt kirjoittamani, siirtyy myöhemmin kuvineen artikkeli- tai esseekokoelmaan, joka julkaistaan kesän korvilla Saksassa. Kaupungissa, joka kantaa luostarilaitoksen nimeä ja syntyä sekä muistuttaa myös sukunimeäni luostarilaitoksen veronmaksajista, lampuoideista. Heillä oli aikaa paneutua kirjallisuuteen ja samalla myös hiljentyä mittaamatta lukuhetkiä sekunnin sadasosia laskematta. ”Hengen köyhyyttä on seurata sivujuonteita eikä nähdä asioiden lähtökohtaa.” – ”Tardi ingenii est rivulos consectari, fontes rerum non videre. (Cicero). Täältä se käynnistyi, luostarilaitoksesta, ja tänne se myös palasi.
En pysty tarjoamaan sellaista addiktiota, dopamiin ruisketta, joka kestää noin 15 sekuntia ja on sen jälkeen hakemassa uutta samanlaista huumetta. Saarikosken kolumnin luku vei minulta aikaa sekin aivan liian paljon. Sen sijaan lainaukset muista lehdistä kolumnia kirjoittaen olivat vain tuon 15 sekunnin vilkaisun vaativia. Kainuun Sanoma ja Etelä-Suomen Sanomat oli sillä hoidettu. Edellinen kirjoittaa lastensuojelusta ja pyrkii vakuuttamaan, ettei sen arvokkaampaa tulevaisuutta, pohtien sitä ihmisyys edellä, voi löytyä rahoitettavaksemme. Jälkimmäinen media taas avaa tutkimusta koulusta ja eriarvoisuudesta. Se kertoo kuinka koulutkin elävät eriarvoisuuden maailmassa. Osa kouluista elää epävarmoissa oloissa ja köyhyyden keskellä. ”Joskus oli suloista viettää aikansa peltoja viljelemällä.” – ”Tempus in agrorum cultu consumere dulce est.” (Ovidus).
Koulun tehtävä on tarjota laadukasta opetusta kaikille, oli tausta mikä rahansa ja maan kolkkakin ilmansuuntia hakien pohjoisessa tai etelässä, idässä tai lännessä. Opettajan tulisi saada keskittyä opettamiseen. Myös huonompiosaisten lasten elämä on saatava oikaistua raiteilleen, eikä tämä onnistu yksin koulun tehtäväksi heitettynä. Kyllä muidenkin on oltava tässä tehtävässä ja lasten kasvatuksessa mukana. –”Lapsi on näin kolmin- nelinverroin onnellinen.” – ”Ter quaterque beatus.” (Vergilius).
Mutta mitäs teet, jos ihmiset, nämä aikuiset lapsineen, eivät enää lue kirjoja, katso elokuvia, ei ole aikaa kuin 15 sekuntia samaan aiheeseen keskittyen? Rauhattomat sielut hakevat koko ajan uuden dopamiiniruiskeen. Lopputulos on sama kuin muidenkin huumeiden kanssa toimien. Addiktiota lisäävät aineet kasvavat ja anhedonia, tyhjyyden tunne, jossa mikään ei tunnu enää miltään, lisääntyy… Ketkä tätä tyhjyyden tunnetta käyttävät hyväkseen? Ketkä täyttävät nämä 15 sekunnin ajat? Meta, Apple, Google ovat algoritmeineen tarjoamassa sinulle huumeesi rinnan kymmenien muiden tarjokkaiden rinnalla. Sinun ajastasi kilpaillaan ja sinä kilpailet jakaen aikasi 15 sekunnin jaksoihin. Aivan kuin sinulla olisi aika kortilla ja äärimmäinen hätätila. – ”Tempus ultimum.”
Meillä on aivoissamme kaksi tapaa käsitellä kokemaamme. Toinen on nopean ajattelun vaativaa, ja toinen edellyttää jo vähän fundeeraamistakin. Hitaan ajattelun tapa käsitellä nopean ajattelun viestejä vie aikaa. Kun se saa käsiteltäväkseen nopean ajattelun aineksia, silmien tuottamaa ärsykettä, aivot ovatkin saaneet jo uuden ärsykkeen ja koko ilmiö jää kuvien vilistessä silmiemme edessä pohtimatta. Olen lainannut psykologi Daniel Kahnemania ja hänen havaintojaan, sekä käyttänyt niitä hyväkseni, lisäten tekstini joukkoon jo vuosia, vuosikymmeniä, myös kuvia. Tai lyhyitä, kappaleen päättäviä ja yhteenvedon omaisia, lukijan varmasti pysäyttäviä latinankielisiä viisauksiakin. Ne pysäyttävät myös algoritmien tuotteita ja avaavat saman asian uudelleen. Uudesta näkökulmasta. Mutta nyt hiotulla tavalla ja sileästi. – ”Tere atque rotundus.” (Horatius).
Kirjat ja elokuvat ovat loputtoman pitkiä, ja kuka niitä jaksaisi tänään lukea tai seurata? Kuvan voi vilkaista ja katsoa 15 sekuntia siihen uhraten. Latinakielinen viisaus ja sen viisi sanaa ehtii senkin lukea käännöksineen. Joku ärsyke saa palaamaan jopa sivun ja kappaleen alkuun, ehkä jopa koko aihe alkaa vaatia tarkempaa lukemista? Aivot alkavat avata luetun uudelleen. Se ei ollutkaan aivan sitä mitä olit näkevinäsi. Kirjan saa sähköisenä ja siinä on helppotajuisia lauseitakin. Lyhyitä, mieluiten vain muutaman sanan mittaisia. Kuvat ovat alkujaan nerojen tekemiä ja algoritmit kykenevät muuttamaan ne tekstin kautta avautuviksikin. Ne täyttävät 15 sekunnin mielihyvän vaatimukset ylivertaisella neroudellaan. Algoritmit tekoälyineen ovat oman aikamme tuotetta. ”Aikaraja” on mietitty tarkoin sekin. ”Terminus”. Se on nyt pyhä asia lukijalle. Hänellä kun on äärimmäinen hätätila ainakin aivojen kokemana. – ”Tempus ultimum.”
Totta on, että verkko on täynnä kirjailijoita, taiteilijoita ja elokuvia, viihdettä viihteen päälle ja musiikki taustalla. Entäpä jos viesti ei olekaan pelkkää viihdettä? Entäpä jos se vaatii pysähtymään huomaamatta, vaivatta ja vatkaten tekstiä, kuvia ja kuulemaansa edestakaisia. Miksi Saska ei ole kuvittanut artikkeleitaan? Kahdeksan kappaletta tekstiä vaatisi myös yhtä monen kunnon latinankielisen tiivistelmän kevennyksenä. Tämä tapa on omani ja sitä voi lainata ja kehitellä vapaasti. Kirjat taas toimitetaan alan neroille. Hehän keräävät niitä. Ei heitä ole kuin promillen osia meistä, mutta liki kymmenen miljardin joukossa jo melkoinen määrä muuttamaan maailmaammekin. Oleellista on, että he saavat oman elämyksensä myös riittävän usein ja tutussa formaatissa. Kuten Saska Saarikoski lukijansa. Mehän odotamme hänen artikkeleitaan. Tämä päivä on pelastettu. Aika on edelleen asioiden ahmatti. – ”Tempus edax rerum.” Olen toistanut tätä tuhat kertaa.
Sama koskee lehden pääkirjoitustakin. Vain noin neljä prosenttia lukee ne, mutta näin on ollut iät ajat. Mutta juuri nämä lukijat pyörittävät maailman rattaita. Työmarkkinoiden solmu odottaa nyt avaajaansa ja lain reunojen nuoleminen ja testailu ei sekään kuulu työnantajapuolelle. Pääkirjoitusteksti on viiden lyhyen kappaleen mittainen tänään Hesarissa (14.03.) ja jokainen kappale täyttä asiaa. Puuttuvat vain latinankieliset viisaudet sekä maailman kärkitaiteilijoiden robotiikan tarjoamat taideteokset. Toki niiden valinnassa ja haussa on oma työnsä, mutta niitä hetkiä varten me täällä aikamme vietämme ja tosiamme palvelemme. Tässäkään ei ole mitään väärä. Ilmaispalvelua, mutta voit toki hankkia itsellesi arvokirjankin. Sen sijaan etujärjestöt pyrkivät saamaan hallitusohjelmiin omia tavoitteitaan, ja jostakin syystä oikeistolainen hallitus, sellaiseksi vaaleissa valittu, edistää yllättäen oikeistolaista ideologiaakin. Elämme myös tässä kovia aikoja, ystävä hyvä. – ”Tempora aspera vivimus, amice bone.” Alat osata tämänkin jo ulkoa? Jos olet niiden muutaman promillen joukossa lukijoistani.
Olen ollut tekemisissä suomalaisen politiikan kanssa kohtuullisen paljon ja uskon tuntevani jo etenkin perussuomalaiset äänestäjät. Toki muutkin, olkoonkin että eri puolilla maata ovat hivenen erilaisia. Erot ovat vain kovin vähäisiä. Kaiken aikaa perussuomalaisia on suorastaan joukolla työnnetty eduskunnassa keskeltä kokoomuksen taakse ja oikealle. Kun nyt sitten persut menevät oikealta ohi niin että heilahtaa, miksi sitä pitäisi kauhistella? Ehkä he tekevät tämä tarkoituksella? Maailma on heille teatteri. – ”Theatrum mundi.” Ehkä he osaavat roolinsa hyvin ja ohjaajat työnsä.
Tarjouksia suorastaan satelee lakkolaisilta, mutta jostakin syystä hallitus ei anna tuumaakaan periksi, kirjoittaa Hesari. On laskettu, että poliittiset lakot loppuvat viimeistään kesällä ja juhannustulilla. Lakkojen jatkaminen syyskaudella on jo ikään kuin uuden käynnistämistä. Sellainen 15 sekunnin yhteiskunnassa on mahdoton laskelma oman aikamme medioita seuraten. Kesällä mediayhteiskuntamme tulvii kesälomatoimittajien kesäajan riemastuttavia uutisiaan ja jokainen hakee sitä todella suurta jytkyä, josta tuleva kesä muistetaan. Leijonan jäljet hiekassa ei ole uutinen työmarkkinapolitiikastamme. Eikä kirjakaan kesäksi kirjoitettuna ole enää se sama, jota talvella on luettu. Minä jos kuka pelkään yhden kirjan lukijaa. – ”Timeo lectorem unius libri.” (Tuomas Akvinolainen). Olen omat läksyni lukenut. Tuomas Akvinolaisen opitkin.
Hallituksella on edelleen oikeus säätää lakeja, myös työmarkkinalakejamme. Suomi ei ole Venäjä. Jopa Putin joutuu laskelmoimaan nyt tarkasti, kuinka edetä ja varmistaa kautensa mahdollisimman komealla voitolla ja Trump pyrkii Yhdysvalloissa samaan. Aivan samoilla eväillä ei näitä vaaleja käydä, vaikka Alaskasta Venäjälle katsoen siltä vaikuttaisikin. Kaikesta huolimatta kolmatta vaihtoehtoa ei ole kummallakaan. – ”Tertium non datur.” (Aristoteles). Moni on Aristoteleensa lukenut ja osaa myös muiden nerojen viisaudet.
Hesari käyttää mahdollisen sovun nimenä vaikkapa pääministerin keväthangilla saamaksi ideaksi. Sovun syntyminen sellaisenaan vaikuttaisi varmaan nyt heikkoudelta ja sellaiseen hallituksella ei ole mitään aihetta. Sovinnon tekijät eivät ole oikein tämän aikakauden voittajia ja sellaiseen 15 sekunnin kansalaisia on turha medioissamme pyrkiä harhauttamaan. Maailman teatteri on samalla kypsyyskoe. – ”Theatrum mundi” – ”Testimonium maturitatis.”
Niin paljon mediayhteiskuntamme toimittajissa on vasemmalla kallellaan olevia toimittajia ja takavuosien yön yli nukkujia, joko tekoälyn käyttäjinä tai pikemminkin ilman sitä. Se miltä suunnalta oman aikamme mediat saavat rahoituksensa, ratkaisevat uutisten sisällön, ja se näkyy etenkin näissä 15 sekunnin mittaisissa tiedotteissa. Tyyli ei todellakaan ole sattuma ottamalla selville rahoittajan. Moni pelkää häpeää ja juuri pelko antaa siivet. – ”Timet pudorem.” – ”Timor addidit alas.” (Vergilius). Vergiliuksen oppilaita eduskunnasta löytyy useita.
Nopeaa impulssia jakavaa viestiä on käytännössä mahdoton vastustaa. Näin pienkin voi menestyä, kunhan googlaten on oikealla paikalla ja oikeaan aikaan. Kiinnostus lehden tapaan siitä, mistä uudet mediamme saavat rahoituksensa, on vain pieni osa sitä valtaisaa uutisvirtaa, josta nämä 15 sekunnin palaset koostuvat. Kun ilmiö on luettavissa uutisena perinteisen paperimedian sivuilta, se on jo ikivanha ja uutisena siten vanhentunut. Moni on siinä kiinni ja jokaista vetää hänen oma halunsa. – ”Totum in eo est” – ”Trahit sua quemque inerim justicia.” (Vergilius).
Se että tutkija pelkää uuden riitaisan ajan alun alkavan Suomessa, on sekin jo vanhaa perua. Tämä Tapio Bergholmin kuvaama aika alkoi jo aikoja sitten ja sitä vain peiteltiin pandemian vaikeuttaessa sen tiedottamisesta. Tapahtumien dynamiikka syntyi jo menetetyn vuosikymmenen alkuvuosina ja Suomeen se rantautui tavalla, jota ei sellaisena medioissamme edes huomattu. Ellei nyt sitten ollut kaiken aikaa sosiaalisen median asiakkaana ja laatinut siitä kirjansakin. Ketään ei voi kuitenkaan velvoittaa enempään kuin mihin hän pystyy. – ”Ultra posse nemo obligatur.”
Se että perinteinen media vaikeni, syntyi tästä konfliktista sosiaalisen median suuntaan ja etenkin Suomessa sitä seuraten. Perinteinen mediamme pyrki pitämään asemansa vakavammin otettavana juuri vältellen sellaista uutisointia, joka sosiaalisen median sisällä oli raivokasta. Nykyisin ilmiö on jo tasoittunut ja kertoo reaaliaikaiseen ja perinteisen median hyvin erilaisista maailmoista sekä niiden tiedotusympäristöstä. Toinen on hyvin raskas ja tylsä, toinen dynaaminen ja kaiken aikaa uusia valmiuksia vaativakin. Toinen edustaa reaaliaikaisuutta ja toinen diffuusiota, toinen on taantuvan maailman suunta ja toinen luova ja innovatiivinen. En nyt halua kertoa kumpi on kumpaa ja miten niiden kanssa olisi elettävä. Joko viidentoista minuutin tai sen yön yli nukkuvanko? Quintilianus antaa tähän lopuksi neuvon: ”Ubi vinci necesse est, expedit cedere.” – Jos tappio näyttää varmalta, on parempi antaa periksi. Tai jatkaa sitten kansan iloksi löysässä hirressä suvensa viettäenkin.