Mihin katosivat perinteiset mediamme?

Perinteisen median sisältö muuttunut

Ubi fumus, ibi ignis – Ei savua ilman tulta

29.10. 2022 – Kesäaika päättyy

Kesäaika päättyi ja siirryimme talviaikaan. Turhuuksien turhuus, mutta mikä ei olisi, ellei siitä tule osa mediaa ja sen kulttuuriamme. Elämme mediayhteiskunnassa ja mediavalta on päivittäin annosteltava osa elämäämme. Aiemmin hyvästä rengistä on tullut epämiellyttävä isäntä. Kuten tulesta sanoimme ja elimme koko ajan uuden ydinsodan pelossa. Pelossa elävä ihminen ei elä lopulta lainkaan. Pelko on aseeni. Elämäntapa ja pelon maantiedettä, pelon annostelua jopa viihdettä haettaessa mutta turvallisena pakettina. Dat, dicat, dedicat – Antaa, luovuttaa, omistaa.     

Perinteiset mediamme ovat eläneet äärimmäisen kurjuuden partaalla ja pelkkä digiajan tekniikka ei auta löytämään ratkaisua pysyväksi jääneelle ongelmalle. Eikä mediamme ole ainut, joka kärsii tästä äärimmäisestä kurjuudesta – ”Ultima miseria.” Tästä kurjuudesta kärsivät myös monet suurkulttuurit ja niiden ylläpitävät alkaen idästä ja siirtyen länteen. Kuka muistaa, mikä oli ja on edelleen kuninkaiden viimeinen keino – ”Ultima ratio regum.”

Ketään meistä ei voi velvoittaa enempään kuin mihin pystymme. ”Ultra posse nemo obligatur.” Jos olet osa tappiota, voitettujen ainoa pelastus on olla toivomatta pelastusta. ” Una salus victis nullam sperare salute.” Tämä Vergiliuksen viisaus ei ole vanhentunut. Äärimmäisessä kurjuudessa ei auta ylenpalttinen uskollisuuskaan: ”Ultima miseria” – ”Ubberrima fides.”

Jos tappio näyttää varmalta, on parempi uskoa Quintilianusta ja antaa periksi. ”Ubi vinci necesse est, expendi cedere.” On syytä muistaa, kuinka luonto on antanut jokaiselle luodulle jonkin vian. – ”Uni cuique dedit vitium Natura creato.” (Propertius). Juvenalista lainaten, kukaan ei kuitenkaan kysele, mistä olet omaisuutesi hankkinut, mutta omaisuutta täytyy olla.” – ”Unde habeas, quaerit nemo, sed oportet habre.” Joskus yksi mies, yksi ihminen, pelastaa meille tärkeimmän juoksemalla. Elias Lönnrotista on sanottu näin. – ”Unus homo nobis correndo restituit rem.” Ei niinkään Paavo Nurmesta tai Lasse Virenistä.

Ongelmana onkin yhtenäiskulttuurin oman aikamme juoksijat. Terentiusta lainaten, kun tunnet yhden, tunnet kaikki. – ”Unum cum noveris, omnes noveris.” Verkostoissa ja klusteritaloudessa ei menestytä, jos jokainen meistä etenee yhdellä mielellä, yhdellä iskulla, yhdellä loikalla ja vielä yhdellä kertaa. ”Uno animo” – ”Uno ictu” – ”Uno saltu” – ” Uno tempore.” Siinä on liian monta Uunoa. ”Uno verbo”. Sanalla sanoen.  Yksi ja sama asia. ”Unum et idem.” Olet vain yksi monista, et muuta. ”Unus multorum.” (Horatius). Ellet edusta Aisopoksen satuja ja ole ”Unus sed leo” – Yksi, mutta leijona.

Suentonius varoitti aikanaan urbaanin kulttuurinsa miehiä sanoin: ”Urbani, servate uxores: moechum calvum adducimus!” Kaupungin miehet, vahtikaa vaimojanne: mukanamme on kalju irstailija!”

Takavuosinamme Pietarin kaduilla tiedettiin tapahtuvan kummia. Silloisen Leningradin katuja kuluttivat vielä turistilaumat ja juopuneitten joukossa epäiltiin olevan venäläisten ohella suomalaisia. Tästä presidenttiämme huomautettiin ja hän oli syystäkin loukkaantunut vertailtaessa liki raivoraittiita suomalaisia venäläisiin, raittiina tunnettuihin kadunmiehiin. Leonid Brezhnev tästä presidenttiämme huomauttikin. Urho Kekkonen loukkaantui tästä sopimattomasta syytöksestä ja kansakuntansa miehiä loukkaavasta puhumisen käytännöstä ”Usus loquendi.”  Tottumus kun tahtoo olla tyranni – ”Usus est tyrannus” ja sitä esitellään pahoinvointiin saakka – ”Usque ad nauseam.”

Kuten aiemmin mainittiin – ”Ut ante dictum” – molemmat kansakunnat olivat päämiestensä silmissä raittiuteen taipuvaisia. Vaikka joskus voimia puuttuukin, yritys on kuitenkin kiitettävä. – ”Ut desint vires, tamen est laudanda voluntas.” (Ovidus).

Jos tuon ajan valtioittemme päämiehet olisivat olleet Raamattunsa lukeneita (Job 38:11) he olisivat tulleet saunailtansa tapaamisessa tähän saakka, mutta eivät olisi kulkeneet enää yhtään edemmäs! – ”Usque huc venies et non procedes amplius.”  Mutta kuten tiedämme, miehet olivat tavanneet usein ennenkin ja tottumus on silloin tyranni. – ”Usus est tyrannus.” (Horatius). Ja jotta sinua rakastettaisiin, ole myös rakastettava.  ”Ut ameris, amabiles esto!” (Ovidus). 

Suomalainen sauna Venäjällä vieraillen on petollinen. Tämä koskee myös jo ikääntyneitä miehiä ja etenkin heitä. Naisista ei voi mennä kertomaan tietämättä mitään heidän käynneistään Pietarissa, menneen maailman Leningradissa. Miesten kohdalla, vaikka voimia puuttuu, yritys on kuitenkin aina kiitettävä. ”Ut desit vires, tumen est laudanda valuntas. (Ovidus). Vain tuulen henkäys, siten katoaa mainen kunnia. – ”Ut flatus venti sic transit gloria mundi.” Moni kuolee rikkaana mutta elää kaiken aikaa puutteessa. – ”Ut locuples moriaris, egentis vivere fato. (Juvenalis).

Niinpä venäläinen ylpeys ei voinut enää perääntyä ja Leonid Brezhnev oli valmis kaikkeen, mitä kylvät, sitä niität. – ”Ut quocumque paratus” – ”Ut sementem feceris, ita metes.” (Cicero). Moni venäläinen huokaakin tyyliin, kunpa hän vielä eläisi. – ”Ut viveret adhuc.” Ehkä joku suomalainen ajattelee samoin Urho Kekkosestakin? 

Ystävyyden osoituksena, ja sitä jaettiin tuolloin runsain mitoin etenkin saunassa ja näiden kahden kohdatessa. – ”Ut pignus amicitiae”. Niinpä Brezhnev lupasi suomalaiselle kollegalleen luvan ampua kaikki Pietarin kaduilla tapaamansa juopuneet venäläiset. Kunpa hän vielä eläisikin – ”Ut viveret adhuc” ja Urho Kekkonen saisi taas kerran uuden jatkoajan, sikäli kun se miellyttää Jumalaa – ”Utcumque placuerit Deo.”

Ajasta on otettava vaarin: se karkaa pois nopein askelin – Utendum est aetate, cito pede labitur aetas. (Ovidus). Näin sen koki Suomen presidenttikin ja veto lyötiin. Se oli hyvinkin hyödyllinen ja huvittava tuona hetkenä ja aikaa eläen – ”Utile dulci.”

Pravda kirjoitti siitä tapahtumasta seuraavana aamuna tyyliin. Kalju gangsteri ampui suomalaisen turistin. Kunpa hän olisi meidän miehemme – ”Utinam noster esset”

Enää näitä kaskuja ei saa kuulla ja Pietarin katuja ei kulje edes oman aikamme runoilijat. Heitä tapaa nyt siellä missä pippuri kasvaa. Kunpa kaikki runoilijat olisivatkin siellä – ”Utinam omnes poetae essent ubi piper crescit! (Epistulae obscurorum virorum).      

Oma runoilijan elämäni käynnistyi jo hyvinkin alle viiden vuoden iässä ja jatkui lukion viimeiseen hetkeen Iisalmen lyseossa. Lakkiaisten jälkeen en ole saanut tilaisuutta esittää runoilijan taitojani. Siitä on puoli vuosisataa ja vähän ylikin. Kunpa laki olisi myös tässä sama miehelle kuin naiselle. ”Utinam lex esset eadem quae uxori est viro. (Plautus).

Vie vaimoksi, ota mitä haluat, kunpa hän olisi meidän miehemme. – ”Uxorem Ducit” – ”Utrum horum mavis accipe” – ”Utinam noster esset.”

Mediakritiikki uusmedia

ChatGPT

Mediakritiikki on prosessi, jossa arvioidaan ja analysoidaan mediaa, sen sisältöä ja toimintatapoja. Uusmedia, kuten verkkosivustot, sosiaalinen media ja muut digitaaliset viestintäalustat, ovat lisänneet mediakritiikin merkitystä, koska ne tarjoavat laajalle yleisölle mahdollisuuden luoda, jakaa ja kuluttaa sisältöä helpommin kuin perinteiset mediat.

Uusmediaan liittyvä mediakritiikki voi keskittyä moniin eri asioihin, kuten:

  1. Totuudenmukaisuus: Kriitikot voivat arvioida, kuinka totuudenmukaista ja tarkkaa uusmedian sisältö on. Disinformaatio ja valeuutiset ovat tärkeitä aiheita tässä yhteydessä.
  2. Sensaatiohakuinen journalismi: Kriitikot voivat arvostella uutismedioita siitä, että ne pyrkivät houkuttelemaan lukijoita ja katsojia sensaatiouutisoinnilla, mikä saattaa vääristää totuutta.
  3. Algoritmit ja suodatuskuplat: Uusmedian algoritmit voivat ohjata käyttäjiä tiettyihin sisältöihin, mikä saattaa johtaa suodatuskupliin ja rajoittaa monipuolista näkökulmaa.
  4. Yksityisyydensuoja: Mediakritiikki voi liittyä myös siihen, miten uusmedia käsittelee käyttäjien henkilötietoja ja yksityisyyttä.
  5. Vihapuhe ja häirintä: Kriitikot voivat arvioida, kuinka uusmedia hallinnoi ja torjuu vihapuhetta ja verkkohäirintää.
  6. Moniarvoisuus: Mediakritiikki voi keskittyä siihen, miten uusmedia tukee tai rajoittaa erilaisten näkökulmien ja äänien esiintuloa.

Mediakritiikki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, koska se auttaa ylläpitämään vastuullisuutta ja avoimuutta mediassa. Kriittinen keskustelu (ei loukkaava) uusmedian toimintatavoista ja sisällöstä voi auttaa parantamaan median laadun ja eettisten standardien tasoa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts