Miksi niin harva osallistuu kuntavaaleihin?


Kuntien valtuustot ja lautakunnat ovat KAIKKIEN tietyn kunnan alueella asuvien hoidettavia. Se on velvollisuus luottamustehtävänä siinä missä yhteisen taloyhtiön hoitokin. Tai armeija ja sen ylläpito kansalaisten tehtävänä. Vain muutama PROMILLE ottaa osaa vaaleihin ehdokkaina. Usein koko ajan samat vastuunkantajamme. Asiat eivät ole vaikeita. Etätyönäkin sen kykenee nykisin hoitamaan. Tosin ei nyt kauhean jouhevasti normaaliin kokouskäytäntöön verrattuna etenkin hallitus työskentelyssä. Miksi ehdokkaita täytyy houkutella ja maanitella? MITÄ ME PELKÄÄMME? Maailman onnellisin kansa.

Kerro meille miksi et osallistu vaaleihin hoitamaan yhteisiä asioitamme? Äänessä kuitenkin uskallat olla nimettömänä ja jopa pilkata heitä, jotka osallistuvat. Uhraavat jotkut liki koko elämänsä. MIKSI HEITÄ JA KUNTAJOHTAJIA mediamme pitää kusitolppinaan. Miksi niin harva kirjoittelija lähtee ITSE mukaan hoitamaan yhteisiä asioitamme? Onko hän sen jälkeen liki lainsuojatonkin. Nykyisin mukana on yhä enemmän poliisejakin. Onko oltava sopiva koulutus ja kyky käsitellä vaikeita ja pelottavia asioita kohdaten, jotta Suomessa voi olla mukana poliitikkonamme? Uhkaako sellainen demokratiamme toteutumista ja mistä pelko on syntynyt?

Onko sillä selitystä historiastamme ja sen verisistä vaiheista, aggressioista ja alusmaan kansalaisena nöyristellen ja peläten naapuriaankin. Peloteltiinko nytkin KUNTAVAALEISSA kuinka itäinen naapuri vaatii turvan hakemista välimereisestä päätöksenteosta OMASSA PIENESSÄ PITÄJÄSSÄMME. Kuka meitä pelottelee ja mitä hän luulee näin voittavansa? Onko hän uhka demokratialle ja sen toteutumiselle kunnissamme?

Tällaista pelotteluako meidän tulisi äänestää ja vältellä lähtemästä kuntavaaleihin? Tällainen sosiaalinen pääomako meillä on korvien välissä ja tähänkö meidän demokratiamme perustuukin? PELON MAANTIETEESEEN.

Mikä on se perimmäinen MÖRKÖ joka tekee tästä yhteisten asioiden hoidosta muutaman promillen velvollisuuden? Mitä nämä muut tekevät silloin, kun tämä muutama promille valmistautuu vaaleihin? Muutama tuhat suurimmissa puolueissa. Miksi heitä ei vaihdeta säännöllisesti parin kauden jälkeen ja jaeta tätä TAAKKAA kaikille hoidettavaksi. Jos se nyt taakkana koetaan ja siksi vastuuta paetaan. Onko mediamme antanut kuntien asioiden yhteisestä hoidosta aivan omituisen kuvan politikkoinamme? Vastaako se enää lainkaan valtuutetun tai lautakunnan ja kunnanhallituksen arkista työtä yhdessä virkamiestemme kanssa joista valtaosa on naisia?

Nytkin oli MAANITELTAVA ja rukoiltava etteikö saisi lyhyen listan vaaleihin lähteviksi. Muutama kymmenen ihmistä demokratiaamme hoitamaan. Ei onnistu edes SUURIMMILLA puolueillamme. Hyvä kun viitsitään vaivautua vaalipaikalle. SAMAT ihmiset käyttävät liki kaiken aikansa vuosikymmenestä toiseen ja varmasti väsyvät, leipääntyvät ja stressaantuvat. Samalla demokratian toteutuminen on vain nimellistä sen hoitoa ja medioita seuraten usein miltei rikollisin aikein tähän tehtävään ryhtyen.
Kauheasti vaikuttavat epäilevän minunkin vaikuttimia vaikka välillä jätin tehtävän varamiehen tai naisenkin hoidettavaksi kokeillen mitä on elää täysin suljetussa maailmassa koronan iskiessä ja yli 70-vuotiaat teljettäessä yksin koteihinsa ja hoitopaikkoihin vuosikausiksi. On kuulkaa Hämeessä ja Suomessa eläen melkoinen kokemus, jos et samaan aikaan osaa käyttää sähköisiä välineitämme ja ole KIRJAILIJA samalla. Suhteet hoidettuna ympäri maailmaakin avuksi asioittesi järjestelyyn.

Kuntavaaleja varten kotisivustoani täydennetään päivittäin (www.clusterart.org). Tervetuloa sen ja perussuomalaisten sähköisille blogisivustoillemme. Kun toripuolue ei pääse kättelemään äänestäjiään luonnolliseen ympäristöönsä, tehdään se sitten sähköisesti ja yhtä hyvässä ja miellyttävässä hengessä kuin mitä Forssan torilla on ollut aina tapana. Kuntavaaleissa ei haeta erikseen hallitusta ja oppositiota. Kaikki olemme samassa veneessä kuntaamme soutamassa. Etenkin hallitustyöskentely on ollut omana aikanani mielestäni pelkästään miellyttävää ja asiansa osaavien virkamiesten kanssa työskennellen.

Tässä Forssa on malliesimerkki, miten kuntaa hoidetaan ja asiat valmistellaan myös vuosiksi eteenpäin. Investoinnit tehdään huolella vuosikaudet tutkien ja mukana käytetään siinäkin asiantuntijoitamme. Kunta ja sen poliitikot eivät ole parlamentaarikkoja raksuttamassa toisilleen vaan hallitusammattilaisia, johon KAIKKI puolueet osallistuvat. Ei ole olemassakaan raksuttavaa oppositiota, kuten medioitten vaaliohjelmissamme. Siellä kun valmistaudutaan eduskuntavaaleihimme. Monelle hallitusammattilaisilla on vuosikymmenten kokemukset omasta kunnastaan ja ympäri maailmaa työnsä ja opiskelun kautta hankkien. Se helpottaa ja tekee työstä haastavankin.


By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts