Helsingin Sanomat (22.5) kertoo, mitkä vaaliteemoista ovat tärkeimmät tänään ja että perussuomalaisten ja keskustan äänestäjät ovat vaikeimmin vaaliuurnille lähteviä. Edellinen, vaaliteemojen järkevä valinta, on ihan hyvä asia, jälkimmäinen kertoo ongelmasta, joka on demokratiaa kalvava jo pidemmän aikaa Suomessa. Sille olisi jotain tehtäväkin silloin kun se myös tunnetaan ja syytkin on moneen kertaan analysoitu. Me kyllä tiedämme mutta emme toimi.
Joka toinen meistä pitää tärkeimpänä kunnan tehtävänä, äänestyspäätöstään aprikoidessaan, terveydenhoitoa ja kunnan taloutta, verotustamme. Runsas neljännes on huolissaan vanhusten hoivasta, kouluista ja koulutuksesta sekä työllisyyden hoidosta. Nämä ovat luonnollisia asioita kun kyse on perheellisestä ihmisestä, kenestä tahansa.
Kunnan elinkeinopolitiikka, tekniset palvelut, kaavoitus, liikenne ja liikuntamahdollisuudet ovat joka viidennen mielessä, olkoonkin että myös näistä luottamustehtävissä toimivat joutuvat yhtenään pohtimaan ja karttoja silmäilemään. Aluesuunnittelijan koulutuksen saaneena avaan aina ensimmäisenä kartat ja ne ovat joskus vaikeasti alalle kouluttamattomalle avautuvia. Tätä puolta on kehitettävä ja GIS (Geographical information system) tehtävä tutuksi muutenkin kuin autossa istuen ja sateliittien kautta ohjeita saaden minne seuraavaksi kääntyä.
Lähiluonnnosta, maahanmuutosta, sosiaalipalveluista, syrjäytymisestä kiinnostuu noin 15 % ja se on vähän pohtien kuntien tapaa houkutella sisäänmuuttajia uutta kotipaikkakuntaa haettaessa. Kulttuuripalveluista ja kirjastosta puhutaan, ilmastosta ja varhaiskasvatuksesta vaahdotaan, nuorisoasiat ovat visioissa näkyvillä, vaikka niistä kiinnostuu vain alle kymmenen prosentttia vastaajista. Se on vähemmän kuin mitä kunnat markkinointiinsa panostavat.
Terveydenhuolto on etenkin demareita äänestävien teema, kuntatalous ja verotus kokoomuslaisten mieluisin aihe, perussuomalaiset mainitsevat toki myös maahanmuuton ja keskustalaiset vahukset ja myös liikuntamahdollisuudet muita useammin. Eivät erot toki järin suuria ole, olkoonkin että runsas kolmannes valitsee ensin puolueen ja vasta sitten henkilön. Henkilön kautta valintansa tekee joka viides Hesarin kyselyyn vastanneista. Vihreille puolue on erityisen tärkeää ja keskustan kohdalla ratkaisee myös henkilö. Vasemmalla puolue on perinteisesti tärkeä identiteetin perusta ja puolue myös periytyykin. Alaa tutkiville nämä ilmiöt ovat tuttuja trendejä jo pidemmältä ajalta.
Kuntavaaleihin aikoo äänellään osallistua 61 prosenttia. Se on normaalia suomalaista tasoa ja aika lähellä totuutta näissäkin vaaleissa. Noin 40 % suomalaisista ei seuraa tätä keskustelua liki ollenkaan ja vaalitkin jätetään väliin. Se selittää myös miksi on niin vaikeaa löytää ehdokkaita mukaan vaaleihimme.
Ruotsissa vaaleja järjestetään harvemmin ja samaan aikaan useampia. Äänestysaktiivisuus on kokonaan toisella tasolla kuin meillä Suomessa. Politiikka ja demokratia, sen hoito suomalaiseen tapaan ei ole kansallista vahvuusaluettamme ensinkään. Emme oikein osaa puhua politiikasta, yhteiskunnalliset aiheemme ovat olleet eräänlainen tabu ja vaikea aiheena. Kun sitten puhumme, puhumme ja kirjoitamme jopa vihaisesti ja puuta heinää. Alaa ammatikseen tutkinut ja medioitamme seurannut muuttuu vähin erin kyyniseksi.
Demokratian kriisi ja samalla politiikan ja puoluelaitoksen kriisi ovat osa menetetyn vuosikymmenen syytä ja seurausta samaan aikaan. Joukkuepeli ei oikein suju tai sitten luotamme muiden hoitamaan yhteiseen hyvään. Itse katsoisin myös karttaa ja alueellisia eroja sekä luonnollisesti historiaamme, tutkijana on peiliin katsomisen paikka. Viesti ei mene perille oli media sitten mikä tahansa ja välinekin viimeisen päälle valittu.