Pankki kaatui Yhdysvalloissa – Pitääkö olla huolissaan?

Pankki kaatui Yhdysvalloissa. Mitä suomalaisen sijoittajan nyt tulisi tehdä? Suotuisa kehitys sijoitusmarkkinoilla katkesi kuin kanan lento. Pitäisikö olla huolissaan? Muistissa on finanssikriisi ja vuodet 2008–2009. Olin silloin Yhdysvalloissa ja Kaliforniassa. Piilaakson vieraanakin. Minulle esitettiin tuolloin kysymyksiä, joihin en ollut oikein valmistautunut. Tavallisin kysymys oli tämä.

Miten sijoittajan pitäisi toimia?

Näin vastaa Kaisa Kivipelto Danske Bankista ja olen sitä lyhentänyt vielä muutamalla rivillä. Aiemmasta kokemuksesta tiedämme, kuinka aivastamien Yhdysvalloissa merkitsee jo vilustumista Suomessa. Tiedämme kyllä, kuinka pankkien valvonta ja säätely on noista finanssikriisin ajoista kohentunut. Mutta se ei poista suomalaisen sijoittajan huolia ja epätietoisuutta aikana, jolloin kaikki ympärillä kielii kokonaan muusta kuin turvallisesta ympäristöstä. Presidenttimmekin on taas kerran matkustanut Turkkiin. Huolet kasautuvat suomalaisten taivaalla aina kun tiedämme presidenttimme matkustavan joko Turkkiin tai syvälle Venäjän Siperiaan. Noottikriisin ajamana.

”Suosittelemme sijoittajia tällä hetkellä tasapainoiseen lähestymistapaan, jossa ei suosita osakkeita eikä korkosijoituksia toisen kustannuksella. Samaan tapaan suosittelemme myös neutraalia näkemystä sektoreiden osalta, eli emme suosi defensiivisiä emmekä syklisiä osakkeita merkittävällä tavalla. Pankkiosakkeista suosittelemme pohjoismaisia/eurooppalaisia pankkeja (ja joitain suuria yhdysvaltalaisia pankkeja).

Joukkovelkakirjalainoista suosimme paikallisia joukkovelkakirjoja eli lyhyitä euroalueen velkakirjoja ja lyhyitä pohjoismaisia yrityslainoja, sekä globaalisti investment grade -yrityslainoja. Suosittelemme varovaista lähestymistapaa joukkovelkakirjamarkkinoiden riskialttiimpiin osiin, kuten high yield -joukkovelkakirjoihin, jotka ovat sellaisten yritysten joukkovelkakirjoja, joiden luottoluokitus on heikko.”

Mikä meni pieleen?

SVB sijoitti suuren osan ylimääräisestä likviditeetistä pitkiin joukkolainoihin ja teki sen suojaamatta näihin velkakirjoihin liittyvää korkoriskiä. Se osoittautui vakavaksi virheeksi, sillä korot ovat nousseet voimakkaasti viimeisen vuoden aikana, joten joukkovelkakirjalainojen arvo on laskenut rajusti.

Mitä tämä merkitsee Kalifornia piilaaksolle?

SVB:n sulkemisella on negatiivinen vaikutus innovatiiviseen startup-ympäristöön Kalifornian Piilaaksossa. Kuinka paljon, on kuitenkin epäselvää. SVB ei ollut mukana startupeissa vain Piilaaksossa, vaan myös Lontoossa, jossa HSBC on sopinut ostavansa SVB:n brittiosan.”

Mitä sitten tapahtui piilaksossa?

Noin 93 prosenttia SVB:n talletuksista ei ollut katettu FDIC-talletusvakuutuksella (FDIC takaa pankkitalletukset 250 000 dollariin asti). Kun pankin viime viikon toimet taseen vahvistamiseksi eivät sujuneet suunnitellusti ja tallettajat hermostuivat varoistaan, tapahtui hyvin äkillinen talletuspako – tarkoittaen sitä, että monet asiakkaat nostavat rahansa pankista samaan aikaan. Torstaina pankin asiakkaat nostivat yhteensä 42 miljardia dollaria tileiltään yhdessä päivässä. Perjantaiaamuna viranomaiset sulkivat pankin”, Kaisa Kivipelto kertoo.

Tuleeko muita ongelmia, jos ei nyt aivan vuosien 2008–2009 finanssikriisiä?

Vaikka emme odotakaan uutta finanssikriisiä, sijoittajat ovat tulevina aikoina hermostuneempia ja pitävät silmällä kuka muu on ehkä ongelmissa sen jälkeen, kun ohjauskorot nousivat Yhdysvalloissa nollasta viiteen prosenttiin yhden vuoden aikana. Tämä epävarmuus voi ainakin toistaiseksi laittaa viime kuukausina jatkuneen osakkeiden kurssinousun tauolle, ja jos negatiivisia yllätyksiä tulee lisää, se voi vauhdittaa kurssilaskua.

Lämmin kiitos Kaisa Kivipellolle.

Jos kuulut niihin, jotka vastaavat: ”Ominia praeclara rara.” (Kaiken omani kannan mukanani) tai  ”Aurum potestas est” (Kulta on valtaa), edellä kerrottu ei koske sinua.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts