Jean Sibeliuksen “Valse triste”, Op 44 no 1 on kauneinta suomalaista maailmalle vietyä kulttuuriamme. Hugo Simbergin tapaan sekin kesyttää kuolemaa. Pelko on suomalaisten vaikein perustauti. Tänään suomalaiset pelkäävät jälleen kuolemaansa ja tauteja. Taudin nimi vaihtuu viruksena kohta viikoittain.
Suomalaisten pääministeri on ollut samalla suunnalla kuin ulkoministerimme. Häntä epäillään saaneen tartunnan ulkoministeriltä ja mediat kirjoittavat tästä kauhukertomusta. Samaan aikaan pääministerin kotikaupungissa puoli kaupunkia on ahtautunut juhlimaan jääkiekkohallin vaihtumista uuteen. Vastakkain pelaavat tamperelaiset Ilves ja Tappara. Virus ei leviä jääkiekkohallissa, tiedetään.
Tänään samat suomalaiset juhlivat Jean Sibeliuksen syntymäpäivää. Sibelius syntyi vuonna 1865 Hämeenlinnassa kuten Irwin Goodman. Goodman oli todellakin hyvin hämäläinen mies, musiikin teki Eemil Retee. Taiteilijanimet kertovat heidän elämästään kaiken oleellisen.
Matti Nykänen oli aikanaan viimeisiä suomalaisia mäkikotkiamme. Häntä ihailtiin nuorena poikana. Kun hän oli Sibeliuksen ikäinen tämän ensimmäisten sinfonioitten valmistuessa, Nykänen tunnettiin alkoholistina ja myöhemmin häntä seurattiin myös vankilaan vaimoaan pahoinpidellen. Hän kuoli ennen täytettyään 50 vuotta. Sibelius suunnitteli tuon ikäisenä kahta viimeistä sinfoniaansa. Finlandia ja Karelia sarja olivat valmiina nekin. Viimeiset kolme vuosikymmentä hän valmisteli kahdeksatta sinfoniaansa Ainolassa. Se oli varmaan vaikeaa aikaa vaimolle. Viimeiset työt, seitsemäs sinfonia, Myrsky ja Tapiola, Sibelius sävelsi vuosina 1924-1926. Hän kuli 91-vuotiaana vuonna 1957. Mitä tapahtui siinä välillä 31 vuoden aikana? Hän kirjoitti kahdeksatta sinfoniaansa. Teatraalinen sinfonian poltto on oman aikamme tuotetta.
Sibelius oli tuon ajan tapaan kaksikielinen ja niinhän me olemme kaikki muutkin koulumme käyneet tänään. Tosin suomen ja ruotsin rinnalla on lukiossamme ja enne sitä peruskoulussamme opittu myös englanti ja saksa, joku ehkä jotain muutakin. Omana aikanani lukiota edelsi viisi vuotta ns. keskikoulua. Kyllä siinä ajassa nämä kielet opittiin ja ylioppilaskirjoituksissa vielä todistettiin.
Pitkä matematiikka toi mukanaan myös luonnontieteet ja jotkut valitsivat myös musiikin ja kuvaamataiteetkin. Opiskelu oli intensiivistä ja jatkui yliopistoon, joittenkin kohdalla jopa kahdessa samaan aikaan opiskellen. Samalla myös matkat maailmalla olivat osa alkanutta tutkijan ja opettajan työtä yliopiston sisällä ja tutkimuslaitoksilla. Yhden vuoden aikana kongresseja ja konferensseja oli maailmalla enemmän kuin Sibeliuksella koko ikänsä aikana tuon ajan välineillä liikkuen ja sotien Suomessa.
Sibeliuksen ystäväpiiri oli tuon ajan eliittiä, jolloin Suomi oli agraari maa. Aaltoset, Järnefeltit, Kajanukset, Ahot, Erkot ja Gallen-Kallela ovat yhtenään toistettuja nimiä, kun tänään mukana on tuhatmäärin maailmalta tulevia viestejä ja niihin vastataan digiajan välinein. Oikeammin Sibelius eli liki puolet elämästään erakkona Ainolassaan.
Tänään kirjat painetaan muualla kuin Suomessa ja omat sivustot on tarkoitettu nekin ympäri maailmaa luettaviksi, reaaliaikaisesti, kuvat katseltaviksi saman tien. Lentäen kulutat tolkuttomasti aikaan putkessa ja lentokentillä. Se ei ole enää tarpeen. Viruksia voit vältellä lähtemättä kapakkaan pääministerin tapaan medioitamme uhmaten. Miksi pilata pääministerin maineensa ottaen turhia riskejä ja etenkin nuorena naisena. Miksi hänellä ei ole adjutantteja oppaana?
Sibelius eli oman aikamme tulkintana erakon elämää, johon kuului etenkin Järnefeltin perhe. Niinpä hän myös avioitui Eero ja Arvid Järnefeltin sisaren Ainon kanssa kesäkuussa 1892. Hän oli silloin 27-vuotias. Itse avioiduin puoli vuosikymmentä aiemmin ja tuossa iässä takana oli jo kaksi tutkintoa ja väitöskirja, ensimmäinen odotti painolupaa tai oikeammin vuoroaan Oulussa. Turkuun väittelin myöhemmin mutta kokonaan toiseen tiedekuntaankin. Oulun yliopisto ei taatusti ole Turun yliopisto ensinkään.
Kullervon kantaesityksen jälkeen Sibelius teki vaimonsa kanssa häämatkan Kalevalan synnyinsijoille Karjalaan, Lieksaan ja Kolille. Nämä seudut ajelimme 1960-luvulla ja 1970-luvun puolella tanssipaikkoinamme viikonloppuisin. Myöhemmin talot kierreltiin ja haastateltiin tutkimustarkoituksessa ja tietokone faktoroi ja klusteroi vastaukset, algoritmit oli keksitty nekin. Larin Paraskea en päässyt haastattelemaan, mutta Meltauksessa Ounasjokivarressa vaikkapa paikallisen kuvataiteilijan värikkäine töineen. Toki pohjoisen jokilaaksoissa asui kirjailijoitakin ja muusikkoja. Ei vain Reidar veljineen. Se oli kuitenkin kaukana serkkuni Leenan töistä ja uuden ajan koitosta.
Toki samalla kaikki muutkin tuon jokilaakson taloudet tulivat tutuiksi. Syvähaastattelu vei aikaa ja Ounasjoen rakentaminen loppui suunnitelmineen siihen. Kekkosen aikana Kemijokivarren talonpojat nousivat kapinaan ja karvalakkilähetystöt tekivät lopun Lapin koskilla pelaamisesta. Isoisäni veli Ilmari Luostarinen oli ne käynnistänyt perustamalla Pohjolan Voiman. Sosialistit halusivat myös oman jokien raiskaajansa ja tätä varten perustettiin Kemijoki Oy. Se pilasi koskisotineen ja politikkoineen kaiken mihin sormellaan kosketti. Elettiin Urho Kekkosen Suomessa.
Sibeliuksen tuotanto jakautui kolmeen kauteen. Ensimmäinen oli romanttinen Kalevala kausi alkaen Kullervosta ja päätyen Valse tristeen. Elettiin 1890-luvun alkuvuosiamme.
Tuo aika oli kansallisromanttista ja musiikin tuli palvella aikaansa, olla aikansa tuote. Kansallisaatteen palo oli saatava mukaan myös musiikkiin. Myöhemmin Sibelius siirtyi matkoineen eurooppalaiseen klassismiin, jota kautta kesti noin 15 vuotta (1903-1919). Sibelius oli tuolloin keski-ikäinen mies oman aikamme arvioimana. Tuolloin, 1890-luvun alussa, hän alkoi lähestyä oikeasti vanhuutta. Etenkin neljänteen sinfoniaan tuli synkkiä piirteitä eikä sitä oikein ymmärretty. Mukana oli myös alkoholisoitumista, sairastelua, sikarin polton vaivoja ja leikkauksia, Helsingissä asuen. Oli aika muuttaa maalle ja Ainolaan.
Neljäs sinfonia luetaan Sibeliuksen huippukohdaksi, olkoonkin että kolme sinfoniaa vielä odotteli syntymäänsä. Kahdeksas ei koskaan valmistunut. Sitä odotettiin kolme vuosikymmentä. Tuohon aikaan 70-vuotta lähestyvä oli todellakin vanhus. Tänään on luonnollisesti toisin.
Kulttuurimatkailu oli sekin käynnistynyt ja nosti miehen mielialaa. Hänen kunniakseen järjestettiin komeita tilaisuuksia ja hän oli loukkaantunut kahdesta sukunsa juuri tulkinneen tutkijan tarinoista, joissa hänet mainittiin talonpoikaissuvun kautta rahvaan kaltaiseksi. Toinen hengentuote oli ruotsalaista syntyperää ja toinen suomaalaista. Sibelius olisi halunnut tulla kuvatuksi aatelissuvun jäsenenä.
Kolmatta kautta kutsutaan Sibeliuksen synteesin kaudeksi, siis ikään kuin piste iin päälle ja sitä kesti kuusi vuotta (1920-1926). Tuolloin syntyivät kuudes ja seitsemäs sinfonia sekä Myrsky ja Tapiola. Juuri sinfonioittensa ansioista Sibelius saavutti säveltäjän tunnustusta maailmalla yhtenä 1900-luvun alun johtavista sinfonikoista. Hänen seuraajinaan mainittiin Toivo Kuula, Leevi Madetoja sekä toki myös Joonas Kokkonen, Einojuhani Rautavaara, Aulis Sallinen ja Erkki Salmenhaara.
Maailmalla Sibelius on ollut suosittu etenkin englantia puhuvissa maissa. Sibelius monumentti, Ainola ja Sibelius-Museo ovat musiikkituristien suosimia kohteita. Sinfoniset runot ovat myös kansallista sosiaalista pääomaamme, orkesteriteokset ja pianosävellykset, näyttämömusiikki ja vokaalimusiikki, jopa urkuteokset ja kamarimusiikki todistavat Sibeliuksen monipuolisuutta, kiistämättä samalla neroutta.
Myyttinen Sibelius syntyi kuitenkin Sibeliuksen omana aktiviteettina matkoillaan, joista merkittävin katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Tulot romahtivat ja syntyi ongelmia, joista puhdistautuminen sujui muuttamalla pois Helsingistä Ainolaan. Hänen kunnaikseen pidettiin juhlakonsertteja ja Sibeliuksen saama arvostus valjastettiin myös koko kansakunnan ja Suomen hyväksi. Sibelius mainittiin myös vapaamuurarina, vuodeta 1922 alkaen. Osuus siellä jäi lähinnä urkujen soittoon ja tyypilliseen rituaalimusiikin säveltämiseen.
Kun Sibelius täytti 70-vuotta, hänen kunniakseen järjestettiin juhlakonsertti Helsingin messuhallissa. Yleisön joukossa olivat kaikki Pohjoismaiden pääministerit ja luonnollisesti kansallinen johtomme. Sibeliuksen kuollessa YK:n kansakuntien yleiskokous vietti hiljaisen hetken.
Matti Luostarinen TI 1.11.2016 klo 15:06
Pelko on aseeni – vuoden 2016 Suomessa
Miten myyttinen kertomus ja tarina Sibeliuksesta liittyy Yhdysvaltoihin ja samalla omiin vaaleihimmekin. Onko Suomi todellakin Yhdysvaltain itäisin osavaltio ja kuinka Sibelius oivalsi tämän jo omana aikanaan?
Otsikko on Alistair McCleanin kirjasta. Se voisi olla myös kenen tahansa poliitikon tai vallankäyttäjän muistelmista. Tänään 2016 se sopii etenkin Yhdysvaltain vaalien seurantaan ja sen käänteiden otsikointiin. Suomessa valmistaudutaan useisiin vaaleihin ja mediamme pohjustavat niitä luonnollisesti tiedottamalla maailman seuratuimmista vaaleista samalla omia vaalejamme valmistellen. Miten muuten mediayhteiskuntamme voisikaan toimia vain muutama kuukausi ennen kuntavaaleja, joissa ratkotaan myös asetelmia maakunta- ja eduskuntavaaleihimme, presidentin vaaleihin ja meppivaaleihin. Kaikki nämä vaalit kun käydään runsaan parin vuoden aikana ja pelissä on paljon muutakin kuin vuosikymmeniin vaalejamme seuraten.
Kun Yhdysvaltain vaaleihin on vajaa viikko, FBI on Yhdysvaltain vaalien näkyvin osapuoli ja Clintonin hyökkäyksen kohde. Ei enää republikaanit. Kun loppusuoran vaalitaisto kääntyy puolustukseen ja hyökkäys ulkopuolelle poliittisen päävastustajan, tulos on varmasti kehno. Suomessa vastaava tilanne olisi mahdoton.
Clintonin tapa tuoda esille omana aseenaan Trumpin naisseikkailut oli virhe naisseikkaluistaan tunnetun presidentin puolisona. Miten uskottava sellainen mies on vaimonsa tärkeimpänä tukijana ja entisenä presidenttinä? Toinen hirvittävä virhe oli ulkoministerinä tehdyt, kenen tahansa sähköpostiviestejä käyttävän ymmärtämät lapsekkaat mokat ja kolmas epätoivosta syntyvä tapa hyökätä tätä mokaa tutkivan FBI:n kimppuun. Politiikan amatööri Donald Trump tekee historiaa, trumpismia, kohoten kohti Yhdysvaltain presidentin virkaa ulkopuolelta poliittisen instituution ja establismentin. Tällainen jonojen ohittaminen on amerikkalainen ilmiö ja mies kuin Amerikka itse.
Paniikissa ja mediamylläkässä syntyy koko ajan uusia virheitä. Myös suomalaiset poliitikot ymmärtävät mistä nyt on kyse ja kuinka ahdistava tällainen tilanne voi olla. Sen sijaan mittakaavavirheitä teemme koko ajan vertaillessamme Yhdysvaltoja Suomeen. Sen minkä Paavo Nurmi ja Jean Sibelius osasivat syntyi kokonaan toisessa ajassa kuin mihin nyt hybridiyhteiskuntana valmistaudumme. Sibelius ymmärsi ajoissa missä oli hänen sokea pisteensä.
Helsingin Sanomat ja Yhdysvaltain mediat kertovat eri narratiivista kertomusta maailman seuratuimmista vaaleista. Hesarissa (1.11) tutkija ja mediaprofessori Anu Kantola yhdistää tämän päivän tarinansa Saksaan ja sen liian kunnolliseen kansaan jonottamassa omaan vuoroaan aikanaan ennen toista maailmansotaa muuttuen tässä jonotuksessa fasisteiksi. Joku kun kiilasi koko ajan kunnollisen kansalaisen ohi. Havainto on oikea mutta ei erityisen sibeliaaninen.
Hän pelottelee republikaanien voiton johtavan samaan virheeseen myös Yhdysvalloissa. “Silloin koittaa vihdoin kauan kaivattu aika, jolloin pannaan oma maa ja maailman kansat järjestykseen” kirjoittaa Kantola lopettaen samalla kolumninsa. Tappiokaan kun ei lupaa hyvää tuon kansanosan taholta, Kantolaa tulkiten. Demokraattina eläminen olisi taas aivan muuta.
Tosin Yhdysvaltain mutkikkaan vaalitavan vuoksi ratkaisu käydään muutamassa osavaltiossa, jossa molempien pääpuolueitten “jonottajia” on yhtä paljon ja aivan samoissa elinoloissa leipänsä hankkien ja perheensä elättäen. Donald Trump on taas pikemminkin lupaillut kovin suljettua politiikkaa ulkomaailmaan kuin demokraatit ja Clinton. Mutta tällähän ei ole merkitystä, kun kirjoitetaan narratiivista kerrontaa ja emotionaalista pelotetta lehteen. Sibelius kun olisi vaihtanut nyt kokonaan tyylilajiaan ja raitistunut. Hän olisi onnistunut punnertamaan vielä lisää kaksi sinfoniaa mutta ei enää kahdeksatta. Se olisi voinut pilata kaiken ja jouti polttaa.
Demokraatit kun ovat Kantolan narratiivisessa kerronnassa eri kansaa kokonaan Ohioissa, Floridassa ja Alaskassa kuin republikaanit ja kaksi puoluetta suomalaiseen tapaan kuvaten ikään kuin stereotyyppejä Kari Suomalaisen kynästä niitä takavuosina Hesariin hahmotellen. Demokraatit ovat jonossa näitä pelottomia mutta ovatko he kunnollisia, sitä Kantola ei kerro. Otsikon mukaan kun vain kunnolliset ihmiset ovat näitä vaarallisia. Ja tarinan mukaan he ovat nyt republikaaneja, vaarallisia. Mielikuva vaarallista kiehtoo siinä missä pelko ylipäätään.
Poliittisen kolumnin kohdalla republikaaneja pidetään liian kunnollisina jonottajina ja lynkkausmieliala tulee tästä, kunnollisuudesta jonottaa vuoroaan. Kantolan “pelko” menettää voitto johtaa viimeiseen aseeseen ja sen käyttöön. Miksi sitä käyttäisivät juuri republikaanit eivätkä demokraatit? Mistä osavaltiosta mahtaisi sota syttyä? Kunnollisista tai kunnottomista?
Sen sijaan Yhdysvalloissa pohditaan muita narratiivisia kertomuksia ja niistä tutuin on Venäjä sekä kylmän sodan ajan pelotteet. Molemmat elättelevät voitontoiveitaan tuomalle esille vaalien loppukirin suomalaisille niin tutut pelotteet. Sibelius oivalsi tämän ensimmäisen suomalaisena.
Urho Kekkonen haki pelotteet nootteina ja koko ajan Neuvostoliiton panssarit uhkasivat vaalejamme ja se oli vallanpitäjän varmin tapa ylläpitää valtaan liittyvää kauhua, pysyvää pelotetta. Siihen ei vaadittu KGB:n agentteja laisinkaan. Omat riittivät ja osa vieraili Itä-Saksassa ja syntyivät Tiitisen listat. Sibelius muutti nootit nuoteiksemme.
Ei se sattuma ole, että Raamatussa toistellaan enkelten suulla “älä pelkää” sanaparia evoluutionsa kautta saaliseläimenä juuri pelon kautta hallittavaa ihmislajia ja sen pelokkaita lajitovereitamme rauhoitellen. Pelolla hallittu ihminen, epärationaalisesti käyttäytyvä, kun on se kaikkein pelottavin oli hän sitten minkä kuppikunnan edustaja tahansa. Media pelottelijana on ikävä ilmiö ja tutkija sen käyttäjänä väärässä ammatissa. Moni tieteilijä ja taiteilija, kirjailija ja toimittaja, on käyttänyt koko elämänsä purkaen kansallisia pelkojamme. Myös Sibelius käynnisti uransa tästä ja eli kolme eri kautta noin kolmen vuosikymmenen aikana. Sitten eväät loppuivat ja iski tyhjyys.
Yhdysvaltain vaalien viimeinen viikko on odotetusti salaliittojen ja pelotteiden esittelyä. Hesari on mediana taitavin pelkojen kylväjä. Sen sosiaaliseen pääomaan kuuluu hakea pelotteet ennen vaaleja Venäjältä ja Yhdysvaltain tapauksessa esitellen amerikkalaista unelmaa ja tapaa jonottaa omaa vuoroaan, jossa jonotuksen rikkojaa rangaistaan. Sibeliuksen aikalaiset olivat tästä hyvin tietoisia muuallakin kuin Suomessa.
Ilmiö on hyvin slaavilainen ja suomalainen eikä ymmärrä kuinka juuri Yhdysvalloissa, toisin kuin Suomessa ja Venäjällä, jonotusta rikotaan ja kuka tahansa voi äkkirikastua tai menestyä toisin kuin poliittisiin klaaneihin sidotussa ja ahdistavassa suomalaisessa tai slaavilaisessa, venäläisessä jonotuksessa. Näin oman mediamme kolministin ja professori Kantolan kirjoitus on tarkoitettu suomalaiselle äänestäjälle, pelossa elävälle jonottajalle, ei toki Yhdysvalloissa elävälle ensinkään. Sillä ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltain vaalien kanssa vaan ainoastaan omiemme. Tähän tarkoitukseen kirjoitus on taitavasti tehty ja professorin ammattitaitoa käyttäen. Mutta kovin kaukana Sibeliuksen kahdeksannesta sinfoniasta.