Asia, johon hain vastausta kansainvälisenä naistenpäivänä, ja johon liittyi 1700-luvulla eläneen munkin Jeesus Kristuksesta tehty rintakuva veistoksena, jäi vastausta vaille. Kysyin, onko kristillisyys ja Jeesus oppeineen feministinen ilmiö, jota miehet vieroksuvat. En saanut Facebook yhteisöltäni vastausta, mutta Helsingin Sanomat tarttui siihen tänään (10.3) kolme sivua käsittävällä ansiokkaalla artikkelillaan.
Ja artikkeli on todella HYVÄ, joskin pinnallinen. En käy sitä avaamaan. Sen voi jokainen lukea lehdestä. Miehen ja naisen suhde Jeesukseen, kirkkoon ja tätä kautta vuosituhantiseen läntisen kulttuurimme juuriin on ollut etenkin meillä Suomessa poikkeuksellisen vahvasti feministinen ja sellainen se taitaa olla monessa muussakin kulttuurissa, pohtii lehti. Huomaamatta kuin Isä Meidän on maskuliini ja jumalkäsite kolmiyhteinen sekä kielemme poikkeava muista sellaisista kielistämme, joissa sukupuoli on kaiken aikaa esillä (Han, Hon tai Hen jne.).
Etenkin kauan pakanakulttuuria ja luonnonkulttuuria vaalineissa ja kieleltäänkin onomatopoeettisesta kulttuuristamme poikkeavissa oloissa normistoaan ja moraaliaan vaalien, joissa kielen suku on keskeinen osa kielen sisältöä (der,die,das), pohdinta miehen ja naisen jumalsuhteesta on meistä täysin poikkeava. Nykyisin heille kiusallisia ovat jopa sukupuolettomien (han, hon ja HEN) homoeroottisten käsitteiden viljely. Rahvas niitä käytti myös Ruotsissa, mutta akateeminen maailma vasta hetki takaperin ja häveliäästi sitä lähestyen, hyväksyen. Samalla lähestyttiin miehen ja naisen välistä suhdetta maskuliiniseen tai feminiiniseen jumaluuteen, Jeesukseen henkilönä ja samalla mukana oli myös meille vieras sukupuoleton mahdollisuus. Helsingin Sanomat (10.3) pohtii aihetta kapeasti ja suomalaisesta näkökulmastamme, sukupuolettomasta kielestämme.
Seuraan juuri televisioista naurua, jossa juontajan ohella kirjailijat ja professori Jaakko Hämeen-Anttila käyvät läpi teemoja “Pitääkö olla huolissaan.” Hämeen-Anttila on kiinnostava vieras tässä humoristisessa lähetyksessä. Hän on omaksunut roolin, joka on isällinen, patrioottinen ja ikääntyvälle professorille sopiva suomalaisine stereotyyppeineenkin. Se on ainoa keino selvitä tuossa ohjelmassa, joutumatta vielä vaikeammin nöyryytetyksi. Hämeen-Anttilan huumorissa on ripaus itseironiaa mutta myös masokismia. Se on monelle oppineelle ikävä piirre. Masokistisella itseironialla voit välttää tunnelman, jossa sinua pidetään tuomittavalla tavalla ylimielisenä. Se on ainut tapa välttää joutuminen eristetyksi Suomessa. Toinen tapa on vaikeneminen.
Oikeasti Hämeen-Anttila oli arabian kielen ja kirjallisuuden dosentuuri Helsingin yliopistossa vuosina 1994–2000, minkä jälkeen hän aloitti oppiaineen professorina elokuussa 2000, jolloin professuuri sai nykyisen nimensä. Humanistisen tiedekunnan 1. varadekaanina hän toimi vuosina 2007–2009.
Hämeen-Anttilan tieteellisiä artikkeleja on julkaistu suomalaisessa Studia Orientaliassa ja monissa muissa kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä. Hänen tunnetuimmat tutkimuksensa ovat hänen pro gradu -tutkielmansa pohjalta laatimansa uusassyrian ensimmäinen kielioppi A Sketch of Neo-Assyrian Grammar (2000), maqāma-kirjallisuudenlajia käsittelevä Maqama: A History of a Genre (2002) ja The Last Pagans of Iraq (2006), tutkimus pakanallisista piirteistä Ibn Waḥšiyyan teoksessa Nabatealainen maanviljelys.
Hämeen-Anttila valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 2005.
Kesällä 2016 Hämeen-Anttila siirtyi Helsingin yliopistosta Edinburghin yliopistoon arabian kielen ja islamin tutkimuksen professoriksi. Wikipedian mukaan yksi syy siirtymiselle oli hallituksemme ja sen koulutusleikkaukset. Se on kuitenkin sivuraide tälle blogilleni ja sen synnylle. En nyt hauku kaatunutta hallitustamme. Levätköön rauhassa sote arkussaan.
Sen sijaan pysyn ohjelman formaatissa ja kysyn:
1) Pitäisikö minun olla huolissani vertaillessani professori Hämeen-Anttilan tutkimuksia niihin tietoihin, joita saan kuulla vaaleihin lähteneiltä ja heidän islamin tuntemusta vertaillessani tiedemiehen edustamaan todelliseen tietoon? Olen ollut useita kertoja Edinburgin yliopistossa kertomassa YHTEISISTÄ tutkimuksistamme. Ne eivät kuitenkaan liity Islamiin vaan heidän Tweedjokeen ja meidän Loimijokeemme. Lisäksi lukuisiin muihin jokiimme Euroopassa ja myös Kiinassa.
Tweedjoki on vaikea rajajoki Englannin ja Skotlannin välillä. Se miten rajan eri puolilla asennoiduttiin naiseen vaihteli merkittävästi. Samanlaisia rajoja maailmalta löytyy paljon. Luonnonmaantieteellisiä, antropolgisia ja miekalla piirrettyjä. Suomessa alkaen liki Vaasan korkeudelta ja edeten kohti Laatokkaa. Se miten miehen ja naisen välinen suhde syntyi ja mikä osuus oli kirkolla, näkyy selvästi. Toista hallitsi kielessä Agricola ja toista Lönnrot. Kirkon osuus oli poikkeuksellisen tärkeä juuri Suomessa tämän poliittisen kielen syntyessä. Miksi tämä on voitu sivuuttaa meillä pohtimatta lainkaan?
2) Pitäisikö minun olla huolissani miesten vaikeammasta ja estyneemmästä tavasta lähestyä läntisen kulttuurimme avainhenkilöä ja hänen jälkeensä syntynyttä kirkkokuntaa, useampiakin, sekä uskontoa, joka poikkeaa melkoisesti aiemmin tuntemistamme arvoihin, normeihin ja maailmankuvaamme vaikuttaneista opeistamme? Miksi omaa suhdettamme sukupuolettomassa ja onomatopoeettisessa kulttuurissamme ei ole pohdittu lainkaan sukupuoleen sidottuna ja hakien vastausta siihen, mikä on miehen ja naisen suhde kristinoppiin ja sen keskeisempään sanomaan, persoonalliseen Jumalaan ja tämän poikaan? Sehän ei voi olla likimainkaan sama kuin kulttuureissa, joissa kielellä on SUKU (han, hon, hen tai der, die, ja das).
Onko heidän, miesten, maallistuminen tämän päivän ilmiö vai ehkä paljon ennen aikaamme syntynyt ja poikkeaa naistemme tavasta lähestyä tätä samaa kulttuurista avainhenkilöä ja hänen sanomaansa, arvoja, normeja ja koko sosiaalista pääomaamme, tänään myös perustuslakiamme. Ymmärrämmekö me toisiamme lainkaan? Tieteestä toki tiedän, kuinka tieteen popularisointi on mahdotonta silloin, kun kielestämme ei löydy tiedekielen vastaavia käsitteitä. Jos sitä kuitenkin teet, se on liki masokistinen teko ja vaatii poikkeuksellista persoonallisuuttakin.
Miksi sosiaali- ja terveysministerimme on aiemmin ollut yleensä nainen? Usein vielä liki ainoana ministerinämme hallituksessa? Miksi tämä aihe kiinnostaa nyt myös pääministeriämme? Johtuuko se rahasta ja sen tuomasta vallasta? Löytyykö vastaus tämän päivän Helsingin Sanomista ja samalla myös vastaus, miksi joku puolue on ns. “äijäpuolue” ja joku toinen naisten suosima? Miksi naisia poltettiin roviolla ja noitina enemmän kuin miehiä? Miksi laestadiolainen mies Kempeleestä oli niin rajusti kiinni tässä osassa hallitusohjelmaamme ja valvoi öitään?
3) Pitäisikö minun olla huolissani etenkin protestanttisesta ja Suomessa luterilaisesta miehestä ja hänen suhteestaan naisiin osana maallistumista ja kyvyttömyyttä lähestyä läntistä kulttuuriamme ja maailmankuvamme sosiaalista pääomaa ja sen syntyä? Verrattaessa sitä hänen sukupuoleltaan vastakkaiseen puolisoonsa, tyttäreen tai lapsenlapseensa? Lähtemättä tutkimaan islamilaista maailmaa ja sen oppeja ja kulttuureja tutkineiden ja Jaakko Hämeen-Anttilan tapaisia tiedemiehiä näillä tarkoittaen.
Miksi Hefaistoksen kirous ja monet muut kirot siirtyivät naisten kannettaviksi? Miksi nainen oli monelle Pandoran lipas, myös savolaiselle kirjailijalle Simo Puupposelle, Aapelille? Avasi minkä tahansa luukun tai lippaan, aina oli synti silmien edessä, kertoi hän romaanissaan ”Sinuattu hulluus”. Mikä oli Timo Soini suhde uskontoon ja naisiin, oliko se avoin haava eikä vain abortissa ja sen pohdinnoissa. Miksi hän pakeni Paavin helmoihin ja kirosi luterilaisen kirkkomme?
4) Pitäisikö minun olla huolissani oman aikamme poliitikkojen ja vaaleihin valmistautuvien syvällisemmästä tietämyksestä, liittyen sukupuoleen sidottuun osaamiseen, tietoon ja ymmärrykseen sekä koskien islamilaista mutta etenkin kristillistä oppiamme ja sen ydinsanomaa sekä sen merkitystä suomalaiselle miehelle ja naiselle ERIKSEEN