Presidenttipelin loppusuoran historiallinen tausta ja takauma
Kurkien tanssi alkaa – varpuset väistykööt
”Tämä paikka ei ole joutilaille. Häivy, vetelehtijä!” – ”Otiosis locus hic non est. Disceder morator!”
Elämme presidenttipelin aikaa ja saamme seurata kohta päivittäin ehdokkaittemme kannatuksen nousuja ja laskuja sekä heidän vertailujaan keskenään. Koska aiheesta kirjoitetaan väsyksiin saakka, en siihen puutu tähän peliin enää sanallakaan. Sen sijaan presidentin virkansa jättävän ja nyt ”rampana ankkana” ilmiötä seuraavan Sauli Niinistön kohdalla on syytä pohtia, miten hänen kautensa mahtoikaan onnistua.
Hänhän toimi nuoruudessaan Forssan nimismiehenä ja varmaan aluksi apulaisenakin. Olen hänestä kuullut lounaishämäläisten kertomuksia. Ne eivät muistuta savolaisten tapaa muistella Urho Kekkosta. Hämeessä ei liioitella ja nälkäinen vatsa harvoin ylenkatsoo arkista ruokaa. – ”Ieiunus raro stomachus vulgaria temnit.” (Horatius).
Teen tämän vertailun presidenttiemme kohdalla tavalla, jossa siihen eivät vaikuta enää oman aikamme viimeisimmät tapahtumat. Siis sellaiset, jotka ovat päivän politiikkaa, eivät hänen työnsä asemointia pitempään kaareen ja rinnan aiempien presidenttiemme kanssa historiaan jäävänä maan päämiehenä. Sillä sellainenhan presidenttimme on edelleen, olkoonkin että tehtäviä ja valtaa on kavennettu tuntuvasti Urho Kekkosen ajoista. Kekkonen kun käytti valtaansa, kuten kuka tahansa sellainen instituutioksi tarkoitettu, jossa valtaa on suotu poikkeuksellisen paljon. Sellainen mies on kuin tulella ja raudalla, kiirastulella, koeteltu. – ”Igni et ferro.”
Käytän nykyisen, eläkkeelle jäävän presidenttimme arvioinnissa lisäksi tekstiä, jonka olen laatinut jo aikapäiviä, hetkellä, jolloin Suomi täytti tasavuosia. Kirjoitin silloin kirjan ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”, jossa arvioin lyhyesti kaikki liki vuosituhannen aikana maassamme vaikuttaneet kuninkaat, keisarit ja presidenttimme. Joukko on todella kirjava ja kiinnostava, ja sen voi lukea kirjastani myös kotisivuni www.clusterart.org kautta ilmaiseksi. Jos nyt et ole huomannut kirjaa hankkia. Nyt se taitaa olla liki mahdotontakin. Kirjani ovat käyneet läpi, väitöskirjojeni tapaan, puhdistavan tulen, kiirastulen. – ”Ignis et ferro.”
Kirjaa tehdessäni pohdin, mitä kirjoittaa nykyisistä presidenteistämme ja päädyin subjektiiviseen ratkaisuun istuvan presidenttimme Saulin Niinistön kohdalla, vertailemalla häntä aiempiin presidentteihimme. Oikeammin oletin, että hän joutuisi nyt ja tulevaisuudessa kilpailemaan paikastaan juuri heidän kanssaan, ei enää nyt tuota virkaa kärkkyvien kanssa kilvoitelleen. Sen nyt arvaa miten siinä kävisi. Tämä kohtalo on meille kaikille nyt eläville sama. – ”Idem omnibus.”
Niinpä syntyi malli, jossa presidenttimme joutui kilvoittelemaan virastaan muiden, jo poisnukkuneiden presidenttiemme kanssa ja alkaen vuodesta 2012. Se on luonnollisesti hyvin subjektiivinen ja tuohon aikaan vuonna 2017 sidottu. Se ei ehkä anna täyttä oikeutta jo varahain virkaa hoitaneitten kanssa kilvoitellen. Olettaen, että kisa järjestettäisiin nyt ja vieläpä näissä oloissamme 2024. Yritin ymmärtää tätä samaan tapaan kuin algoritmit tekoälyä käyttäessään ja robotteina ilmiötä lähestyen. Tunnen jo vuosikymmenien ajalta, miten näitä algoritmeja käytetään ja tulkitaan tänään. Sen sijaan sitä me emme tiedä, emmekä tule tietämään nyt, miten niitä tulkitaan joskus myöhemmin. – ”Ignoramus et ignorabimus.”
Piilaakso on minulle jo vuosikymmenien ajalta tuttu paikka sekin ja tervehdin samalla lukijoitani siellä. Heitä kun on siellä enemmän kuin kotikaupungissani. Lisäksi Helsingissä suhteessakin väkilukuun enemmän lukijoitani kuin kotikaupungissani Forssassa. Forssalaiset voivat lukea minua paikallisessa lehdessään ja aikanaan myös kuntansa valtuustossa ja hallituksessa. Se tehtäväni kuului yhdyskuntapalveluun, ja jokaisen meistä tulisi nämä tehtävät hoitaa vaikkapa eläkevuosinaan, jos muulloin ei oikein ehtisi. Näin, viestikoulun tunnuslausetta käyttäen, sekin asia on tullut kerralla kuntoon. – ”Illico perfectum!”
Tässä tämä teksti vuodelta 2017 ja juhlakirjamme sivuilta:
Presidenttipelin jälkilöylyt Matti Luostarinen 2012: Tuhannen ja yhden vuoden tarinat. Blogi 6. helmikuuta 2012 www.clusterart.org
Sauli Niinistö on hitaan kiiruhtamisen mestari. Hän on säilyttänyt suurten ikäluokkien edustajana asemansa jo kauan vankkumattoman vahvana, toisin kuin monet ikätoverinsa. Sellaiset kuin Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja, Ulf Sundqvist, Matti Ahde ja monet muut oman aikansa tuotteet.
On aika vertailla tämän uuden presidenttimme mahdollisuuksia kisassa, jossa mukana olisivat myös muut jo aiemmin virkansa hoitaneet presidenttimme.
Vahvan mandaatin Niinistö vastaan Ståhlberg
En ala nyt käydä läpi kaikkia, liki kuuttakymmentä Suomea kuninkaana, keisarina tai presidenttinä hallinnutta kruunupäätämme, vertailua tehdessäni. Heistä valtaosa sai asemansa perintönä ja peritty valta ei ole oikein vertailukelpoista kansalta saatuun mandaattiin verrattuna.
Sauli Niinistön mandaatti on tässä vertailussa vahvin presidenteistämme. Tuskin kukaan olisi tuon kummempaan yltänyt, vaikka vaalit olisivatkin olleet aina suoria kansanvaaleja. Epäilen, että moni olisi jopa jäänyt valitsematta.
Teen vertailun omaan aikaamme siirrettynä. Siis aikaan, jossa mukana ovat mediayhteiskunnan välineet ja internet, sosiaalisen median keinot ja kyky niiden käyttöön. Mukana ovat myös oman aikamme hyvin koulutetut ja valistuneet äänestäjät, avoin yhteiskunta ja toimiva demokratia. Mutta ei vielä algoritmit ja tekoäly sekä robotiikka. Se kun muuttaa lopulta kaiken mihin ikinä koskeekin. Tähän ilmiöön voi tutustua kirjoissani, ja etenkin 2023 aikana julkaistuihin kuuteen kirjaani. Mukana ovat silloin jo nerojen kuvataiteilijoittemme työtkin avaamassa teksti ja kasvot ovat silloin sielun kuvakin. Etenkin kun mukana on Vincent van Goghin kaltaisia nerojamme. – ”Imago animi vultus est. (Cicero).
Ståhlberg presidenttinä olisi hakeutunut nuorsuomalaisena liberaalien ryhmään tai lähelle oikeiston uusliberaaleja arvoja. Lahjakas ja epäilemättä myös älykäs perustuslakiemme rakentaja olisi saattanut tulla jopa valituksi oman puolueensa edustajaksi vaaleihin 2000-luvullakin.
Kaikki olisi edennyt hyvin niin pitkälle, kun luonteeltaan etäinen ja liki aristokraattinen akateeminen ihminen olisi joutunut kameroitten eteen. Ståhlberg oli änkyttäjä. Hänessä oli samaa vikaa kuin Paasion suvun Rafael Paasion pojassa. Se ei ole eduksi nopeatempoisissa tenteissä, ja Ståhlberg lukikin puheensa mieluiten paperilta välttääkseen änkytyksen. Kansa tietää, kuinka sellainen vaiva on samalla parantamaton haava. – ”Immedicabile vulnus.” (Ovidus).
Tuskin puolue olisi häntä edustajakseen televisioon kelpuuttanut. Kilpailu olisi ollut tiukkaa jo puolueen sisäisessä esikarsinnassa, eivätkä sosiaalisen median välineetkään olisi suosineet tavallisesta kansasta etäälle jäänyttä ehdokasta. Oikeammin puutteet olisi otettu esille ilkeämielisesti ja Jope Ruonansuun kaltaiset koomikot lisänneet sen ohjelmistoonsa.
Ilkeily olisi viety yhtä pitkälle kuin presidentti Ahtisaaren kohdalla. Lisäksi avioliitto pikkuserkun kanssa olisi muuttunut sekin serkuksi ja lopulta sisareksi. Ei olisi ollut Ståhlbergillä mitään asiaa mediayhteiskunnan myllerryksessä vaalien toiselle kierrokselle nuorsuomalaisena änkyttävänä liberaalina. Sosiaalinen media olisi ollut hänelle armoton väline. Virtuaalinen kyyditys olisi jatkunut Joensuusta vielä idemmäs ja kotimaisen demokratiamme kantaisä olisi jäänyt tänään ilman Kustaa Eerikinpoika Vaasan voittoja. Joka hänkin oli kykenemätön hallitsemaan itseään. – ”Impotens sui.”
Niinistö vastaan Lauri Kristian Relander
Lauri Kristian Relander olisi karjalaisena puhujana ja maataloustieteistä väitelleenä kilpaillut keskustalaisessa ympäristössä Paavo Väyrysen tukialueilla. Kokemuksen antama tausta olisi ollut Väyrystä vähäisempi, mutta kansan kannatus ja kyky hurmata välittömillä puheillaan torikansaa karjalaista Ahtisaartakin parempi.
Korrekti käytös, välittömyys, olisi vienyt presidenteistämme tuntemattomimman tänään pitkälle, mahdollisesti jopa Paavo Väyrystä pidemmälle. Kyky käyttää sosiaalisia medioitakin olisi ollut mutkatonta ja hauskaa. Aikanaan liian avoimeksi tulkittu tiedottaminen olisi Aleksander Stubbin tapaan tänään vain etu sekin. Suotuisissa oloissa ja hätätapauksessa hän olisi voinut menestyäkin. – ”In bonis rebus” –”In casu necessitatis.” Nyt ei ole sellaisia oloja eikä hätätapaustakaan.
Tänään avoimen hauska ja älykäs Stubb muistuttaa oman aikansa Relanderia, mutta toisin kuin Stubb, Relander olisi ollut myös maaseudulla helposti siedettävä ehdokas. Keskustalaisena hän ei olisi kuitenkaan voinut kokoomuksen yksinäiselle “puolivallattomalle leskimiehelle” ja kaiken voitoksi kääntävälle Sauli Niinistölle mitään. Ei sellaista hätätapausta ole ollut tiedossamme silloin eikä nyt. Ja nekin Niinistö voittaisi luotettavampana valintana mennen tullen.
Kilpailu olisi vain ollut paljon tasaisempi kuin nyt Pekka Haavistoa vastaan ja äänestysvilkkaus olisi ylittänyt 70 %:n rajan. Relander ei olisi kuitenkaan nyt jäänyt historiaan presidenttinä. Asiatiedoissa ja huolimattomassa numeromuistissa olisi ollut aukkoja, jotka televisio paljastaa heti. Olisimme huomanneet, kuinka hän on kykenemätön hallitsemaan itseään. – ”Impotens sui.”
Niinistö vastaan Pehr Evind Svinhufvud
Tämä pari olisi ollut tänään (2012) vaalien eniten Timo Soinia muistuttava hahmo. Ukko Pekka olisikin perussuomalaisena voinut menestyä kohtuullisesti hauskoine kaskuineen ja saada unohdetun kansan ääniä itsenäisyysmiehenä. Hän jos kuka olisi asettunut tiukasti EU:n vastustajaksi. Televisio ja mediayhteiskunnan läpivalaisu olisi vain paljastanut monet Ukko Pekan puutteet ja sellaiset heikkoudet, joita etelän media ei olisi hyvänä päämiehelle pitänyt eikä vihreät äänestäjät ymmärtäneet.
Ukko Pekan aika olisi auttamatta ohi postmodernissa Suomessa ja sosiaalisten medioitten laukoessa totuuksiaan, joista aikanaan vaiettiin. Niitä heikkouksia oli paljon. Ei toisen kierroksen paikkaa myöskään Svinhufvudille. Ei edes suotuisissa oloissa. – ”In bonis rebus.”
Niinistö vastaan Kyösti Kallio – aikansa tuote hänkin.
Maalaisisäntä ei olisi menestynyt edes tämän päivän keskustaliikkeen liberaalisen johdon jäsentenvälisissä, eikä olisi missään tapauksessa edennyt vaalien ensimmäiselle kierrokselle mittauttamaan kannatustaan. Se, että Paavo Väyrynen tohtorina ja neljän vuosikymmenen aikaisena ministerinä pääsi mukaan kisaan, oli hänen peräänantamattoman sinnikkyytensä tulosta. Vuosi 2024 oli hänellekin jo liikaa. Vaaleissa ratkaisevaa on ihmisen elämänkokemuksen rinnalla myös kansalaisten elämänkokemukset. Se on peili. Näkemys ”kansalaisten silmissä” – ”In oculis civium.”
Peruselinkeinoissa ja teollisuustyössä pätevöityneillä ehdokkailla ei ole oikein asiaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan korkeimpaan virkaan presidenttinä. Toki Mauno Koivisto esiteltiin satamatyöläisenä, mutta samaan aikaan Turun yliopiston tohtorinakin ja Suomen Pankin johtajana korkoa kasvamassa ja Urho Kekkosen ohittavana pääministerinäkin. Voiko olla enää täydellisemmässä muodossa epäuskoisten maassa eläen. – ”In optima forma” – ”In pertibus infidelium.”
Niinistö vastaan Risto Ryti
Pankinjohtaja Risto Ryti joutui mukaan sodan melskeiden keskellä tehtävään, johon hän ei nyt joutuisi. Rydin tapa tulla presidentiksi muistuttaa hieman Keskustapuolueen tilannetta Anneli Jäätteenmäen eron jälkeen ja Olli Rehnin kieltäytyessä pääministeriydestä. Se oli kaukaa viisas teko häneltä. Tulevaisuutta varten tehty. – ”In posterum.”
Hieman haluton ja väritön Matti Vanhanen tuli valituksi virkaan, joka jäikin sitten hänen hoidettavakseen yllättävän kauan. Pankinjohtaja Ryti olisi ollut tämän päivän medioissamme liian etäinen ja virkamiesmäinen kansanvaaliin. Tuskin hän olisi tullut valituksi edes ehdokkaaksi, vaikka pientä pyrkyä olisi ollutkin. Kun sekin puuttui pelkkä pieni noste ei olisi tehnyt Rytistä presidenttiä tänään. Hänen kohtalonsa oli toimia sijaiskärsijänä. Sen täydellisimmässä muodossa. – ”In optima forma.”
Niinistö vastaan Carl Gustaf Emil Mannerheim
Carl Gustaf Emil Mannerheim oli sodan kenraali ja marski. Aristokraattinen ihminen ja sotilas ei Suomessa menestyisi kansanvaaleissa. Ongelmia kun oli jo omana aikanaan ja voitokkaiden taistelujen jälkeen. Presidenttiys ja valtionhoitajuus tulivat muuta kautta kuin kansanvaalina.
Mannerheimin kaltainen ihminen olisi omana aikanamme liki koominen hahmo ja kertoo kuinka kansalaisyhteiskunta ja sen mediat ovat muuttaneet johtaja ihanteetkin lähelle niitä normeja, joita keskiluokkainen kansa itsekin edustaa.
Pekka Haaviston tapa rikkoa näitä normeja sekä vei ääniä, että toi niitä jakaen samalla kansakuntaa kahtia. Se, mikä Helsingissä toi liki saman äänimäärän kuin Sauli Niinistön kannatus, suli maakunnissa, ja etenkin Vaasan vaalipiirissä liki olemattomiin.
On muistettava, että yli 30 % jätti kokonaan nyt äänestämättä ja Haaviston äänimäärä jäi tämän alapuolelle kaikista äänioikeutetuista prosentteja laskien.
Kertooko tämä suvaitsevaisuudesta, vaiko sen puutteesta, jää pohdittavaksi. Kun asetelma oli selvä jo ennen vaaleja, kiinnostus vaaleihin laimeni. Jos Mannerheim olisi tänään Venäjältä vapautuva eläköityvä kenraali matkalla Suomeen, eläke jatkuisi ilman näkyvää virkaa Suomessa. Elämme aikaa, jossa suuret asiat sortuvat itse toistensa päälle. – ”In se magna ruunt. (Lucanus).
Niinistö vastaan Juho Kusti Paasikivi
Juho Kusti Paasikivi oli ankara linjan vetäjä sotien aikana ja etenkin niiden jälkeen. Samaa voi sanoa hänen yksityiselämästään ja koleeriseksi kerrotusta luonteestaan. Äkkipikainen ja epäselvästi lonksuvin tekohampain puhuva Paasikivi ei olisi läpäissyt puolueensa presidenttiehdokkuutta.
Lasten pahoinpitelyistä olisi tullut mediakohu ja pankista eroaminen, hoitoon ohjaaminen, olisi vienyt häneltä viran sekin. Se, mikä tänään on mahdotonta, oli vielä Paasikiven aikaan mahdollista ja maan tapa. Se mikä kohtaisi Ahti Karjalaista olisi nyt kohdannut myös Paasikiveä.
Vaikka Paasikivi olisi muuttanut persoonallisuuttaan, mikä oli lääkärin antamana lausuntona mahdoton tehtävä, mainostoimistojen tapa kiillottaa miehen karkeaa käytöstä lyhyin “pöö, ei mitään pelättävää” kaupallisin katkoin, olisivat enintään nostaneet Paavo Lipposen mahdollisuuksia menestyä Paasikiven tehdessä hänestä liki kaunopuhujan.
Paasikivi ei olisi tänään presidentti, olkoonkin että hän ansaitsee kaiken sen arvostuksen, joka hänelle historiallisena henkilönä kuuluu. Ihan vain pelotuksena nyt virkaa hakeville. – ”In terrorem.”
Niinistö vastaan Kekkonen
Urho Kekkosen aikana maassa oli vain yksi kanava ja kaikki presidentit olivat Kekkosia. Kekkosen taidoilla olisi varmaan ollut käyttöä myös tänään. Lakitieteen tohtorin tausta urheilijana ja urheilujohtajana olisi epäilemättä tuonut karismaattiselle puhujalle ja loistavalle kynän käyttäjälle kannatusta uudessa mediayhteiskunnassa, ei vähiten sosiaalisissa medioissa.
Kekkosen fyysinen olemus, lisättynä Sylvi Kekkosen kirjallisilla harrastuksilla, olisivat toimineet myös tänään, ja hän olisi menestynyt minkä tahansa puolueen joustavana laskelmoivana poliitikkona.
Kekkosen ongelmat, alkoholi ja naisseikkailut, olisivat omana aikanamme alkoholismin ja muiden päihteitten, rakkausvaalien aikoihin niin pieniä skandaaleja, ettei niitä olisi edes havaittu. Vai olisiko havaittu sittenkin? Palautettu mies alasimelle. – ”Incudi reddere.” (Horatius).
Pikemminkin Kekkosta olisi pidetty pidättyvänä alkoholin käyttäjänä ja urheilullisena, naisten ihailemana poliittisena Pohjois-Savon lahjana muuten ikävystyttävien ja vähemmän karismaattisten poliitikkojemme joukossa.
Kekkonen olisi raivannut tiensä myös tänään puolueensa presidenttiehdokkaaksi ja olisi ollut varteenotettava vastustaja kenelle tahansa oman aikamme pelin poliitikolle. Liikunnallinen tausta ja mediaosaaminen olisi vain lisännyt hänen mahdollisuuksiaan vaaleissamme. Kekkonen oli nero ja nerous on lahja, oppiminen ilo. – ”Ingenium munus, discere gaudium!”
Niinistö vastaan Mauno Koivisto
Mauno Koivisto kampitti lopulta jo sairaan ja muistihäiriöistä kärsivän vanhuksen. Työläistaustainen pohtiva tohtori olisi menestynyt myös omana aikanamme medioitten edessä ja huonoja aikoja povaava pankkimies muistuttaisi paljon Sauli Niinistön tapaa hakea uutta näkökulmaa tai jättää tulkintaa myös kuulijalle.
Ilman muuta Koivisto ja hänen vaimonsa olisivat myös tänään olleet puolueensa varteenotettava ehdokas presidentiksi, ja vaalit Sauli Niinistön kanssa palauttaneet vanhan vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelua, sen sijaan että kävimme nyt (2012) kokonaan toisen tyyppiset vaalit.
Juuri Koiviston poistuminen poliittiselta kentältä jätti sinne Saulin Niinistölle tilaa rakentaa omaa karismaattista fundeeraajan ja pankkimiehen paikkaansa Mauno Koiviston raivaamalle pelipaikalle. Samalla hämärtyi vanha rintamalinja ja työväenpuolueen merkitys. Demarit eivät enää löytäneet puolueelleen käyttöä. Hehän olivat joutuneet vasaran ja alasimen väliinkin. – ”Inter malleum et incudem.”
Syntyi yhä enemmän henkilövaalit ja haettiin koko kansan presidenttiä, jossa jakolinja, verkko pelaajien välillä, kulki nyt arvoliberaalien ja ikääntyvän kansan kasvavan peruskonservatismin erottaen.
Populismi nosti päätään, mutta ei enää loppusuoralla. Tässä Haavisto antoi homokeskustelun kautta hieman väärän signaalin kansalle. Se oli aivan liian kapea ja liki ahdasmielinen, mikä alkoi vain ruokkia ikävää keskustelua aiheesta, joka oli vuosisatoja vanha ja kulunut. Kaksi asia ei toimi saman aikaan yhdessä – toivo ja pelko. Nyt eletiin näiden välillä. – ”Inter spem et metum.”
Lentopallopelissä ei lyödä verkkoon, se ei ole kontaktipeliä ensinkään. Siinä huonot pelaajat erottuvat liian nopeasti yhteistyöhön kykenevistä ja nopeaan pelirytmin vaihdoksiin tottuneista pallon kuljettajista. Sosiaalinen media ja internet -pelit ovat parhaimmillaan sitä. Ja nyt on jo siirrytty algoritmeihin ja robotiikkaan, tekoälyn maailmaankuvaan. Muutos on valtava. Kone elää nuhteetonta elämää ja on rikoksista puhdas. – ”Integer vitae scelerisque purus.” (Horatius).
Niinistö vastaan Martti Ahtisaari
Martti Ahtisaari oli presidenttinä kosmopoliitti diplomaatti ja kielitaitoinen satojen kauppavaltuuskuntien edusmies, jossa hänen oma nimensä painoi usein enemmän kuin maan nimi. Nobelin voittaneena hän olisi jo liian vahva ja väärässä paikassa viemässä kauppamiehiä maailmalle tai kiertäen maakuntia karjalaisen välittömällä tavallaan ihmisiä tavaten.
Rytin tapaan Ahtisaari oli aikanaan aliarvostettu ja nousi sitten myöhemmin tähtiin ohi ja yli presidenttiyden antaman kansallisen symboliarvon. Tämä symboliarvo alkaa muistuttaa jo Mannerheimia. Media-aikana menestynyt ehdokas menestyisi toki myös tänään siinä missä presidentti Tarja Halonenkin. Molemmat edustavat sitä hyvettä, jolle yksikään tie ei ole suljettu. – ”Invia virtuti nulla est via. (Ovidus).
Niinistö vastaan Tarja Halonen
Presidentti Tarja Halosen vahvuus toi kentälle tilaa jopa Pekka Haaviston kaltaiselle ehdokkaalle. Näin aiemmat media-ajan ehdokkaat raivaavat tilaa uusille ja vievät kansakuntaa oikeaan suuntaan. Samalla puheet arvojohtajasta olisi syytä jättää. Jokaisella meistä ovat omat arvomme ja niitä eivät keisarit ja kuninkaat käske.
Tästä Sauli Niinistö kiitospuheessaan mainitsikin, ja se oli hyvä maininta. Mihin suuntaan Sauli Niinistö alkaa kansakuntaansa ohjailla, ja miten siihen asettuu Jenni Haukio, jää nähtäväksi. Itse panin merkille kiitospuheissa sen, kuinka hän antoi nyt myös panosta ja peliaikaa meille kentän ulkopuolella itsemme usein kokeville. Elämä muurien sisällä ei ole hääppöistä Venäjälläkään. – Inra muros.”
Se oli mielestäni oikea ja viisas veto uuden sosiaalisen median aikana ja erityisen tärkeä, kun haetaan paikkaa myös Jenni Haukion kaltaisille pelinrakentajille. Heitä ei pidä jättää taustalle vain siksi, että osa meistä taitaa olla vähän kademielisiä omassa saamattomuudessamme.
Veikkaan Sauli Niinistölle korkeita kannatuslukuja myös jatkossa ja toinen kausi presidenttinä on odottamassa, sikäli kun hän itse niin tahtoo ja valitsee. Ja hän valitsi, josta lämmin kiitos molemmille, sekä presidentille että hänen puolisolleen. Oikein hyviä eläkepäiviä. Puolison ura on vasta aluillaan. Tekemällä väitöskirjansa ja muistelmateoksensa, hän itse sanoi sen meille – ”Ipse dixit” (Cicero).
”Jokainen ihminen on petollinen, mutta ahneus on kaikkien paheiden perusta” – ”Ominis homo mendax” (Raamattu) – ”Omnium vitiorum fundamentum avaritia est.” (Seneca). Hyvät teot eivät ole palveluksia rahasta. – ”Opera bona” – ”Opera pro pecunia.” Puhujaksi tullaan, runoilijaksi synnyttään. – ”Orator fit, poeta nascitur.” (Cicero).