Timo Soini kirjoittaa blogissaan miten mitään ei ole tapahtunut Jyväskylän puoluekokouksen jäljitä. Paitsi että syntyi sininen puolue ja rakenteellisen korruption mahdollistama tapa vesittää, maan tapaa käyttäen, parlamentaarinen järjestelmä ja demokratian pelisäännöt, perustuslakimme pykälä 125. Ylin oikeusvaltion laillisuusvalvoja Jaakko Jonkka ja alan professori Olli Mäenpää puuttuivat tähän (HS 11.9) maata vuosikymmenet rapauttaneeseen ilmiöön, rakenteelliseen korruptioon virkanimityksissä, siis myös ministereitten. Pääministeri Sipilä oivalsi olevansa yhteiskunnallisen ikiliikkujan jäljillä, jossa energian saatavuus, vaalit, voidaan sivuuttaa.
Takavuosina puolueen hajottamiseen käytettiin seteliselkärankaisia ja puoluetuke ja jakamalla se puolueesta eronneille. Näin varmistettiin Kekkosen jatkokausi ilman vaaleja. Nyt aseet olivat painavampia. Käytettiin maan tapaa ja rakenteellista korruptiota, poliittisia virkoja ja niillä palkitsemista. Puolueesta eronnet saivat ministerin salkut ja myöhemmin vielä takuun virkana tulevasta eläkkeestä Lontoossa. Suomen Pankkiin kun ei voi kaikkia siirtää tai maaherroiksi, uuden maakuntahallinnon johtajiksi sairaaloihin tai EU:n leipiin, pankkien hallintoon varamieheksi.
Pääministeri Sipilän tulkinnassa palkkiona viiteen salkkuun riitti nyt prosentinkin kannatus. Hän kun katsoi loikkareiden uhranneet myös poliittisen tulevaisuutensa ja ansaitsevansa, maan tavan mukaan ja rakenteellisen korruption kokemuksella, tästä uhrauksesta kunnon korvaukset ja ministerin virat. Se kun takasi keskustalle ja kokoomukselle tuen tehdä mitä tahansa tulevista vaaleista piittamatta. Rakenteellinen korruptio oli nyt mitätöinyt myös demokratian, kuten maan johtavat oikeusvaltion hoitajat huomasivatkin. Lehden otsikon mukaan ”poliittiset nimitykset rapauttavat yhteiskuntaamme”. Ministerin nimitys on se korkein mahdollinen rapauttaja ilman vaalien antamaa tukea. Sitä perustuslaki ei luonnollisesti niele. Ministerin virka ei ole palkkio Sipilälle tehdystä työstä tai palveluista ikiliikkujan keksijänä.
Sipilältä tämä oivallus ikiliikkujasta vei aikaa vain kaksi vuotta kokoomuksen avustaessa. Vai kuvitteleeko joku että kokoomus on ihmisen asialla ja puolue? Lestadiolaisessa Oulussa tästä pidettiin ääntä koko itsenäisyytemme ajan. Kokoomus ei ole ihmisen puolue, meuhattiin maalaisliittolaisilla alueilla tupailloissa ja oikeassa oltiin maan tapaa ja rakenteellista korruptiota tutkien. Sen kun näkee sokea Reettakin tutkimatta yhtään mitään. Vaaleihin meno on turha asia kun ikiliikkuja toimii yhden prosentin kannatuksellakin.
Aiemmin valtiojohdossamme on ollut juristeja ja valtiotieteilijöitä. Nyt ensimmäisen kerran insinööri. Miltä se näyttää? Millainen yhteiskunnallinen näkemys demokratiasta ja parlamentarismista, medioista, maan tavasta on teknokraatilla miljonäärillä lestadiolaisesta Oulusta Helsinkiin muuttaen?
Hän käyttää maan tapaa, rakenteellista korruptiota ja sen yhteiskunnan rappauttanutta moraalikatoa ikään kuin sytytystulppina ja kampiakselina, jolla saa siirrettyä myös perustuslain sivuun ja lopulta koko demokraattisen valtiokoneistomme haluamansa lennokin osiksi, joilla tehdä lentoharjoitteluja Naantalin risteyksessä ja takaisin tälle tempulle vielä nauraen. Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti ikiliikkujan keksijänä. Viherpiiparit tekevät tällaisesta lennokista vielä ikiliikkujana ihailtavan maallikkosaarnaajina kansaa kiihottaen Helsingissä.
Vai mitä sanotte, pienenä esimerkkinä ikiliikkujasta, pakolaisiin liittyvänä temppuna ja Sipilän mallina.
Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho toivoo, että pääministeri Juha Sipilän ehdotus pakolaiskiintiön kasvattamisesta on vain poliittista teatteria.
Pääministeri Sipilä ilmoitti maanantaina Yleisradion haastattelussa olevansa valmis jopa lähes kolminkertaistamaan Suomen pakolaiskiintiön 2000 henkeen vuodessa. Hallituskumppani Sininen tulevaisuus kuitenkin torppasi aloitteen pikaisesti. Miksi ikiliikkuja tätä edellytti?
– Perussuomalaiset toivovat, että pääministerin puheet pakolaiskiintiön nostosta ovat pelkkää teatteria, jolla halutaan antaa hallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiville ”Sinisille” mahdollisuus profiloitua ”tiukan linjan” kannattajina. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, on syytä epäillä pääministerin arvostelukykyä, Halla-aho sanoo tiedotteessaan. Oikeastihan sinisillä ja vihreillä ei ole kohta muuta eroa kuin kannatusero.
Halla-aho myöntää, että kiintiöpakolaiset, joita Suomeen tulee nyt 750 vuodessa, ovat sinänsä ”pienen mittaluokan kysymys verrattuna spontaanisti Suomeen hakeutuviin turvapaikanhakijoihin”. Hänen mukaansa Sipilän ehdotus pakolaiskiintiön nostamisesta on kuitenkin nykyisessä tilanteessa vastuuton ja symbolisesti merkittävä. Ikiliikkujan on saatava liikkua ulkopuolella edustuksellisen demokratiamme.
– Ensinnäkin Suomi on yksi harvoista EU-maista, jotka ovat toteuttaneet täysimääräisesti osuutensa Italiaan ja Kreikkaan tulleiden turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista, toteaa ikiliikkujaa ihmettelevä Jussi Halla-aho. Toiseksi Suomi oli vuonna 2015 väkilukuun suhteutettuna yksi keskeisistä turvapaikanhakijoiden kohdemaista. Pääministeri Sipilä pahensi tilannetta henkilökohtaisesti lupaamalla julkisesti kotitalonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön, ja tämä lupaus uutisoitiin lähes reaaliaikaisesti esimerkiksi Irakissa, Halla-aho sanoo tiedotteessaan. Insinöörin temppu oli poliittisesti harkittu hakien samoja ääniä kuin punavihreät Keskustalle suurissa kaupungeissamme.
– Vähin, mitä vastuullinen hallitus voisi tässä tilanteessa tehdä, on Tanskan hallituksen tavoin lopettaa kiintiöpakolaisten vastaanoton toistaiseksi, kirjoittaa Halla-aho. Kiintiöpakolaisjärjestelmä luotiin aikana, jolloin Suomeen hakeutui spontaaneja turvapaikanhakijoita hyvin vähän, mutta maailma on muuttunut. Pakolaiskiintiöön voidaan palata sitten, kun hallitus kertakaikkisesti katkaisee turvapaikanhakijoiden virran muiden turvallisten maiden, etenkin Ruotsin, kautta Suomeen, Halla-aho jatkaa ja purkaa ikiliikkujan uskottavuutta.
Ikiliikkujaa rakenteellisesta korruptiosta rakentavalle insinöörille tällainen oli mahdoton yhtälö ja puolue oli saatava hajalle ministerin salkuilla ja eduskunnan puhemiehen paikalla, prosentin kannatuksella. Koska kansa ei tule heitä jatkossa kannattamaan, perusteluinaan. Näin ikiliikkuja toimii kun insinööri kykenee poistamaan perustuslaista ja yhteiskunnastamme vielä hankalan energian saatavuuden ongelman, vaalit ja demokratian sotkemassa rakenteellista korruptiota yhdessä pykälän 125 kanssa, joka oli poistettu jo aiemmin. Pätevintä ei ole tarvis valita virkaan eikä siitä voi valittaa. Ministeriksi voi valita ilman ääniäkin ja kannatusta, puoluetta. Ihan vain kiitoksena siitä, että on menettänyt pelin politiikallaan uskottavuutensa, korruptoituneena, perustelee pääministeri Sipilä ikiliikkujaansa.
Näin yksi perustuslain kohdan rikkominen siirtyy seuraavaan ja entistäkin rajumpana yhteiskunnan rapauttajana keräten lämpimästä meren pinnasta höyryä kuten hurrikaani Irene omalla matkallaan, ihmisten kauhistellessa medioineen hävityksen jälkiä.