Päivän mediat on kertaalleen selattu. Taideyliopistossa kuohuu, metsäluonto on ahdingossa, kulttuuriperintö katoaa, kansallisvarallisuudella leikitään, ylikoulutus johtaa alipalkkaukseen, vapaakaupasta tullee vaalien uhri, presidenttipari on sodassa, El Nino tuo tornadoja, kuivuutta ja tulvia, tyhjät talot täyttävät Euroopan, työväenliike on menettänyt otteensa, pätkätyötä ei voi pidentää, lasten mehuhetki päättyi ikävästi, viljelijät huutavat apua, finanssialan riskit suuria, Mäkäräinen vaikean yhtälön muuttuja jne jne
Peliteoreetikon maailmankuva
Mihin on kadonnut suomalainen optimismi ja visio valoisasta maailmankuvasta sekä unelma tulevaisuudesta? Hankka Hyyppönen sentään uskaltaa kirjoittaa kuinka valtaapitävien idea siitä, että olemme kriisissä, ei johda mihinkään. Kyllä se johtaa. Se johtaa veriseen kamppailuun kuvitelmasta, jossa kaikesta on puutetta ja kaikki käyvät sotaa kaikkia vastaa. Oli kyse rahasta, rakkaudesta, vallasta, elämisen perusteista ja jopa moraalista. Sen emotionaalinen seuraus on pelko. Turhautuva ja pelokas ihmismassa on vaarallinen ase väärän poliitikon käsissä ja arvaamaton liikkeissään.
Meillä ei ole uskottavaa unelmaa tulevaisuudesta, kirjoitta Henkka ja on oikeassa. Tarvomme sumussa. Päätökset eivät kytkeydy toisiinsa ja se, mitä menetämme heti, on tärkeämpää kuin se, mitä osaamme odottaa tulevalta, päättää Henkka kirjoituksensa (HS 15.3).
Työväenliikkeen harharetket
Toimittaja Antti Blåfield, kokenut kirjoittaja ja terävä havainnoija, pukee saman todeten kuinka AY-liike keskittyy nyt haraamaan väistämätöntä muutosta vastaan. Kokoomuksen libertarismin harrastajat ovat sentään menneet liikkeensä juurille ja haastaneet arvokonservatiivit sosiaalireformaattorit. Puolueen johtajana liberaali, libertanisti Alexander Stubb on vain joutunut puun ja kuoren väliin. Sydän sanoisi muuta mutta järki vaatii toista. Siinä on tiivistetty suomalaisen unelman poliittinen taakka kannettavaksi kokoomuslaisittain ja valtiovarainministerinä. Sosiaalireformaattoreilta puuttuu Kokoomuksesa taas johtaja ja äänitorvi.
Hesarissa kirjoittaa kyllä tänään myös Raimo Ilaskivi. Ja tapansa mukaan aivan järkeviä asioita taitetuista indekseistä ja eläkeläisten rahastoista, joiden suuruus on kolminkertainen valtion budjettiin verrattuna ja yltää jo kansantuotteemme tasolle. Nykyiset eläkeläiset haluavat parantaa tulevien eläkeläisten asemaa mutta se on hoidettava kuuntelematta sukupolvia vastakkain asettelevia propagandamyllyjä. Tässä hyvää rahaa on pantava hyvän rahan perään. Ilaskivi on reformaattori joka ymmärtää siellä parhaiten miten samalla libertanismin politiikka liittyy puolueen historiaan.
Vapaus ja vastuu on samaa asiaa
Vapaiden markkinoiden ja vapaiden ihmisten yhdistelmä takaa parhaan tuloksen uudessa yhteiskuntamallissamme. Yhteiskuntaa laajasti kahlitsevat ja sitovat negaatiot, mediayhteiskunnan kahlitseva kriisi, ikävien otsikoiden ikävät aiheet ja korporaatioiden kahleet on purettava. Jokainen omalla kohdallaan itse päättää, mikä on parasta. Koululaitoksen ja yliopiston on kyettävä tuottamaan vastuunsa kantavia ihmisiä, yksilöitä. Koulutettu yksilö hakeutuu aina verkostoihin ja kluteritalous on hänelle itsestään selvyys. Verkosto ja klusteri kantaa vastuun yhteisöstään ja sen moraali on arvoiltaan kirkas, läpivalaisun kestävä ja mediayhteiskunnan tehtävän ymmärtävä.
Yksinyrittäjä, pätkätyöläinen, silpputyötä tekevä, nollasopimukset, työttömät ja syrjäytyneiden armeijat on tulosta työväenliikkeen rapautumisesta ja ay-politiikan epäonnistumisesta. Kun siellä aletaan tutkia oman aatepohjan juuria, ei enää nykyistä tyhjyyttä, kokoomuslaisten tapaan edeten, tekemällä siitä myös johtopäätöksiä, roskatyökuiluihin viskattujen ja työvoimaviranomaisten mielivallan alla elävien työttömien suojelu sekä silpputyöhön pakotettujen puolustaminen, joiden palkka ei riitä edes perheen elättämiseen, ei voi olla nykymaailmassa työväenliikkeen arvoperustana ja ay-liikkeen elämää.
Se ei sovi myöskään perussuomalaiseen tai keskustalaiseen, maalaisliittolaiseen arvoperustaan talonpoikia hädässä auttaen traktorimarssien edessä yhdessä itkien. Jos demarit voittavat seuraavissa vaaleissa mitä he voitollaan tekevät, kysyy Antti Blåfield ja kysyy aivan oikeaa asiaa. Ei Paavo Väyrysellä ole vastausta tähän itse rakentamaamme onnettomuuteen. Ei tämä ole muiden meille langettama kirous tai tuomio vaan itse me siitä olemme vastuussa ja itse me sen myös kykenemme oikaisemaan.