Kosken rakentajasta sen suojelijaksi

Koskista on hyötyä ihmisille Ei sovi tietää kaikkea – Nec scire fas est omnia 31.07.2023 Helsingin Sanomat käynnistää sunnuntain lehtensä pääkirjoituksella, jossa kerrotaan, kuinka koskista on hyötyä myös ihmisille (30.07.2023). Oma urani tutkijana taas käynnistyi juuri jokitutkijana ja etenkin koskiamme sekä niiden rakentamista energiataloutemme käyttöön selvittäen alkaen 1970-luvulta. Puolen vuosisadan aikana on vettä ehtinyt voimalaitosten kautta ja padotusaltaita säännöstellen siirtyä suomalaiseen sähkönkulutukseen koko ajan vähenevä määrä. Oli mahdollista ennustaa etenkin pienempien voimalahankkeiden olevan myöhemmin ongelma itselleen ja muille koskien käyttäjille. Ei rukouksella eikä rahalla – ”Nec prece nec pretio.” Näin toki on käynyt, se myönnetään, ja säätöenergiaa ei enää haeta…
Read More

Valta sokaisee – täydellinen täydellisesti

29.07.2023 Ei miekkaa pojalle! – Ne puero gladium! Miksei pojalle voisi antaa kokeeksi miekan? Ettei valtiolle koituisi mitään vahinkoa. – ”Ne quid detrimenti capiat res publica (Livius). Toki tämä koskee myös muita ammatteja kuin kuninkaita, perimysvaltaa, demokratiaa ja poliitikkojamme sekä nykyisin etenkin mediavaltaamme. Taiteessa ja sen arvostelussa suutari pysyköön lestissään – ”Ne sutor supra crepidam, (Apelles, Plinius vanhempi).” Suomessa kiista kytee siitä, kuka Natossa edustaa Suomea. Nyt tuntuisi luonnolliselta jatkaa Sauli Niinistön edustamalla tavalla. Pian valtion päämies kuitenkin vaihtuu, ja riidan ainekset ovat olemassa. Vastaava ”lautaskiista” käytiin aikanaan Suomen liittyessä EU:n jäseneksi. Syntyi kahden lautasen malli. Siitä päästiin eroon vasta…
Read More

Maailma ylösalaisin on uhkaava paikka

28.07.2023 Lainasin tuon otsikon maantieteilijänä, luonnon- ja kulttuurimaantieteestä mutta myös suunnittelumaantieteestä laudatur määräisen loppuarvosanan suorittaneena ja myös yleismaantieteestä väitelleenä tohtorina Kai Huhdalta (Helsingin Sanomat 27.07.2023). Olen alkujaan biologimaantieteilijä, luonnontieteitä opiskellut, mutta myös sosiologiasta väitellyt vain välillä yliopistoa vaihtaen. Samalla työskennellen liki kolme vuosikymmentä agronomien MTT:n ja Luken laboratorioissa ”agropoliittana” maailmaa kiertäen. Yli sadassa valtiossa luennoiden ja kongresseissa esitelmöiden. En pidä sellaisesta konferenssimatkailusta, jossa valtaosa vieraista poistuu kirjautumisensa jälkeen turisteina heille järjestettyyn ohjelmaan. Ei miekkaa pojalle eikä mitään liikaa. – ”Ne puero gladium – Ne quid nimis.” Maapallo ja sen maat ja kansat ovat kiehtova ilmiö varmaan turistinakin tutustuen ja kokemuksia…
Read More

Unikeon päivänä – Amat victoria curam

Unikeonpäivä 2016, 2022 ja 2023 Amat victoria curam – Vaivaa vaatii voitto 27.07.2023 On aika, jolloin poikkeuksellisella tavalla kuvitetun ja kirjoitetun kirjan käytössä oleva sivumäärä vaatii kansien sulkemista. Lapsena nämä lorut olivat lähellä oman aikamme aikuisten kirjaviisautta ja vuosisatoja vanhoja latinankielisiä sananlaskuja, toki samalla suomennettujakin omaan käyttöömme. Olen nyt käyttänyt näitä sanalakuja lukumääräisesti uskomattoman paljon tätä kirjaa synnytettäessä. Miksi ihmeessä? Nämä sanalakut ovat monen kansakunnan yhteistä viisautta. Ei vain meidän suomalaisten lainaamia. Muitakin löytyy kuin ”tartu hetkeen”. Kuten ”Arpa on heitetty” (Alea iacta est), Onni suosii rohkeaa (Audentes fortuna iuvat), Edellisen kirjani toinen otsikko: ”Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa” (De visu; de…
Read More

Hiljaisen kesän uutisantia

25.07. 2023 Kesän vaihtuessa syksyyn poikkeukselliset helteet korventavat Etelä-Eurooppaa ja etenkin Kreikkaa. Runsaan viikon lämpötila on pysynyt 40 asteen tuntumassa. Uutisen mainita poikkeuksellisena loppukesän ilmiönä maastopaloineen etenkin Kreikassa ei kuitenkaan anna oikeutta ympäristömme tilan muutoksille osana globaalia ilmastomuutostamme, päinvastoin. Siitä on vuoisen myötä tullut sääntö, jossa matalan syklonit Skandinaviassa antavat meille virkistävän sateen ja lämpötilakin pysyy siedettävissä luvuissa Pohjolassa. Sen sijaan kotipuutarhuri voi olla pulassa uusista ilmiöistämme toisin kuin alan ammattilaiset. Sen olen kokenut itsekin ötököittemme jahdissa. Sen sijaan valkohäntäpeurat rohmuamassa hyöty- ja koristekasveja on uudempi ilmiö. Uusiin ilmiöihin lukeutuu myös tapamme seurata päivittäin kanaviltamme suorina lähetyksinä naisia pelaamassa jalkapallon…
Read More

Riskipitoinen lumipalloefekti Euroopan helteitä paeten

Ad surdas aures canere – Laulaa kuuroille korville 18.07. 2023 Draama, tragedia ja komedia ovat eilisen päivän aiheina myös tänään esimerkkinä Suomen tapa esiintyä uuden hallituksensa kautta maailman turuilla ja toreilla, mutta sanaan aikaan myös vastaillen kesäisen mediamme kysymyksiin ja lomailevan eduskuntamme tapaan pitää yllä myös poliittista keskusteluamme päämedioissamme. Joku toimittajista tekee työtä myös loma-aikana ja on väsynyt. Väsynyt hakee riitaa – ”A lasso rixa quaeritur”. Kesäisin ja eduskunnan istuntokauden päätyttyä draaman kaaren rakentelu ja sen ylläpito on ollut aina ongelmallista. Mukaan kun tahtoo tulla kesäajan median ilmiöt puettavine ankkoineen, murhamysteerien ratkaisuineen puolivuosisataa niiden tapahtumasta tai etsien leijonan jälkiä hiekasta.…
Read More

Draama, tragedia, komedia

Kulje kanssani – kulje itsesi kanssa – ”Vade mecum - vade decum". 17.07.2023 Homeros opetti aikalaisiaan kirjoittaen teoksia, joissa mukana oli alun draama, keskikohdan tragedia ja lopussa lukijoita armahdettiin komedialla. Kotiin paluu saattoi sujua hyvillä mielin. Retorinen puhe poliitikolla sisältää sekin ohjeet, joita tullee noudattaa, jos aikoo saada myös ääniä. Opettaja saa koulutuksensa hänkin ja ilman sitä jäänyt on aina itseoppinut. Valetohtori lääkärinä on rikollinen ilmiö Suomessa. Elämä on tottelemista, totteleminen elämää. – ”Vivere est oboedire, oboedire est vivere. Koko elämän ajan on opeteltava elämään ja – mitä kummastelet ehkä vielä enemmän – koko elämän ajan on opeteltava kuolemaan. –…
Read More

Aku Ankasta algoritmeihin

Suomi - Loistava kumppani ja voimavara Niin kuin peilissä – Velunti in speculo 14.04.2018 – 15.07. 2023 Palaan kevääseen 2018 ja kertomukseeni ”Aku Ankasta algoritmeihin” sekä hetkeen, jolloin Yhdysvaltain mediat seurasivat heinäkuussa 2023 heidän presidenttinsä Beidenin vierailua Suomessa. Näin siksi, että moni meistä Yhdysvaltoja seuraavista on löytänyt amerikkalaisen maailmankuvansa jo lapsena Aku Ankan sivuilta. Disneyland ja Hollywood ovat monelle meistä merkittävin lähde, pohtiessamme juuri Yhdysvaltoja ja sitä käsitteistöä, jossa läntinen liittolaisemme avautuu meille juuri Suomessa. Olkoonkin, että kuvaus Donald Trumpista kirjana oli kuin Amerikka itse. Emme kykene näkemään omia vikojamme. ”Videre nostra malan on possumus (Phedrus). Näen parran ja viitan,…
Read More

Stereotypiat politiikassa ja mediassamme

Valkoisten mutakuonojen maa 25.02.2015 – 13.07. 2023 Stereotypialla tarkoitetaan kaavamaisia ja vahvasti yksinkertaistettuja mielikuviamme ihmisistä, kansoista, kulttuureista, instituutioista kuten puolueet tai hallintoon ja uskontoihin liittyvät ennakkoluulot. Niitä käytetään hyväksi opetuksessa, politiikassa, medioiden tavassa oikoa mutkat suoriksi tai pyrittäessä mustamaalaamaan tai käyttämään valtaa, manipuloimaan. Seurauksena voi olla ennakkoluulojen ohella rasismia ja se on tälle ilmiölle jopa välttämätön ehto. Usein stereotypia toteuttaa itse itsensä tavalla, jossa ajattelemme stereotyyppisesti kiinnittäen huomiota vain tiettyyn ilmiöön kohteessa, vaikkapa ihon väriin tai pukeutumiseen, siisteyteen jne. ”Kulje kanssani – kulje itsesi kanssa” (Friedrich Nietzsche – Vade mecum – vade tecum). Valkoisten mutakuonojen maa Kuvataide on Forssan seudulla…
Read More

Narratiivinen kertomus – kuvataiteitten päivänä

Narratiivinen kertomus – Speculum vitae 16.05.2016 – 10.07. 2023 / Kuvataiteen päivänä Speculum vitae – Elämän peili Kymmens heinäkuuta on ollut muutaman vuoden suomalaisen kuvataiteen päivänä. Helene Schjerfbeck syntyi heinäkuun kymmens. Cluster art and Art of clusters kirjana, manfestinani, syntyi sekin kymmenes heinäkuuta. Vuonna 2021 se täytti 70 vuotta. ”Cluster art and Art of clusters 70 years”. Tänään täytän lisää vuosia ja pohdin, mistä kirjoittaa tämän kuvataiteitten päivän artikkelini. Valmistelin viimeisimmän kirjani esipuhetta, kun silmiini osui statistiikkaa aiempien kirjojeni lukijoista ja samalla kotisivuni (www.clusterat.org) statistiikasta. Vielä vuosia takaperin jouduin seuraamaa sitä osana tutkimustyötäni ja silloin myös reaaliaikaisesti öitäni valvoen. Ilmiö…
Read More