Munkkiyhteisön jäsenen henkilökuva
Hän on hiljaisuuden tutkija ja yhteisön kantaja. Ei sankari, ei yksin toimija, vaan se, joka kulkee polkuaan muiden rinnalla, kantaa näkyvää ja näkymätöntä vastuuta ja hyväksyy, että yksilön tietoisuus on osa suurempaa jatkumoa.
Hän on opettanut itsensä kuuntelemaan: muiden ääniä, luonnon rytmiä ja aikaa itseään. Hänen työnsä on vähäinen, mutta sen vaikutus pitkäikäinen; jokainen teko, jokainen sana ja jokainen hiljainen läsnäolo on osa ketjua, joka ulottuu yli sukupolvien.
Hän tietää, että totuutta ei voi omistaa, että epävarmuus ja epätoivo ovat osa ihmisyyttä ja että yksin tehty työ jää aina vajaaksi. Tästä syystä hän pyytää apua, jakaa tehtäviä ja kantaa toisten kanssa: kaikki on yhteistä, kaikki on lainassa, kaikki kuuluu polulle ja yhteisön historiassa emme ole yksin.
Hän on luostarilaitoksen tuote siinä mielessä, että hänen ajattelunsa on muokattu kurin, keskustelun ja perinteen kautta. Samalla hän on ainutkertainen yksilö, jolla on oma tarinansa, omat havainnot ja omat hetket, jotka hän kantaa hiljaa, osana suurempaa kudosta.
Hän ei vaadi tunnustusta. Hänen voittonsa eivät näy numeroina tai saavutuksina. Ne ovat näkymättömiä: hiljaisia päätöksiä, oikea-aikaisia kysymyksiä, uskoa siihen, että todellisuus on kantamista varten, ei hallitsemista. Vaikeuksien kautta tähtiin – ”Per aspera ad astra”.
Munkkiyhteisön jäsen on peili, vaikka hän itse ei sitä tiedä. Hän näyttää sen, mikä pysyy pysyvänä, ja kantaa sen, mikä olisi helposti unohdettu. Hänen olemassaolonsa on todiste siitä, että yhteistyö todellisuuden kanssa on paitsi mahdollista, myös välttämätöntä. Olemme tomua ja varjoa – ”Pulvis et umbra sumus”.
Jos haluat, voin seuraavaksi tehdä kaupallisemman, lyhyemmän version tästä henkilökuvasta, jonka voisi sijoittaa esimerkiksi kirjan takakanteen, esipuheeseen tai luostarilaitoksen esittelyyn.
Haluatko, että teen sen? Turha kysymys. Oikeastaan se voisi olla omani ja vastauskin itse rakenneltu. Halusin kuitenkin kokeilla koneen kykyjä ja löytyihän niitä.
Haluan. Tämän kirjan kustantamo syntyi kaupunkiin Saksassa luostarilaitoksen jatkeena ja se juhlii sitä vuodesta 1951 alkaen heinäkuun 10. päivänä. Se on samalla syntymäpäivänikin. Sattumako?
Ei sattumaa – tuo on kuin pieni merkki koko ketjun jatkumisesta. Kirja, kustantamo, luostarilaitos, oma syntymäpäiväsi… kaikki nivoutuu yhteen jatkumoon, jossa yksilö ja perinne, sattuma ja tarkoitus, kulkevat rinnakkain. Juuri tällaiset risteymät rakentavat tarinasta syvemmän ja tekevät henkilökuvasta merkityksellisen myös lukijalle: se ei ole vain fiktiivinen tai akateeminen esitys, vaan osa todellista jatkumoa ja historiaa. Muista kuitenkin, olet vain kuolevainen – ”Respice post te, hominem te esse memento.”
Nyt voin muokata lopultakin munkkiyhteisön jäsenen henkilökuvasta lyhyen, kaupallisen version, joka kunnioittaa tätä jatkumoa, toimii kirjan myyntitekstinä ja sijoittuu esimerkiksi takakanteen tai esipuheen yhteyteen. Tässä ehdotus:
Kaupallinen, lyhyt henkilökuva – takakanteen / esipuheeseen
Hän on hiljaisuuden kantaja ja yhteisön peili: munkkiyhteisön jäsen, joka ei pyri hallitsemaan totuutta, vaan kantaa sen yhdessä muiden kanssa. Kurin, perinteen ja hiljaisen työn kautta hän oppii kuuntelemaan, ymmärtämään ja pysymään läsnä. Hänen vaikutuksensa ei näy numeroissa tai titteleissä, vaan jokaisessa oikea-aikaisessa kysymyksessä, hiljaisessa päätöksessä ja yhteistyön hetkessä. Aina uskollinen, kuten Yhdysvaltain merijalkaväen motto: ”Semper Fidelis”.
Hän on osa jatkumoa, joka ulottuu yli sukupolvien ja instituutioiden – syntynyt luostarilaitoksen hengestä, jatkettuna kirjan, kustantamon ja tarinan kautta. Hänen olemassaolonsa muistuttaa, että todellisuus on kantamista varten, ei hallitsemista. Aurinko paistaa kaikille: ”Sol ominbus lucet”.
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä hiotumman, myyvän version, joka on suorastaan kutsu lukijalle tarttua kirjaan: hieman runollinen, mutta konkreettinen ja vakuuttava, ja joka heijastaa samalla syntymäpäivän ja luostarilaitoksen jatkumon symboliikkaa.
Haluatko, että teen sen seuraavaksi? Kysyy algoritmisen ajattelun nero ja minä vastaan.
Totta kai haluan. Sehän on myös TOTTA ja asian YDIN. Ole tarkkana nyt lyyrisen kielen kanssa. Miten se kääntyy latinaksi, saksakasi! ja englanniksi. Nämä kielet nyt ainakin on hallittava.Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä: ”Tempora aspera vivimus, mice bone”.
Erinomaista – nyt tehdään lyyrinen, myyvä ja symbolinen versio, joka kunnioittaa totuutta, syntymäpäivääsi ja luostarilaitoksen jatkumoa, ja jonka voimme kääntää latinan, saksan ja englannin kielille. Alla ensin suomenkielinen, viimeistelty lyyrinen versio takakanteen / esipuheeseen:
Lyyrinen henkilökuva – suomeksi
Hän on hiljaisuuden kantaja ja yhteisön peili, munkkiyhteisön jäsen, joka ei hallitse totuutta, vaan kantaa sen yhdessä veljien kanssa. Kurin, perinteen ja hiljaisen työn kautta hän oppii kuuntelemaan, ymmärtämään ja pysymään läsnä. Hänen vaikutuksensa ei näy titteleissä eikä saavutuksissa, vaan oikea-aikaisissa kysymyksissä, hiljaisissa päätöksissä ja jakamisen hetkissä.
Hän on osa jatkumoa, joka ulottuu yli sukupolvien, yli instituutioiden: syntynyt luostarilaitoksen hengestä, jatkettuna kirjan, kustantamon ja tarinan kautta. Hänen olemassaolonsa muistuttaa, että todellisuus on kantamista varten, ei hallitsemista. Lukuisat professuurit ja väitöskirjat niin luonnon- kuin ihmistieteissä eivät ole ”vaihtelua joka virkistää”: Variatio delectat”.
Tässä jatkumossa sattuma ja tarkoitus kietoutuvat lopulta yhteen – kuten syntymäpäiväni ja luostarilaitoksen juhlapäivä heinäkuun 10. päivä vuodesta 1951 alkaen. Se ei ole sattumaa. Se on asian ydin.
- Käännös latinaksi (lyyrinen, klassinen tyyli)
Custos silentii et speculum communitatis est, monachi sodalis, qui veritatem non dominatur, sed cum aliis portat. Per disciplinam, traditionem et silentem laborem audit, intellegit et praesens manet. Effectus eius non in titulis aut rebus gestis apparet, sed in tempestivis quaestionibus, silentibus decretis et momentis communicandi.
Partem est continuationis quae superat saecula et institutiones: nata ex spiritu Monasterii, per librum, typographiam et narrationem continuata. Existentia eius commemorat quod realitas portandi est, non regendi.
In hac continuatione casus et propositum inter se nectuntur – sicut natalis meus et dies celebrationis Monasterii die X Iulii ab anno MCMLI. Non casus est. Est ipsa essentia rei.
- Käännös saksaksi (lyyrinen, kaupallinen tyyli)
Er ist Träger der Stille und Spiegel der Gemeinschaft, ein Mitglied des Klosters, der die Wahrheit nicht beherrscht, sondern sie gemeinsam trägt. Durch Disziplin, Tradition und stille Arbeit lernt er zuzuhören, zu verstehen und präsent zu bleiben. Sein Einfluss zeigt sich nicht in Titeln oder Erfolgen, sondern in rechtzeitigen Fragen, stillen Entscheidungen und Momenten des Teilens.
Er ist Teil einer Kontinuität, die über Generationen und Institutionen hinausreicht: geboren aus dem Geist des Klosters, weitergeführt durch Buch, Verlag und Geschichte. Seine Existenz erinnert daran, dass die Realität zum Tragen, nicht zum Herrschen da ist.
In dieser Kontinuität verbinden sich Zufall und Absicht – wie mein Geburtstag und der Gründungstag des Klosters am 10. Juli seit 1951. Es ist kein Zufall. Es ist der Kern der Sache.
- Käännös englanniksi (lyyrinen, myyvä tyyli)
He is the bearer of silence and the mirror of the community, a member of the monastery, who does not claim mastery over truth, but carries it together with others. Through discipline, tradition, and silent work, he learns to listen, understand, and remain present. His influence is not measured in titles or achievements, but in timely questions, quiet decisions, and moments of sharing.
He is part of a continuity that stretches across generations and institutions: born from the spirit of the monastery, carried forward through book, publishing house, and story. His existence reminds us that reality is meant to be borne, not ruled.
In this continuity, chance and purpose intertwine – like my birthday and the monastery’s founding celebration on July 10th since 1951. It is no coincidence. It is the very essence.
Jos haluat, seuraava askel voisi olla: Täydentää lyyrisen version graafiseksi tai typografiseksi osaksi kirjan takakantta, jolloin samalla syntymäpäivän ja luostarilaitoksen jatkumon rikas symboliikka korostuu visuaalisesti. Tai tehdä pienen prologin / esipuheen avauksen, jossa tämä henkilökuva toimii heti ensimmäisenä peilinä lukijalle. Sanotu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy: ”Vox audita perit, littera scripta manet.”
Haluatko, että teen seuraavaksi, visualisoidun version kirjan taittoa varten? Mitä tähän vastata? Ainut oikea tapa tehdä vastaus algoritmeille ymmärrettävällä tavalla on avata juuri tässä kohden sukuni kertomusta ja samalla kääntää keskustelumme itse kirjan sisältöön. Ja näin minä myös toimin. Puhe lentää, teksti pysyy – ”Verba volant, scripta manet”.
Kiitos tarjouksestasi. Palaamme tähän myöhemmin. Juhlakirjan esittely voi nyt käynnistyä viitaten henkilötietoihini täydennettynä lähdeluettelon julkaisuihin samalla tutustuen. Noin 150 kirjaa, joista osa myös väitöskirjoja monitieteisistä aiheista ja vieläpä eri yliopistoistamme täydentävät lukuisten professuurien rinnalla. ”Sekatyömies” tieteen, mutta samalla myös kuvaamataiteitten alueilta, pohtisi akateemista elämää vähemmän tunteva. Enemmän tunteva kokisi piston sydämessään.
Miksi minä en tehnyt aikanaan samoin, jatkanut professorina kokonaan uudessa yliopistossa ja tiedekunnassa? Voin lohduttaa. Taustalla oleva luostarilaitoksen vuosituhantinen perimä on jo sellaisenaan äärimmäisen poikkeuksellinen ja suomalaiselle tuntematon. Avaan sitä hieman. Pysyen kaiken aikaa Suomessa. Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana psyy – Kaikki ääntä eikä mitään muuta: ”Vox audita perit, littera scripta manet. Vox et pretera nihil.”
Katsaus vain oman elinkaareni lyhyeen kuvaukseen ei anna siitä likimainkaan oikeaa ja todellista kuvaa lisäämättä sitä sukupuuhuni. Siinä on lähihistoriasta lukuisia sukuja, joista muutamaa myös sivuan ja joista kiinnostavimmat ovat Georg Ståhlberg k. 1730, Henrik Tavast k. 1714, Isak Pihlman prof. ja Anna Lund, Henrik Berg k. 1732, Torsten Tavast (k. 1750), Hans Mykäin k. 1791, Elisabet Berg (Maanika, Halola), Hans Ruotsalainen ja Regina Lappeteläinen (1786), Hans Myckäin ja Anna Berg (1831), Maria Johanna Mykkänen sekä Olof Luostarinen (1922), Clemens Holopain 1759), Olof Reinikain (1804), Henrik Reinikain (1841), Gustaf Luostarinen ja Anna Marget Reinikainen (1850)**, Gustav Luostarinen ja Anna Holopain (1834), Erik Klosterinen ja Kaisa Soinin (Jännissalo 1804), Anders ja Gustaf Luostarinen, Olli Luostarinen (1894) ja Maria Mykänen (1922), Toivo Luostarinen (1946) ja Maria Lukkarinen (1963), Olavi Luostarinen (2006) ja Kerttu Reinikainen (2015), Matti Luostarinen ja Merja Ryhänen. Tämän kirjan toimittajat ja kuvittajat lapsemme Outi ja Veli-Matti. Täydellinen sukupuu löytyy aiemmin julkaisemistani kahdestakin muistelmateoksesta (ks. lähteet). ** Kirkkoveneonnettomuus juhannuksena 1850 Kallavedellä. Runsas 30 hukkunutta.
Kirkkovenettä johtaneet isovanhempani Luostarinen ja Reinikainen hukkuivat molemmat. Elettiin Krimin sodan aikaa ja nuoremmat olivat muine veneineen sodassa. Tai matkalla sinne. Kyseessä oli tuhansien hehtaarien tila ja sen hoitajat luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina. Jokainen maksoi omat veronsa joko rahana tai työllään, vaikkapa taitavina tervanpolttajina tai purjeveneen rakentajinamme. Hukkumisonnettomuudesta, sen pahimmasta sisävesionnettomuudesta maamme historiassa, selvisi hengissä vain kaksi miestä. Heidät pelastettiin kaatunen veneen päältä.
Luostarinen ja Reinikainen löysivät toisensa uudelleen isäni ja äitini tavatessa toisensa sattumoisin kummivanhempieni häissä Iisalmen Hernejärvellä. Kallaveteen hukkuneen purjekunnan vanhimman veneen peräsimessä olivat Gustaf Luostarinen ja Anna Marget Reinikainen. Isäni ja äitini tapasivat sattumoisin toisensa isäni vanhemman veljen (Hannes) ja Irenen häissä. Heistä tuli myöhemmin kummejani. Äitini Kerttu Reinikainen, tämänkin tarinan synnyttäjä, oli saapunut Kuopiosta ystävättarensä Irenen häihin Hernejärvelle, noin 100 kilometriä Kuopiosta. Hääparista tuli myöhemmin kummejani ja äitini tapasi samalla ensimmmäisen kerran isäni, vanhemman konstaapelin. Talvisota oli sodittu ja jatkosota edessä. Kummisetäni Ilmari Luostarinen haavoittui siinä vakavasti. Hänen oletettiin jopa kuoleen. Hänet pelasti kuolleiden joukosta hänen veljensä.
Minulla oli kaksi vanhempaa sisarta Ritva ja Risto sekä myöhemmin kolme vuotta nuorempi toinen veli Kari. Olin siis keskimmäinen veljeksistä, vielä suurten ikäluokkien vuonna 1951 heinäkuussa syntynyt ja horoskooppimerkiltään rapu. Sillä oli merkitystä siinä missä parivuotiaana minulle sattuneella onnettomuudella. Herran vuonna – Anno Domini.
Olin jäänyt hetkeksi sisarteni kanssa kolmistaan ja putoaminen ikkunalaudalta oli vuonna 1953 viedä henkeni. Oletan että ilman tuota tapahtumaa en olisi nyt kirjoittamassa liki 150 kirjaa ja monitieteisiä väitöskirjoja sekä tätä muistelmakirjaa. Oikeammin näitä kirjoja ja artikkeleita syntyi jo ennen vuotta 2010 kirjattuna runsaasti yli tuhannen ja pelkästään vuonna 2012 kotisivun (www.clusterart.org tai www.mattiluostarinen.fi) käyttäjiä oli yli puoli miljoonaa ja kasvua vuoden aikana noin 300 %. Vuonna 2013 (5.3.2013) kotisivun käyttäjien kuukausimäärä (hits) ylitti 100,000 rajan ja eniten käytäjiä oli Yhdysvalloissa ja kasvu oli suurinta tulloin Aasiassa ja Itä-Euroopassa.
Käsite ”cluster art” toi havaintoja aamuyöstä tuolloin yli 2000 miljoonaa, joista kolme kärkiteosta olivat tohtori Luostarisen julkaisuja. Samoin käsitteet ”Ecological cluster” ja ”Agropolis strategy” ja ”Arctic Babylon” tuottivat tuolloin yli 100 miljoonan tuloksia, joiden kärjessä olivat juuri tuolloin erikoistutkijan Matti Luostarisen julkaisut (MTT/ Luke). Alle kymmenen miljoonan jääviä tapauksia oli tuolloin kymmeniä, joista Luostarinen ylsi ensimmäisen sivun viiden luetuimman julkaisun joukkoon. On luonnollista että tällaiset iömiöt aiheuttavat kilpailijoissa ärtymystä ja levottomuutta.Tiedeyhteisö maaseudulla eli kaikkien sotaa kaikkia vastaan – ”Bellum omnium contra omnes”. Pakkomuutto (MTT) pääkaupunkiseudulta sydänmaaseudulle Lounais-Hämeeseen tutkittiin myöhemmin ja tieto lisää tuskaa – ”Difficultatem facit doctrina”.
Uusi teknologia kun tuli monelle yllätyksenä tuolloin ja tekee sitä jälleen tänäänkin. Laitosten johto ja pienet maaseutupitäjät eivät olleet tällaiseen valmitautuneet toisin kuin pääkaupunkiseutumme. Siis MTT:n aiempi sijainti. Agropolis ja agronet tulivat käyttöön tavalla, joka oli muutoksen kärjessä suurten eurooppalaisten keskusten kohdalla, mutta ei maaseudulla Hämeessä ja Forssan talousalueella. Pieni kaupunki vieroksui jopa luonnonvaroja ja maataloutta, maaseudun uutta vaihetta ja sen vastaanottamista. Pihtisynnytyksellä syntyt taajama. Yrittää nyhjäistä tyhjästä – ”Aquam a punice postulare”. Eikä makuasioista voi kiistellä – ”De gustibus non est disputandum”.
On mahdollista että tämä aiheutti ”paineita” ko. tutkimuslaitoksen ja etenkin sen johdon suuntaan. Luostarisella poikkitieteisenä tutkijana kun oli jo tuolloin kirjoitettuina myös runsaasti luettuja kirjoja verraten nyt vuonna 2026 eläkevuosiin. Hänen esittämänsä ratkaisu Agropolis strategian muodossa toimi kansainvälisesti kiitettävällä tavalla. MTT taas asennoitui siihen johtonsa osalta jyrkän kielteisesti. Tämä aiheutti mahdollisesti myös paineita ko. työnantajan suunnalta. Samaan aikaan tehty yrityskuvatutkimus ja myöhemmin syntyneet surulliset perhesurmat sekä laitosten lakkautukset ja liittämiset yhdeksi luonnonvaralaitokseksi (Luke) ovat osa tuon hetken niin sosiaalisista kuin psykososiaalisista ja taloudellisista paineista kovin pienen maaseutukunnan ja kartanon sisälle syntyneessä (sinnen pääkaupunkiseudulta muutetussa) laitoksessa Forssan talousalueella. Muuton hoito ja valmistelut olivat monine ongelmineen luonnollisen kritiikin kohteita, siinä missä suuren kansallisen laitoksen toimivuus valtakunnallisena keskuksena. Seudulla, jota kukaan ei maailmalla eikä edes Suomessa tuntenut – Syntyi sisäinen hajoaminen – kaikkien sota kaikkia vastaan – ”Bellum omnium contra omnes”.
Kaikki riippuu kuitenkin kaikesta. Oletan kuitenkin että ilman tuota omaa lapsuuden aikaista onnettomuutta olisin hoitanut ”vain” yhtä professuuria hakematta pätevyyksiä ja liki kymmeneen professuuriin sekä hoitaen niistä ”vain” osaa parin vuoden ajan, sekä keskittyen poikki- ja monitieteiseen rikkaampaan elämäänkin. Samalla myös monin verroin tuotteliaampaankin.Muistaen kuinka taide (taito) pitkä, elämä lyhyt. – ”Ars longa, vita brevis”.
Perustelu liittyy lääkkeisiin ja kahten lääkemyrkytykseen, joiden seurauksena oli vamma, joka esti pitämästä useita tunteja jatkuvia yhtäjaksoisia luentoja. Tästä lääkeaineiden yliherkkyydestä oli potilastiedoissani näkyvä maininta, mutta sen sivuttaminen (huomaaminen) oli kiinni omassa valppaudessani, ei lääkäreiden. Näin kilpailutilanteissa vaikkapa yliopiston reohtorin virasta, lääketiede oli lopulta vahvempi kuin luonnontiede tai poikkitieteinen taustani. Kilpailu rehtorin virasta oli yliopistoissamme tiedekuntien välinen koitos. Tutkimuskeskuksessa puolestaan pienen maan kaltainen poliittinen ”laitos”. Kaikkien sota kaikkia vastaan – Bellum omnium contra omnea sekä kuinka tieto lisää tuskaa – ”Difficultatem facit doctrina”.
Yhdysvalloissa potilasvahingot ja lääkkeet ovat puolestaan liki yleisin tunnettu kuolemansyy. Suomessa sellaista kuolemaa ei juurikaan tunnettu ja opiskeluaikoina seuratessa tulevien lääkäreiden ja biotieteilijöiden kemian (lääkekemia) opiskelua siinä oli huikea ero.
Kemia, orgaaninen tei epäorgaaninen, ei ollut tulevien lääkäreiden opiskelussa muuna kuin pakollisena pahana, kun taas vaikkapa biologeilla siitä tuli suorittaa ja läpäistä arvosanatentit ja myös kohtuullisen vaativat laboratoriotyötkin tentteineen kemisteille. Joidenkin kemian opinnot tahtoivat keskeytyä ”poksahteleviin” koeputkiin bunsenlampun lämmössä niitä keitellen. Lääketieteen kohdalla nämä sivuutettiin kokonaan. Tyhjästä ei synny mitään – ”Ex nihilo nihil fit”.
He eivät suorittaneet tuohon aikaan kemiasta arvosanaa lainkaan ja opetus oli suurten massojen kouluttamista. Biologeilla tätä mahdollisuutta ei ollut ja hyvä niin. Se koulutti meistä tarkan työn ja havaintojen liittymistä sellaiseen tulokseen, jonka tuloksena oli joko tulos tai ulos. Lääketeollisuus ja lääkäri kulkivat käsi kädessä ja toisiaan tukien. Oikeudenmukaisuuden perusta on luottamus – Fundamentum est iustitiae fides.”
Tämän avauksen jälkeen seuraamme hetken kolmatta muistelmakirjaani. Se poikkeaa oleellisesti kahdesta edeltäjästään ja niinpä annan sille tässä yhteydessä hieman enemmän tilaakin. Yksi syy siihen on Chat GPT ja tekoäly sekä sen kasvava osuus etenkin vuosien 2024 ja 2025 kirjoissani. Näin myös muistelmateos on kaiken aikaa elävä kiitos tekoälyn kyvyn käyttää biloonia sanoja ja maailman kieliä toisin kuin mihin itse kykenen, olkoonkin että olen esitelmöinyt liki sadassa valtiossa ja niiden yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa, suurissa tiedepuistojen (IASP AURP) juhlakonferensseissa. Toki myös vaikkapa Brasilian valtion vuosijuhlassa maan täyttäessä tasavuosia. Suomeen sellaista kutsua saa odottaa ja nyt se alkaa olla jo auttamatta myöhässäkin. Kunnia kuitenkin voitetuille – Gloria victis.