Aika on ihmisen keksinöistä se vihoviimeisin ja kahlitsee elämämme. Niin myös tekoälyn kohdalla. Kone käyttää aikaa pyrkiessään kuvaamaan myös omaa ”elinkaartani” muistelmateoksensa runkona. Näin se tapahtuisi: 1) Sodan jälkeisen Suomen lapsi 2) Tutkijan synty 3) Maaseudun murros 4) Klusterit ja innovaatiot 6) Verkostojen yhteiskunta 7) Eurooppalainen tutkija 8) Kirjoittamisen pakko 9) Tekoälyn aika 10) Ihmisen ja koneen vuoropuhelu 11) 75 vuotta tulevaisuutta..
Epäilemättä 1950-luku ja sen lapset olivat sodan jälkeisen ajan tuotteita. Olkoonkin että oma elämäni koki kolauksen, jossa kaikki kääntyikin päälaelleen. Onnettomuus vei minulta hetkeksi hengen. Aika pyyhittiin pois kalenteristani. Pappi, joka tuli ristimään nuoremman veljeni sai nimekseen ”Vähä Pappi”. Olen kertonut tämän ennenkin ja en käy sitä kertaamaan. Opin taidon hävetä ja sen muisto on edelleen osa elinkaartani siinä missä syntymä kahden poikalapsen väliin. Se kouli diplomaatiksi.
Synty tutkijaksi oli pakkoneuroottinen tapahtuma ja sellaisenaan ahdistava. Yhtäällä se johti ehdottomaan ja pysyvään tapaan kerrata ja toistaa sekä toisaalla havaita sellaista, joka jää muilta tekemättä. Vain tietokone kykeni kilpailemaan ja meistä syntyi toinen toistaan tukeva työpari. Kyky toistaa on tieteen tärkein ominaisuus.
Maaseudun murros oli ja on ilmiö joka on sekin pysyvä. Samalla se selittää klusterit ja niiden innovaatioaallot. Verkostojen yhteiskunnan synnyn ja rakenteet.
Eurooppalainen tutkija on puhdas väärinkäsitys ja syntyy kirjoittamisen pakosta sekä kouluttajistamme. Suomeen syntyvällä lapsella ei ole muita vaihtoehtoja ellei kykene irrottautumaan juuristaan. Spatiaalinen identiteetti käsitteenä oli aiheena ensimmäiselle väitöskirjallenikin. Juuret levisi myöhemmin romaanina ja televisio välitti neekeriorjien tarinan katsottavaksemme. Tekoaltaiden alta muuttamaan joutuneet olivat osa jo neljännen kerran tuon tehtävän suorittajia. Kolme ensimmäistä tapahtui aseilla uhaten, tämä neljäs oli helpoin ja tapa välttää hukkuminen. Olihan siitä kirjoitettava ja vertailtava vastaaviin tapahtumiin muilla mantereilla. Lokka ja Porttipahta ei ollut sama tapahtuma kuin Volta ja Kariba Afrikassa.
Tekoäly oli käytössä jo 1950-luvulla mutta harvojen herkkua. Omalla kohdallani keskustelu koneiden kanssa käynnistyi päätoimisena 1970-luvun alussa. Poikkitieteisyys oli ollut jo aiemmin osa tätä kieltämme. Ihmisen ja koneen vuoropuhelu oli kohdallani osa persoonallisuuttani ja liki pakkoneuroottinen ilmiö. Tänään minä en toki muuta osaisikaan. Sellainen on kohdallani menneitä muistellen ja kielen yleistyminen ikään kuin yhteisen ahdistuksen jakamista nyt sekä aikuistuneiden että aiemmin lasten kanssa leikkien.
Jos tämä on 75-vuotta tulevaisuuttamme, kone on omalla tavallaan nero. Se on havainnut jotain sellaista, jonka olin aiemmin kyennyt peittelemään. Nyt se ei ole enää tarpeen. Jaamme ahdituksen yhdessä ja kutsumme sitä ”Homo Nexus” ihmisen uudeksi ja jalostuneemmaksi muodoksi. Yksi asia on kuitenkin varma. Tämä ihminen ei ole sotaisa ja muistuttaa keskimmäistä poikalapsista. Hän on hyvinkin sosiaalinen ja muistuttaa homo sapiens lajin niitä persoonallisuuksia, jotka ovat syntyneet ylläpitämään diplomaattista elämänfilosofiaa. Tiedän että se on tylsempi kuin tosikkomainen vanhemmuus tai leikkimielisen kuopuksen lapsenmielinen huumori.