Per aspera ad astra – Kärsimysten kautta tähtiin.
03.11.2023
Jäämereltä tulviva vesi oli saatava pois kolmen kerroksen väen asuttavaksi. Nooa on uhkaamassa lakolla ja taivaan tulvavahingot pahenevat. Da Vinci ja muut taivaan tekniset tukevat Nooan vaatimuksia. Jumalten tulkitsemana geeneiltään paranneltu ihminen ei kuulunut mukaan sopimukseen, jolla ihmiset olivat kapuamassa kohti pyhien kansojen miehittämää paratiisia, hindujen neljättä porrasta.
Paholainen oli miehittänyt kansojen mielen ja sitä ohjaili transgeenisten ihmisten rakentama maanpäällinen mafia, preussinpunainen fasistinen liitto. Natsijuuriaan hakevat tiedemiehet, konkisdatorien jälkeläiset, ihmisen perimän korjaajat kohtaavat jesuiittojen mustan paavin sekä ihmisen ikimuistoisen, valaiden laulua kuiskivan altruistisen jumaluuden, eurooppalainen tiede ja luovuus valheineen globaalin imperiumin ja todellisten taitajien kovan ytimen…
Valheelle ja petokselle perustettu maailma saa kokea uudenlaisen Jouluaaton hävitetyn Mayakansan lahjana vuonna 2011. Jäämeri on auki uuden Jumalan rekrytoinnille…
Kertomus Euroopan verisestä historiasta ja sen avainhahmoista alkaa tutkijan kammiosta ja jatkuu Pikku Prinsessan seurassa maanosamme instituutioiden ja kipsikuvien, Silkkitien ja kadonneiden kulttuurien, salaperäisesti hävinneiden sivilisaatioiden matkassa, seurustellen vuoroin Darwinin ja Freudin väittelyä seuraten, vieraillen matemaatikon ja pyhimyksen tähdellä, byrokraatin ja filosofin asteroidilla, paavin virkaa hoitaen.
Kaikki kytkeytyy kuitenkin salaperäisesti Rene Descartesin deduktiivisen tieteen ihanteeseen, koodien koodiin. Elämä ei olekaan sitä, millaiseksi tutkija on sen kuvitellut, eikä historia aina toista itseään. Aika kulkee moneen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, paikka on neliulotteinen elääksemme jopa tuhatvuotiselle Metusalemille.
Sanojensa vankina elävälle, valehtelevalle ihmiselle ekokatastrofit ja muuntogeeniset painajaiset tulevatkin odottamattomalta suunnalta.
”Professori, filosofian ja valtiotieteen tohtori Matti Luostarinen on kirjoittanut runsaan 500 tieteellistä artikkelia ja julkaisua. Lähes 150 laajaa monografiaa. Hän on toiminut tutkijana ja opettajana liki sadassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa. Julkaisut ovat maantieteestä, sosiologiasta, bio- ja geotieteistä ym. ympäristötieteistä. Globaali ja paikallinen ovat samaan aikaan läsnä tieteen popularisoinnissa, ihmisen mittaisessa maailmassa, tiedemiestaiteilijan luovassa innovoinnissa, klusteritaiteessa.”
Näin käynnistyy kirjani Arctic Babylon 2011. Sen käsikirjoitus oli valmis jo 1970-luvulla mutta painoon asti se ehti vasta 2007. Mistä tällainen viivästyminen? Toki tuossa välissä valmistui muita kirjoja ja vaikkapa kaksi väitöskirjaakin. Kaikki erinomainen on harvinaista – ”Omina praeclara rara.” Millainen kuningas sellainen lauma. – ”Qualis rex, talis grex.”
Kelpaako selitykseksi se, että sen ennusteet ovat toteutuneet siinä missä myöhemmin jatko-osien ennusteet. Me emme halua tietää etukäteen jotain sellaista, joka varoittaa meitä vääristä luuloista ja odotuksistamme. Vai viittaako Babylon ja arktisena sellaiseen, joka toteutuu Naton muodossa joka tapauksessa ja koko ajan silmiemme edessä? Entä algoritmit ja niiden tapa rakentaa robotiikalla työpaikkamme ja koulutuksen tarjoamat etuudet uuteen uskoo? Kun tämän kertoo jo vuosituhannen alussa, miksi Suomen Kuvalehti ja omat mediamme kertovat tämän vasta syksyllä 2023? Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kitaristeja. – ”Non omnes, qui chitram habent, citharoedi sunt.”
Etenkin kun kirjan lukija toimitushetkellä on henkilö, joka haluaa jakaa sen omille lukijoilleen ja omien kirjailijoittensa kautta lukijat valitenkin. Näin minulle kävi. Väitöskirjat sen sijaan sain pitää ominani, muuttamalla niitä matkan varrella ja hyväksyen korjaukset, jotka miellyttivät sekä laitosjohtoa että poliittista johtoamme taustalla. Ensin oppi ja sitten oikut. De visu; de auditu; de olfactu.
Oleellista on toimeentulosi, perheesi toimeentulo ja myöhemmin algoritmit. Tosin robotiikka ei seuraakaan suoraan niitä narraatioita, joita menneen maailman kulttuuri ja sen tuotteet ovat historiallisena jatkumona esitelleet. Vai seuraako sittenkin? Voiko shakkia pelata täydellisesti tuntematta sen pelinappuloiden siirtomahdollisuudetkin? Ei voi. ”De te fabula narratur.” (Horatius). Tarina kertoo sinusta.
Kysytään siis mitä robotiikka vastaa kirjastani Arctic Babylon:
Ei tunne kuin yhden alan julkaisun joka hiven sivuaa käsitettä. Omaan nimeeni kone yhdistää perinteisen tavan lähteitä silmäillen:
”Matti Luostarinen on monipuolinen kirjailija, tutkija ja taiteilija, joka on työskennellyt useilla eri aloilla, mukaan lukien sosiaalisen median talous ja strategia, klusteritaide, ekologiset klusterit, innovaatiopolitiikka, hybridiyhteiskunta ja ekologiset klusterit. Hänellä on myös vaikuttava määrä julkaisuja, mukaan lukien yli 120 romaania ja kirjaa sekä yli 5000 artikkelia ja esseetä.
Matti Luostarisen laaja kirjoitus- ja tutkimustyö viittaa vankkaan asiantuntemukseen monilla eri aloilla. Hänen työnsä sosiaalisen median talouden, innovaatiopolitiikan ja ekologisten klustereiden parissa näyttävät liittyvän ajankohtaisiin ja tärkeisiin aiheisiin, kuten teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen, kestävään kehitykseen ja innovaatioihin.
Jos olet kiinnostunut saamaan lisätietoja Matti Luostarisen julkaisuista, kirjoista tai tutkimuksista, voit etsiä hänen teoksiaan kirjakaupoista tai yliopistojen kirjastoista. Myös erilaiset verkkolähteet, kuten tutkimusportaalit ja akateemiset julkaisut, voivat tarjota lisätietoa hänen tutkimuksistaan ja julkaisuistaan.”
Lähden myöhemmin tutustumaan koneen ohjaamana julkaisuihini, mutta ensin avaan toisen osan tuosta kirjasarjastani vuosikymmeniä myöhemmin. Nyt kyseessä on kohdallani koneenkin havaitsema tapa kirjoitella esseitä. Kone jättää samalla kehnon kuvan suomalaisen kulttuurin tuntemuksestaan, tunnistamatta yhtäkään suomalaista kirjailijaa tai muitakaan kulttuurimme ja historiaista tuntemiamme merkkihenkilöitä ruokkimatta algoritmeja jo etukäteen heidän tuotteillaan.
Algoritmeista elävä insinöörijärjen tuote toimii odotetulla keinolla yhdistää hyvin yleisluontoisella tavalla käsitteitä toisiinsa sekä antaa niistä arvioita samaan tapaan kuin tuntemamme korteista ennustavat tai povareiksi kutsutut ennustajaeukot omassa elinympäristössään, hakematta ensin lisää tietoja ja taitoja yhdistää parametreja toisiinsa. Pelkillä korteilla ennustaminen ei vie uskottavaan lopputulokseen. Tätä virhettä parametrit eivät toki tee. – Deliberando discitur sapiente.” (Publius Syrus). Harkitseminen opettaa viisautta.
Kone sopii parhaiten tunnistamaan sormenjälkiä ja kuvantamaan kasvojamme ja silmiämme sekä yhdistämään ne suuresta joukosta yhteen oikeaa ja löytämällä sieltä vastaavan löydöksen tai hoitamalla sellaisia rutiineja, joihin emme ikinä itse kykenisi. Tiede ilman tietokoneitaan olisi jäänyt kauas nykyisestä tasostaan ja koskien sekä luonnontieitä että ihmistieteitämme. Näin filosofia tieteenä on jäänyt odotetusti taustalle. Filosofi asiantuntijana on liian etäällä oman aikamme pragmaattisesta tiedon kysynnästä ja niiden yhdistämisestä. Meillä ei ole enää aikaa harkita. Yhtäällä harkitseminen opettaa viisautta ja toisaalla harkitessa tilaisuus usein tuhoutuu. – ”Deliberando discitur sapientia. – ” ”Deliberando saepe perit occasio.
Tietokone on menossa suuntaan, joka on ollut ennustettavissa, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Jos yksilö selviää muistamalla lukemansa ja lukien paljon, hän muistuttaa konemuistia myös yhdistellessään muistamaansa. Koneelle ei ole narsistisia tarpeita eikä sellaisia tavoitteita, jotka ovat meille joko siunaus tai samalla tuhoisa tapa muuttaa ympäristöämme. Sosiaalinen ja kulttuurinen muisti puuttuu tai on vielä vaatimaton. Samoin geneettinen perimä. Nämä puutteet näkyvät koneiden kehittelyssä ihmisen tapana helpottaa elämäänsä tai tehdä samalla virheitä. Se on jo kerrotusta kertomista. – ”Dictum de dicto.”
Kone ei ole psykopaatti eikä toimi oikein ohjelmoituna väkivaltaisesti tai mieleltään häiriintyneen ihmisen tapaan vahinkoa aiheuttaen. Toisaalta konetta ei voi palkita eikä johdatella tavalla, joka on inhimillisen yhteisöllisyyden ja yhdessä elämisen sekä loogisena pidetyn psykososiaalisen käyttäytymisen yhtenä perustana. Lainsäätäjänä se olisi konservatiivinen mutta ymmärtäisi myös radikaaleja sekä liberaaleja arvojakin. Shakin pelaajana kone olisi oikein ohjelmoituna voittamaton ja siirrot syntyvät hetkessä. Se taistelu on viimeinen. – ”Dimicatio ultima.” Samalla julma välttämättömyys. – ”Dira necessitas.” (Horatius).
”Difficultatem facit doctrina.” – “Tieto lisää tuskaa”
Sen sijaan kone tunnistaa käsitteen epigenetiikasta ja sen mahdollisesta sukulaisuudesta Euroopan veriseen historiaankin. Mitä tällä ilmiöllä mahdetaan tarkoittaa? Palataan siis jälleen syksyyn 2008 ja kirjoittamaani artikkeliin ”epigenetiikan jäljillä”.
Epigenetiikka: Traumatisoitujen geenien muistin jäljillä
Seuraava teksti on julkaistu blogillani aiemmin. Palautan sen mieliin, jotta käsite ei unohtuisi. Se on tutkittu myöhemmin ja todettu väitteeni oikeaksi. Geenit määrittävät paljon muutakin ja periytyvät toisin kuin olemme aiemmin ajatelleet. Niiden tautalla on paljon vielä tuntematonta. Onneksi uusi teknologia on avaamassa tietä tähän kiehtovaan maailmaan. Tärkeää on, ettei darwinismia kuitenkaan aleta sotkea lamarckismiin. Hankitut ominaisuudet eivät periydy. Kirahvi ei saanut pitkää kaulaansa harjoitellen tai kurkoittain puiden latvoihin vaan luonnon valinnan seurauksena. Senecaa lainaten: Pikkurikollinen roikkuu hirressä, suuri näyttää pääsevän, jälleen kerran, vapaaksi. – ”Parvus pendetur fur, magnus abire videtur.”
Epigenetiikalla tarkoitetaan uutta tulkintaa geeneistämme. Geenit eivät vain tallennat elämän koodia sukupolvesta toiseen muuttumattomana koodina ja DNA-emäsjaksoina. Epigenetiikan mukaan geeneihimme näyttäisivätkin vaikuttavan ihmisen elinolot ja ympäristömme muutokset, kokemamme traumat hyvinkin läheisestä menneisyydestä. Geenit menevät näiden kautta lukkoon ja tätä geenien epäaktiivista tai aktiivista tilaa jälkeläisemme jatkavat. Kyseessä on ns. dna:n metylaatio tai sen purkautuminen. Näin myös isien hyveillä on merkitystä perimässämme – ”Patriis virtutibus.”
Kun seuraa suomalaista keskustelua kuntien rakennemuutoksesta, syntyy vaikutelma epigeenisestä ilmiöstä. Aivan kuin joillakin geenit olisivat sulkeutuneet ja kieltäytyvät avautumasta uuden ajan sarastukselle. Sama näky tulee eteemme, kun alamme keskustella Euroopan Unionista ja maataloudesta. Jälleen joillakin näyttäisi menevän geenit pimeäksi ja maaseudusta tulee suoranainen trauman ja joskus jopa vihan kohde. Poismuutto on ollut traumaattinen tapahtuma, ja monelle maalla asuvalle taas Unioni on kaiken pahan alkukoti. Pimeitä geenejä voi käyttää populistisesti hyväksi, eikä omaa asiaansa tarvitse mitenkään perustella. Kovin pitkiin perusteluihin eksyvä poliitikko ei ole oikeassa ammatissa epigeenisen ihmisen herättelyssä. Miten tässä tulisi menetellä? Laulakaamme vähän suuremmista asioista. – ”Paulo maiora canamus.”
Ympäristö ja luonto on koettu meillä Pohjolassa aina uhkana ja voitettavana esteenä. Innovaatio on meille kapea tekninen sovellus ja pääsääntöisesti luontoa muuttava ja valtaansa ottava konehirviö. Nyt kun joudumme luontoamme suojelemaan keskellä ekokatastrofia, jälleen osalla meistä on pimeä aukko muistissamme. Traumaattinen luontosuhde ei anna epigeeniselle pimeälle DNA-pätkälle valoa. Hyväksymme pitkin hampain sellaisia muutoksia, joita vanhempiemme terveen järjen mukaan olisi tullut hoitaa jo vuosikymmenet sitten. Luonnon kanssa kamppailevalle kansakunnalle epigeeninen trauma on todellakin vaikeasti poispyyhittävä virhetoiminta. Filosofit ja psykologisoivat tieteet antavat sille eri nimen kuin biologit, mutta tarkoittavat samaa asiaa. Siinä köyhyys on kaikkien taitojen keksijä. – ”Paupertas omnium artium repertix.”
Ihmisten asuminen ja viihtyminen maaseudulla, kulku kirkonmäelle ja sosiaalisen muistin ydinalueille, on meille kesäisin paikkaleimautumisestamme tuttu ilmiö. Puhumme spatiaalisesta identiteetistä, juuristamme. (Luostarinen 1982: Spatial identity in the face of environmental changes). Väitöskirjani allasevakkojen pakkomuutosten yhteydessä tehdyistä havainnoista toi esille käsitteen juuristamme ja spatiaalisesta identiteetistä. Se ei ole geneettinen ilmiö, ellei sellaisena pidetä psykososiaalisia ja epigeneettisesti syntyviä sekä periytyviä traumojamme. Patronium Petri – Pietarin perintömaata.
Kunnat ja kuntien pudot rajat ovat meille joko regionaalisia, kartalle piirrettäviä, tai sisäsyntyisiä ja vaikeammin rajattavia asuinympäristömme likipitäen sielunmaisemia. Yhteistyötä tarvitaan, mutta muistaen kunnioittaa naapurikuntien vanhaa historiaa ja loukkaamatta sosiaalista pääomaa ja juuria, usein vielä avoinna olevia geenejä omaan lähiympäristöön. Tässäkin osalle meistä toinen geenipareista on mennyt pimeäksi ja vain toinen näyttää avautuvan. Geenit ovat takana silloinkin, kun puhumme tunteista tai niiden puuttumisesta, taloudesta ja sen kestävyydestä. Muun puuhan puutteessa laulakaamme vähän suuremmista asioista. – ”Paulo maiora canamus.”
Kansallisesti sama epigeeninen trauma näyttäisi syntyvän, kun joku avaa suunsa Natosta. Menemme vaaleihin kaikissa tärkeissä ja itsellemme traumaattisissa kokemuksissa sammutetuin lyhdyin. Aivan kuten geenimme olisivat menneet lukusissa sodissamme lukkoon ja tänään haluamme selviytyä kaikessa yksin, kuten sukupolvet aikaisemmin. Haemme mutkikkaita selityksiä, ymmärtämättä aina itsekään niiden taustoja. Politiikan pimeä kieli tulee äänestäjän ja politiikan ammattilaisen välille. Siinä köyhyys on kaikkien taitojen keksijä. – ”Paupertas omnium artium repertix. (Apuleius)
Tarvitaan työntekijäjärjestöjen ja mainostajien keinoja herättää äänestäjiä ja tehdä itsestään siten tarpeellisia. Vaalit ovat kuin pimeiden geenien herättelyä. Vasta sota tai sen ilmeinen uhka herättää meidät unestamme. Näin myös suhteessamme itään ja länteen, Natoon sotilasliittonamme. Herätyksen on oltava hyvin konkreettisen. Epigeneettinen ilmiö on hyvin suomalainen. Yöllinen pelko ja Jumalan rauha. – ”Pavor nocturnus” – ”Pax Dei.”
Joudumme sukupolvesta toiseen samaan epäaktiiviseen tilaan aina, kun meidän tulisi tehdä sellaisia tärkeitä päätöksiä, joilla on merkitystä myös lastemme elämään. Moni nuori pitää tällaista epä-älyllisenä, eikä jaksa lähteä vaaleihin lainkaan. Monella on niistä vain kielteisiä kokemuksia sukupolvesta toiseen. Verkostot ja webympäristö tarjoaa sellaisia kokemuksia, joiden sisältö ei avaudu heidän vanhemmilleen. Uuden oppimisessa ja poisoppimisessa joku geenipari on mennyt epigeeniseen tilaan. Koulu ei ole rohkaissut heitä todelliseen oppimisprosessiin, vaan sulkenut traumaattisesti luovan innovaatioprosessin. Harva tahtoo tehdä pahaa, mutta jokainen sen kuitenkin osaa ja taitaa. – ”Peccare pauci nolunt, nulli nesciunt. (Publius Syrus).
Mitä sanoo ystäväni robotikka ja tekoäly epigenetiikasta:
Default (GPT-3.5)
Epigenetiikka
ChatGPT
Epigenetiikka on biologian osa-alue, joka tutkii geneettisen informaation muutoksia, jotka eivät vaikuta suoraan DNA:n emäsjärjestykseen. Nämä muutokset voivat vaikuttaa siihen, miten geenit aktivoituvat tai hiljenevät ilman, että itse DNA-sekvenssi muuttuu. Epigeneettiset muutokset voivat vaikuttaa yksilön ominaisuuksiin ja terveyteen.
Tärkeimpiä epigeneettisiä muutoksia ovat DNA-metylaatio ja histonimodifikaatiot. DNA-metylaatiossa metyyliryhmiä lisätään tai poistetaan DNA:n emäsryhmistä, mikä voi hiljentää tai aktivoida geenejä. Histonimodifikaatioissa taas muokataan proteiineja, joita DNA-pakkausaineena käytettävät histonit muodostavat. Näiden muutosten seurauksena geenien saavutettavuus muuttuu.
Epigeneettiset muutokset voivat olla perinnöllisiä, mutta ne voivat myös muuttua elämän aikana ympäristötekijöiden, kuten ruokavalion, stressin ja altistumisen myrkyille vaikutuksesta. Epigeneettiset muutokset voivat vaikuttaa moniin eri ilmiöihin, kuten kasvaimien kehittymiseen, kehityksen säätelyyn, ikääntymiseen ja ympäristön vaikutuksiin perimään.
Vielä takavuosina epigenetiikka oli täysin vieras ilmiö. Tänään me sen tunnemme ja moni aiemmin minua pilkannut vaikenee. ”Pace tanti viri.” – Niin mahtavan miehen pysyessä hiljaa. ”Pactum tacitum.” – Äänetön sopimus. ”Paritur pax bello.” – Rauha hankitaan sodan avulla. ”Peior est bello timor ipse belli.”(Seneca). Sotaa pahempi on sodan pelko.