Genomikeskustelua keitä me suomalaiset olemme?

Luin juuri ammattitaidolla tehdyn artikkelin käsitteestä ”Cluster art” sekä aiemmin useitakin käsitteestä ”Cluster articles”. Kun näitä on viljellyt jo vuosikymmenet omassa tutkimuksessaan ja lopulta käyttäen käsitteitä kotisivunsa nimessä, manifestinkin julkaisten, niiden kuvaaminen muutamalla sivulla ei oikein tahdo onnistua. Kun sen suorittaa britti tutkijana, se lämmittää mieltäni. Lämmin kiitos siitä. On hyvä, että aiheesta väitellään ja myös kirjoitetaan populaarimpaa tekstiäkin. Kun itse sitä yritän, suomi kielenä ei ole oikein tieteen kieli ensinkään. Oleellista on kuitenkin, että…
Read More

Härän ajasta karhun aikaan

Yhdysvaltain historiaa ja pörssiä tuntevat muistavat käsitteet härkien ja karhujen ajasta. Härkien aika on ammattilaisten aikaa mutta niin on kyllä karhujen tassut tuntevien sijoittajien kohdallakin. Härät muistetaan myös Kiinassa ja edellinen eletty vuosi oli härän vuosi. Suomessa tästä kiinalaiten horoskoopista muistamme ehkä parhaiten Erno Paasilinnan kirjan jäniksen vuodesta. Se on yksi näistä kiinalaisen horoskoopin eläin merkeistä ja omani on juuri sellainen vuonna 1951 syntyneenä. Pasilinnan kirja menestyi etenkin Ranskassa. Se on hänen myydyin kirjansa. Paasilinna…
Read More

Venäjä geopolitiikan keskiöön – mahdollinen mahdottomaan.

Valtiopäivien avajaiset, viimeset ennen vaaleja, ja presidentin puhe sekä toimittajien kysymykset pyörivät ilmiössä, jossa Venäjä oli saanut itsensä haluamalleen paikalle geopolitiikan keskiöön. Kirje, joka nyt oli lähetetty noin kolmellekymmenelle valtiolle Venäjältä vastattavaksi, oli Suomen osalta käyty läpi Niinistön kuvaamana jo moneen kertaan aiemmin ja nyt kyse oli enää sanojen semantiikasta. Asia on käsitelty ja miten vastata sellaiseen, johon on jo vastattu aiemminkin, on presidentin näkemyksenä semanttinen kysymys. Myös käsite shakista tuli esille toimittajien esittämänä. Venäläiset…
Read More

Cluster Art ja Cluster Articles – uusimman kirjani esittelyä

C Vuosi 2021 on kiinalaisessa kalenterissa jääräpäisten ja joustamattomien härkien aikaa. Tosin on tässä merkissä syntyvien joukossa myös tunnollisia ja rehelliseksi myöhemmin havaittavia aikuisia. Niinpä heitä arvostetaan työpaikalla ja ystäväpiirissä. Härän merkissä syntyneillä kaikella on paikka ja tarkoitus eikä kaavoja tulisi rikkoa. Onneksi ovat lisäksi kilttejä ja lempeitäkin. Kun härkä on päätöksensä tehnyt ja polkunsa valinnut sitä on turha lähteä muualle maanittelemaan. Teksti on suoraa lainausta uusimman kirjani alkusanoista. Sitä ei ole vielä luettu koska…
Read More

Sektorisuhareitten aluehallinto syvenee

Suomi on ollut perinteisesti hyvin erialisten ja vahvojen maakuntien ja läänien Suomi, jossa maaseutu luonnonvaroineen on luonut perustan vauraudellemme. Nyt tämä peli on viety loppuun ja maaseutu puristettu tyhjiin kuin citrus hedelmä viimeisen kerran aluevaaliemme yhteydessä. Mukana ei ole enää mistä mehuja lingota ja taustalla ovat hallinnossa leipänsä hankkivat keskushallinnon ns. sektorisuharimme. He kun tuevat vauraita keskuskaupunkejamme. Nimitys "sektorisuharit" on ensimmäisen maaseutuasiamiehemme Eero Uusitalon käyttämä. Se oli toki tuttu Lapissa jo altaita rakenneltaessa ja pohjoisen…
Read More

Missä viipyy aluehallinnon uudistus?

Illan päätteeksi vielä palautus meidät kirjoitukseeni runsaan vuosikymmenen takaa ja sitten kysymys? Kuinka monia sektorisuhareitten telemää aluehallinnon uudistusta suomalaiset joutuvat vielä sietämään, ennen kuin kaikki suharit ovat saaneet varmasti omansa a) virkamihineen ja b) poliitikkoineen? Riittääkö meillä varmasti sektorisuhareita jokaiseen uuteen aluehallintoon poliitikkoineen kuntien ja kansallisen hallinnon rinnalle? Olisiko ollut visaampaa tyytyä yhteen ja kunnolliseen vaikkapa ottaen mallia Sveitsin kantoneista. Noin kymmeneen riittävän vahvaan osavaltion kaltaiseen kuten Ahvenanmaa jo onkin. Ihan hyvin näyttävät saarillaan menestyvän.…
Read More

Uusi hallintomalli koetuksella

Tiesitkö ennen aluevaalejamme, kuinka sosiaalialalla työskentelee toiseksi eniten suomalaisista heti teollisuuden jälkeen? Jostakin syystä sosiaalityö jäi kuitenkin terveydenhuollon varjoon aluevaaleja seuratessamme. Alalla on hyvin paljon pieniä toimijoita ja olisi ollut hyvä kuulla, miten nämä toimijat menestyvät näiden suurten alueiden kilpailutuksissa. Vai kuvitteleeko joku uusien suurten makuntien palvelujen hoituvan tavalla jossa parturikampaaja alkaakin hoita nyt koko maakunnan parturoinnin. Ei näin tapahdu. Heidän määrä pysyy samana ja asiakkaaatkin ovat entisiä tuttuja. Vain poliitikot saivat aluksi uutta duunia…
Read More

Valta kuuluu kansalle

Vallankaappaus, jota kansa ei tukenut Sotesoppaa oli yli kymmenen hallituksen aikana hämmennetty ja päädyttiin lopulta malliin, jossa kansa olisi äänestänyt itselleen sopan keittäjät jo muutenkin hajanaisen aluehallintomme jatkoksi. Sen hahmottaminenhan on suomalaisille lääninhallitustemme, seutukaavaliittojen ja maakuntahallintomme jälkeen jäänyt tekemättä. Lapissa ja etenkin Oulussa lääninhallitus jatkoi lopulta niin kauan kuin maaherra jäi eläkkeelle. Virka oli siten miestä varten eikä mies virkaa ja läänitystä. Sama koskee eduskunnan kärkipoliitikkojamme, joita varten äänestäjät ja kunnat on aikanaan syntyneet, ei…
Read More

Vaalien jälkeinen aamu

Valistunut kansa jätti aluevaalit väliin kuten odottaa sopi. Samoin käy kun mediakratia meuhaa Brysseliin edustajiamme. Siinä tulee Kekkosen ajat mieleen. Kansa muisti Kekkosen ajat ja jätti aluevaalit väliin kuten jättää eurovaalitkin. Ei kansa tyhmää ole. Ei täysijärkisiä ihmisiä voi koko ajan pettää, kun muistissa on kylmän sodan ajat ja Kekkosen tapa käyttää valtaansa yhden puolueen avulla. Kanta-Hämeessä valtuustoon valittiin valtaosa Hämeenlinnasta ja Forssasta sekä Riihimäeltä 7, Tammelasta, Humppilasta, Ypäjältä jne. 0 edustajaa. Onnea matkaan lounaishämäläiset.…
Read More

MIksi jätän nämä aluevaalit väliin?

Miksi jätän nämä aluevaalit nyt väliin? Olen seurannut vuosikymmenet Suomea osana muuta maailmaa, mutta aluesuunnittelijan karttoja käyttäen ja myös tuhansia artikkeleita tuottaen, vertaillut yhdessä muiden alan osaajien kanssa kokemuksiamme maailmalla. Minulla on usein yllättävän paljon kerrottavaa Suomesta. 70-luvulla elimme totalitaarisessa valtiossa, jossa Urho Kekkonen käytti maalaisliiton avulla täydellistä valtaa ja otti myös median omakseen myllykirjeineen. Jari Tervo on tätä avannut meille Pohjoisessa syntyneenä kirjailijana mutta Helsingissä ne kirjoitellen ja visailumestarin viihteellisellä maineella. Kekkoslovakiaksi kansan kutsumassa…
Read More