Kun maalisvaalit vaihtui huhtivaaleihin pääsiäinen tuli väliin ja nousukiito katosi kesken loppusuoran. Se on kuin suomalaisen mäkihyppääjän tarina jossa ponnistus ei ole koskaan kohdallaan tai tuulet myötäisiä. Mediyhteiskunnan on vaikea käynnistää harrasta tunnelmaa ja paluuliikennettä takaisin poliittisia liikkeitämme ruotivaksi mämmillä täytetyin vatsoin. Ei joulukinkkukaan hetkessä sula ja sitä seuraa uudenvuoden tunnelmointi. Ettei vaan kepun galluvoitto sula siinä samalla? Muistaako kukaan enää koko kepua parin viikon päästä? Vaalit kun meni jo maaliskuussa vanha kansan kokemana. Nyt olisi löydettävä uusi voittaja. Uudet mäkimiehet ja lajikin taitaa vaihtua formuloihin.
Pääsisen jälkeinen aika on osa kristikansan sosiaalista pääomaa ja muistiamme. Alkaa helatorstain odotus, Messiaan lupaus täyttyy, Jumalan poika nousee valtakuntaansa. On kulunut 40 vuorokautta.
Samainen 40 vuorokautta kului Jeesukselta kiusattuna erämaassa ja 40 vuorokautta hän täytti ennen kuin hänet vietiin tuon ajan kirkkoon. Kun sain vaaleihin numeron 40 aurinko peittyi maan varjoon. Minulle kerrottiin äitini sairastumisesta. Alkoi matka Forssasta Iisalmeen, ilman yhdenkään pysähdyksen taktiikkaa. Kutsun tätä tietä Talebantieksi. Se kun on täsmälleen saman mittainen kuin matka Kabulista silkkitietä Pakistanin rajalle. Yhtä mutkainen ja verinen, kulkee yli ikivanhan miekalla piirretyn rajamme, idän ja lännen rajan sekä antropologisen rajamme, luonnonmaantieteellisen vedenjakajan. Sieltä lähtevät niin keihäänheittäjämme kuin rallikuskit, nimekkäät juoksijamme ja kulttuurin tuottamat nimet sekä valtiomiehemmekin.
Nooa oli arkissaan odottaen 40 vuorokautta ja kirjoitin aiheesta kirjan, Arctic Babylon. Sitä on luettu ja kopioitu moneen tarkoitukseen. Sain kesällä karpin, 28 vuoden ikäisen ja pyhän paastonajan jättiläisen. Turha edes kysyä nyt paljonko se painoikaan. Silloin en sitä medioillemme kertonut. Kaikella on aikansa.
Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta ja Mooses haki kymmentä käskyämme 40 vuorokautta hänkin. Muhammed oli luolassaan tuon ajan ja hinduille 40 on erityisen pyhä luku koko kulttuurin juurina, vanhimpana yhteisenä uskontonamme. Suuret merkittävät tiet ovat tuolla luvulla nimettyjä ja sitä ovat myös vaikkapa tenniksen ja amerikkalaisen jalkapallon tapa laskea pisteitä tai mitata kentän kokoa.
Auringon pimennykset sattuvat 40 vuoden välein ja Venuksen tapa liikkua taivaalla noudattaa samaa sarjaa. Puutarhassani löytyy niin Venuksen kuin Afroditeen veistoksia pareittain, digiajan mukaan ne muotoillen ja Microsoftia, Bill Gatesin maailmaa ymmärtäen ja taas on turha kysyä, kuinka monta. Olemme osa samaa suurta kiertoa ja jotkut niistä ovat myös lukuina, matemaattisina sarjoina, astronomiana, muita merkittävämpiä.
Kun poliitikko menetää poikansa, nuorimpansa, kokonaan uusi ja epäpoliittinen pulueensa johtaja, ja toinen äitinsä, niin ikään ensimmäistä kertaa parlamenttivaaleihimme osallistuen, heillä ei ole suurta intohimoa jatkaa sellaista peliä, jonssa kiusaamisesta on tehty laillistettua pahantekoa ja ilkeilyä. Kun isä menettää pojan ja poika äitinsä, pelin voi viheltää poikki. Sokea Reettakin näkee, kertoisi Mooses. Siis tämä kansansa johtaja ja yksi 40 vuotta tai vuorkautta tajunnut poliittinen hahmo, oma aikansa ikoni.
Jumalat eivät heitä noppaa ja tiede ei tunne sattumaa. Jos kilpailua halutaan edelleen jatkaa, isä tuskin on siitä kiinnostunut eikä poikakaan enää halua jatkaa kertomustaan ”Vaalit Hämeessä”, ellei siihen ole syynä kilvoittelu kolmannesta, Pyhästä Hengestä. Samoja poikia ja isiä kun on turha viedä ristille yhtenään, oli kyseessä millainen äijäpuolue tahansa tai monta kertaa väitelleet, luostarisuvun jäsenet, viikkinkiajan jälkeläiset.
Yksi kerta riittää kristityille ja sen on riitettävä myös pakanoille puolueissa, joissa kakki eivät ole Raamattuaan, arvojaan ja normejaan lukeneet, moraalivaje on kohtuuton ja huutaa kohta taivaisiin saakka ulottuvana vedenpaisumuksena Jäämeren jäitten sulaessa.