Cluster Policy, Economy and Art
Vuoden 2021 julkaisuni kirjoina kuvasivat klustereita politiikan, talouden ja myös taiteen välineinä. Omalla kohdallani klusterit tulivat mukaan tutkimukseen klusterianalyyseinä, suurten tutkimusaineistojen käsittelyn yhteydessä. Silloin elimme 1970-lukua ja saimme tähän tarkoitukseen myös uudet ”laskukoneet ” tietokoneiksi kutsutut. Niistä olimme ylpeitä ja opiskelimme hartain mielin uuden teknologian analytiikan. Jotkut iäkkäämmät professorit uskoivat ilmiön olevan ohimenevän. Ei ollut. Välineellinen tiede levisi myös sinne, missä sitä oli aiemmin vältelty. Yliopistot ylpeilivät hallinnossa koneistaan. Alkoi kilpavarustelu, jonka me nuoremmat jouduimme rikkomaan salaa, saadaksemme enemmän tehoa uudelle ATK-huoneen täyttävälle koneelle.
Niitä jouduttiin jopa yhdistelemään yliopistojen välillä, jolloin koko ajan kasvavat tutkimusaineistot kyettiin analysoimaan aiempaa nopeammin, ja koko ajan kehittyvien uusien analyysimenetelmien avulla. Biotieteet ja lääketiede olivat jopa muita edellä DNA-ketjuineen. Ihmistieteet ja tutkittavien valtava määrä ohitti mennen tullen hiirillä ja rotilla tehdyt kokeet. Se lähensi meitä toisiimme ja aloimme ymmärtää yhteistä kieltämmekin. Algoritmien aika oli toki käynnistynyt jo paljon aiemmin, mutta nyt tiede ja robotiikka tuli tutuksi vähin erin myös Suomessa ja ensin juuri tieteen työskentelytavoissamme. Monitieteinen, tieteiden välinen, muuttui poikkitieteiseksi. Saman henkilön oli kyettävä hallitsemaan luonnon- ja ihmistieteen yhteinen yhdistäjä, paradigmaisesti muuttuva maailmakuvamme. Samalla tiede otti paikkansa innovaatioyhteiskunnan kärjessä. Soveltavat tieteet, kuten lääketiede, kulkivat usein muita edellä.
Tänään mediamme puhuvat ja kirjoittavat tekoälystä ja sen mahdollisuuksista, ikään kuin se olisi kokonaan uusi ilmiönä. Oikeammin ilmiö on tullut ulos uusina helppoina sovelluksina myös sellaiseen, joka liittyy vaikkapa tekstin tuottamiseen, ei pelkästään tulkintaan. Shakkia pelaavassa koneessa ei ole mitään kummallista eikä uutta. Sen sijaan koulutuksen lisäämisessä koneiden käytön helpottamisessa on paljonkin opittavaa. Sen havaitsimme vaikkapa pandemian aikaisen etätyön yhteydessä. Valtaosa tutkijoista on työskennellyt jo 1970-luvulta pääosin kotonaan ja ilman minkäänlaista ongelmaa. Monella työpaikka on ollut autotallissa. Niin minullakin.
Ilmiön laajaneminen tapahtui räjähdysmäisesti, siinä missä ihmispopulaation kasvukin. Samalla tutkijat ovat ottaneet tehtäväkseen myös kouluttaa ja auttaa vaikkapa yrittäjiämme operoimaan tavalla, jossa taustalla ovat klusterioppimme. Ensimmäisenä ja suurimpana meillä opittiin tuntemaan luonnollisesti metsäalan klusteri. On yllättävää, miten paljon tiede vaatii nykyisin myös käden taitoja ja käsite ”Cluster art and Art of Clusters” vaati jopa oman manifestinsakin. Monikulttuurista ilmiötä ei sopinut manifestissa pilata määritelmillä. Innovaation ja paradigmaisen maailman rajaaminen on omituinen ilmiö ja sitä näkee myös kuvataiteissa. Salvador Dali ei suostunut olemaan surrealisti, hän kertoi olevansa surrealismi.
Toisen väitöskirjan kohdalla käytin aikaa rutiiniluontoiseen työhön rakentaen alan yrittäjistämme klustereita myös muualla kuin metsäalan klusterina. Mukana oli myös kuluttajia, joita oli syytä saada mukaan verkottaen näin sekä kulutus että tuotanto, josta toinen oli pääosin pääkaupunkiseudulla, koskien varsilla, tai suurimmissa taajamissamme, ja toinen pääosin maaseudulla. Välillä oli sekä fyysistä että sosiaalista ja kulttuurista etäisyyttä. Se piti poistaa koneiden avulla ja tieteen keinoin. Kone ei ollut enää pelkkä puhelin vaan pieni, käteen mahtuva tietokone.
Tällainen työ on raskasta rutiinia, jossa käydään läpi valtavia aineistoja ja tyypitellään saatuja digitaalisia tietojamme, apuna mm. klusterianalyysit. Näitä klustereita verkotettaessa keskenään ko. henkilöiden tai yrittäjien ei itse ole tarvis tietää muuta, kuin kuinka heidän yritystoimintansa alkaa yllättäen sujua aiempaa paremmin, ja kuluttajat saavat sitä mitä haluavat, usein jopa tietämättään, miksi juuri hän, ja oikeasta paikasta löytäen. Toki hän voi myöhemmin kertoa myös oman sepitteellisen tarinansa sekä kertoa sen medioillemme. Hän on varmasti unohtanut, kuinka joku outo tyyppi kävi hänet joskus vuosia aiemmin haastattelemassa. Hyvä kun hänelle riitti aikaa muutama menetetty kiireinen minuutti. Yrittäjät ovat kiireisiä ihmisiä. Ei siinä innovaatioita ehdi ajatella, saati klusterirakenteita muiden yrittäjien ja lopulta myös asiakkaiden kanssa.
Haastattelija oli yliopisto opiskelija ja aineistoja käsiteltiin myöhemmin luottamuksellisesti sekä raportoitiin tutkimuksina, pro-gradu töinä ja väitöskirjoinakin. Tieteellisessä aikakauskirjassa, lehdessä, jota hän, yrittäjä, ei ole koskaan avannut. Pohdittiin yhteisesti kongresseissa ja löydettiin ratkaisuja, joita hän, yrittäjä, itse käytti myöhemmin omassa yrityksessään ja sen erikoistumisessa.
Sen sijaan seuraava askel, jossa haetaan luovuutta ja innovoivuutta mukaan, on jo vaikeampi porras ylitettäväksi. Silloin mukaan tulevat myös tutkimuslaitokset ja yliopistot, alan tiede, tutkimus ja koulutus sekä sellainen raportointi, johon haetaan merkittävämpää, kansainvälistä rahoitustakin. Tässä vaiheessa mukaan tulee kansallinen innovaatiopolitiikka ja alan päättäjät, poliitikot. Harvakseltaan vaihtuvat poliitikot pudottavat jonkun aiemmin mukana olleen kansakunnan ulos ohjelmasta. Virkamiehet pahoittelevat, mutta eivät voi asialla mitään. Se on hyvin tavallinen ilmiö vaalien yhteydessä ja jälkeen. Äänestäjien asiana ei ole pohtia, miten tiede ja tutkimus saa rahoituksensa. Se on pitkäjänteistä yhteistyötä globaalissa maailmassa eläen.
Tällaisen ilmiön popularisointi, päivän medioihimme siirtäminen, on mahdollista vain tiettyyn rajaan asti, eikä se ole tarpeellistakaan, ellei kyse ole henkilöistä, jotka ovat avainhenkilöitä ja joiden kohdalla tietoa on kyettävä levittämään samaan tapaan, kuten vaikkapa lääkäreitä tai sähkömiehiä kouluttaen. Myös ilmiön perusteet on osattava kuvata ainakin tiettyyn syvyyteen saakka, olkoonkin että perustiede ja sen sovellukset ovat hiven kuin veteen piirretty viiva. Mihin rahaa käytetään ja miksi, on kuitenkin poliittinen päätös.
Tunnen lukemattoman määrän tapauksia, jolloin jotkut avainhenkilöt ovat joutuneet vetäytymään ohjelmista juuri vaalien seurauksena ja korvattu muilla. Suomessa tämä koskee myös kuntiamme. Harvemmin yksittäisiä yrittäjiä. He vain jäävät ulos hankkeista tietämättä, miksi näin on käynyt. Myöhemmin ilmiö näkyy aluetaloudessa ja lokalisaatio (sijainti-) ehdoissa. Alue alkaa taantua. Puuttuu jotain korvaamattoman tärkeää, joka välittyy pääsääntöisesti yritysklustereiden kautta.
Tämä ongelman ylittämiseksi kaikkien ei ole tarvis tietää kaikkea, ja me erikoistumme yhä syvemmälle, tiedämme yhä enemmän, mutta yhä vähemmästä. Samaan aikaan kun tästä tiedottava, toimittaja tai opettaja, tietää yhä vähemmän yhä enemmästä. Niinpä mediatiedoilla ei ole juurikaan käyttöä yrityselämän lokalisaatiopäätösten teossa. Poliitikot ovat pelanneet hekin alueensa ulos kehittyvien alueiden joukosta. Taantuman taustalla on pääsääntöisesti huonosti hoidettu innovaatiopolitiikka. On äänestetty vaaleissa vääriä henkilöitä. Äänestään motiivi on kokonaan muuta, kuin paradigmaisen maailman muutos, ja sen muuttajien tapa toimia.
Tässäkin verkostot ja klusterointi auttavat poliittisia klustereita hoidettaessa. Päättäjät kun tulevat mukaan helpottamaan ja nopeuttamaan vaurastuvan alueen innovaatiotason prosessia. Kaikkea kun ei ole tarvis tietää, kuten puuseppä aikanaan, vaan tietoa ja taitoa sekä persoonallisuuksia yhdistetään jälleen kerran koneälyn ohjaamalla tavalla. Näin poliitikko on mukana tässä yhteisessä pelissämme. Rikkomatta koko ajan pelin sääntöjä.
Näin eri ihmistyypit ja persoonallisuudet sekä heidän osaamisensa otetaan käyttöön yhteiseen klusteriin ja he hyötyvät samalla koko klusterin kokonaisuudesta aivan kuten mehiläis- tai muurahaispesässä työtään tehden. Tosin nyt myös usein globaalisti ja kulttuurirajoja ylitellen.
Mennyt vuosi oli kiinalaisittain härän vuosi ja nyt eletään jo tiikerin aikaa. Mennyt vuosikymmen, ja alkaen jo 1970-luvulta, oli taas omalla kohdallani puhtaiden klustereitten (Cluster analysis) aikaa. Mukana myös lasin vuosikymmenet ja Cystal art. Mennyt vuosi oli nimettynä Euroopassa lasin vuotenamme (Glass Age).
Ilman lasia olisimme tieteemme kanssa heikoilla. Tärkeimmät käsitteet ovat olleet kohdallani lasin rinnalla Cluster Policy ja Cluster Art sekä Cluster Articles. Sen jälkeen Cluster Economy, Cluster Analysis ja Cluster Science.
Klusteroituvat alueet ja klusterianalyysi olivat osa klusteroituvia yrityksiä ja kuluttajaklustereita, ekologista klusteria (Ecological cluster) jo paljon aiemmin osana innovaatiopolitiikkaa. Nämä olivat kuitenkin jo edellisten vuosikymmenten tuotteita ja molemmissa väitöskirjoissani (PhD ja ScD) ne mainitaan myös heti otsikossa ja osana kolmatta tutkintoa (D.Art).
Klusterianalyysi oli siten läsnä koko ajan omassa työssäni ja myös harrastuksissani, uuden digiajan tietokoneitten klustereissa, ja myös kuvataiteessa ja musiikissa, sukumme median (Itä-Savo) siirtyessä digiaikaan 1980-luvun alussa Etelä-Savossa ja ensimmäisenä Suomessa. Se on sitä nyt myös Euroopan tärkeimmissä rahoitusinstrumenteissa ja niiden innovaatioissa.
Se on ollut paradigmainen ja maailmankuvat muuttava ilmiö. Se on myös ratkaisevassa osassa juuri nyt geopoliittisessa kriisissä ja sen laukaisemisessa. Emme voi toimia enää globaalisti tai lokaalisti regionaalisten alueitten sisään sulkeutuen ja ulkopuolella yhteisten klustereittemme myös vaikkapa huippu-urheilussamme (Sport Cluster).
Olemme klusteroituneet toisiimme tavalla, jossa perinteiset aseet on unohdettava sotineen. Joka niihin tarttuu, aseisiin, varmasti myös niihin hukkuukin. Klusterirakenteiden ulkopuolella ei ole enää luovaa ja innovatiivista tulevaisuutta, tiedettä ja taidetta, politiikkaa ja hyvinvointia, demokraattista yhteiskuntaa. Se on härän vuoden perintöä ja opimme sen viimeistään pandemian aikana ja geopoliittisessa kriisissämme. Joku geopoliittinen vaikuttaja ajaa nyt itsensä lopulliseen paitsioon ja kansakuntansa köyhyyteen.
Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka
Luostarinen, Matti (2005)
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:951-729-968-0
Innovaatio ymmärretään usein teknisenä tuotteena, uutuutena tai ideana. Laajemmin innovaatiot ja niiden tuotanto ja kulutus liitetään ihmisten ja yhteisöjen, organisaatioiden toimintamalleihin, mutta myös alueiden tai valtiokoneiston tapaan toimia. Harppaus tietotekniseen vallankumoukseen toi mukanaan kansalliset ja kansainväliset innovaatiojärjestelmät ja -politiikan sekä laajensi käsitteen kaikki yhteiskuntasuunnittelun lohkot käsittäväksi.
Klusteritaloudella puolestaan kuvataan usein alueen tai kansakunnan kilpailukyvyn ydintä. Klusterilla tarkoitetaan verkostorakennelmaa, jonka osaaminen, voimavarat ja yhteistyösuhteet nostavat verkoston tietyn liiketoiminnan merkittävään asemaan kansallisilla ja etenkin kansainvälisillä markkinoilla.
Ekologinen klusteri on puolestaan osa modernisaatiota, kestävää kehitystä ja sen rakennemuutosta yhteiskuntapolitiikan kaikilla lohkoilla, mutta etenkin ympäristöpolitiikassa ja osana innovaatiopolitiikkaa. Ekologisen innovaatiopolitiikan ja yrittäjyyden klusteritutkimus selvittä:
1) innovaatioprosessien ja -roolien syntytapaa, omaksujatyyppejä sekä eri instituutioiden osuutta innovaatiopolitiikassa. Erityisesti on paneuduttu uuden tiedon luomiseen kansallisena, alueellisena ja maaseudun ekoyrittäjyyttä koskevana prosessina.
2) Toisena tehtävänä on selvittää ekologisen tuotteen ja kulutuksen segmentit ja trendit, joilla on merkitystä maaseudulla sijaiseville ekoyrittäjille ja näiden toiminnan verkostoille.
3) Kolmas tehtävä on hakea ekologisen yrittäjyyden innovatiiviset roolikartat. Tehtävänä on löytää innovaatiotoiminnalle parhaiten soveltuvat roolimallit vastaamaan kulutukseen ja kansainvälisen innovaatiotutkimuksen suosituksiin klusterirakenteissa.
Tiedonhankintamallit ja uuden tuottaminen ovat sidoksissa yksittäisiin tiedon tuottajiin, verkostoihin ja klusterirakenteisiin. Konventiot ovat yleisiä vastaanottoperiaatteitamme ja samalla uuden innovaation toimintamekanismeja; niiden syvempi kieli.
Uuden löytäminen ja vastaanottaminen on aina ristiriidassa vallalla olevan konvention kanssa. Innovaattori on siten ristiriidassa vallalla olevaan konventioon ja ajattelussaan divergoiva, maaseudulla usein tulkittu radikaali toisinajattelija.
Maaseudulla innovaatioprosessi on ollut pääsääntöisesti innovaation diffuusiota regionaalisessa ympäristössä. Kyse on ollut uuden tiedon leviämisnopeudesta ja kyvystä vastaanottaa ja soveltaa sitä. Sekä alueet että omaksujat on ollut mahdollista tyypitellä sekä tuotannossa että kulutuksessa.
Leviävät innovaatiosyklonit (diffuusioaallot) ovat muodostaneet tunnistettavan sosiokulttuurisen ajallisen jatkumon. Samoin näiden oletettu etenemissuunta keskusalueilta vaikutusalueilleen. Innovointia on hidastanut etenkin imitaatioon kuuluvat lukuisat isolaatiomekanismit.
Moderni verkostoyhteiskunta ja sen klusterirakenteet muuttivat innovaatiopolitiikan aktiiviseksi toiminnaksi. Tässä ekologinen klusteri edustaa maaseudun kehittämisen ja modernisaation viimeisintä vaihetta. Sen yhteydessä on otettu käyttöön käsite luova talous, ja se sivuaa läheisesti evolutionaarista taloustiedettä.
Tutkimuksessa faktoripisteiden ryhmittelyssä kuluttajat on mahdollista jakaa kymmeneen homogeeniseen ryhmään, joista viisi on mahdollista nimetä pääryhmiksi käyttäen sosiologian ja antropologian postmodernin ihmisen elämänstrategian kuvauksia (kuljeskelija (flaneeraaja), turisti, kulkuri, peluri ja telecity ihminen).
Näillä kaikilla on oma erityinen asemansa yrittäjäklusterin rakennetta toteutettaessa. Suomalaisesta ekologisen klusterin yrittäjäryhmästä on mahdollista löytää faktoripisteitä ryhmitellen seitsemän avainroolia ja näiden toimenkuvat.
Näistä konventionaaliset ryhmät paikantuvat nelikentässä lähelle organisoivaa järjestelmää (Organisers). Usein yritysryhmistä tai verkostoista ei muita löydy ja kyse on tuotteiden tekijöistä (Concluder producer).
Toisen ryhmän muodostavat monialayrittäjät kokemusvälittäjinä (tuotechampionit). Usein kyseessä ovat maataloudesta juuri irtautuneet yrittäjät ja lukuisten tuotteiden kanssa aloittelevat matkailun monialaosaajat ja myös kiihkeät organisoijat (Thruster organiser).
Visionäärit (intrapreneurit) kuuluvat eräänlaiseen sisäisen yrittäjyyden ryhmään ja ovat osa klusterin arvioivaa kehittämisjärjestelmää tai tiedonhankkijoita (Advisers, Reporter advisers). Näiden kyky operoida innovaatioryhmien kanssa on muita parempi, ja he ovat korvaamaton klusterin toiminnan integraatiossa (Explorers ryhmät).
Vapaamatkustajat ovat suurehko ekologista imagoa hyödyntävä ryhmä. Passiivisuudestaan huolimatta ryhmä on tärkeä monissa portinvartija (gateway) tehtävissä (=teknologian siirto ja markkinointi).
Itselliset yrittäjät (entrepreneur) ovat lähellä konventionaalista ryhmää ja toimivat lähinnä promoottorijärjestelmässä (Explorer promoter).
Varsinaiseen innovaattoriryhmään (Creator Innovators) kuuluu noin 10 %:n osuus oppositioasemaan usein ajautuneita maaseudun yrittäjiä. Heidän tuekseen kaivataan klusterissa teknologian ja markkinoiden portinvartijoita, joiden tehtävä on lähinnä palkitsevien järjestelmien ylläpito (Upholder maintainer), mutta samalla myös koko klusterin kontrollointi (Controllers) rinnan organisoivien ryhmien kanssa (konventionaaliset yrittäjät).
Ekologisen klusterin verkostorakenteissa korostuvat joko huipputeollisen kasvu-uran valinneet mallit tai humanistisekologiset rakenteet. Molemmissa verkostorakenteissa avoimuus on ainoa mahdollisuus ottaa vastaan ja lähettää sosiaalisen pääoman edellyttämiä globaaleja innovaatioita.
Tällöin korostuvat pikemminkin monikansalliset klusterit ja näiden kyky innovoida kuin puhtaasti alueelliset tai kansalliset klusterit. Tämä koskee sekä tiedon tuottajia (tutkimus), hallintoa, rahoittajia, koulutusorganisaatioita että pienyrittäjien sisäistä kykyä verkostoitua ja vastaanottaa oikealta tasolta tulevaa informaatiota innovaatiopolitiikkansa hoidossa.
Yrittäjäklustereiden tyyppien rinnalla esiintyvät myös kuluttajaklusterit. Heidän kohdallaan tyypit löytyvät kirjastani ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka”. Medioistamme taas tärkein oli sosiaalinen mediamme ja sen talous. (Social media economy and strategy). Tuo kirja julkaistiin täyttäessäni 60-vuotta ja on edelleen luetuin ja tentityin kirjani yli 120 joukossa.
”Age si quid agis.” Kun teet jotain, tee se. ”Docento discimus.” Opettamalla opimme.