Pro Deo et Ecclesia – Jumalan ja Kirkon puolesta
10.11.2023
Olen kirjoittanut Martti Ahtisaaresta useissa yhteyksissä parikymmentä kertaa ja pisimmän artikkelin kertoessani Suomen presidenteistä kirjassani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100.” En nyt lainaa tuota kirjoitustani vaan vuonna 2008 kirjoittamaani tekstiä, jolloin otsikoin sen tyyliin ”Martti Ahtisaaren Odysseija”. Näin siksi että se on mielestäni muista tälle päivälle kirjoitetuista muistelmista ja hautajaiskirjoituksista poikkeava. ”Pro mea parti.” – Omasta puolestani.
Lisäksi se sopii siihen ketjuun omia esseitäni, josta myöhemmin laaditaan myös kirja ja robotiikka saa hakea näistä sanoista tähän kohtaan sopivan taideteoksenkin. Minun ei ole tarvis sitä valintaa tehdä, muuten kuin tekstini osalta ja valiten myös lyhyt latinankieliset lainauksenikin. Toivottavasti kuitenkin isänmaan ja vapauden puolesta. – ”Pro libertatet partiae.”
Algoritmit rakastavat niitä enemmän kuin omaa kieltämme tiedän jo kokemuksesta. Meitä suomalaisia ei kuunnella, eikä lueta omalla kielellämme maailmalla, ja kustantajani ei ole suomalainen hänkään. Ei ollut yliopistoissa, eikä ole nytkään. Ahtisaari oli hänkin maailman Martti ja hänet tunnettiin kokonaan muuna kuin Suomen lyhytaikaisena presidenttinämme. Se on syytä muistaa myös tänään. Näin teen minäkin. Sananmukaisesti. – ”Pro verbo.”
Ahtisaaren Odysseija
Haavoitettu enkeli
11.12. 2008–10.11. 2023
Rauhan nobelisti Martti Ahtisaari kertoi, kuinka EU:sta ei lopulta tule mitään, jos maat eivät ole keskustelleet menneisyydestään. Serbian olisi kyettävä elämään menneisyytensä kanssa ja tunnustettava, että jotain meni pahasti vikaan sen suhteessa Kosovoon, kertoo presidentti Ahtisaari (HS 10.12). Tänään jotain meni vikaan ensin Ukrainassa ja seitten Gazassa. Israelin kohdalla olemme usein mukana myös uskon puolesta. – ”Pro fide.”
Ahtisaaren mukaan eurooppalaisista valtioista vain Saksa on uskaltanut tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Kirjailijoista Berhard Schlink kirjoitti jymymenestyksenä (”Lukija”) jälkeen toisen natsiaikaan palaavan romaanin ”Kotiinpaluu”. Uudessa tarinassa seurataan ikään kuin Homeroksen Odysseuksen vaiheita. Edellinen oli dekkari nuoren miehen ja häntä vanhemman naisen välisestä suhteesta. Nainen paljastuu myöhemmin lukutaidottomaksi keskitysleirin vartijaksi. Uudessa romaanissaan Schlink ystävineen seikkailee vankileirillä ja pakomatkalla läpi Neuvostoliiton kohti Saksaa ja lopulta DDR:ään muurien murtuessa. Edellinen romaaneista on lukijalle helpompi, mutta jälkimmäinen juoneltaan mutkikkaampana antoisampi. Jos pitää dekkareista, ne voi lukeakin. Kummassakin lukija palkitaan ainakin ahkeruudesta ja työstä. – ”Pro studio et labore.”
Kun kansakunta käy läpi traumojaan, kohteina on käytettävä yleensä arvostettuja henkilöitä. Syntyy Odysseia, jossa matka kohti loppua seuraa Homeroksen tyylitajua ja rakennetta. Olemme edelleen tiukasti kiinni tuon ajan kulttuurissa ja ymmärrämme sitä parhaiten myös filosofiassamme tai psykologiassa, sosiologiassa ihmisen käyttäytymistä kuvatessamme (sosiaalipsykologia). Joskus kirjailija pääsee hyvin lähelle. – ”Proxime accessit”. Kuvataiteilija taas jopa kohdalleen osuen. Usein taustalla on kiirastuli. – ”Purgatorium.”
Ei ole sattuma, että oman historiamme lähiaikojen kuvaajista parhaiten on onnistunut kirjailija Väinö Linna. Linna personoi tapahtumat ja fiktio syntyy samaan tapaan kuin kuvataiteilijan symbolistinen maalaus Hugo Simbergin tapaan hellyttävästi kesyttäen niin halla kuin kuolemakin. Mutta kuka on haavoittunut enkeli? Onko hän aina taiteilija, tieteilijä tai rauhan rakentaja itse? Jopa tulevaisuutta aavistava. – ”Prudens futuri.” Martti Ahtisaaren yleinen luottamus syntyi hänen kyvystään aavistaa tulevaa. – ”Publica fides.” Hän näki kasvun paikan. – ”Punctum vegetationis.”
Väinö Linnan ja Edvin Laineen historiaa
Miellämme itsenäistymisemme raskaat vuodet Väinö Linnan kuvaamina fiktioina ja välttelemme usein faktan nostamista sen rinnalle. Vastaava sotakuvaus edelliseltä vuosisadalta Iisalmessa ja Koljonvirralla filmatisoiden sisältää jo sanastoa ja käsitteitä, joita tuolloin ei ollut kielessämme olemassakaan. Siitä huolimatta sekin on elävää ”historiaa”, siinä missä jokavuotinen saman iisalmelaisen Edvin Laineen ohjaama itsenäisyyspäivämme vakiovieras televisiossa sitä seuraten ”Tuntemattoman sotilaan” filmatisointina. Edvin Laine pääsi hyvin lähelle kansan tuntoja. –”Proxime accessit.”
Miehet ovat samoja tuttuja, eri heimojen suuria näyttelijäpersoonallisuuksia, keski-ikäisiä miehenköriläitä. Sieltä puuttuvat 17–22-vuotiaat pojat, joita jatkosodan sankarihaudat näyttävät edustavan. Heillä ei toki voinut olla sellaista persoonallisuutta kuin tuon sotaelokuvan keski-ikäisillä näyttelijöillä. Edvin Laine teki loistavat näyttelijävalinnat, mutta samalla vääryyttä historialle ja sen totuudelle. Totuudesta tulee myyttinen, kun se siirretään kirjaksi, elokuvaksi ja alamme uskoa fiktiivistä tarustoamme. Kirjassa me voimme sanoa yleisiä asioita omaperäisesti. – ”Proprie communia dicere.” Mutta emme toki enää sodan kiirastulessa, kameran edessä.”Purgatorium.”
Missä määrin Ahtisaaren taustalla on nähtävissä kalevalaisen kansan tarustoa, kysyin itseltäni Sibeliuksen Finlandiaa kuunnellen Oslosta. Ohjaako meitä geneettinen perimä ja syntyykö tuo harras tunnelma juuri sen kautta? Kuinka kaukana, tai pikemminkin lähellä, nuo kansakuntien tarustot ovat toisiaan herooisina kollektiivisessa muistissa? Ahtisaari oli selvästikin oman Odysseiansa saavuttanut ja matkansa määränpäässä. Tulevaisuutta aavistava, ja me muut olimme tomua ja varjoa. – ”Prudens futuri” – Pulvis et umbra sumus. Pääsi hyvin lähelle. – ”Procime accessit.” ”Prosit.” Onnea siitä.
Media tuomioistuin
Herooinen sankaruus ja Odysseia sekä joutuminen syntipukiksi ovat samaa asiaa. Milan Kundera, Gunter Grass ja Grista Wolf eivät saa Nobelia vaan heitä ristiinnaulitaan nyt nuoruutensa oletetuista natsisuhteista tai puolueen jäsenyydestä, siitä että edustavat nyt intellektuellia ja ovat näkyviä uhreja. ”Pro verbo” – Sananmukaisesti. On helppo avata, millainen on se taideteos, ja kuka sen maalaa, joka tähän asemoidaan.
Nuoret aikansa tuotteet toteuttivat omien vanhempiensa, koulun ja kotinsa, kirkon ja kasvatuksensa unelmaa ja oppeja. Eivät toki omiaan ja Odysseian harharetkiä ikään kuin tuhatvuotisen ihmisen elinkaaren kokemana. Ihmisten tuomiossa ja omissa puhdistautumisriiteissämme kansakuntienkin on oltava kohtuullisia intellektuellejaan kohtaan. Sen sijaan fiktiota ja faktaa ei pitäisi yhdistää niin sokeasti kuin mitä nyt teemme. Viihteellinen media henkilöi, ampuu alas arvostetuimman henkilön, kerää pisteitä ja menestystä faktan ja fiktion rajamailla seikkaillen. Siinä edetään olosuhteiden mukaan. ”Pro tempore.” Sananmukaisesti. – ”Pro verbo.”
Kirjailija Milan Kundera on joutunut tällaisen omalaatuisen vainon kohteeksi siinä missä aiemmin Christa Wolf ja Gunter Grass. Euroopassa fasismin, kommunismin ja natsismin asialla olleiden intellektuellien lista on varmasti pitkä. Suomessa siihen yritettiin liittää juuri ennen kuolemaansa myös arvostetuin filosofimme von Wright ja myös tuon ajan lääkäreitä. Ratkaisevaa on silloin ensimmäinen liikuttaja. – ”Primus motor.” Tämä havaitsevat varmasti algoritmit. Robotiikka taiteilijaa valiten. Hakien ensimmäistä vertaistensa joukossa. – ”Primus inter pares.”
Nuoret ihmiset, myös myöhemmin intellektuellit, ovat olleet oman aikansa tuotteita. Olisiko näiden ihmisten kohdalla seurattava nuoruuden ideologisten seikkailujen sijasta ehkä enemmän heidän myöhempiä vaiheitaan ja puhuttava nytkin siitä? Puoluejäsenyydestä saa kyllä vielä uutisen, mutta se ei vielä kerro paljoakaan muuta. Usein uutisen takana on vain sattumusten kuvaamista ja tapa ampua korkealta ja lujaa. Vastustaa ensimmäisiä. – ”Principiis obsta! (Ovidus). Ensimmäistä vertaistensa joukossa.
Puhdistuuko kansakunnan trauma hakemalla sellaisia syntipukkeja, joiden asema on riittävän näkyvä ja sofistikoitu, elitistinen ja intellektuellia edustava? Kun aika on kypsä historian uudelleenkirjoittamiseen, kansakunnan traumaattisten vaiheiden uudelleenarviointiin, olisiko kohtuullista hakea siihen muutakin kuin median vaatimaa ”uhria”, joka mieluiten on lopulta prosessia parhaiten kuvannut ja ymmärtänyt kirjailija tai taiteilija, tiedemies tai diplomaatti rauhan tekijänä, kuin siihen osallistunut keskitysleirin ylläpitäjänä. Ahtisaari puuttui asiaan kertomalla, kuinka YK:n toiminnassa on toki ollut kaksinaismoraalia kansainvälisen yhteisön rauhantyössä. ”Olkaamme kiitollisia, että edes joskus toimimme oikein”, kertoo Ahtisaari.
Ahtisaaren Odysseia
Martti Ahtisaari kuvasi omassa kiitospuheessaan Oslossa, kuinka hänen tapauksessaan kaikki alkoi jo Viipurista, vain muutaman vuoden ikäisenä pakolaisena omassa maassaan ja tämä kokemus seurasi mukana myöhemmin niin Namibiaan kuin Kosovoonkin. Hän puhui kuin alttarin ja kotilieden puolesta. – ”Pro arte et focis.”
Ilmiö oli lapsena sisäistetty ja toiminta tapahtui sen kansakunnan ehdoilla, jossa Ahtisaari lapsuutensa ja nuoruutensa vietti niin Kuopiossa kuin Oulussakin. Näin osa tästä kunniasta kuuluu toki myös paljon kärsineelle ja diplomatiansa rakentaneelle Suomelle ja sen lähihistorialle. Savokarjalainen tapa puhua vetosolmuun, diplomatian kielellä, oli myös geneettinen valinta ja tapa säilyä hengissä historian myrskyissä. Pelko ensimmäisenä loi maailmassa jumalat. – ”Primus in orde deos fecit timor.”
Intellektuellin edustajana jokainen kirjailija, kuvataiteilija tai tieteen tekijä on aina harharetkellä siinä kulttuurissa, jossa hän sattuu kulloinkin elämään. Sen Odysseian ymmärtäminen ja kuvaaminen oikein ja oikea-aikaisesti on lopulta aina saman totuuden toistamista ja vain tapahtumapaikat näyttäisivät vaihtuvan. Se, miten sen esität taiteena sanoistasi, on: ”Pro arte utile”. Taideteollisen korkeakoulun tunnuslause. Hyödyllisen taiteen puolesta. Suomalaiselle Ahtisaarelle alttarin ja kotilieden puolesta: – ”Pro aris et focis.” (Cicero, Horatius, Sallustius.”
Gunter Grass, Milan Kundera ja Christa Wolf ovat sivusta seuraajia, mutta samalla aina osa sitä yhteiskunnallista ja ideologista ilmapiiriä, jossa ovat eläneet ja elämän kokemuksensa hankkineet, siinä missä presidentti Ahtisaari matkalla Viipurista kohti Savoa ja Pohjamaata sekä kansainvälisiä tehtäviään. Ensimmäinen vertaistensa joukossa. – ”Primus inter pares.”
Kulttuurin tuoma sosiaalinen tilaus
Matka sankarista messiaaniseen uhriin ja syntipukiksi on oma tarinamme ja rauhan tekevät lopulta ne, jotka ovat sen aikoinaan rikkoneetkin. Se miten Bernhard Schlinkin romaanit ja dekkarit otetaan vastaan juuri Yhdysvalloissa, kuvaavat tuon valtion suhdetta 1940-luvun tapahtumiin ja tarvetta natsiajan korostamiseen ja sen liittämiseen vielä kreikkalaiseen tarustoonkin. Tänään robotiikan ja algoritmien tuomaan kieleen ja sen taiteeseen. Siihen kieleen, jossa mökistä voi astua ulos suurmies. – ”Potest ex casa magnus exire.” (Seneca).
Tieteessä tämän hallitsi jo Sigmund Freud mestarillisesti siirtämällä löydöksensä tuon ajan porvariston tapaan harrastaa kreikkalaista mytologiaa. Seksuaaliset unet ja traumaattiset hysteriat saivat niissä nimensä juuri tuosta mytologiasta ja sen harrastuksesta. Vain sitä kautta Freudia luettiin ja voitiin ymmärtää, mitä Oidipus tarkoitti ja kuinka pojan oli surmattava isänsä naidakseen kuningatar äiti. Se oli samalla tapa saada toimeentulonsa lääkärinä hoitaen näitä naisia tai puhua kompleksista Oidipuksen nimellä. Ilman tuota ongelmaa ja sen taitavaa kuvaamista ei olisi ollut potilaitakaan. Tänään se on aika myös ymmärtää. Parempi nyt kun ei milloinkaan. –”Potius sero quam numquam.” Maksaa siitä oikeudenmukainen hinta. – ”Pretium iustum.”
Yksityisestä yhteiseen
Kansakunnan kompleksi ei eroa yksityisen ihmisen traumojen kuvauksista ja Schlink yhdistää näitä liiankin näkyvästi ja kömpelöllä tavalla uusimmassa kirjassaan. Kun kirjassa suoraan analysoidaan Odysseusta, se on jo typeryyttä ja lukijaa pidetään imbesillinä. Ohjeet, tulivat ne keneltä tahansa, ovat sittenkin vähemmän arvokkaita kuin kokemus. – ”Praecepta minus valent quam experimenta.”
Kyllä jotain on jätettävä lukijallekin ja etenkin, kun kyseessä on kansallisten traumojen kuvaus ja niiden oivaltaminen Yhdysvalloissa, jossa matka Eurooppaan on riittävän etäinen, eivätkä kaikki natsien ja kommunistien hännystelijät enää ole elossa, saati elitismin näkyvintä huippua. Vai onko sittenkin syytä peitellä ja avata tarinaa hieman samaan tapaan kuin ajallemme tyypillisiä salaliittoteorioita ja tehtävä epäuskottavia koukeroita lukijasta piittaamatta? Vai sopiiko aikaan Matteus ja 7:7. ”Petite, et dabitur vobis; quaerite, et invenietis; pulsate, et aperietur vobis.” – Pyytäkää, ja teille annetaan; etsikää, ja te löydätte; koputtakaa, ja teille avataan.
Tekevätkö myös maat ja kansakunnat uskomattoman mutkikkaita ja ovelia salaliittoja, joissa häikäilemättömyys ja ihmisluonnon tunteettomat eläimelliset osat saavat vain sumuverhon niin natsiajan kuin kansallissosialismin aatteistakin Bernhard Schlinkin kuvaamalla tavalla? Onko edessä vain hurskaita toiveita tai hurskas petos? – ” Pia desideria.” – ”Pia fraus.” (Ovidus).