Muistaako joku vielä kuinka vuosi takaperin kevään tuloa lupailtiin ja odoteltiin heinäkuulle. Periksi ei annettu. Vasta kun syyssatteet tulvivat pelloille puheet keväästä loppuivat. Miksi puhua ja kirjoittaa ilmastomuutoksesta, jos siihen ei sitten ilmatieteen laitoskaan ota uskoakseen? Esitin hellerajan muuttamista 15-20 asteeseen vastaamaan uutta tilannekuvaa. Vältytään pettymyksiltä kun eletään tätä aikaa eikä eilistä päivää. Ikääntyvä kansakuntakin vaivoineen alkaa sopeutua siihen ettei ole enää nuori ja nätti. Populistit puolueissaan lopettavat ihmisten kiusaamiseen valheillaan. Heitä kun on joka puolueessa.
Sama pätee koko talouden ja kulttuurin, sosiaalisen elämämme murrokseen ja siitä saarnaamiseen. Se on tullut jäädäkseen ja muutoksen pysyvyys on ainut pysyvä. Ja itse me tämän kaiken olemme aiheuttaneet ja ensimmäistä sekä viimeistä kertaa täällä sitä ihmettelemme. Koetetaan kestää nämä muutamat vuodet ja vuosikymmenet kukin kohdallaan. Yritetään sietää lähimmäistä. Ilman omaa syytään he ovat tänne syntyneet. Pääsiäistä viettämään ja noitia polttamaan.
Pääministerin kotona vieraillut toimittaja tapasi ihka tavallisen suomalaisen miehen vaimoineen yökylässä Kempeleessä. Tunnen Oulun ja sen seudut maantieteen professorina siellä eläneenä kuin omat taskuni. Harvinaisen kiltin oloinen oli pääministeri varmaan jo lapsena, kouluaikana oppivainen ja nyt poikkeuksellisen hyvä isä ja aviomies, pääministerinä suomalaiseen tapaan haukuttu.
Se on varmaan hänelle uusi ilmiönä, joutua pilkatuksi ja haukutuksi. Oletti että häntä kiitellään jahka tulosta tulee ja prosessikaaviot toimivat. Niin kun oli tehty koulussa ja yliopistossakin, työympäristössä yrittäjänä. Nyt näin ei kuitenkaan enää jatkunut. Poikakin kuoli korvaleikkauksessa. Mikä meitä vaivaa, tolkun ihmisiä mukamas?
Pahaa oloaan kun täytyy joidenkin purkaa poliitikkoihin, yhteisten asioittemme hoitajiin. Valtaosa tekee sitä ilmaiseksi ja uhraa omaa aikaansa, ainutkertaista elämäänsä. Kun vierailin juuri lenkillä käydessäni kirpputorilla Forssan torin varrella, niin eikös mummoikään ehtinyt purkanut kaverilleen sisintään sanaillen: ”Eikös tuokin perkele päässyt valtuustoon.” Siitä on tullut jatkuva ilmiö sen jälkeen kun tutkijana erehdyin seuraamaan eläkeiässä politiikan arkea populistisessa puolueessa tai sellaiseksi haukutussa.
Puolue on tutkijoitten mukaan Suomen haukutuin, suoranainen inhokki. Sitä puoluetta saa pilkata medioissamme toimittajat myös viran puolesta ja siellä toimivat elävät vailla sanan vapautta. Ihmisoikeuksia on reippaasti kavennettu myös kaduilla liikkuen. Virastoissa palvelu on mitä sattuu tai sitä ei ole lainkaan. Työttömyys rehottaa kun palvelut jätetään herran haltuun ja netin hoitoon. Ihmisen kohtaaminen pelottaa.
Leimakirves heiluu ja sitä käytetään ahkerasti. Sellainen puolue on helppo hajottaa kansanpuolueena, jolla on perinteisen toripuolueen leima. Pääministeri tietää tämän laestadiolaisena hyvin. Populismi kun on myös siellä tuttua ja pahin kirosana puoluehajaannus. Maalaisliitto oli sekin alkujaan populistinen kansanliike. Helppo hajotettava koko kansan puolueenamme.
Ikääntyville tämä käytäntö, leimakirveen käyttö, on tuttua sotavuosiltamme ja se osatiin siirtää myös lapsille, suurille ikäluokillemme. Osoittaa siten olevansa fiksu. Sitä kautta sai muun porukan hyväksynnän ja oli pätevä myös kirjoittajana. Veikko Vennamosta tehtiin jopa kirja, jossa on mukana asiaakin, ei vain pilkkakirveen heiluttelua, kirjoittaa toimittaja tänään Helsingin Sanomissa. Kokenut ja eläkkeelle jo jäänyt hänkin. Unohtaa eilisen päivän mutta muistaa kyllä vielä menneitä ja palaa niihin mielellään, Unto Hämäläinen.
Kiittele siinä sitten näitten ihmisten kaupunkia, maailman onnellisinta maata maailmalla, ja yritä sietää liikkumista kadulla kuunnellen kuinka yhdyskuntapalveluaan eläkeikäisenä hoitamaan ryhtyneen olisi parempi poistua näiltä nurkilta olematta edes likimainkaan pääministeri. Maailman onnellisin kansa on sitä vain tilastoissa. Tilastot ovat taas maailman suurin emävale. Onnellisuus kun on muutakin kuin bruttokansantuote ja sosiaalipalvelut, pragmaattinen luterilainen uskonto ja sen työkulttuuri normeineen sekä koululaitos ja vanhat ammattiin sekä toimeentuloon sidotut puolueemme.
Eikö tätä pahaa oloaan voisi purkaa johonkin muuhunkin kuin ventovieraisiin ihmisiin? Oppia ikään kuin tolkun ihmisen käyttäytymistä, presidenttiä populistina lainaten ja hän puolestaan savolaista toimittajaa, kirjailijaa. Täytyykö aina olla savolainen ennen kuin osaa asettaa sanansa edes siedettävällä tavalla ne valikoiden? Ilkeillähän voi sitten sosiaalisen median omalla sivustollaan ja myydä taitojaan Fb:n kautta kauppatavaraksi. Saada vastineeksi sieltä itselleen sopivia mainoksia.
Kansalaismediassa (kansa=popula) kukaan ei populismista pahastu, päinvastoin. Heittää herjoja takaisin ja lisää vielä löylyäkin. Populisti on kielellisesti lahjakas ihminen Veikko Vennamon tapaan mutta ei nyt pelkkä juoppo jurnuttaja naamakirjan sivuilla.
Kielellisesti lahjattomat hakevat turvaa muista porukoista. Näin populismi on aina ollut myös osa kansan hankkimaa viisautta, sosiaalista pääomaa ja tapaa viettää vaikkapa pääsiäistään, kristillisiä juhlapyhiään, osana pakanallista menneisyyttään. Tänäänkin noitia poltetaan kuten joulun aikaan odotetaan pukkia, joulu päättyi aiemmin nuutinpukkien vierailuun. Se vierailu oli tyly luonteeltaan.
Samoja suomalaisiahan me olemme ja yritämme oman ristimme kantaa. Nykyinen pääministeri surullisine kokemuksineen vielä poikkeuksellisen fiksuna ihmisenä moneen muuhun verrattuna. Kyllä siitä voisi vähän jo kiittääkin pelkäämättä menettävänsä taivasosuuttaan.
Tekee pitkää työpäivää ja kantaa vastuunsa sen minkä nyt yhdeltä ihmiseltä voi odottaa, insinööriltä. Ei hän ole valtiotieteilijä eikä juristi kuten yleensä pääministerimme. Suuret rakenteelliset muutokset eivät tahdo kansakunnan sisällä hoitua prosessikaavion tapaan muutamassa hetkessä. Miljoona suomalaista ei netistä juuri mitään hanki ja on ulkona näistä kirjoituksistamme.
Vai voisiko joku kuvitella pääministerimme tai hänen rouvansa, kasvattamiensa lasten, käyttäytyvän kuten mummot Forssan torilla? Eihän sinne uskalla enää mennä ilman poliisivartiota ja poliisikin on nykyisin jonkun kuppikunnan poliitikkona, tuntee siten muita paremmin myös nämä mieltään osoittavat torikansan lähettiläät kaupunkikuvaansa kiillottamassa. On osattava käsitellä myös kansaa, jonka tapaa myös pahnoilta oman työpaikkansa tiloista. Pieni kaupunkikin on nykyisin kuin kirjavan kissan turkki. Aapelin, savolaisen Simo Puupposen ”Pikku Pietarin piha”, ei sovi tämän yhdyskunnan kuvaajaksi enää lainkaan. Se on syytä jo unohtaakin ja keskittyä tähän päivään, nykyhetkeen.
Korpikirjailijan Veikko Huovisen tunnetuimman hahmon, Konsta Pylkkäsen kuvaamasta neljästä viisauden lajista; kaukoviisaudesta, teoreettisesta viisaudesta, käytännön viisaudesta ja siitä parhaasta, imelästä jälkiviisaudesta, kaikkein turhin on tämä viimeisin. Ilman kirjaviisautta ja tiedettä kaukoviisautta on turha edes yrittää haikailla visiona tulevaan ja käytännön viisauden insinööri varmaan hallitseekin.
Oikein hyvää pääsiäisen aikaa. Vesku Loirin esittämä ”Ulvova mylläri” on ihan hyvä ensimmäisen pääsiäispäivän kuvaus suomalaisesta maalaisidyllistä mutta sopii myös vanhan teollisen yhdyskunnan kuvaukseen ja kriisiyhteiskunnan ymmärtämiseen kipuiluineen. Insinööri pääministerinä ja kokoomus sekä keskusta hallituksessa pysyy nykyisin pystyssä vain hajottamalla populistinen liike sen ylläpitäjäksi ministereineen. Se on mahdollista vain maailman onnellisimman kansakunnan kohdalla ja ulvovien mylläreitten maassa. Kun sotkut on selvitetty, näiden on syytä kadotakin maasta odottamaan seuraavaa syvää lamaa ja sen hoitajiamme, populistista liikettämme, kansan syvien rivien edustajia. Nousukausi ei sellaista edellytä jarrumiehineen ja -naisineen.