Suomessa käydään omituista pohditaa, liki loputonta Kekkosen jäljiltä, miksi Trump on niin kiistelty henkilö ja aiheuttaa medioissamme suoranaista hysteriaa. Samalla kaikki häneen liittyvä on analysoitavana viileän rationaalisesti medioillemme mahdotonta.
Samaa tapaa myös vaikkapa kiisteltäessä suurista maailman uskonnoista tai ihmisten maailmankuvista. Paradigmaiset ilmiöt, maailmankuvaa muuttavat, ovat mahdottomia massoille ja massamedioillemme, olematta kiihkeän sokea omalle emotionaaliselle käyttäytymiselleen.
Ilmiö tunnetaan ikiaikaisena mutta nykyisin se on näkyvämpi kuin koskaan historiassamme. Se on ilmiönä pelottava ja siksi se sivuutetaan. Ajattelumme kun on arkiajattelunamme suuripiirteistä ja yleisluonteista, elämämme sitten pelkkää näpertelyä.
Tämä ei päde kuitenkaan Trumpin kaltaisiin presidentteihin johtajinamme. Trumpin kalteiselle elämä on arkielämästämme poikkeavaa. Hänen kaltaisensa hyväksyy yleensä vain parhaan, ja hyvin usein hän sen myös saa. Hän elää myös loppuelämänsä Yhdysvaltain presidenttinä, sellaiseksi kutsuttuna.
Hän kun uskoo, kuinka elämä on elämisen arvoinen, ja juuri tuo usko tekee sen myös todeksi. Tavallinen ihminen toimittajana, asiantuntijana, äänestäjänä, myös poliitikkonamme, on taas juuri niin suuri ja merkittävä kuin ne asiat, joiden hän antaa kiusata ja häiritä itseään.
Yhdysvaltain presidentin kun on osattava myös kärsiä voidakseen elää ja etenkin hallita, johtaa maailman merkittävintä valtiota. Kun normaalina pidetty ihminen on samalla oma päämääränsä, presidentti Yhdysvalloissa ei voi jäädä tälle tasolle instituutionamme.
Kun tavallinen ihminen joutuu varjelemaan toimittajana omaa naiiviuttaan, niin kuin omaa innostustaankin, presidentti Yhdysvalloissa ei elä tällaista elämää ensinkään. Tavallisen ihmisen elämässä suuri vastuu ja valta tuntuu teatraaliselta ja samalla varastetultakin, suuren valtion päämiehen elämä ei ole sellaista puuhastelua ja syyllisyyttä etsivää ensinkään.
Presidentti Mauno Koiviston tapaan hänen täytyy oppia nauttimaan taipaleesta, matkalla olosta, eikä vain odotella perillepääsyä ja maalia. Sellainen ihminen ei tule kestämään niitä paineita, tekemään valtavia ratkaisuja ihmisten hengestä, miljoonien, miljardien ihmisten kohtaloista, joihin globaali valta ja sen käyttö johtaa Yhdysvaltain kaltaisessa valtiossa.
Hänelle viholliset kyllä ilmoittavat itsestään. He ovat julistamassa sodan. Ystävät eivät koskaan julista mieltymystään ja ovat luotettavia vain älynsä ja kokemuksensa kautta. Niiinpä Yhdysvaltain presidentti ei pohdi kuten pieni ihminen äänestäjänä. Heillä kun on aina vähemmän ystäviä kuin kuvittelevat, mutta enemmän kuin tietävät.
Yhdysvaltain presidentti ei toimi kuten suomalainen toimittaja tai tutkija, jolle ystävät ovat pakollinen paha tai sukulaisten siunattu korvike. Ilmiöiden psykologsointi ei ole sellaisen ihmisen elämää, jossa pyrit elämään imagosi ja valtasi mukaan.
Menestyksen kirous on Trumpin kaltaiselle tuttua ja koko ajan ikävystymistä entisten väheksyjien ja kadehtijoiden piirityksessä. Sama pätee 50 vuotta valtaa hamunnutta Bidenia presidenttinä ja nyt jo miehenä, jonka entiset paheet ovat muuttuneet nyt jo liki hyveiksi.