Apostoli Johanneksen päivänä
Ihminen voittaa, ilmastomuutos on jo täällä, Britannia pärjäsi veikattua paremmin ja Jenni Haukio raivaa kiinnostavaa arvolokeroa, ovat tämän päivän Helsingin Sanomien (27.12) koronavuoden viimeisiä otsikkojamme. Ensimmäinen otsikko on kirjailija Risto Ihamäen mittavasta haastattelusta ja kirjailijan elämäntyöstä tehty positiivinen lopputulos. Pian loppuva vuosi kuvataan siinä suuren onnettomuuden vuotena mutta samaan aikaan ihmiskunnan historian hienoimpina hetkinä. Olen taipuvainen hyväksymään tuon kirjoituksen perusteet ja myös sen lopputuloksen. Tosin se tarkoittaa samalla poikkeuksellisen syvää ymmärrystä siitä, mistä suuret ongelmat syntyvät ja miten niitä käytetään myös tartuntatautien kevätsiivouksissa sekä ymmärtämällä pienet yksityiskohdat ja suuren maailman ongelmien biologiset, luonnontieteiset tautien synnyn perusteetkin. Näin suuresta onnettomuudesta voi yllättäen puhjeta kukkaan vieläkin suurempi voitto.
Lehden pääkirjoitus sen sijaan on kaukana positiivisesta, ilmastomuutoksen hurjat luvut kun todistavat meidän olevan kaukana onnellisesta lopusta ja valtameret lämpenevät ennätystahtiin, kriittisen lämpenemisen raja näyttäisi toteutuvan jo vuonna 2024, siis jo nyt istuvan eduskunnan sitä liki todistaen tulevien kunnanvaltuustojemme kanssa yhdessä ja avuttomana lumettomia ja jäättömiä talvia Etelä-Suomessa ja Suomanlahdella seuraten. Jäänmurtajia ei tarvita siten jatkossakaan avustamaan meriliikennettämme. Kuusi viimeistä vuotamme ovat olleet mittaushistorian kuuden lämpimimmän joukossa globaalisti ja seuraava vuosi rikkoo taas entiset ennätykset. Kokemäen Tukkilassa mitattiin 23.5 astetta syyskuun 27. päivänä ja marraskuun keskilämpötila oli Maarianhaminan Jomalassa 16.6. astetta. Takavuosina lapsuudessani tuo olisi ollut ihan kohtuullinen heinäkuun keskilämpötila. Näin olen pohtinut kirjoitellessani parhaillaan lapsuuteni muistelmia ja helmikuun pakkasia, alle -40 astetta joka talvi Savossa lapsuuteni viettäneenä. Ei Jomalassa kovin jumalatonta elämää ole vietetty Savoon verrattuna.
Yhdysvaltain lämpimimmän paikan ja kaakkoisosan aavikon kesäpäivää paistateltiin 54,4 asteen helteessä ja lukemat ovat celsius asteitamme. Merkuriuksen ja Venuksen pinnalla mitaten nämä luvut olisivat ihan normaaleja mutta Telluksen kohdalla ja Yhdysvalloissa sietämättömän korkeita. Metsäpalot ja hirmumyrskyt jäivät nyt vain medioissamme koronauutisten varjoon. Ne olivat kuitenkin ennätyksellisiä vuonna 2020 ja niitä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Ne saivat liikkeelle miljoonia ihmisiä Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.
Britit saivat lopulta neuvottelunsa ainakin joiltakin osin loppuun ja eroa hakeneet ovat juhlimassa voittoa ja oppositio, kuten työväenpuolue, on luonnollisesti tyytymätön. Hiven Kanada-tyyppiseksi luonnehdittu konservatiivihallituksen vapaakauppasopimus lisäetuineen on Boris Johsonin kannattajille luonnollisesti voitto. Sen totuus ja hinta selviää vasta ajan mittaan. Uusia tulleja ja tavarakauppaa rajoittavia kiintiöitä ei oteta käyttöön. Suomen kannalta näin on toki parempi kuin soveltaen WTO:n sääntöjä. Pettyneitäkin ollaan mutta niin tietysti kuuluukin, kun kyse on vaikkapa kalastuksesta tai paperisodasta. Oleellista on epävarmuuden hälventyminen.
Jussi Pullisen kolumni (HS 27.12) Jenni Haukion järjestämästä Linnan juhlasta ja sen hengestä, jossa kansallisuustunne ja patriotismimme konservatiiveineen iskee kättä aktiivisella ilmastopolitiikalle sekä liberaalille ajattelulle myös sukupuolettomassa Suomessa, voi olla arvolohkona toimittajalle uusi. Se voi olla ongelma myös joillekin perinteisille puolueillemme, mutta ei toki heille, jotka ovat talouden järjestelyissä sosiaaliliberaaleja mutta samaan aikaan muissa arvoissaan ja tunnesanoissaan oikeistopatrioottejamme. Totta kai oman aikamme moderni suomalainen on isänmaallinen patriootti mutta ymmärtää myös ympäristönsä ja luonnon arvon, on pragmaattinen luterilainen myös koronan kanssa neuvotellessaan ja hyväksyy sen tarjoaman luonnon lakeja vaativan elämäntavankin. Eihän suomalainen ole hupsu arvoiltaan ja samaan aikaan teoissaan sokea kana. Kaikkien kanssa kun on tultava toimeen ja avioliitossakin kriittisin koetinkivi on yhteinen aamupala. Eivät naiset ole sokeita ja miehet kuuroja, vaikka sellainen avioliitto jonkun vanhan puolueen kannattajalle olisikin ihanteellinen.