Minne katosivat aikamme filosofit?

Minne katosivat aikamme filosofit?

Peräti seitsemän filosofian professoria ovat huolissaan Helsingin Sanomissa (8.2), missä ovat takavuosien filosofimme, kuinka ihmiskuvamme on raadollistunut ja jäänyt aivotutkimuksen jalkoihin, filosofia ei enää kiehdo, kun kaiken peittää luonnontieteitten ylivalta. Tuo fyysikkojen valta iski filosofien mukaan 1990-luvun puolella, ja sen jälkeen meillä ei ole ollut enää osallistuvan filosofian pitkää perinnettä, sen jatkajia. 

Filosofiassa opittu ajattelun taito, myös hengellisyys ja sen pohdita, maailmankuvalliset aiheet ovat jääneet taka-alalle.

Olen kirjoitellut muistelmiani. Oma oppini tuli aikanaan aluksi Oulun yliopiston filosofisessa tiedekunnassa mutta väitöskirja jo luonnontieteelliseksi muutetussa. Samoin Turun yliopiston valtiotieteellinen muuttui yhteiskuntatieteelliseksi tiedekunnaksi.

Perimmäisten asioiden pohtiminen pinnallistui ja samalla eettinen pohdinta arvoista ja merkityksistä vaihtui ”selfhelpiksi”, jolloin vakavahenkinen ajattelu katosi, pohtivat filosofit ja ovat siinä oikeassa.   Populaari maailma muuttui yhden tieteen maailmaksi ja tämä tiede oli kovin ohutta ja kokonaiskuvaa ei edes haluttu avata keskustelulle. Tästä keskustelusta on syyllistetty Hesarissa etenkin Esko Valtaojaa yleisintellektuellin roolistaan tähtitieteilijänä.

Se on virhe. Valtaoja pitää yllä humanistina aivan oikeita arvojamme. Hän muistuttaa takavuosiemme filosofejamme, sekä teologisessa että filosofisessa tiedekunnassa väitelleitä  viisaita arkkipiispojamme. Oikeastaan, eihän heitä näin kahdessa tiedekunnassa väitelleitä ollut kuin yksi. Kuka hän muuten oli? Kekkosen ajan arkkipiispamme.

Tänään Hesari taas ruotii ortodoksipiispojemme riitoja, kahden hengenjätin välistä, joita on jopa Konstantinopolissa saakka pyrittävä oikomaan. Ne ovat perin suomalaisia. Ja aivan oikein lehti käyttääkin näistä riitelijöistä, pienisieluisista, heidän oikeaa arkista nimeäänkin. En ala heitä tässä mainostamaan.   

Stephen Hawking kirjoitti aikanaan jopa, kuinka filosofia on kuollut, johtuen luonnontieteiden viimeisimmistä löydöistä. Humanisteja on moitittu myös siitä, etteivät nämä mukamas tunne uutta luonnontiedettä ja teknologiaa. Näin luonnontieteitä on pidetty muista tieteistä perustavampana, kiitos etenkin oman aikamme pinnallisen sosiaalisen median muutaman lauseen möläytyksistä. 

Kemistin taas ei kuuluisi olla asiantuntija muualla kuin oman tieteensä sisällä, kirjoittaa Tuomas Nevanlinna. Kyse on laajemmasta läntisen kulttuuripiirin ilmiöstä, jossa aivotutkijan ihmiskuvasta on tullut oman aikamme ilmiö. Näin oman aikamme hyvinvointivaltion optimismi on paljon heppoisimmissa kantimissa kuin aiemmin filosofi Thomas Wallgrenin tulkintana.

On hyväksytty elämäntapa, joka on mahdoton, olemme neuvottomia ja alakuloisia. Aiemmin juuri filosofit toimivat välittäjänä erilaisten tieteiden ja arvomaailmojen välillä, ja he myös työskentelivät hyvin erilaisissa tehtävissäkin. Kuten moni pappi ja teologisen koulutuksen saanut tänäänkin, elleivät nyt sitten riitele keskenään.

Kyse on myös keskustelukulttuurista, jossa monimutkaiset asiat vedetään medioissamme nykyisin suoriksi. Moni asia ylikuormittaa meitä, haetaan helppoja ratkaisuja. Pallo on mennyt sellaiselle ”tieteelle”, joka heittä helppoa eksaktia ”faktaläppää”. Samaan aikaan maailma on mennyt kuitenkin monimutkaisemmaksi, eikä siitä pelkällä käsiteanalyysillä selvitä. Poliitikot riitelevät keskenään ja virkamiestemme kanssa, eikä siinä jää oikein tilaa filosofeille. Toisaalta ja toisaalta pohdita ja vaihtoehtoiset mallit eivät oikein istu oman aikamme totuuden tietäjien arvomaailmaan.

Sivistys ja koulutus ovat valistuksen pysyviä arvoja, ja taistelu monimutkaisten asioitten puolesta jatkuu. Se pakottaa suhteellistamaan omaa ajattelua, antaa perspektiiviä uusille kysymyksille, pakottaa meitä tutustumaan ajattelumalleistamme poikkeaviin ajattelutapoihin. Sellainen on oman aikanamme raskas taakka. Meillä on yksi totuus ja jokaisella omansa. Lisäksi luonnontieteen käsitteet ovat uskomattoman vaikeita nekin, paljon vaikeampia kuin filosofien.

Tieteeltä ei tule aina varmoja ja nopeita vastauksia. Varmuus rakentuu hitaasti ja jää aina osittaiseksi. Se selittä myös uskontojen ja maailmankatsomusten kirjavuudenkin ja aikanaan filosofien paluunkin. Tiede ei pyri väittämään tämän päivän totuutta ikuiseksi, ei ole tiedemies poliitikko ensinkään.  Tiede on luova ja innovatiivinen ilmiö, koko ajan uutta tietoa tuottava.

Poliitikko sen sijaan pyrkii vakuuttamaan omalla tiedollaan ja se kokonaan eri asia, liittyy narraatioon, tarinoiden kerrontaan. Tehokkain narraatio on oman aikamme elokuva, toki musiikkikin ja kuvaamataiteet, kirjan kirjoittaminen ei niinkään. Usein ne ovat lisäksi sidoksissa sosiaaliseen pääomaamme, kulttuuriimme. Näistä kirjoittelen ja paljosta muusta muistelmissani. Käynnistän ne omista juuristani, sen ehkä historialtamme yhdestä omalaatuisimmasta ja kokonaan unohdetusta tapahtumasta.  

Matti Luostarinen  Fil tri, Val tri

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts