Asiantuntijoita etsimässä

Tieteeltä on haluttu karsia rahoitusta ja tästä on käyty keskustelua. On keskusteltu myös siitä, onko tiede ja sen antamat ohjeet koronan hoidossa ja rokottein varmasti oikeaa tietoa ja voisiko sitä epäillä? Tiedettä on induktiivista ja deduktiivista ja se syntyi montaa kautta eikä vähiten domestakaatiokeskusten yhteisenä työnä. Mitä nämä ovat, kerroin mm. liki tasan kymmenen vuotta sitten kotisivullani ja Bulevardissa. Otan sen nyt uudelleen esille, koska oma tiedeministerimme kertoi ottavansa kritiikin vastaan “stoalaisella tyyneudellä”.

Saska Saarikoski kertoo kolmnissaan (HS 29.8. 2021) kuinka tiede on ikuista epäilyä ja kaukana poliitikon varmasta mielipiteestä, jolla hän pyrkii vakuuttamaan muutkin. Tiede ei pyri vakuuttamaan vaan kehittyy koko ajan luoden uutta. Se ei ole uskoa tai ideologiaa ja siksi myös poliitikot joutuvat tekemään päätöksiään myös koronan kohdalla epävarman tiedon pohjalta. Tutkijan puhe ja poliitikon puhe ovat kokonaan eri maailmasta.

Suomalaiset päättäjät kuuntelevat kriisin sattuessa usein asiantuntijoitamme. Näin ideologiset arvot jätetään sivuun ja uskomukset romukoppaan. Samalla mukaan tulee myös perusteltu kriittisyys. Tiede on kriittistä. Se on syntynyt pitkän tien kautta ja samalla se on taannut nykyisenkaltaisen läntisen tiedeyhteisön ja sen ympärille syntyneet tiedelaitoksemmekin. Niillä on juuret, joiden tausta on omalla kohdallani näkyvillä myös nimessäni, sukunimen periytymisessä luostarilaitoksen ikivanhasta traditiostamme. On maksettu veroa luostarilaitokselle, eletty tilalla samalla sitä viljellen ja purjekuntaa ylläpitäen. Luovuus ja iinnovoivuus oli osa tuota elämää. Se ärsytti monia tilan ulkopuolelle jääneitä. Tila oli normaalin maaseutukunnan kokoinen. Talebantien tapainen elämä Silkkitien varrella oli tuttua myös Suomessa 1700-luvulla ja 1850, Krimin sodan aikoihin. Ei se ole vierasta vieläkään.

Heimosodat olivat tuon ajan elämää nekin. Kutsun Talebantieksi matkaa Forssasta Iisalmeen kiertäen Palasjoen, en Padasjoen, kautta. Saamelainen nimi on syytä säilyttää sekin. Palas tarkoittaa pientä jokea ja usein samalla ainutta reittiä, jota liikkua. Matka Kabulista Silkkitietä Pakistani rajalle on pituudeltaan liki sama kuin matka Forssasta Iisalmeen. Ylittäen raja, joka on kulttuuri- ja luonnonmaantieteellinen, miekalla piirretty aikanaan. Ihmiset tuon rajan eri puolilla eroavat DNA-rakenteeltaan enemmän kuin Euroopassa valtioiden välillä. Meitä yhdistää yhteinen kieli, onomatopoeettinen ja poliittinen. Hämäläisyys ja savolaisuus eivät ole oikein samaa maailmaa nähneetkään. Myös Topelius löysi nämä erot. Savolaisuus ärsytti Topeliusta juuri erokoisen kielensä ja kulttuurinsa kautta. Kiven pyörittäjä vaihtui sanoilla leikkiväksi.

Isovanhemmistani 1600-luvulta ehkä näkyvin kulttuurimaantieteellisesti oli ehdolla piispaksemme ja opetti pyhiä kieliä ja reoriikkaa papeille. Siinä on hiven samaa kuin Jussi Halla-ahon kolulutuksessa, mutta erona muutama vuosisata. Hän kieltäytyi kunniasta. Halla-aho erosi tehtävästä hänkin hetken sitä kokeiltuaan. Keskiajalla suomalaisia oli myös professoreina ja jopa rehtoreina tuon ajan yliopistoissa Pariisissa. Syntyi kulttuuri, joka poikkesi oleellisesti siitä kulttuurista, jota menneen viikon uutiset levittävät vanhan Silkkitien varsilta Afganistanista.

Kovin varmana pidettävää esitetty tieto maailmalta, ja noitarumpujen kautta levitellen, ei kaikille avaudu, kun taas tutkimustieto on aina epävarmaa ja koko ajan uusille kysymyksille avointa, mutta juuri siksi lähempänä totuutta, päättää Saska Saarikoski kolumninsa, ja on luonnollisesti oikeassa. Joskus sen juuria on hyvä lähestyä muutakin kautta kuin Platonin tai Aristoteleen oppeja kierrättäen. Yksi vaihtoehto monien rinnalla on tässä, kymmenen vuotta sitten kirjoitetussa:

maanantai 19. syyskuuta 2011

Domestikaatiokeskus

Mediayhteiskunnan synty ja reaaliaikainen internet muutti tapamme käsitellä paikkaa ja aikaa rinnakkain. Tähän muutokseen liittyi lisäksi ihmispopulaation valtaisa kasvu juuri omana aikanamme sekä tieteellisen maailmankuvan yleistyminen. Kun vielä keskiajalla meitä oli vain prosentin verran nykyväestöstämme, aika tuntui silloin pysähtyneen vuosisadoiksi. Vastaavasti 1900-luvun alussa, sen iloisella ja vallattomalla 1920-luvulla, meitä oli jo runsas kymmenkertainen määrä ja tänään siis ensi kuussa 7000 miljoonaa maataloustuotannon kuluttajaa. Valtaosa meistä syö liki pelkästään bataattia, kassavaa, perunaa, durraa ja hirssiä. Vain vuosikmmen lisää ja meitä on ilmastomuutosta ja kasvavia pandemioita kauhitellen yli 1000 miljoonaa lisää. Se on ehdottomasti liian paljon maapallomme Telluksen kantokyvylle.

Suurten lukujen harha

Internet ja reaaliaikainen kuljettaa rinnakkaan sekä paikatonta maailmankylää että ajatonta historiaamme. Jotta tämä onnistuisi edes tyydyttävästi suuren informaatiovirran globaalissa maailmassa, jossa aika ja paikka kohtaavat, historiallisia aikoja on pelkistettävä, löydettävä niiden oleellinen sanoma omalle ajallemme. Samalla globaalit paikat, maanosat ja kansakunnat, on nekin pyrittävä kuvaamaan osaksi tätä ajatonta uutta kokemuskenttäämme. Se ei ole yksinkertainen asia mutta mahdollisuuksien rajoissa. Aikaa vaan ei ole tuhlattavaksi ja tieteen on onnistuttava löytämään ratkaisut aiempaa nopeammmin. Siihen on panostettava valtavasti lisää.

Jotta kaiken tämän voisi ymmärtää, ympärillämme vellovalle tiedolle, informaatiovirroille, on oltava eräänlainen runko, jossa mennyt on suhteutettu sen merkitykseen ihmispopulaation näkökulmasta, suhteutettava oikeaan kokoonsa. Näin keskiaikaa ja sen vuosisatoja on käsiteltävä ikään kuin uuden ajan vuosikymmeniä, kymmenenteen osaan ne tiivistäen, ja vastaavasti omaa aikaamme ikään kuin vuosi kerrallaan mennyttä ja tulevaa tulkiten, elettävä liki 10 miljardin ihmisen edellyttämässä mittakaavassa ja luottaen tieteen kykyyn myös uusiutua. Muita välineitä meillä ei ole.

Kymmenen miljardia tuottaa ja kuluttaa kymmenen kertaa enemmän kuin miljardi 1920 -luvulla ja sata kertaa sen mitä kekiajalla. Suuret luvut, ajallinen etäisyys ja populaation koko on suhteutettava deflatoiden reaaliaikaiseen ja tuotava vasta tämän jälkeen omaan aikaamme. Meitä ei saa huijata. Me emme saa hukata aikaa ja omaa napaamme tuijotellen.

Yhteinen vihreä lanka

Samalla on löydettävä yhteinen nimittäjä, tärkein vihreä lanka, joka kertoo mistä tässä muutoksessa on kysymys, ja kuinka se vaikuttaa omaan elämäämme ja tulevaisuuteen. Eittämättä tällainen liittyy ruokaan, tapaamme saada oma ravintomme ja selvitä historiallisina aikoina ja tänään ihmisenä olemisen haasteesta. Se ei ole helppo haaste uudelle tieteellemme.

Ihminen on eläinkunnan energian ja ravinnon kulutuksen viimeinen lenkki, täysin riippuvainen vihreitten kasvien sitomasta auringon energiasta, nykyisen modernin maa- ja karjatalouden jalostuksen tuotteista toisin kuin keskiajalla, jolloin ravinto saatiin nykyisen maatalouden markkinajärjestelyjen ulkopuolelta. On hyväksyttävä tosiasiat ja kasvun rajatkin.

Euroopan unionin markkinajärjestelyjen piiriin kuuluu 90 % elintarviketuotannosta ja EU:n budjetissa se merkitsee vielä tänäänkin noin 41 %:n osuutta. Vielä vuonna 1995, jolloin itse liityimme unioniin, sen osus oli liki kaksinkertainen. Eläintuotteista tällaisia ovat meille tärkeät maitotuotteet, naudanliha, sianliha, siipikarjanliha, kananmunat, hunaja sekä vuohen- ja lampaanliha. Kasvituotteista järjestelyihin kuuluvat kaikki meille tärkeät viljat, sokeri, humala, puuvilla, kuitupellava ja hamppu, silkki, tupakka, kuivarehut, hedelmät ja vihannekset, banaani, oliivit, viinit, alkoholijuomat, etyylialkoholi sekä elävät kasvit ja kukkaviljelytuotteet. Siinä on koko Euroopan unionin vihreä lanka vuonna 2011. Ei se siitä muutu pettämällä itseämme ja lapsiamme. Tai lapsiamme kuunnellen, pohtien joko laumasuojaa tai kovia rajoituksia, rokotteita, joita tiede tuottaa ennätysajassa. Koko ajan vanhoja ennätyksiä rikkoen.

Sysäys keskiajalta

Keskiaika oli jatkoa antiikille. Antiikki, eli vanha aika, tunnetaan taas kreikkalaisesta ja roomalaisesta historiasta, siis noin ajasta 800 eaa – 500 jaa. Tuota ajanjakso on pidetty merkittävänä lähinnä läntisen maailman sivistyksen ja yhteiskuntajärjestyksen perustana. Startti tarkastelulle on siten asetettava sinne. Ei sen kauemmas. Olimme osa tätä Eurooppaa. Ei niin syrjäinen kun ymmärrämme katsoa maapalloa oikeasta asennostakin.

Tuo aika jakautui kreikkalaisen ja roomalaiseen antiikkiin ja monet keksinnöt, tavat, arvotukset, mytologia, tyylit, dogmit, teoriat ja mallit ovat tuolta ajalta läntiseen kulttuuriin tulleita ja omaksuttuja alkaen aakkosista, foinikialaisten kirjaimiston kehitellystä kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi. Kirjaimet ja sanat muodostavat koko heuristisen järjestelmämme avaimet. Oma onomatopoeettinen kielemme ei ole niin kehno kuin kuvittelemme.

Nuo kirjaimet ovat käytössä edelleen niin Kreikassa, Saksassa kuin Suomessa. Lisänä on vain muiden tuomia symboleja ja nyt etenkin digikielen aakkoset ja algoritmit. Ne oli opeteltava jo 1970-luvulla viimeistään. Digikielestä käynnistyi kokonaan uusi aika, webaika, uusi media-aika, sosiaalisen median paradigma ja talous jne. Tämä reaaliaikaisen talouden mittakaavamuutos oli valtava ja koskee vaikkapa pörssiosakkeita, joita ohjaavat pääosin jo reaaliaikaiset robotit. Ne päättävät ja laskevat, ei enää kauan pörssimeklarit ja pankkeja huijaavat ihmiset. Sama koskee toki myös tätä tekstiä ja sen tulkintaa. Tulkitsija voi olla myös omien uskomustensa vanki sekä asiantuntija, joka ei ole riippumaton.

Järki, hyveet ja hyvä elämä

Antiikin filosofia, kirjallisuus, musiikki ja tiede ovat usein yhteistä ja poikkitieteistä tapaa lähestyä tuota aikaa, jossa ensimmäisen kerran kohtasivat järki, hyveet ja hyvän elämän pohdinta kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa, poliksessa. Tämä vanha kreikkalainen filosofia laski perustan myös varhaiseen islamilaiseen filosofiaan, keskiajan filosofiaan, renessanssiin, valistusaikaan ja nykyiseen kriittiseen elämäämme ja sen tieteelliseen maailmankuvaamme. Näin Platon ja Aristoteles ovat edelleen meille tärkeitä henkilöitä. Toki osalle mesitä avautuvat myös tieteet, jotka ovat muualta kuin tämä vanha traditiomme.

Länsimaisen kirjallisuuden ydin kulkee Homeroksen runoelmissa ja kreikkalainen kirjallisuus vaikutti vahvana suullisen perinnön kautta roomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Antiikin musiikin nuottikirjoitus on sekin säilynyt nykyaikaan asti. Kreikkalaisessa koulussa pojille opetettiin musiikkia doorisen, flyygisen ja lyydisen vakavalla, pehmeällä ja intohimoisella asteikolla jo kuusivuotiaasta alkaen. Sitä yhdisti tavallaan tuon ajan tieteet, filosofia, josta muut tieteet eivät olleet vielä erkaantuneet. Tästä syntyy sen voima ja arvo. Kirjoittaessani taiteen klusterista ja tieteestä sekä näiden yhteisistä klustereista, tämä ilmiö oli koko ajan mukana prosessissa. Mitä muuta vosinkaan tämän koulukunnan kasvattina? En minä tietäni valinnut, tie valitsi minut. Sitä kulkiessa oli oltava vain kriittinen, epäilevä. Lisättävä kaiken aikaa omia eväitämme.

Valkoisen miehen synti

Niinpä mukana oli instituutiomaisuus, teoreettisuus yhdistettynä pohdiskeluun erottelematta siitä uskontoja ja mytologiaa. Tämä institutionaalinen ajattelu ja tieteellinen pohdinta ovat omaleimaisia läntiselle kulttuurille myös tänään. Ne ovat mukana kaikessa, myös EU:n kehittämisessä, rahoitusongelmissa, Kreikan tavassa velkaantua, pankkien tavassa hakea ratkaisua yhdessä poliitikkojen ja talousoppineiden pohdintoina ja hoidettaessa pandemiaa. Sen yhtymäkohdat uuden mediayhteiskunnan vallankumoukseen ja jo 1920-luvun talouteen ovat omaleimaisen eurooppalaisia. Juuri 1920 -luku tarjoaa antiikin ja keskiajan tarkasteluun lähempänä sijaitsevan tarkastelukohteen menettämättä oleellista vihreästä langasta. Ilman sitä on täysin turhaa puhua ilmastomuutoksesta ja sen hoidosta.

Jotta kaikki tämä oli mahdollista, vihreä lanka saisi jatkoa, kasvava ihmismäärä oli kyettävä elättämään. Tähän vaadittiin varhaisia maanviljelykeskuksia, domestikaattikeskuksia, ei toki vielä agrokaupunkeja, agropoleja, mutta kylläkin jo niiden aihioita. Tällaisia keskuksia syntyi Lähi-Itään, Kiinaan, Afrikkaan, Kaakkois-Aasiaan ja Keski-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan sekä Yhdysvaltain länsiosiin jo noin 5000-10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lähi-idässä voimavarana olivat etenkin ohra ja vehnä, lampaat ja naudat, Kiinassa Jangtsejoen riisi, Afrikassa Sudanin durra, Keski-Amerikassa maissi ja kurpitsa, Etelä-Amerikassa (Venezuela, Andit, Amazon) maniokki, maapähkinä, ananas ja Missisipin laaksoissa maissi sekä kaikkialla myös alueelle tyypilliset eläimet, karja. Huumeet ja päihteet tulivat myöhemmin.

Neoliittisen kauden domestikaatiot

Maanviljely takasi leivän liki 50 kertaa suuremmalle väestölle kuin nomadi elämä jo neoliittisen vallankumouksen yhteydessä yli 10 000 vuotta takaperin, jolloin sama pinta-ala alkoi elättää 100-150 -kertaisen populaation. Metsästys ja keräily, nomadi vaeltaminen, alkoi jäädä taakse ja kehittyi sivilisaatioita, paikallaan pysyvää asutusta, maanomistusta, ympäristön muokkaamista, kasvis- ja viljaravinnon lisääntyminen ruokavaliossa. Alkoi sosiaalisten hierakioiden synty, ylijäämät, kaupankäynti ja uuden teknologian kehittyminen, uudet ammatit ja edelleen näiden edustamat hierarkiat, säädyt ja tapakulttuuri, jonka juuret ovat neoliittisen vallankumouksen maataloudessa sekä domestikaatiossa, uusien viljelylajien synnyssä.

Globaali maailma oli vahvasti sidottu ikivanhoihin agrokeskuksiin ja niiden syntyyn, joista Eurooppa edusti Levantiaksi kutsuttua ja monella tapaa kiisteltyä aluetta Lähi-Idässä. Sen ydin oli lähellä nykyistä Kaakkois-Turkkia, Syyriaa, Libanonia, Israelin ja Jordanian aluetta. Myöhemmin se levisi mm. Irakin ja Iranin alueille sekä Mesopotamian alangolle. Kovin levottomia alueita tänään.

Sen leviäminen, diffuusio, myöhemmät yhteydet muihin kaukaisimpiin agroalueisiin oli globaalin sivilisaation synnyn ja kulttuurien kehityksen sosiaalinen ja taloudellinen edellytys.

Diffuusinen prosessi

Euroopassa leviäminen tapahtui Välimeren ympäristössä ja sieltä sisämaahan kohti Apenniineja ja Alppeja. Sama prosessi käynnistyi myös muualla tuon ajan globaalissa maailmassa. olkoonkin että kulttuurit eivät kehittyneet domestikaatiossa samaan suuntaan, ja niitä ohjasi usein etenkin ilmastossa tapahtuneet muutokset, suuret kansojen vaellukset, sodat sekä evolutionaarinen kehitys osana uuden syntyä ja omaksumista, innovaation diffuusiota. Se oli kaukana oman aikamma reaaliaikaisesta prosessista levittää ruokaa, juomaa ja lääkkeitä, rokotteitamme, mutta hankkia myös virus kiusaksemme globaalina ilmiönä.

Nämä innovaatiot liittyivät aluksi etenkin viljelykasvien käyttöön ja niiden kulttuureja muuttavaan sosiaaliseen ja taloudelliseen perustaan. Näin myös meillä Suomessa viljakasvien ja perunan osalta mutta myös kaikessa myöhemmässä jalostustoiminnassamme. Pohjoinen asutuksemme ja sen luonnonvarojen käyttö ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman nykyisiä kasvejamme, viljelyskasveja, Ayrshire karjaa Pohjois-Savossa. Maataloutemme vauraus syntyy tänäänkin pääosin tästä yhdestä lähteestä (noin 40 %).

Luostarilaitos ja kirkko, metropoli urbaanikulttuuri

Domestikaatiossa syntynyt tapa muistuttaa sosiaalisen pääoman ja kulttuuriin omaksumaa siirretyn opin “geneettistä“ muistia, sosioekonomisia “meemejä“, jossa pimeäksi kutsuttu keskiaika ei toki unohda antiikkia.

Luostarilaitos ja kirkko eivät suinkaan olleet tässä kehityksen jarru, vaan päinvastoin, tapa tuottaa uutta tietoa ja säilöä vanhaa, yhdistää ja muokata, opettaa. Toledossa, Espanjassa, munkit ja heitä lähellä olevat maurit käänsivät valtavat määrät antiikin käsikirjoituksia latinan kielelle.

Käännökset ajautuivat lopulta sinne, missä kirkon järjestämät oppilaitokset sijaitsivat. Tämä sama käytäntö oli vallalla myös silloin, kun uutta tietoa saatiin valtavat määrät merten takaisilta alueilta ja näiden ikivanhoista domestikaatiokeskuksista ympäri maailmaa. Kullan hankinta ja muut varkaudet, konkistadorien veriteot, olivat vain sivujuonne tässä suuressa vihreässä langassa.

Pirstaleinen tieto hajallaan

Suurin osa jopa eurooppalaisesta antiikin ajan käsikirjoituksista jäi kuitenkin munkeilta saamatta ja sama koski toki myös valloituksia myöhemmin niin Aasiaan, Afrikkaan, Etelä- ja Väli-Amerikkaan kuin Pohjois-Amerikkaan. Toki perustettiin uusia akatemioita näitä tietoja keräämään ja käsittelemään, mutta valtaosa tuhoutui tai ne jakautuivat ympäri tuon ajan uusia keskuksiamme.

Ilmiö on toki tuttu myös omalta ajaltamme, tai vaikkapa 1900-luvun alusta ja sen modernin 1920 -luvun kultaiselta dynaamisen uudistumisen vuosikymmeneltä. Hetkessä syntyi paljon; Hollywood, kirjallisuus, musiikki, vaihtoehtoja tarjoava epäsovinnaisuus sekä Jazz.

Metropoli urbaanikulttuurin synty 1920-luvulla, elintason nousu ja keksiluokkaistuminen, olivat tyypillinen kopio ikivanhojen domestikaanikeskusten tiedon integraatiosta liki tuhat vuotta aikaisemmin. Ilmiö prosessina oli tuttu jo vuosituhansien takaa, jossa sysäävä voima oli synerginen ja syntyi kulttuurien törmäyksestä, murroskulttuurista, rahan ja kulutuksen keskeisyydestä, populaariviihteen luonteesta ja sen psyykkisestä ärsytyksestä. Toinen vain koski aikanaan keskiajalla muutamaa kymmentä miljoonaa ja toinen liki miljardia ihmistä 1920-luvulla. Toki tekniikkakin oli toinen ja muutos dramaattisempi, vaati vain kymmenennen osan ajasta.

Studium general – Universitas

Keskiajalla kirkot ja luostarikoulut järjestivät opetusta seitsemässä vapaassa taiteessa ja tieteessä. Grammatiikka, dialektiikka, retoriikka, aritmetiikka, tähtitiede ja musiikki johtivat kuitenkin usein pappiskoulutukseen ja olivat käytännölle vieraita sekä monelle tietoa janoavalle nuorelle saavuttamattomia. Monet pitkästyivät tai suivaantuivat pätevien opettajien puuttuessa ja alkoivat kerääntyä opiskelijaryhminä suurten kaupunkien uusiin yhteisöihin, joissa annettiin halvempaa perusopetusta (studium general) paikallisten ylimysten suojelussa ja näitä “Universitas” -keskuksia tukien.

Näiden uusien yliopistojen sisällä tieteen alkoivat erikoistua ja lähinnä Aristoteleen metafysiikan tai maailmankaikkeuden järjestyksen ja maailmankuvan mukaan. Tiivistäen ja pelkistäen, Tuomas Akvinolainen yhdisti aisteille luonnollisen ja kirkon yliluonnollisen soveltaen Aristoteleen logiikkaa.

Toki sen tausta oli antiikin filosofiassa ja pääosin Platonin teoksissa. Tätä akvinolaista koulukuntaa alettiin kutsua skolastiikaksi. Tuon ajan yleiset käsitteet pyrittiin siinä selittämän universaalisti, ja mukaan tuli samalla erikoistieteinä oikeustiedettä vanhana roomalaisena oikeutena, keskusteltiin hengellisestä ja mallisesta vallasta, oikeusvaltiosta, ruhtinaiden ja yhteiskunnan suhteista sekä harrastettiin antiikin lääketiedettä Hippokrateen ja Galenoksen opein.

Viisasten kivi – alkemia

Keskiaikaa luonnehti jyrkkä vastakohtaisuus. Tämä näkyi niin kulttuurissa, tieteessä ja taiteessa kuin ihmisten tavassa elää ja saada toimeentulonsa, elämän ja kuoleman välisessä rajassa ja sen ylittämisessä. Vallalla oli kaksi ajatussuuntaa, jotka molemmat hakivat viisasten kiveä.

Käsite tulee sanasta alkemia (al-kemiya) (=viisas ja kivi) jolla uskottiin olevan kyky muuttaa metallien ominaisuuksia kullaksi. Taustalla olivat egyptiläiset taidot käsitellä metalleja ja muotoilua myös galvanoiden ja Aristoteleen käsitys metallien synnystä, kiertokulusta ja muuttumisesta.

Gnostilaiset alkemistit uskoivat saaneensa tietoa, joka oli salattua (gnosis) ja uusplatonistit olivat lähempänä oman aikamme empiristejä keräten vanhoja käsikirjoituksia ja käyttäen tiettyjä loogisina pidettyjä lukusarjoja näiden tulkinnassa avainkoodeinaan.

Näihin lukusarjoihin kuuluivat vaikkapa ilmansuunnat (4), ruumiinnesteet (veri, lima, keltainen ja musta sappi) ja Aristoteleen maailmankuva (vesi, maa, ilma, tuli), näiden kvaliteetit (kuiva, kostea, kylmä, kuuma), taivaankappaleet, viikonpäivät, opetuslapset, eläinradan tähtikuviot, astrologian luvut jne. Logiikka on varsin lähellä oman aikamme sellaista salakirjoitusta, jossa mukana on da Vinci koodeja ja näiden yhdistelmiä, salaperäistä mytologiaa, joka avautuu vain asiaan vihkiytyneille käsikirjoitusten lukijoille. Sir Isaac Newton oli ahkera alan tieteen harrastaja ja tähän alun perin helleenisen kulttuurin tuotteeseen törmää myös omana aikanamme ja sen salaliittoteorioiden yhteydessä. Oma aikammme on täynnä tätä roskaa vieläkin.

Vastakkainasettelun aikaa

Jos keskiaika korosti monia vastakkainasetteluja, näin oli toki myös sinä lyhyenä hetkenä 1920 -luvulla, jolloin tieteessä looginen positivismi syrjäytti realismin ja uuskantilaisuuden. Palaamme jälleen oman aikamme juurille.

Albert Einstein sai fysiikan Nobel-palkintonsa ja Edvin Hubbler havaitsi maailmankaikkeuden laajenevan niiden etäisyyteen suoraan verrannollisella nopeudella. Tiedonvälitys ja liikkuminen muuttuivat hetkessä, synteettinen evoluutioteoria haki kannatusta ja eugeniikka rotuhygieenisenä liikkeenä sai jalansijaa ensin Yhdysvalloissa, Saksassa ja Euroopassa vasta 1930-luvulla. Sodan tuulet lähenivät.

Kun koko keskiaika taiteessa oli antiikin ihannointia ja roomalaisia tynnyri- ja kaariholveja lisättynä vain suurilla ikkunoilla ja kannatinpalkeilla, lasimaalauksilla, 1900-luvulla pelkkä yksi vuosikymmen siirsi vanhan taiteen romukoppaan ja korvasi ne dadaismilla, neoplastisilla sekä surrealismilla.

Yhdysvaltain kosketus

Toki tätä oli valmisteltu jo jonkin aikaa, mutta juuri 1920-luku oli kirjallisuudessa “kadotetun sukupolven” aikaa sekä musiikissa jazzia ja keskiluokan elämässä koneromantiikkaa. Yhdysvallat vaikutti voimakkaasti Euroopassa Hollywood -elämän ja elokuvien lisäksi kirjallisuudessa (Fitzgerald, Hemingway, Pound, Yates, Shaw, Mann) ja luonnollisesti Tarzanin ja muun myöhemmän leviävän Disney -tuotannon kautta. Koomisesta piirrostyylistä ja karikatyyreistä siirryttiin hetkessä sarjakuvien maailmaan ja tulevaan virtuaalitodellisuuteen. Siirtolaisuus oli valtavaa ja imperialismin aika kukoisti.

Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan valtioille kuuluneista siirtomaista itsenäistyi vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Vielä 1970-luvulla moni välimereinen valtio Euroopassa oli demokratiansa kehittämisessä sotilasdiktatuureja ja haki tulevaisuuttaan siltä perustalta, jonka taustana oli helleeninen kulttuuri ja keskiajan Homeroksen troijan legendat, trubaduurien seikkailukertomukset, Danten jumalainen näytelmä, Boccaccion Dacamerone tai Geoffrey Chaucerin Canteburyn tarinat tukena kansainväliseen tarinankerronnan perintöön ja takana toinen maailmansota ja sen traumat. Suomen paikka maailmankartalla oli ollut koko ajan toinen. Kun näihin suomalaisena on törmännyt yhtenään, tämän kirjoittaminen nyt tuntuu nyt turhalta. Varmaan kaikki tämän tietävät ja ymmärtävät. Mutta entä jos eivät tiedäkään?

Suomen jättiaskeleet

Kun Suomi otti itsenäisenä valtiona jättiaskeleita 1920-luvulla, keskiaikainen pysähtyneisyys leimasi useimpia siirtomaavaltioita ja niiden sidosta siirtolaisuuteen sekä merten takaiseen vallankäyttöön. Näin suurin syy kehityksen hitaaseen tempoon, myös sotien jälkeen, oli varojen vähäisyys, niiden hupeneminen vieraisiin sotiin sekä velkaantuminen. Ilmiö on tuttu tästä ajasta ja sen hengestä. Tässä Afganistan muistuttaa monella tapaa Suomea. Suomi vain eteni jatkossa kokonaan toiseen suuntaan.

Vaikka keskiajalla kaikkia vääräuskoisia ei poltettukaan kerettiläisinä, alkemistit ja astrologit viitoittivat maailmaa myös globaalisti ja tukivat verkkaisin askelin etenevää hidastelevaa siirtomaaelämää. Tästä Suomi osasi irtautua, olkoonkin että moni kokee sen ajapuuna syntyneenä onnen kantamoisena. Se tulkinta on väärä.

Tästä kehityksestä Suomi oli 1920-luvulla irrallaan ja vain Yhdysvalloista alkanut lama sekä maailmansota muuttivat hetkeksi rajua kehityskaarta, jossa keskiaikaisia olivat lähinnä vain okkamilaiset ajatukset, joissa uskonnolliset totuudet sekä aistien ja luonnollisen järjen käyttö olivat irti toisistaan protestanttisessa hengessä ja pragmaattisessa, käytäntöä palvelevassa maailmankuvassa. Tässä akvinolainen skolastiikka tarjosi paljon juuri Suomessa pohdittaessa 1920-luvulla tuhoaako moraalikäsitteistä vapaa ajatus lopulta koko maailman? Se näkyy myös tämän ajan ajattelussamme. Sen tausta on ymmärrettävä muunakin kuin ajopuuna sitä maaailmalle esitellen. Se kun loukkaa meitä ja kykyämme toimia oikein.

Domestikaanikeskukset säilyivät

Samaan aikaan kun tapahtumat vyöryivät ajallisesti siten, että kauempana meistä olevat etääntyivät penikulmasaappain ja lähempänä meitä vaanivat ja odottavat reaaliaikaisesti, sekunti sekunnilta, minuuttiakaan pois jättämättä, jossa jokainen päivä tuo uuden näytelmän ja muutoksen, jakaa meille pelattavaksi uudet kortit, ikivanhat maatalouden ravinnontuottajat, domestikaanikeskukset ja agropolikset eivät muuttuneet miksikään.

Maailman tärkein ruokaturvakasvi on edelleen Kiinassa, Afrikassa, Aasiassa, niukkaravinteisissa maissa viljeltävä vaatimaton elämänlankojen sukuun kuuluva köynnös nimeltä bataatti (Ipomoea batatas). Hehtaaria kohden siitä saadaan syömäkelpoista energiaa enemmän kuin vaikkapa riisistä ja vehnästä yhteensä. Bataattia lisätään pistokkaista ja se ei oikein siedä alle kymmenen asteen lämpöä tai jatkuvaa kosteutta. Ilmastomuutos uhkaa tätäkin kasvia jos kuivuus menee mahdottomaksi tai tauteja ja tuholaisia alkaa levitä ohi sen sietokyvyn.

Maniokki tai kassava

Bataatin kanssa kilpailee ensimmäisestä sijasta kuivissa oloissa ja huonossa maassa selviävä maniokki, eli kassava (Manihot esculenta). Pistokkaista saadaan kolmen vuoden kuluttua viisimetrisen pensaan liki puolimetrisiä varastojuuria. Raakoina niissä on myrkyllistä syanidia, joten ne on ensin käsiteltävä. Auringossa kuivatut kassavat ovat jauhettuna, mutta myös lehtinä, monille liki ainut kalorilähde niin Afrikassa kuin Etelä-Amerikassa, etenkin Nigeriassa, Kongossa ja Brasiliassa.

Näitä köyhien alueiden ekstensiivisesti viljeltyjä peltoja uhkaa autiomaan leviäminen. Pieniä bataatti- ja kassavaviljelmiä muistuttavat suuripinta-alaiset lauhkean ilmastotyypin arot, muun muassa Pohjois-Amerikan preeriat, Etelä-Amerikan pampa, Venäjän ja Kazajstanin arot.

Viljelyyn teollistuneet valtiot käyttävät näillä mailla koneita, alueet jätetään syksyllä kyntämättä, jottei tuuli veisi multaa mennessään (mustan mullan alueet). Kosteilla alueilla viljellään vehnää ja hehtaarisato on vaatimaton. Mutta kun aropeltoa on tilaa kohden tuhansia hehtaareja, pääosa maapallon vehnästä tulee juuri näiltä alueilta siinä missä kosteat arot ovat samalla maailman merkittävimpiä lihakarjan tuottajia. Kuivimpia ovat Brasilian savannit ja Patagonia Argentiinassa, lampaiden karut laidunmaat Australian keskiosissa. Neuvostoliitto pyrki rakentamaan juuri näille alueille uusia agropoliksia, turhaan. Samoin Brasilia omille savanneilleen. Agropllis strategiani olisi antanut uuden sysäyksen, jos sen olisi annettu levitä 1990-luvulta kirjoittamallani tavalla.

Peruna ohittaa bataatiin

Kolmantena listalla on meille tärkeä peruna (Solanum tuberosum). Perunan odotetaan jopa ohittavan bataatin ja maniokin sen suuren sadon ja nopeamman kierron ansiosta. Peruna on lähtöisin noin 6000 vuotta sitten Andien agropoliksesta ja domestikaatiokeskuksesta.

Peruna tarjoaa jo nyt enemmän ravintoa kuin koko liha- ja kalasaaliimme yhteensä. Nopea kasvu ja säilyvyys tuo sen lähivuosina mahdollisesti tärkeimmäksi ruokaturvakasviksemme hakiessamme hiilihydraatteja, proteiinia ja C-vitamiinia. Jo nykyisin noin 3 miljardia ihmistä saa pääasiallisen ravintonsa perunasta. Bataatti, peruna ja maniokki ovat noin 5 miljardin ihmisen kohdalla korvaamattomia kasveja, ja olivat sitä jo keskiajalla, tosin silloin vain noin 200 miljoonalle ihmiselle.

Muutos näiden kasvien käytössä on ollut dramaattinen ja niiden eteen on tehty uskomattoman paljon jalostustyötä. Sen rinnalla muut tieteen saavutukset ja ponnistelut ovat vähemmän merkittäviä, ja tämä koskee sekä biotieteitä, taloustieteitä, maaperätieteitä, teknologiatieteitä jne.

Durra ja hirssi

Listan neljäs ruokaturvakasvi on durra (Sorghum bicolor), liki viisimetriseksi kasvava heinäkasvi. Kasvia viljellään kuivilla alueilla ja se kestää pitkiäkin sateettomia kausia vahvan juuristonsa ja haihtumista estävän lehtipintansa avulla. Kasvi voi vaipua myös lepotilaan. Durraa ja sen siemeniä syödään päivittäin noin sadassa valtiossa niin Afrikassa kuin Aasiassakin.

Hirssi (Panicum miliaceum) on yhteisnimi heinäkasveille, joiden siemenet ovat vaatimattoman kokoisia ja kasvuympäristö vielä vaatimattomampi kuin durran ja maissin viljelylle. Jyvissä on elimistömme tärkeintä aminohappoa, metioniinia. Hirssiä ja durraa viljellään niillä alueilla mm. Afrikassa, jossa nälänhätä on myös tänään uhkana tai arkipäivän todellisuutta.

Kaupallinen maatalous

Kun puhumme maataloudesta, käytämme usein kieltä, joka ei ole sopivaa noin 90 %:n kuultavaksi jo pelkästään sen vaikean ymmärrettävyyden vuoksi. Me puhumme yleensä kaupallisesta maataloudesta, elintarvikkeista osana muuta taloudellista kilpavarusteluamme sekä usein myös osana viihdettä, kokkien kilpailua taidoistaan tai tapanamme syödä terveellisesti ja laihduttaa ylensyönnin jälkeen.

Kyse on usein juuri keskiaikaisesta eurooppalaisesta taustastamme ja sen saamasta hyödystä domestikaatikeskuksia rakenneltaessa ympäri valkoisen miehen hallinnoimia plantaaseja. Maatalous oli aikanaan mm. brittiaatelin huvia siinä missä tieteen ja laboratorioiden rakentelu. Joutilaiden ihmisten puuhastelua ympäri maailmaa.

Kaupalliset kasvit ja tuotteet

Näin mm. paimentolaisuus ja kaskiviljely saivat jatkua näihin päiviin saakka mantereitten köyhimmillä alueilla, aavikoiden reunoille ja savanneilla, ruhostomailla, ja korkeilla leveyksillä. Joko vuoristoissa tai lähellä arktisia alueita oman viljelymme tapaan.

Kansainvälinen globaali kauppa keskittyy nykyisin ruokatuotannolle melkoisen vaatimattomiin lajeihin tai alueille, jossa voidaan tuottaa subtrooppisia hedelmiä, viinejä, keidasviljelyä ja usein vielä trooppisilla seuduilla plantaaseja hyödyntäen. Näin köyhimmät alueet ja niiden elintärkeät, viisi tärkeintä ruokaturvan kasvia. jäivät keskiaikaiseen tapaan, ja myös 1920-luvun kulttuuria mukaillen, suurten köyhien massojen käyttöön. Hollywood -maailma ei kosketa kaikkia.

Suomi poikkeus säännöstä

Suomalainen kaupallinen maatalous kuuluu korkeiden leveyksin perunan tyypilliseen viljelyalueeseen siinä missä viileiden alueiden sekatalouskin. Samalla tilalla viljellään useita kasvilajeja ja pidetään usein myös kotieläimiä. Yleisintä tällainen maatalous on lauhkean ilmastovyöhykkeen lehtimetsäalueilla, mm. Euroopassa ja Yhdysvaltain itäosissa, Kiinan pohjoisosissa, mutta myös pohjoisimmilla havumetsäalueilla, esimerkiksi juuri Suomessa ja Skandinaviassa. Suomessa markkinoita ohjaillaan tuotannon ja viennin säätelyllä, interventiotoimilla ja tukiohjelmilla. Käytetyt toimenpiteet vaihtelevat tuotteittain ja riippuen talousalueesta globaalissa kaupassa.

EU:n jäsenvaltioiden alueella arvioidaan olevan noin 13,7 miljoonaa maatilaa ja noin 11,8 miljoonaa viljelijää. Jäsenvaltioiden pinta-alasta maaseutua on noin 54 % ja maaseudulla EU:n 27 jäsenvaltion väestöstä asuu runsas viidennes. Yhteinen maatalous- ja maaseutupolitiikka pyrkii turvaamaan maaseudun elinvoimaisuutta, ruokaturvakasviemme saatavuuden sekä samalla huolehtimaan ympäristön ja eläinten hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä.

Suomalainen domestikaattikeskus maailmalle

Suomen kohdalla käytetään käsitettä epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvausjärjestelmä ja maatalouden ympäristöntukijärjestelmä. Maatalouspolitiikka, maaseutupolitiikka ja ympäristöpolitiikka ovat toisiinsa kytköksissä ja liittyvät meillä myös muiden elinkeinojen kehittämisohjelmiin ja maaseudun maisemanhoitoon sekä runkoasutuksen säilyttämiseen. Tänään se on vaarassa ja olemme kohta vailla edes vaatimatonta omavaraisuutta.

Ympäristötuen tavoitteet liittyvät monimuotoisuuteen, kestäviin tuotantomenetelmiin, eettisin ohjeistuksiin ja puhtaisiin, laadullisiin tuotteisiin, joiden kohdalla maatalous liittyy läheisesti vesiensuojeluun, luonnon monimuotoisuuteen, maisemanhoitoon, maaperään ja sen hoitoon (eroosio) sekä ilmastoon ja en muutokseen (esim. kasvihuoneilmiö).

Suomessa poikkeavat luonnonolot ja sijaintimme asettavat eritysvaatimuksia etenkin tutkimukselle ja tieteelliselle tuotannolle. Ympäristömme on erityisen arka ja vaatii poikkeavaa osaamista ja tarkkuutta koko elintarvikeketjun kohdalla. Viljelyssä on noin 2,4 miljoonaa hehtaaria ( 8 %), josta viljalla noin miljoona hehtaaria. Se on nyt kaiken aikaa uhattuna ja muutoksen alla.

Tärkeimmät viljakasvimme ovat ohra (0,57), kaura (0,36) ja vehnä (0,21 milj. ha 2010). Noin kolmesta miljoonasta tonnista viljaa pääosa, noin 2 milj. tonnia menee rehuksi. Ohrasadosta valtaosan käyttää mallasteollisuus sekä tärkkelys- ja etanoliteollisuus. Me tiedämme toki sen moraalittomuuden. Meille esitelleen huumeviljelmiä maamme ulkopuolelta. Puhumme matkailusta ja soittemme turvevaroista ikään kuin eläisimme muutamalla sinne.

Maito on tärkein maataloustuotteemme, maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta sen osuus on noin 40 %. Maitotilojen määrä on vuosittain vähentynyt 5-10 % ja nykyisin tuottajia on noin 12 000 tilaa (vuosi 2008). Tuon jälkeen on tapahtunut suoranainen romahdus. Tuotetusta voista yli puolet vietiin lähinnä Venäjälle ja Ranskaan. Samoin kysyntää oli juustoillemme. Vielä 1920-luvulla asuimme liki kaikki maalla ja pääosa oli kiinni luonnonvarataloudessa. Muutos on ollut rajua ja nyt se alkaa kääntyä väärään suuntaan. Meillä on tulevina vuosikymmeninä ongelmia saada omaa turvallista lähiruokaa ja elintarvikkeiden omavaraisuus on uhattuna. Tämä kaikki on nyt todellista arjen elämäämme ja olemme jättäneet hoitamatta tärkeimmän. Menetetyt kymmene vuotta.

Tuotantoyksikkömme ovat kansainvälisesti verrattuna pieniä, rakennemuutoksesta huolimatta keskikoko on vain 25 lehmää. Meillä tulisi olla erityisolot ja kyky ymmärtää viiden maailman tärkeimmän kasvin bataatin, kassavan, perunan, mutta erityisesti durran ja hirssin viljelijöitä, ja kyetä rakentamaan sellaista talousmallia, jossa meitä kuunnellaan agropoliksessamme, omassa domestikaatiokeskuksessamme erityisen tarkalla korvalla. Meillä on osaamista, jota muilla ei ole. Lähettänyt Matti Luostarinen 19.10. 2011

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts