Dictum sapienti sat est – Sanottu riittää viisaalle
20.05.2023
Nokian pitkäaikainen toimitusjohtaja Jorma Ollilla oli saatu liki avomieliseen haastatteluun toimittaja Juho-Pekka Rantalan toimesta. Ollila on liki täsmälleen saman ikäin kuin mitä itse olen, 72 vuotta, joten minulla on kohtuullinen mahdollisuus paikantaan ajallisesti sekä maantieteen professorina ja tohtorina myös kartalla hänen lapsuuttaan ja myöhempää uraansa. Olkoonkin, että toinen meistä on ehkä hukannut päivän. ”Diem perdidi”. Joku juhli Helsingissä taistolaisten mukana.
Lisäksi kun olen väitellyt useampaan kertaan, myös laitoksissa, joissa Ollila suoritti ensimmäisenä sukunsa ”akateemikkona” perustutkimuksensa, hänen uransa arviointi helpottuu. Minä kun en ole sukuni ensimmäinen akateeminen, en likimainkaan. Se ei tarkoita, että olisin viettänyt koiranpäiviä, päinvastoin. ”Dies caniculares”.
Olen kiertänyt globaalia maailmaa jopa Ollilaa ahkerammin. Niinpä oletan, että kaksi perustutkintoa Suomessa suorittanut Ollila, sukunsa ensimmäinen akateemisena, oli minulle kertomuksineen myös hallittavissa. Hänhän oli television haastattelussa poikkeuksellisen rehellinen ja kertoi, kuinka vaikeaa oli asennoitua niihin sattumuksiin, jotka kuljettivat häntä ensimmäisen polven ”akateemikkona”, maisterina ja insinöörinä, ensin Yhdysvaltoihin. Syntyy tarinaa, joka on jo kerrotusta kertomista. ”Dictum de dicto”.
Oli uskallettava puolittain kielitaidottomana ottaa osaa tuon ajan Yhdysvaltain akateemisten elämään ja suomalaisella aksentilla. Murrosikäisenä poikana? Lapsuuden kodissa oli korostettu koulumenestyksen merkitystä ja myös omat vanhemmat olivat aikanaan lähteneet pennittöminä hakemaan koulutusta. Se oli heidän ”Vapautumisen päivä”. ”Dies absolutionis”. Ei vielä koko suvun.
Omalla kohdallani vanhempien joutuminen sotaan muutti kaiken, ja jo paljon aiemmin, Krimin sodan aikoihin, luostarilaitoksen ylläpidosta vastaavan vanhimman purjekunnan veneen hukkuminen Kallaveteen juhannuspäivänä 1850. Se vei mukanaan valtaosan henkistä pääomaa maamme suurimpana sisämaan hukkumisonnettomuutenamme. Kutsun sitä koiranpäiväksi. ”Dies caniculares”.
Hukkuneiden joukossa olivat tilan ja purjekunnan omistaja vaimoineen, Luostarinen ja Reinikainen. Isäni täysnimikaima ja äitinikin oli omaa sukuaan Reinikainen. Ei isäni tätä tiennyt. Oliko suuren, viikinkimallisen purjeveneen hukkuminen onnettomuus, vaiko tahallinen provokaatio, sodan vielä kestäessä ja nuorten palvellessa Krimillä, on ikuinen arvoitus. Siitä vaiettiin, vaikka se oli suurin koskaan maassamme sattunut sisämaan hukkumisonnettomuus. Suuren epäonnen päivä. ”Dies infaustus”.
Omalla kohdallani akateemisuus käynnistyi sukuni juurten kohdalla jo viimeistään Isak Pihlmanin hoitaessa Helsingin yliopistossa pyhien kielten ja retoriikan (puhetaidon) professorin tehtäviä jo 1600-luvulta alkaen, Piispan virasta hän kieltäytyi. Taustalla vaikuttivat etenkin tuon ajan levottomat olot. Perhe oli siirrettävä Ruotsin puolelle turvaan. Eivät ole ajat siitä paljoa muuttuneet. Venäjä on pysynyt arvaamattomana ja yskii välillä vaivojaan. Vapautumisen päivää seuraa epäonnen päivä. Odotamme voittamattoman Auringon päivää. ”Dies Solis invicti”.
Isakin jälkeen mukaan sukuumme tulivat mm. kirkolliset ja sotilassuvut Tavast ja kirkollisena sukuna tunnetut Ståhlberg sekä Kluster, kääntäen luostarisukuna myöhempään asuunsa se jo varhain suomentaen. Luostarilaitoksen ylläpitäjät hoitivat Kallaveden rannalla liki 5000 hehtaarin tilaa ja purjekuntaa. Ero muihin sukuihin syntyi globaalista luostarilaitoksesta ja sen myös koko ajan muuttuvista tarkoitusperistä. Vaikeudet tulivat juuri opetuksesta, tieto lisäsi tuskaa. ”Difficultatem facit doctrina”.
Tämä on myös kohdallani lainatuin latinankielinen sananlasku. Näitä sananlaskuja on tuhansittain yli 5000 artikkelissa. Jos olet ne lukenut ja vähänkin muistat, puhut kohtuullisen sujuvaa latino kieltä ne myös ymmärtäen. Englannin rinnalla. 50 000 sanaa on hyvän kielenkääntäjän osaama sanamäärä. Olettaen, etten laula kuuroille korville. ”Ad surdas aures canere”. Tämänkin sananlaskun olen toistanut kymmeniä kertoja. Täytyy olla kova pää, ellei ala muistua mieleen. Eikä maksa mitään.
On toinenkin syy lainata näitä latinan kielen vuosisataisia viisauksia. Ne auttavat meitä avaamaan kieltämme ja ymmärrystä ns. latino maihin. Koko latinalainen Amerikka on meille kovin vieras. Lisäksi meillä on vahva taipumus lukea tekstejä ikään kuin samaa tarinaa monen kertaan hakien. Olemme oppineet sen lapsesta alkaen ja jopa ulkoa opiskellenkin. Kertaus on meille opintojen äiti.
Sama ritirampsujen lukeminen jatkuu läpi elämän ja toistaminen on jokaisen ammatin kohdalla tapahtuva vahva perintömme lapsuudesta alkaen. Opimme jatkuvien toistojen kautta ja vuodenajatkin vahvistavat tätä toistoa. Erityisen ankarasti toistetaan tutkittaessa ja opiskeltaessa uutta sekä haettaessa ammatillista pätevyyttä. Viihdekin on saman leffan tai musiikkiesityksen seuraamista vuosikausia siihen palaten. Urheilija pääsee huipulle vain jatkuvien tylsien toistojen kautta. Ammattilainen syntyy toistaen ja taas kerran toistaen. Robotikka ja tekoäly on loistava toistojen mestarimme. Shakki pelinä on oppimista toistamaan tylsyyteen saakka. Vuoden ajat toistuvat nekin ja vuorokauden tunnit. Miten rikkoa tätä traditiota? Vaivaa vaatii voitto. Amat victoria curam.
Lisää tekstiisi koko ajan uutta sanastoa. Uusia vuosituhantisia viisauksia ja uudella kielellä. Asetan ne jokaisen kappaleen yhteyteen ja toisinaan on lupa myös hullutella. Aliquando insanire iucundum est.
Näin lukija saa uusia käsitteitä ja joutuu opiskelemaan kokonaan uutta. Tuhansittain uutta sanastoa ja ajateltavaa. Huomaamatta ja tietämättään hän alkaa avata itselleen sellaista, joka oli aiemmin vierasta ja vieraan sanaston ja kulttuurin takana. Kun aiemmin voitto vaati vaivaa, amat victoria curam, nyt se tulee lahjaksi ja huomaamatta. Latinaa ja sen sukulaiskieliä puhuvat eivät enää laula kuuroille korville. Ad surdas aures canere. Koulussa se tapahtui toisin ja Aleksis Kiven tapaan ”keppi sen todisti”. Argumentum baculinum. Keppi on kehnoin tapa kasvattaa.
Luostarilaitos toimi toisin.
Veronmaksaja eli kuitenkin erillään luostarisäännöistä ja ylläpiti laitosta omalla työllään ja osaamisella lampuoitena. Aivan mikä tahansa instituutio, tuon ajan luostarilaitos, ei maailmalla ollut, eikä ole sitä vielä tänäänkään. Suomi nyt on erikseen, koskien aikanaan myös vaikkapa yliopistoa. Me emme ole olleet syrjäisenä maana kovin keskeinen osa luostarilaitoksen toimintaa. Mutta emme toki myöskään mitään muuta globaalia rakennelmaa, instituutioita, ja niiden historiaa. Lisäksi unohdamme kuin opettamalla mekin opimme Suomessakin. Docendo discimus.
Tukeudumme historiassamme omiin sotiimme ja itsenäisyytemme aikaan. Olemme nuori valtio niin EU:n sisällä kuin nyt Natossa. Toisaalta samalla geopoliittisesti erittäin tärkeä osa globaalia kehitystämme. Viimeistä taistelua ei ole käyty ja rakastakaa vihollisianne, on meille tuttu Raamatusta (Matt. 5:44). ”Diligite inimicos vestros!”
Tätä Ollila ei television antoisassa haastattelussa juurikaan maininnut. Vanhemmat olivat hänellä tosiaankin pennittömiä ja suku vielä 1970-luvulla akateemisen tiensä alussa. Sama päti Jorma Ollilaan ja hänen seikkailuunsa nuorena poikana Yhdysvalloissa. Viisilapsisen perheen esikoinen oli 17-vuotiaana pojannaskalina, pohjalaispoikana, ensimmäisen kerran ulkomailla Yhdysvaltoihin hetkeksi muuttaen. Helsingissäkin hän oli vieraillut vain kolme kertaa. Kun olet aloittanut, puolet työstä on tehty. ”Dimidium facti, qui coepit, habet (Horatius).
Kahden vuoden vierailu Yhdysvaltoihin oli lyhyt piipahdus suuressa maailmassa. Hänellä oli kuitenkin tutkinto taskussaan, kielitaito ja rohkeus lisääntyneet. Seurasi luonnollisesti lisää opintoja ja nyt vanhempien aktiivisuus palkittiin. Syntyi kaksi tutkintoa, diplomi-insinöörin ja valtiotieteitten maisterin. Itse suoritin ne väitellen ja valiten ensin luonnontieteet (natural science) ja vasta sen jälkeen ihmistieteet (human science). Se on lopulta julma välttämättömyys. ”Dira necessitas” (Horatius)
Tosin Esko Ollilan valinnat toki muistuttivat myös omaani filosofian tohtorin (luonnontieteet) ja valtiotieteitten tohtorin (ihmistieteet) tutkintoina kahdessa eri yliopistossa ne myös erikseen hankkien ja muun tutkimus- sekä opetustyön rinnalla. Kolmas on luonnollisesti Dr. Art eli taide. Ensimmäinen tällainen tutkinto suoritettiin juuri Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Tosin vaatimattomin perustutkinnoin. Alkujaan liki vainajien hengille omistettu. ”Dis manibus (sacrum)”.
Kun oma urani jatkui uskollisesti yliopistojen sisällä ja seuraten samalla piilaaksojen syntyä maailmalla (Silicon Valley) sekä kouluttaen maistereita ja tohtoreita suomalaiseen käyttöön kunnissamme ja maakunnissa, EU:n palvelussa, tiedettä samalla jatkaen ja nyt osana globaalia tiedepuistotoimintaa, Ollila kutsuttiin samaan aikaan Nokian palveluun. Oma veljeni taas toimitti heille kaapeleita Oulun teknopoliksen tuntumassa toimien. Tärkein neuvoni kuului opiskella, sillä kun onni äkkiä häipyy, jää sinulle tieto, joka ei hylkää ihmistä. ”Disce aliquid, Nam cum subito Fortuna recessit, ars remanet vitamcue hominis non deserit umquam! (Cato vanhempi).
Haastattelussa Ollila paljastaa, kuinka Nokia ei lähtenyt riittävän radikaaleihin muutoksiin. Oikeammin taustalla oli mm. omat hallituksemme ja korkeakouluneuvosto sen työrukkasena. Panostimme uusiin korkeakouluyksikköihin, mutta samalla myös insinöörikoulutukseen. Myöhemmin naisten saamista mukaan akateemisen uran hankintaan. Innovaatiopolitiikka oli ykköskäsite ja alkaen teknologiasta. Molemmat veljenikin hankkiutuivat tälle uralle. Omani oli erilainen. Se oli puhtaan oppimisen tie. Discendi via. Olen oppimani velkaa omalle kansakunnalleni.
Nokialle haettiin, toki muillekin alan yrityksille, nuoria parhaita yksilöitä. Taistelu yliopiston tehtävästä oli ankara, ja etenkin uusien yliopistojen kohdalla Japanin mallin mukaan innovaatiopolitiikkaa helpommin suosivia. Toinen väitöskirjanikin käsitteli juuri tätä aihepiiriä. Ikävin jarru löytyi vanhakantaisesta Helsingin yliopistostamme ja sen tsaristisesta hallinnosta. Se jarrutti tsaristisin opein ja ylimielisesti, ylenkatsoen oleellista. ”Discite iustitiam moniti et non temnere divos!” (Vergilius). Putinin opit ja taistolaisuus olivat kaukana jumaluudesta.
Näin uudet maakuntayliopistot (Oulun yliopisto) olivat eturintamassa Japanin mallin mukaan (Teknopolis strategy). Rakennettiin kokonaan uusia yliopistoja. Suomessa myös ammattikorkeakoulumme. Helsinki jarrutti koko ajan tätä kehitystä ja se johti siellä opiskelijalevottomuuksiinkin. Kirkon oppeja ja opettajaa, tohtorin kunniaa ja emännän illallista väheksyttiin. Kotona oltiin leijonia, kodin ulkopuolella kettuja. Doctor ecclesiae, Doctor honoris causa, Domi leones, foras vulpes (Petronius).
Ollila kertoo, kuinka myös hän joutui aluksi juuri Helsingin yliopistossa mukaan tähän taistolaiseen elämään ja se vei hänetkin hetkeksi mukanaan. Näin todellakin tapahtui. Herra antoi, Herra otti: olkoon Herran nimi siunattu. ”Dominus dedit, Dominus abstulit: sit nomen Domini benedictum (Job 1:21).
Nokialle sen sijaan rekrytoitiin uusia, nuoria parhaita yksilöitä ja kesken valmistumisenkin. E häiritsi meitä yliopistoissamme. Toki uudistunut yliopistopolitiikka toi saman aallon muuhunkin toimintaan kuin Nokian syntyyn. Näin kiitos kuului yhtäällä maailmanlaajuiselle öljykriisille sekä Venäjän kaupalle, ottaessamme muutamassa vuodessa kiinni muuta kriisiin ajautunutta maailmaa. Elämme nyt hyvin samankaltaista aikaa. Oma talo paras talo. ”Domus propria domus optima”. Aisopos. Nyt ei saisi tehdä samoja virheitä.
Suuri ikäluokka, sodan aikana syntynyt, Ollila tosin 1950-luvun alussa ja samana vuonna kuin minäkin. Meitä syntyi vuonna 1951 peräti 120 000 ja nyt vain noin 50 000. Ero on valtava, ja edellytti meiltä poikkeuksellista ponnistelua saadaksemme kiinni 1940-luvulla syntyneet vallankumoukselliset sota-ajan nuoret. Niin kauan, kun meillä meni hyvin, ystäviä riitti. Kun päivä muuttui pilviseksi, jäit yksin. ”Donec eris felix, multos numerabis amicos. Tempora si fuerint nubila, solus eris. (Ovidius).
Ollilan ura syntyi, kiitos hänen vanhempiensa rohkaisun ja viisauden, sekä hänen poikkeuksellisen ”kiltin” luonteensa avustamana. Hän kykeni ohittamaan taitolaisaikojen karikot, ei alkoholisoitunut eikä mennyt mukaan siihen juhlintaan, joka pilasi valtaosan nuorisostamme juuri Helsingissä. Me emme nukkuneet koskaan. Dormio numquam. Ja vain kahta tahtoivat ihmiset kiihkeästi – leipää ja sirkushuveja. Duas tantum res anwius optat: panem et circenses. (Juvenalis).
Jorma Ollila oli älykäs ja hyvin aikansa hengen oivaltanut nero. Hän haki yhtiöönsä johtonsa parhaista työntekijöistä, 1960-luvun puolella syntyneistä nuorista, kolmannen tai neljännen organisaatiotason henkilöistä. Näin menettelin minäkin hakiessani koulutettavia kaupunginjohtajiksi, maakuntajohtajiksi, mutta myös yritysjohtajiksi. Se oli Suomessa uutta. Kouluttaa akateemista väkeä yritystehtäviin. Kohtalon voimat kuljettavat halukasta, vastahakoista ne vetävät väkisten. Ducunt volentem fata, nolentem trahunt (Seneca).
Ollilla oppi lukemaan jo ennen kouluikää. Niin minäkin. Lapsuuteen kuului myös esiintyä, lausua runoja tilaisuuksissa, jossa oli paljon nuoria. Oli urheiltava ja menestyttävä siinäkin. Valmennettava muita. Ja tänään minä toivon niin kauan kuin hengitän. ”Dum spiro, spero.”
Tänään eläkkeellä olevaa Ollilaa arveluttaa globaali tilanne ja Kiinan sekä Yhdysvaltain asema johtavina suurvaltoina, sekä heikentyneen Venäjän käyttäytyminen. Ilman Kiinan tukea Venäjän mahdollisuudet jatkaa sotaa Ukrainassa on mahdotonta maailman tappiin. Venäjä on todellakin suuri kysymysmerkki. Toivoa on niin kauan kuin on hengissä. ”Dum spiro, spero.”
Ollila odottaa kimmokkeita teknologian suunnalta ja ratkaisuja sieltä. Käytännössä ne liittyvät robotiikkaan ja tekoälyyn, mutta toki myös muuhun korjaten myös ilmastomuutoksen virheemme. Eurooppa on kuitenkin todella huonossa tilassa vastaamaan haasteisiin, joita suurvaltataistelu asettaa. Tässä me kaikki olemme Ollilan kanssa samassa veneessä. Niinpä kun typerykset koittavat karttaa virheitä, he ryntäävät toiseen äärimmäisyyteen. Dum vitant stulti vitia, in contraria currunt. (Horatius).
Raha ei ratkaise Ollilan kaltaisen ihmisen eläkepäiviä, ja se on suomalaisten vahvuus. Meille lapsuuden ja nuoruuden harrastukset ja ajankäyttö ovat ne parhaat, eikä niihin vaadita suuria omaisuuksia. Ollila ei viihdy yksin metsässä, vaan mukana on sentään uskollinen koira. Tee sinä samalla lailla. Harjoitus tekee mestarin. Fac simile. Fabricando fit faber.
Arkeen kuuluu kymmenen lastenlasta, ja se on varmaan numero yksi kansainvälisessä sisäoppilaitoksessakin nuoruuttaan viettäneen miehen elämässä. Isovanhemmat tietävät kuinka, kun kaksi tekee saman, se ei ole kuitenkaan sama, lapsenlapsien ohjelmassa etenkään. Isoisän ohjeita varmaan kuunnellaankin, toisella korvalla ja elävät kaikesta huolimatta iloisina, niin kauan kuin kohtalo suo. Dum fata sinunt vivite laeti (Seneca).
Metsään ei ole syytä ottaa mukaan puhelinta, vaan tietokone ja robotiikka, sekä unohtaa jo viimein kännykkä Nokian aikaisena puhelimena. Muuten isoisän ohjeet eivät mene edes toisesta korvasta sisään, ilman kykyä oppia käyttämään Steven Jobsin oppeja ja lähettää kirjansa artikkeleineen sinne, missä niitä myös luetaankin. Kahden kiistellessä, kolmas iloitsee, ja pehmeä vesi kovertaa kovimmankin kiven. ”Duonbus litigantibus tertius geudet – Dura tamen molli saxa cavantur aqua.”
Tässä kirjoituksessa on liki 2000 sanaa. Niistä 10 % on latinaa. Kirjoissani on liki 300 artikkelia. Sinun tehtäväsi on nyt laskea, kuinka monta suomenkielistä ja kuinka monta latinaa. Keskiveto suomalainen mies osaa 20 000 sanaa suomea ja kielen kääntäjä 70 000. Nämä sanat saat nyt minulta ilmaiseksi. Järkevä ihminen toki ostaa kirjankin. Oletko sinä järkevä, kysyisi Jörn Donner. Tyhjästä kun ei synny mitään. Ex nihilo nihil fit.
Ihminen ajattelee, viestittää ja näkee unensakin sanojen avulla. Sanojen viljelijä on kaiken viisauden taustalla ja takana. Olen puhunut ja kirjoittanut, huojentanut mieleni. Dixi et animam levevi. Tee sinä samoin. Osta kirja. Lue se. Muista lukemasi. Tee kuten kirja neuvoo. Eikä kaikki tämä vielä riitä. Tee oikeat valinnatkin. Tyhjästä kun ei synny mitään. Ex nihilo nihil fit.