Kadotettujen ismien jäljillä

Repetitio mater studiorum est – Kertaus on opistojen äiti

01.06. 2023

Kesä ja kesäkuu on syytä käynnistää kertaamalla sellaista, joka on ehkä jäänyt mediayhteiskunnan kirjoittajilta kertomatta. Kun kesällä ”aurinko paistaa kaikille” (Sol omnibus lucet) tämän voi jättää ullakon pimeyteen. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti (Repetitio mater studiorum est) ja pimeässä loistaa pienkin kipinä (Scintilla etiam exigua in tenebris micat).

Vielä takavuosina valtaa käytettiin piiloutumalla lukuisten ismien taakse ja niiden suojissa lymyten. Tunnetuimpia ismejä olivat feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Enää niiden varaan ei kukaan rakenna.

Sosialismi on sekin jätetty pois kuvattaessa Suomessa hallituksen rakentamista. Perinteinen mediamme ei löydä oikein muuta tapaa kutsua tulevaa hallitusta kuin nimeten sen oikeistolaiseksi. Ei sosialistit takavuosien toimittajina, ja ”ei sosialisteista” kirjoittaen, haasta enää hänen omaa leipäpuutaan ensimmäisenä. Se kun on sen oksan sahaamista, jolla itsekin istuu.

Kuka sellaista sietää globaaliksi äityneen maailman reaaliaikaisissa prosesseissa? Käy kuten Suomessa vihreälle liikkeelle, jonka siirtyminen poliittiseksi liikkeeksi tyhjensi kerralla puoluetoimiston virkailijoista.

Toinen harhailija on takavuosien maalaisliitto. Liberaalina EU:n sisällä harhailevat olivat vaikeasti punavihreään hallitukseen mahtuvia, eikä heillä ole kohta kysyntää porvarihallituksessa konservatiivien tukenakaan.

Kun järki ja äly ovat arvojen rinnalla puolueen jättäneet, löytyisikö sille jatkossa käyttöä luvaten tukensa tekoälylle? Robotiikka ja tieteet ovat vain liian vaikea luovan innovaation suuntana kovin vanhakantaiselle liikkeelle ja demokratiamme syvenevälle kriisille. Sieltä ei nyt apua löydy.

Maakuntahallinto ja sote seikkailu maksavat nyt maltaita, ja niiden tuoma painolasti lankeaa suurten ikäluokkien viimeiseksi painajaiseksi. Eikö se ole jo kärsinyt riittävästi sen jälkeen, kun heidän vanhempansa on jo haudattu? Nuoremmat kun muistuttavat jo haudattua pandemia-ajan hallitustamme. Se oli rankka kokeilu kansakunnalle, siinä missä sota Euroopassa ja Ukrainassa putinismille.

Toista samanlaista, punavihreää ja epämääräistä seikkailijaa, ei oikein kukaan halua jatkossa äänestää. Riskit ovat liian suuret ja valtaosa kansasta jätti maa ja kirjavilla ”ismeillä” koristellut maakuntavaalimme väliin. Kerroin aiemmin miksi minä tein samoin ja vieläpä syytkin hyvissä ajoin. Ne olisi voitu korjata.

Pääkaupunkiseutu muiden mukana. Sehän ei täysipäisenä maakuntien Suomen vaaleihin osallistunut lainkaan.  Sen syistä ja merkityksistä mediayhteiskuntamme kirjoittelijat vaikenivat. Oikeistoliberaali ja vasemmistokonservatiivi äänestäjä oli unohdettu rakennettaessa kaksinapaista maailmankuvaa. Siihen ei heitä mahtunut mukaan lainkaan. Ei siten myöskään vaaleihimme. Maailman onnellisin maa seilaa onnellaan, ei älyllään, saati viisaudella. Onnellahan ne laivatkin seilaavat.  

Poliittisesta nelikentästä oli tehty punavihreitten liberaalien ja oikeistokonservatiivien yksin hallitsema leikkikehä. Taas mallia haettiin Yhdysvalloista ja samalla oudoksuen Venäjän kautta aiemmin hankitun tuen turmiollisuutta.

Tätä takavuosien sosialistien oli vaikea selittää kannattajilleen, esitellen punavihreää väriä jopa kätkeytyen Urho Kekkosen aikaisen Rkp:n liberaalioikeiston henkisellä pääomalla punavireän vasemmiston ja sosialistien kelkkaan. Se tyhjensi ensimmäisenä vihreitten puoluetoimiston tunareistaan. Mutta miten käy Rkp:n jatkossa? Maltillinen sopeutuja on nyt haastamassa riitaa ja kenen kanssa? Omien kannattajiena? Nuttu nurinpäin käännettynä.

Plataan siis noihin ismien aikaan ja vuoteen 2014, jolloin avasin niitä Hegelin filosofiaa apuna käyttäen lukijoilleni sekä idässä että lännessä. Myös kirjassa otsikolla ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi”. Jatkona Hegelin itsensäkin aikanaan tuntemalle maailmankuvallemme ”Teesi, antiteesi synteesi” – feodalismi, kapitalismi, kommunismi”. Ilman hyvää ja toimivaa teoriaa ei ole hyvää käytäntöä. Ja tekoäly ei pelaa shakkia hölmöläisten kanssa.    

maanantai 6. lokakuuta 2014

Teesi, antiteesi, synteesi – feodalismi, kapitalismi, kommunismi

Forssa Lehti esittelee kahden poliitikon väittelyä sunnuntainumerossaan (6.10. 2014). Vastinparina on kokoomuslainen mies ja demarinainen sekä aiheen koulu, joka tulisi joko lakkauttaa tai jatkaa sen elämää maaseudulla, kylän keskipisteenä ja hyväksyen, että jotkut nyt haluavat asua maalla ja toiset metropoleissa lapsineen.

Luonnonvaroihin perustuvat areaaliset (maahan sidotut) elinkeinot kun ovat, eivät vain maahan sidottuja, vaan sieltä myös leipänsä ansaitsevia, ja lokaaliset elinkeinot erilaisia, liikkuvia ja optimaalista sijaintia hakevia. Suomikin kelpaa, kunhan olemme ymmärtäneet, miten nämä optimaaliset laskelmat syntyvät, tekoälyn laskelmina. Puhutaan lokalisaatioteorioista ja se on matematiikkaa, vaativaa sellaista.

Jos luonnonvara-ammatteja aiotaan ylläpitää, se edellyttää myös maailmakuvaa, jossa ihmiset viihtyvät kiinteistöissä maalla, eikä niiden hintoja poljeta tai palveluja hävitetä yhden kartan (=regionaalinen) ja kompassin politiikalla, tuntematta ollenkaan toista karttaa (=spatiaalinen tai aspatiaalinen). Näiden opiskelu tapahtuu yliopistoissamme tohtoreitten ja professoreitten toimesta kaiken aikaa tutkien.

Maalla asuvan maailmankuva on erilainen kuin kaupungissa asuvan ja lähiyhteisö muokkaa myös maailmakuvamme, totuuden etsinnän sille, miltä maailma näyttää ja kuinka sen tulisi järjestäytyä omalla tai perheen kohdalla. Se ei ole korkeampaa matematiikkaa eikä tekoälyä ensinkään. Sen sijaan maapohjan hinta ja asunnot ovat sekä työpaikat ja palvelut.

Kaikki me elämme täällä ensimmäistä kertaa, eikä kukaan ole Metusalemin ikäinen. Monta kertaa tällä kiertäneet hindut pyhine kirjoituksineen ja väitteineen syntyvät seuraavassa elämässä nautoina, ja siitä on saanut Suomessa, etenkin Hämeessä eläen, jo nyt esimakua. Moni ei halua muuttaa tänne tuodakseen mukanaan myös uskottavan pääoman korviensa välissä. Siis korkean sivistyksen ja ammattitaidon.

Paluu 1100-luvulle

Olen vuosien varrella kirjoittanut runsaasti tieteen eri menetelmistä ja myös vanhoista käsitteistä ja niiden käytöstä. Yliopistovuosinani laadin niistä myös oppikirjoja ja niitä käytetään edelleen etenkin menetelmätutkimuksessa, suurten aineistojen analysoinneissa sekä yhdistettäessä välineellisen laboratoriotieteen menetelmiä ihmistieteitten usein väljempiin ja vaikeammin vaikkapa matemaattiseen kieleen soveltuviin tutkimusmenetelmiin.

Esimerkkinä nykyisin robotit yhdistävät valtavat määrät meistä tallennettua tietoa ja tekevät niistä algoritmeineen luokituksia, joita käytetään hyvin erilaisiin tarkoituksiin, jossa pintakohuna on nostettu medioissamme esille vaikkapa vakoilu sekä nimet Wikileaks ja Edward Snowden, eläen vuotta 2014.

Nimet voisivat olla myös jotain aivan muuta kohta 8000 miljoonan joukosta hakien. Käsitteet teesi, antiteesi ja synteesi ovat tieteen historiaa ja liittyvät dialektiikkaan ja käsitteinä muinaiskreikkaan. Kreikka on syytä muistaa, kun pohdimme tiedettä ja sen algoritmeja, usein myös vaikkapa sellaisia viisauksia, jotka on piilotettu sananlaskuihin. Niitä on hyvä osata, mitä enemmän sitä parempi. Kyse kun on tärkeimmästä inhimillisestä pääomastamme, sosiaalisesta pääomasta.  

Se oli myös aikanaan keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, voittamaan vastapuoli väittelyssä. Olen käyttänyt vuosikymmeniä istuttaakseni näitä taitoja omille oppilailleni yliopistoissamme ja tutkimuslaitoksissa. Se vaatii latinan kieltä. Kysykää vaikka lääkäriltänne terveyskeskuksessa.

Dialektiikkaa liitetään sofistiikkojen nimiin, kuten Sokrates, Platon ja Aristoteles. Logiikkaa ja dialektiikkaa pidettiin jopa hetken synonyymeinä toisilleen, jota ne eivät tietenkään ole.

Dialektiikka on kahden yhdessä ajattelevan ihmisen yhteisö, ei muuta. Logiikka taas kehittyi tutkimaan ajattelun lakeja. Toki tiedemies vertailee tänäänkin erilaisia teorioita ja niiden pätevyyttä, mutta ei kahden ihmisen yhteisönä, väitellen.

Tiede ei ole taantunut, toivon mukaan, 1100-luvulle. Toki Loimijokivarresta saattaa löytää tällaisiakin tieteen tekijöitä. Keskiajalla dialektiikka joutui painiskelemaan vähin erin syntyvän tieteen ja kirkon oppien välillä. Väittelyt olivat oppineiden elämän ydin.

Haettiin syitä ja vastasyitä, kysymyksiä muotoillen tyyliin an vai non, pro vai contra, cur vaiko ehkä quomondo. Yliopistollisen muodon tämä väittely sai 1100-luvulla.

Syntyi räyhäävä kulttuuri ja parjauskirjeet, joita sitten myöhemmin jouduttiin katumaan. Tätä tavataan tänäänkin taantuneissa tiedeyhteisöissä, työkulttuureissa ja myös sosiaalisen median kirjoittelijoiden räyhähenkisessä elämässä, perinteisen median nimettömissä purkauksissa terapeuttisena elämänä ja viihteenä.

Se on kaukana tiedemiesten väittelystä, eikä johda tohtorin väitöskirjaan. Ei myöskään oman aikamme algoritmeihin ja robotiikkaan, tekoälyksi kutsuttuun medioissamme, niissä perinteisissä. Kansalle tarkoitetussa raportoinnissa. Komiikan välineiksi ne sopivat myös ryyppyporukoissa vanheten.

Analyytikot ja aistihavainnot skolastikot pyrkivät yhdistämään juuri keskiajalla kreikkalaista filosofiaa ja sen suuria nimiä kirkon oppeihin. Tavaksi tuli käyttää suuria auktoriteetteja ja heidän nimiään pyrittäessä kumoamaan vastaväitteitä. Ilmiö muistuttaa oman aikamme sosiaalisen median pulinaa.

Tuohon maailman aikaan Raamattu ja sen kirjoitukset olivat osa tätä väittelyä rinnan vanhojen filosofien kanssa eläen. Analytiikka ja aistihavainnot sekä näiden tutkimus tuli mukaan 1700-luvulla ja tunnetuin nimi on Immanuel Kant.

Kant näki dialektiikan joutopuheeksi ja tavaksi juonitella kansan päänmenoksi sekä orastavan poliitikon elämäksi kerätä iseilleen suosiota. Väittelyn kun voitti verbaalisesti lahjakkaampi aivan riippumatta tosiasioista.

Näin emotionaaliset tunteet olivat sellaisia, joihin kannatti vedota. Ihmisille oli esitettävä sellaista, mitä nämä halusivat kuulla. Syntyi retoriikka ja kaunopuhuminen sääntöineen ja kouluttajineen, koulukuntineen. Lopulta populistinen pulinakin.  

Kant luetteli järjen ristiriidat, joihin järki ajautuu silloin, kun ihminen yrittää ymmärtää vaikkapa kaikkeuden rajoja, aineen loputonta jaettavuutta, vapaata tahtoa ja determinismiä tai välttämättömän olennon olemassaoloa, jumaluutta.

Dialektiikka menetelmänä johti lopulta vain järjen antinomiaan, loogiseen ristiriitaan ja paradokseihin. Järkiparkamme kun ei kykene saattamaan loppuun kaikkien saatavilla olevien sarjojen tai ajatuskulkujen, havaintosarjojen kokonaisuutta. Me ymmärrämme sen nyt tietokoneiden ja tekoälyn aikana algoritmeineen. Se vei aikaa.

Niitä kun on ja oli, muuttujia, joita mitata, ääretön määrä.

Hegelin heimoveljet

Hegel jatkoi siitä, mihin Kant lopetti. Hän hyväksyi Kantin kuvauksen järjen joutumisesta ristiriitaan pyrkiessään ymmärtämään todellisuutta. Hegel hyväksyi kuitenkin ristiriidan ihmisen elämään kuuluvana ja oletti, että kahden vastakkaisen näkemyksen parhaat kohdat voidaan yhdistää ja päätyä kolmannen henkilön esittämään synteesiin.

Syntyi hegelismi ja teesi, antiteesi sekä synteesi.

Elettiin 1800-luvun alkua, ei tätä päivää ensinkään. Hegelin ajattelussa ihminen on aina yksipuolinen ja vaaditaan väite, vastaväite ja synteesi sekä portaikko kohti parempaa todellisuutta. Herran ja orjan kamppailu ei jatku loputtomiin olkoonkin, että herramoraali hakee hyvää tai huonoa, orjamoraali heikompana hyvää ja pahaa.

Lopulta päädyttiin tulokseen, jossa dialektiset tikapuut johtivat kohti vallankumousten kautta syntyvää evoluutiota, vaikkei sitä vielä tuolloin voitu ääneen sanoakaan. Ihminen kun halusi myös saada tunnustuksen olemassaololleen, narsismilleen. Ei vain sen oman aikamme häiriöille. Sosiaalisen median sisällölle.

Näin ihminen erosi muusta luomakunnasta pyrkien tekemään vapaita valintoja, joilla oli myös jalompi perusta, normisto ja moraali sekä aatteet, joiden puolesta uhrautua. Geenejämme ei tuolloin vielä tunnettu eikä darwinismia tai Freudin oppeja koulukuntineen.

Ne iskivät halolla päähän narsistin elämää.

Hegel asetti valtion ihmisen yläpuolelle ja se vei hänet sivuun omasta ajastamme, individualismistamme. Marx sai paljon vaikutteita Hegeliltä mutta käänsi kaiken hengellisyyden päälaelleen. Elettiin 1800-luvun jälkipuoliskoa, ei omaa aikaamme ensikään.

Feodalismi, kapitalismi, kommunismi

Marx toi materialismin hengen sijaan ja muutti maailmakuvaamme. Hän säilytti Hegelin sisäisen logiikan oppina, mutta alkoi korostaa kehitystä puhtaana materialistisena kamppailuna. Talouden olosuhteet, tuotanto ja jakelu, tulivat ohjaaviksi voimiksi ja samalla myös luokkien välinen kamppailu.

Teesi, antiteesi ja synteesi korvautuivat käsitteillä feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Kommunismi oli siis synteesi ja dialektisen taistelun päätepiste, luokkasodan loppu.

Ihmisten tuli nousta yli taloudellisten olosuhteiden ja tuotantovälineiden, jotka oli saatava yhteiseen omitukseen. Näin vapauden aate syntyi Hegeliä myötäillen, mutta kääntäen kapitalismi sosialismiksi.

Arthur Schopenhauer heitti romukoppaan koko dialektisen maailmankuvan. Kyse oli vain väittelijöiden taidosta ja taiteesta, jolla haettiin uskottavuutta, valtaa, vaurautta, sosiaalista asemaa, narsismin lähteitä, mutta ei toki totuutta. Sitä jopa pelättiin ja se peiteltiin kielen alle.

Dialektiikka oli lopulta vain keskustelutaitoa sekä keskustelutilanteita. Koko tämän maailmankuvan taustalla oli ihmisen turhamaisuus ja halu voittaa vastapuoli. Ei toki jalo pyrkimys totuuteen.

Schopenhauer esitti suuren joukon retorisia menetelmiä, joilla kykenee kumoamaan kilpailijan erilaisissa väittelytilaisuuksissa ja olen niistä joskus myös kirjoitellut blogeissani. Tyhmyyskilpailun kouluttajat lopetettiin Suomessakin paljon ennen viimeisiä sotiamme.

Kansan keskuudessa se toki jatkui sekä poliittisissa säätyvallan puolueissa, kielipuolueissa tai pietistisissä liikkeissämme. Niistä tuli myös rikoksenteon välineitä, jota alettiin myöhemmin, paljon myöhemmin, paheksu medioissamme. Ne joutuivat kriisiin.

Olen itse kutsunut dialektiikkaa tyhmyyskilpailuksi. Sillä ei ole mitään tekemistä niiden tekijöiden kanssa, joilla oman aikamme tiede hakee totuutta, jos se on tullakseen, eikä pyri koskaan vakuuttamaan sillä muita.

Se kun on vain poliitikon ja narsistin turhamaisuutta, tapa käyttää valtaa ja siinä vaikkapa suomalaisia puolueita, kuuttatoista tai kahdeksaa kuppikuntaa ilman aatteen yhdistävää liimaa, joilla samalla pönkitetään omaa sosiaalista ja taloudellista asemaa, käytetään kisaamisen ja korruption välineenä jakaen puoluetovereille virkoja ja muita etuuksia osana ikivanhaa keskiaikaista nepotismia.

Näin siitäkin huolimatta, että nämä on rikoslaissa kielletty, puolue tai kuppikunta antaa mahdollisuuden käyttää niitä rikoksenteon välineinä.

Paluu vuoteen 2022

Erkki Virtanen ja Jyrki Jokinen, oppineita tohtoreita molemmat, ovat löytäneet suomalaisen yhteiskunnan näkyvimmät ongelmat, jotka vaivaavat myös Venäjää ja Putinin piilossa pysyttelevää motiivia omituisiin tekoihin etenkin Ukrainassa (FL 7.7.2022). Väittelyä käydään paikallisessa mediassa Forssan talousalueella.

Jyrki luettelee kiitettävällä tavalla syyt sille, miksi Vladimir Putinista tuli Venäjän uusi tsaari ja demokratian lakkauttaja. Sen sijaan yksi asia jää Jyrkiltäkin valtiotieteilijänä avaamatta.

Mitkään hänen havaitsemansa Putinin piirteet eivät tue Ukrainan sotaa. Sama löytyy Erkki Virtasen, tilastotohtorin, pohdinnoissa, jossa sapiskaa saa koko tietousko ja sen tulokset. Samalla hän kysyy, miksi luokan kiusaajaa ei palkita ja mitä ostrakismilla tarkoitetaan näitä palkintoja jaettaessa.

Ostrakismi on todellakin kohtuullisen vähän käytetty, mutta sitäkin tutumpi ilmiö myös Suomessa. Usein se suomennetaan sosiaaliseksi hyljeksinnäksi, torjunnaksi, mutta se on kapea tulkinta.

Hyljeksintään kuuluu tahallinen toiminta – ostrakismiin ei. Ilmiö ei ole pelkkää hyljeksintää vaan samalla huomaamatta jäämistä. Kyse ei ole vain mykkäkoulusta vaan ”miehestä, jonka vierestä tuolit viedään”, hän on sosiaalisesti kuollut.

Ilmiö on tehokas tapa tehdä henkilöstä myös lyhytikäinen, sosiaalisista suhteista ”ulos leikattu”. Rohkeampaa olisi jotenkin reagoida kuin sivuuttaa kokonaan. Hymytyttöpalkinto pojalle on siten jo reipasta reagointia. Sitäkin on Hämeessä harjoitettu ko. kirjoittelijoiden kohdalla lapsena. Budjettipäällikönä myöhemmin kansakunnan kaapin päällä.

Mytomania ja eskapismi ovat viimeisimmän kirjani (Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi) nimessä kuvatessani Putinin tapaa tulla valituksi tehtäväänsä. Ne liitetään Jyrki Jokisen kaipaamaan ilmiöön ja tulevat filosofiasta, ei valtiotieteistä. Hegel käytti käsitteitä teesi, antiteesi ja synteesi ja ne ovat meille toki tuttuja, mutta nykyvenäjällä nämä ovat korvautuneet mytomanialla, sairaalloisella valehtelulla sekä eskapismilla, todellisuuspakoisuudella.

Pakonomainen valehtelija hakee valehtelusta hyötyä, joka palvelee hänen sisäistä tasapainoaan, ei niinkään narsistisia tarpeita, kuten valehtelussa pääsääntöisesti toimimme. Narsismista voi myös parantua, mytomaniasta tuskin.

Toki elämää voidaan ”kohtuullistaa”, jolloin puhumme ”downshiftausmaisesta” ilmiöstämme. Tälle pakenemiselle tunnusomaista on juuri eskapismi. Taustalla todellisuuden hämärtymiselle ovat mm. nyky-yhteiskunnan paineet.

Ilmiö ”downshifting” on oman aikamme tuote, mutta itse aate on ikivanha. Se on suorituskeskeisen yhteiskunnan tuotetta, jossa valtio (Venäjä) on pantu ihmisen hyvinvoinnin edelle. Se selittää myös raivon juuri Ukrainaa kohtaan valtiona.

Sen taustalla lymyää myös Venäjän (Neuvostoliiton) historia ja kommunismi aatteena, työn orjat ja valtiojohtoisuus. Pakonomainen valehtelu stressitason noustessa äärimmilleen (pseudologia fantastica = pseudos/väärä, logos/puhe, tieto, phantasia/mielikuvitus) ja tämän laukaisema eskapismi (nyky-yhteiskunnan teknologia ja vieraantuminen, päihteet ja masennus, fantasiointi, realismin puute).

Ilmiö ja sen synty on kuvattu kirjassani (Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi) ja myöhemmin julkaistuissa kirjoissani myös sen seuraukset sekä tänään kokemamme surulliset tapahtumat nyt myös Venäjällä ja Moskovassa. Kirjat löytyvät kotisivultani www.clusterart.org sekä saksalaisen kustantajani työnä jakaen kirjojani vaikkapa Amazonin tapaisen vähäisen kirjakaupan ja Googlen esittelemänä kirjahyllyyn, joka on kannettu kaatopaikalle.

Uuslukutaidottomuus on surullinen ilmiö. Se myös selittää paljon oman aikamme kyvyttömyydestä hakea selitystä ja ymmärrystä niin paikallisille kuin globaaleille ilmiöillemme. Ne kun eivät selity seikkaillen sosiaalisen median sivuilla aikaamme kuluttaen.

  1. Tempora aspera vivimus, amice bone – Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
  2. Repetitio mater studiorum est – Kertaus on opintojen äiti
  3. Timidus cautum se vocat, sordidus parcum – Pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi, ahne säästäväiseksi.
  4. Una hirundo non facit ver -Ei yksi pääskynen kevättä tee
  5. Verba volant, scripta manet – Puhe lentää, teksti pysyy
  6. Ad impossibilia nemo tenetur – Ketään ei velvoiteta mahdottomaan
  7. Amat victoria curam – Vaivaa vaatii voitto
  8. De visu; de auditu; de olfactu – Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa
  9. Dum spiro, spero – Niin kauan kuin hengitän, toivon

Dixi et animam levavi – Olen puhunut ja huojentanut mieleni

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts