Palmusunnuntain vaalit vuonna 2023 ja 2025
Dies feriati – Juhlapäivä Diem perdidi – Ole hukannut päivän
Palmusunnuntai edeltää pääsiäistä ja Suomessa poliittista kiihkoilua siitä, kuka ohjaa kuntiemme ja aluehallinnon etenkin terveydenhuoltoamme. Kun suuret ikäluokat ovat ikääntyeet vaiheeseen, jossa kaivattaisiin myös ulkopuolista apua, ongelmat alkavat kasautua odotetulla tavalla. Samalla kun odotamme oman taloutemme hoitajien menestystä vaaleissamme, meitä pitää pihdeissää Yhdysvaltain presidentti ja tämän tapa ohjailla tullimaksuillaan maailman taloutta kohti hyytävää kevättä. Samalla kun äkilliset tempaukset ravistelevat pörssejämme ja maailmantaloutta suomalaiset pohtivat kuinka kustantaa ilmiö, joka tuli suurena yllätyksenä. Sotiemme aikoihin syntyneen suuren ikäluokan yllättäen tapahtunutta vanhenemista liki 80 vuoden aikana. Heitä syntyi reippaasti yli 100 000 vuosittain kun tänään jo neljäsosa tuosta olisi ihan tydyttävä saavutus. Maahanmuutosta odotetaan jonkinlaista tekohengitystä demografiseen ongelmaan ja sen seurauksiin.
Synnyin itse 1950-luvun alussa, jolloin sodat oli jo sodittu ja Helsingin olympialaiset alkoivat olla muistona mielessämme. Ensimmäiset vuodet olivat vaikeita ja jouduin onnettomuuteen, jossa minun oletettiin jopa kuolleen. En antanut periksi ja heräsin henkiin. Samaa taistelua on nyt jatkunut kohta 75 vuotta ja kirjotan kirjan julkaisten sen Saksassa joka toinen kuukausi. En edes kuvittele kustantajaksi suomalaista saati pitäytymisessä muussa kuin poikkitieteisessä ja monikieleisessä maailmassa teloälyn ja robotiikan turvin lukjoitani lähestyen. Tämä maailma on liki kymmenelle miljardille helvetin tulirotko, jossa huolia aiheuttavat muutkin kuin omalaatuisensa presidentit viroissaan.
On syytä pysyä työkykyisenä ja valmiina vaihtamaan myös asuinpaikkaa ja kielialuetta kulttuureineen myös maailman onnellisimman maan kansalaisena. Onni kun ei jakaudu täälläkään tasaisesti ja vaalit alkavat muistuttaa toisiaan. Niinpä palaankin muistelemaan aiempia tämän vuodenajan vaaleja ja niiden luonnetta omaan aikaamme vertaillen.
Muistellen samalla myös äitiäni, joka kuoli juuri palmusunnuntaina. Äidin antamat geenit ja koti ovat myös oman aikamme eittämättä tärkein muistettava oli kyseessä Kiinan keisari, Yhdysvaltain presidentti tai Venäjän menneen ajan tsaarit sekä heitä muisteleva presidentti omine huolineen Ukrainasta yhtenään luonnollisesti aloittaen. Poikkitieteisenä maantieteiljänä, professuuriakin siellä hoitaen, yhdistän ensimmäisen väitöskirjani tapaan luonnon- ja kultuurimantieteen ensin suunnittelumaantieteeseen ja lopuksi aluesuunnitteluun. Nekin kun on ensin suunniteltava ja vasta tämän jälkeen toteutettava. Aiemmin ne syntyivä spontaanisti ja niilä oli myös omalaatuinen historiansakin.
Spatiaalinen on sekin eri asia kuin regionaalinen ja mentaaliset alueet vaaleissa niitä toimittajien kuvaamia kummajaisia. Mediayhteiskunnan muutokset (Luostarinen 2010, 2013, 2020) ja kriisit hybrideineen koskevat etenkin juuri toimittajan ja lukijan kykyä ymmärtää aluetieteiden sosiaalisia, taloudellisia sekä luonnontieteisiä kummajaisia niitä sisäkkäin ja rinnakkain esitellen. Mentaaliset kartat ja niiden käyttö on koko ajan yleistynyt sekin, siinä missä sosiaalisen median toimittajien tietoiskutkin. Siis kerrotusta kertominen – ”Dictum de dicto).
Luostarisuvun jäsenenä ja lampuoitina, veronmaksajana, on syytä muistaa sitä lähihistoriaa, jossa tuo veronmaksaja yllättäen vaihtui Krimin sodan aikoihin ja onnettomuudessa, jossa pieni poika vältti hukkumisen isovanhempanani jättäessään viikinkimallisen veneemme vain hetkeä aikaisemmin sen kohtaamasta onnettomuuden. Ikään kuin Titanicin hyvästellen juuri ennen jäävuoreen törmäystä ja päättäen kävellä kohti tulevaa uutta kotiseutuaan Pohjois-Savossa Kuopiosta Lapinlahden suuntaan. Olen tästä onnettomuudesta kirjoittanut etenkin muistelmieni yhtaydessä täyttäessäni 70-vuotta (Cluster Art and Art of Clusters 70-years).
Palmusunnuntain vaalit vuonna 2023 – 2025
02.04.2023 / 13.04. 2025
Vaalit palmusunnuntaille ajoittuen ovat suomalainen erikoisuus. Kirjoitin jo aiemmin palmusunnuntaista, mutta jätin tälle päivälle kaksi tekstiä koskien eduskuntavaaleja, joihin itse osallistuin parin kuukauden aikana hätävarana paremman ehdokkaan puutteessa vuoden 2015 vaaleissamme. Kaikkiaan noin vuosikymmenen kestänyt yhdyskuntapalveluni Forssassa ja Hämeenlinnassa käsitti valtuuston ja hallituksen ohella maakunnan sairaalan sekä seutukaavoituksen. Maantieteiljänä ja biologina, myös valtiotieteissä väitelleenä, minua kiinnostivat horisontaalitieteiden rinnalla vertikaalitieteet aikatieteinämme. Olkoonkin että aika ihmisen keksintönä on surkein poikkitieteisen tieteen kompastuskivemme. Olemme odottaneet tästä irtautumista vapautumisen päivänä. – ”Dies absolutionis”.
Sain siinä kuitenkin aiheen myös kirjoilleni, jotka käsittelivät klusteritaidetta ja taiteen klustereita, arktista Babylonia ja juhlavuotemme kirjan syntyä, aiemmin taantumaa kylmään sotaan, enteitä, utopioita ja dystopioita, tuhannen ja yhden vuoden tarinoita sadan sijasta. Se miten vuoden aikana syntyvät esseet ja artikkelit liitetään klustereihin ja tekoälyyn, blogeina robotiikan maailmaan sekä samalla kirja myös kuvittaenkin. Tekoäly ja robotiikka ei ole ihmiskunnan pelote vaan pitkä askel kohti tulevaa ja aina vain parempaan maailmaan. Näin meille ainakin lupaillaan. Joko onnen tai koiranpävistä puhuen. ”Dies faustus” – ”Dies caniculares”.
Miljardööri tästä pelästyneenä on sekin ajallemme luonnollinen ilmiö hänen pienessä maailmassaan, narsistina sitä hoitaen. Kaikki erinomainen on aina harvinaista ja kaiken omani kannan mukanani. Tässä meidän ihmisten välillä ei löydy eroja. Omnia praeclara rara – Omnia mea mecum porto.
Vaalien aiheina mainittiin tuolloin, itse vaaleihin hetken osallistuen ja ilmiötä tutkien, maahanmuutto ja segregaatio, joten otin sen mukaan tämän päivänkin aiheisiini. Se että vaalimme osuvat palmusunnuntaille ja äitini kuoli tuona palmusunnuntaina juuri vaaliemme aikaan, joihin itsekin osallistuin, toi elämäni tärkeimmän ihmisen keskelle kirjoitusteni ydintä. Sinne minne äidit luonnollisesti kuuluvatkin. Rukoile ja tee työtä. Olemme tomua ja varjoa. Ora et labora – Pulvis et umbra sumus.
Samalla omalla kohdallani ydinsanomaa ovat juuri isäni ja äitini suvut ja sukunimeni, luostarilaitos globaalina tuon nimen taustalla. Kirkkoveneelle sattunut dramaattinen onnettomuus Kallavedellä, joka päätti luostarilaitosta ylläpitäneiden veronmaksun lampuoiteina, ja jatko oli sitten kokonaan toisaalle veronsa siirtäen. Oliko kyseessä onnettomuus, vai jotain kokonaan muuta, ei ole oman aikamme aiheena kiinnostava. Väkivalta ja sodat kun ovat toki olleet ennen onnettomuutta, ja myös sen jälkeen, ihmiskunnan sekä samalla Suomen historiaa kirjovaa, ja nyt Natoon liittyvää jatkoa. Niistä kertominen on vain toistamista, kerrotusta kertomista. – ”Dictum de dicto”.
Luostarilaitos hoitamassa pääsiäisen sanomaa, on minulle toki luonnollisin asia, mitä omalla kohdallani voin kuvitella. Tervetuloa tai menoa sinne, liuostarilaitoksen huomaan, viettämään pääsiäistänne. Omat kirjani julkaistaan luostarilaitoksen kautta syntyneessä kaupungissa Saksassa. Tätä tilaisuutta ja sen syntyä, kaupungin historiaa, juhlitaan samana päivänä, joka on samalla syntymäpäiväni, heinäkuun kymmenes. ”Semper Fides – Aina uskollinen” on Yhdysvaltojen merijalkaväen motto. Se sopii meillekin.
Suomessa kymmenes heinäkuuta on puolestaan kuvataiteitten liputuspäivä ja sopii minulle Cluster art ja Art of Clusters manifestin kirjoittajana erityisen hyvin. Tänään tämän ilmiön luonteen, sisällön ja levinneisyyden tuntee myös tekoäly esitellen sitä kirjoissani. Oletan että algoritmien ja robotiikan sanaan uskotaan paremmin kuin omaani. Silloinkin kun olen ollut ko. ilmiön käynnistäjä ja edistäjä. Globaalisti se edellyttää valvomista päivin ja öin. – ”Die et nocte”.
Se että kirjani kustannettaisiin vain Suomessa, ei oikein ole edes uskottavaa. Oman aikamme kirjojen on oltava reaaliaikaisia, sähköisiä ja ilmaiseksi saatavia, sekä varjeltava niiltä metsiä ja luontoa turhalta bulkilta sekä sen levittämiseltä. Jos ei muutoin niin muodon vuoksi. – ”Dicis causa”.
Kirja painettakoon vain, kun joku sen haluaa ja tilaa itselleen kustantajalta, kannetaan hänelle kotiinsa, asui hän sitten missä tahansa Telluksen pinnalla. Tätä suomalaiset eivät kirjailijoinamme ja poliitikkoina kunnioita. Puhuvat puuta heinää ja kertovat sellaista, jossa omat teot eivät ole mukana tukemassa lupauksia. Luontotuho ja ilmastomuutos ovat kuolemanvakavia asioita politiikan pelinappuloinamme. Meitä odottaa edessä vielä synkkääkin synkempi päivä. – ”Dies ater”.
Luostarilaitoksesta olen kirjoittanut jo aiemmin, sen synnystä sekä mahdollisuudesta viettää siellä myös pääsiäinen. Segregaatio ja äiti ihmislapsen elämässä ovat liian lähellä sitä sen enempää pohtimatta. Me pidämme joitakin asioita luonnossa ikään kuin annettuina ja pohtimatta, miten kaikki tämä tapahtuu ikään kuin itsestään selvänä, lintujen muuton tapaan maailman ääristä aina samaan paikkaan pienellä lammellamme, ja itse eksymme kompasseinemme jo kotinurkilla. Ei nyt kyse ole enää satiirista. Suomessa on vaikea olla kirjoittamatta satiiria. – Difficile est saturam non scribere.” (Juvenalis).
Pidämme itseämme luonnon herroina, vaikka olemme sitä koko ajan tuhoava ja luonteeltamme sadistinen hävittäjä, julma peto myös omalle lajillemme. Vaaleja tarvitaan ja kymmeniä puolueita edunvalvojiksi keksien, oman narsismimme hoitajiksi. Se on rankkaa seurattavaa keskenään riiteleviä ihmisiä samalla järjestykseen asetellen, taktisia siirtoja omalle äänelleen asetellen. Kertovat kuinka sen on julma välttämättömyys. – ”Dira necessitas” (Horatius).
Pääsiäinen luostarissa
Kirkkovuoden suuret juhlat tuovat Valamoon joka vuosi runsaasti pyhiinvaeltajia ja valamolaiseen tunnelmaan kiintyneitä vieraita. Rauhallinen ilmapiiri, tunnelmalliset juhlapalvelukset ja luostarin johtajan vastaanotto luovatkin mitä parhaat puitteet juhlapyhien viettoon.
Pääsiäinen eli Kristuksen ylösnousemusjuhla on ortodoksisen kirkkovuoden pääjuhla, juhlien juhla. Palmusunnuntai aloittaa heti suuren paaston jälkeen pääsiäistä edeltävän Suuren Viikon. Pääsiäisjakson huippukohta on pääsiäissunnuntaita edeltävän yön juhlajumalanpalvelus. Se on ikään kuin vainajien hengille omistettu. – ”Dis manibus sacrum.”
Ortodoksisen perinteen mukaan paasto jatkuu pääsiäisyöhön asti, mikä on otettu huomioon aterioiden kokoonpanossa. Jos olet joskus osallistunut tähän juhlaan luostarilaitoksen puitteissa sitä seuraten, muistat sen varmaan lopun ikääsi. Vierailin Valamossa Laatokalla niinä vuosinamme, jolloin se oli autio ja tyhjä. Vain posti sinne saapui edelleenkin. Kysyinkin heiltä, onko sinne saapunut postia poissaollessani. Tänään vanha Valamo on jälleen täydessä loistossaan. Se on käynyt viimeisen taistelunsa. – ”Dimicatio ultima”. Edessä on oppimisen tie. – ”Discendi via”. Vainajien hengille omistettu. – ”Dis manibus sacrum.”
Pääsiäisen täysihoitopaketti
6./7.-10.4.2023
Pääsiäisen valmiiseen pakettiin (joko torstai-maanantai tai perjantai-maanantai) sisältyy hotelli- tai vierasmajatasoinen majoitus täysihoidolla sekä lisäksi opastettu luostarikierros, sisäänpääsy näyttelyyn ja museoon, sauna ja luento ortodoksisesta pääsiäisperinteestä, pääsiäisyön juhla-aamiainen sekä luostarin pääsiäisjuhla. Pakettiin on mahdollista lisätä edullisia lisävuorokausia (ks. lisää googlaten netistä). Kyse on siis uudesta Valamosta ja sen juhlasta Suomessa. Se on kuin voittamattoman auringon päivä. – Dies Solis invicti.”
Suomi ei kestä segrergaatiota
17.02.2016 – 02.04.2023
Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä, kirjoittaa professori Heikki Hiilamo (HS 14.2. 2016). Globalisaatio on jakanut suomalaiset voittajiin ja häviäjiin, jolloin epävarmuudessa elävät duunarit näkevät maailman hyvin eri tavalla kuin kilpailussa voittaneet. Teollisuuden alamäki on lisäksi koetellut miehiä tilastoja tulkiten ankarammin kuin naisia. Kun palkkatyöhön osallistuminen on samalla yhteisöllisyyden syntymisen, siinä mukana elämisen tärkein elementti, pitkäkestoinen työttömyys on muuttunut sietämättömäksi. Tänään vaalipäivänä 2025 ongelmat ovat edelleen olemassa eikä globaali maailma lupaa meille merkittävää uutta lukien kirjaani: ”Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi Putinismi(Trumpismi).
Segregaation syveneminen paheni
Kun samaan aikaan, viimeisimmän ja nyt julkaistun tutkimuksen mukaan, maahanmuuttajien integroituminen ei tule tapahtumaan jättämättä jälkiä, joiden tuloksena on segregaatiota, köyhtyviä ja eriytyviä yhdyskuntarakenteita, meillä on useita rinnakkain syntyviä ilmiöitä, jotka haastavat perinteisen asuntopolitiikkamme, työvoimapolitiikan, sosiaalipolitiikan ja nyt työn alla olevan tai jo kokeillun maakunta- ja aluepolitiikan aivan uudella tavalla. Nyt me hajotamme jotta voisimme hallita – ”Divide et impera!”
Tähän me emme ole varautuneet. Emme ole pohtineet, mitä kaikkea nyt joudumme yhdistämään samaan aikaan syntyneen hybridiyhteiskunnan palasille aluetaloutemme pirstoen. Mikä on nyt kiireisin tehtävämme maantieteilijöinä ja sen suunnittelusta koulutuksemme hankkineina. Hilamo on yhtäällä taitava valtiotieteilijä ja filosofi, tuplatohtori, mutta ei biologi, saati maantieteilijä näiden ohella. Maantieteilijä aloittaa karttoineen siitä mihin muut lopettavat. Hän ei kerro mitä nyt kuuluisi tehdä. Hän on vain tohtori kunnian vuoksi. – ”Doctor honoris causa.”
Niin kauan, kun talous kasvoi ja välillä todella voimakkaiden uusien innovaatioiden tuloksena, nuorten suurten ikäluokkien työn tuloksena, kaikille riitti jotain jaettavaa. Elintason nousu veti myös uusia ryhmiä mukaan työnjakoon, etenkin nuorten perheiden äitejä, jolloin uusi palkkatyö, kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen, oli koko suomalaisen yhteiskunnan modernisaation tärkein edellytys ja synnytti pohjoisen hyvinvointiyhteiskuntamme. Hajoitimme ja hallitsimme, olimme tohtoreita kunnian vuoksi. – ”Divide et impera” – ”Doctor honoris causa.”
Tämä koski myös koko taloudellisen rakenteen ja sen maaseudun sekä kaupungin välisen vuorovaikutuksen syntyä. Tämän me osasimme ja professori Mauri Palomäki teki mallinsa runkokaavoineen, kuvaten keskukset ja niiden vaikutusalueet. Syntyi järjestys, joka muistutti vanhoja Christallerin, Löschin, Weberin, Dunnin jne. malleja. Vanhat maakunnat ja läänit, kunnat outoine kaavamonopoleineen, saivat tukea seutukaavoittajalta. Hän joka halusi rikastua, halusi rikastua nopeasti. – ”Dives qui fieri vult et cito vult fieri.” (Juvenalis).
Niin myös tutussa talous- ja sosiaalimaantieteessä maaseudun kuin kaupungin suuri keskiluokka pysyi mukana samassa veneessä, joka loi yhteisen normiston, arvot ja kansallisen identiteetin kuntineen ja maakuntineen. Olimme siitä yksimielisiä eikä segregaatiosta puhuttu, sitä ei edes tunnistettu. Luonnonmaantiede oli tukemassa kulttuurimaantieteen tapahtumia, sosiaalista ja taloudellista muuttuvaa dynamiikkaa ja sen kasvavaa infrastruktuuria. Taustalla oli kirkon opettaja. – ”Doctor ecclesia.”
Olimme valmiina jopa hetkessä siintymään seuraavaan vaiheeseen, teolliseen ja palveluyhteiskuntaan, informaatioyhteiskuntaamme. Agraari Suomi jäi sen tueksi mutta ei enää tärkeimpänä työllistäjänämme. Luonnonvarat eivät vaatineet valtavaa nuorten työvoimamassaa. Syntyi uudet sijainti eli lokalisaatioteoriamme. Tohtori kunnian vuoksi – ”Doctor honoris causa”.
Tiede kulki koko ajan edellä ja siihen myös uskottiin myös talousmaantieteenä, sosiaalimaantieteenä ja lopulta myös suunnittelumaantieteenä. Seuraava loikka odotti innovaatioyhteiskunnassa, internetin ja globaalin maailman tuotteena robotiikassa, muistijälkemme seuratessa tämän uuden teknoälyn evoluutiota. Muistutimme kirkon opettajaa. – ”Doctor ecclesia.”
Vieras metropoli ja globalisaatio
Metropolipolitiikan synty ja voimakas maahanmuutto ovat vieras ilmiö Suomelle. Pääkaupunkiseutu ja valtaosa Suomesta, maaseutu ja luonnonvarojen Suomi, elävät omaa elämäänsä eikä niitä tule edes vertailla keskenään. Sama koskee muuttoliikettä ja sen luonnetta. Tavoitemuuttajia ei pidä sotkea pakkomuuttajiin, saati terrorin alta pakenevia ja henkensä uhalla liikkuvia ihmismassoja perinteiseen muuttoliikkeeseen. Olimme sokeita ja kokemattomia. Kokematonta sotakin viehättää. – ”Dulce bellum inexpertis.” (Erasmus Rotterdamilainen).
Tavoitemuuttajalla on valmiuksia muuttoon, hän on hakemassa parempaa elintasoa ja työtä, odottaa muutoltaan sellaisia positiivisia, taloudellisia ja sosiaalisia positiivisia tuloksia, joita lähtömuuttoalue ei hänelle tarjoa. Pakkomuuttaja on taas liikkeellä paeten sotaa, julmuuksia, on traumatisoitunut ja samalla täysin valmistautumaton poismuuttoon kotiseudultaan. Hän toivoo niin kauan kuin hengittää. – Dum spiro, spero (Luostarinen 2023).
Hän ei ole valmis muuttoon, hänelle muutto on tapahtumana epämiellyttävä, hankitun lähiyhteisön identiteetin hävittävä. Hän on lopulta vailla minkäänlaista motivaatiota muuttoonsa. Pakkomuutossa ihmiset ovat mukana tapahtumassa, joka aiheuttaa heille katkeruutta, turhaumaa, vihaa, aggressiota ja juurettomuutta. Suomessa tällaista tapahtui etenkin Sompion allasmuuttajien kohdalla, joilla ei ollut mitään toivoakaan päästä takaisin kotikyliinsä sen jälkeen, kun ne oli haudattu vesimassojen alle. Kun tätä tutkin, tein ensimmäistä väitöskirjaani, aihe oli globaali ja haastava. Tein havainnon, kuinka kun kaksi tekee saman, se ei kuitenkaan ole sama. – ”Duo cum faciunt idem, non est idem (Terentius).
Hälytysmerkkejä ei havaittu
Suomessa liki kaikki yhteiskunnan tasapainoisesta kehityksestä kertovat mittarit näyttävät nyt punaista. Työttömyyden ohella myös syntyvyys on laskenut ja on alhaisimmillaan 1860-luvun nälkävuosien. Yhteiskuntamme perinteiset instituutiot horjuvat ja äänestysprosentti on alhaisimmillaan sekin. Meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan nyt sellaisia muita hybridiyhteiskunnan muutosten paineita, pakkomuuttajia, jotka järkyttävät yhteiskuntarauhaamme. Hullutella voi mutta vain sopivalla hetkellä. – ”Dulce est desipere in loco.” (Horatius).
Tämä ei korjaudu hokemalla koko ajan käsitteitä ”tolkun” ihmisistä niin kauan kuin kansainvälisissä mittauksissa vertailemme omaa elämäämme suhteessa aikaisempaan. Emme pakkomuuttajien elämään ja sen traumaattisiin juuriin Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa tai Venäjältä tänne muuttaen. Venäjä on turvallinen maa ja Suomi äärimmäisen haavoittuva pieni kansakunta niin kieli- kuin kulttuurialueenakin vastaanottamaan kymmenien miljoonien metropolien tapaan segregaatioita ja slummeja kestäviä yhdyskuntia. Kohtalon voimat ohjaavat meitä. Ne kuljettavat halukasta, vastahakoista ne vetävät väkisten. – Ducunt volentem fata, nolentem trahunt.” (Seneca).
Muistokirjoitus äidistäni 19.04.2015
Olen kirjoittanut kymmeniä, ehkä satoja nekrologeja blogeihini.
Usein kohteet ovat olleet puolituttuja tieteilijöitä, taitelijoita, poliitikkoja tai tutumpia nimeä saaneita ystäviäni, julkimoja. Kirjoittaminen omasta äidistä on aivan muuta kuin näistä henkilöistä, poismenneistä.
Äiti on miehelle enemmän kuin omat geenit ja peilikuva, kohtu ja imettäjä. Mukana on jumaluutta ja sellaista kuvaamatonta, jossa vastakkain on oman elämän eittämättä tärkein ihminen. Jos äiti nyt miehelle ihminen aina onkaan.
Tieto äitini poismenosta tuli Palmusunnuntaina, jolloin kirjoitin blogiani vaaleista Hämeessä, saamastani vaalinumerosta ja auringonpimennyksestä, täydellisestä. Tuo numero, 40, kun liittyi astrologiassa niin auringon pimennysten rytmiin kuin Venuksen kiertoon jo muinaisten kansojen tietäjien sen myös huomaten. Se on siirtynyt myös urheiluun, taiteisiin ja vaikka teiden numerointiin.
Näin luku sai samalla uskonnoissa ja korkeakulttuureissa merkittävän aseman ja etenkin meillä kristityillä pääsiäisen aikaan, jolloin Jeesuksen kuolema ja ylösnousemuksen välinen aika oli ja on edelleen tuo 40 vuorokautta. Siinä missä hänen kärsimyksensä piinattuna erämaassa tai Mooses hakemassa kymmentä käskyämme, 40 vuorokautta. Israelin kansa vaelsi autiomaassa hakien luvattua maataan 40 vuotta ja Nooa värjötteli arkissaan neljäkymmentä päivää ja yötä hänkin. Sama toistuu hiduilla ja oli uskonto mikä tahansa maailmanuskonnoksi yltänyt.
Palmusunnuntai oli samalla Joonan päivä ja hän taas vietti valaan vatsassa kokien seikkailun, jossa mukana ovat keskeisimmät myös Uuden Testamentin avainkäsitteet Jumalan kaikkivaltiudesta, pelastuksesta, armosta ja oikeudenmukaisuudesta.
Itse sain kesällä 2015 pyhänä pidetyn valtaisan kalan, karpin, jonka koko oli kirjattu ja kuvattu, kuvien kera mittanauhalla, medioihimme, mutta painoa en kertonut. Sanoin sen olevan yli kaksikymmentä mutta alle 50 kiloa. Lähempänä kuitenkin viittäkymmentä kiloa. Paastonajan kalalla oli ikää 28 vuotta. Siitä kiisteltiin medioissamme parin viikon ajan.
Matka pääsiäisestä helatorstaihin on 40 vuorokautta. Siihen myös kristikansa panee toivonsa. Oheinen muistokirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa sunnuntaina 19.4. 2015.
Kerttu Luostarinen 1919–2015
Äitimme oli Hernejärven Alma Mater
Kuvataiteilija ja emäntä Kerttu Luostarinen (o.s. Reinikainen) kuoli Palmusunnuntaina 29. maaliskuuta sairauden uuvuttamana Iisalmessa 95 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Kuopion maalaiskunnassa 29. joulukuuta 1919 ja asui pääosan elämästään Iisalmen Hernejärvellä.
Kerttu Luostarinen vietti nuoruutensa sekä maaseudulla että Kuopiossa toimien useissa eri tehtävissä mm. Savo-Karjalan kirjapainossa oppien jo varhain tuon ajan mediatyön monet vaiheet. Samalla hän sisäisti poikkeusoloissa suoritettavien tehtävien mittavat vaatimukset talvi- ja jatkosodan pommituksissa keskellä kaupunkia suurperheen yhtenä huoltajista veljien ollessa rintamalla. Vuosia jatkunut piina ja rintaman takana työskennelleiden naisten monitoimisuus ja -osaaminen, selviytymistarina, oli yli raskaiden sotavuosien kestäneenä Suomen myöhemmän menestyksen avaintekijöitä. Ne unohdetaan usein rintamaoloja kuvattaessa.
Toinen vaihe Kertun elämässä alkoi hänen avioiduttuaan jatkosodan lopussa Olavi Luostarisen kanssa ja muutettuaan Iisalmen Hernejärvelle. Vanhanrannan tilan kunnostaminen ja raivaaminen sekä uuden Ayrshire -karjan siirtäminen Enso Gutzeitin navetasta Etelä-Karjalasta oli alkuna savolaiselle maidontuotannolle ja sille vauraudelle, jonka tuloksena ovat tänäänkin tuntemamme Ylä-Savon merkittävät maitopitäjät ja niiden tärkein menestystekijä jalosteineen. Uudessa bio- ja luonnonvarataloudessa, elintarvikkeiden omavaraisuudessa, niiden merkitys on jälleen nousemassa uuteen arvoon osana lähiruuan ja energian kiertotaloutta.
Kertun ja hänen miehensä Olavi Luostarisen työ ei ollut mutkatonta tuon ajan välinein ja sodan runtelemassa maassa. Toipuminen tapahtui kuitenkin monien uhrausten kautta ja poikkeuksellisella monitaitoisuudella, peräänantamattomuudella, nopeasti ja usein talkootyönä. Kylän yhteisöllisyys ja lukuisat Karjalan evakot olivat osa tätä nousevaa suurten ikäluokkien Suomea ja kylien suurta aikaa. Oli raivattava, uudisrakennettava, saatava tiet ja palvelut toimiviksi, kylän keskelle koulu ja kaupat, lapset koulutettava myös Iisalmeen, lukioon.
Kertun monitaitoisuus ja lahjakkuus tuli esille kiintymyksenä luontoon ja sen tallentamiseen öljyvärein kankaalle. Tuo taito, ehtymätön luovuus, siirtyi koko yhteisön käyttöön ja oli yksi monista hänen myös lapsilleen siirtämistä omalle ajallemme arvokkaista mediayhteiskunnan viestintävälineistämme. Vahvasti verkottunut kyläyhteisö eli vielä tuolloin yhteisönsä jäsenten yhteisestä ja jaetusta monialaisesta osaamisesta sekä sen myös tuleville sukupolville jättämästä sosiaalisesta muistista ja pääomasta.
Kustavilainen Kuopio ja yläsavolainen vaaramaisema sekä sen idylliset järvimaisemat, vuodenaikaiset vahvat värit ja niiden vaihtelu, alkoivat elää Hernejärvellä omaa rikasta elämäänsä Kertun siveltimissä, ja luovuus vaihtui oman aikamme muoti-ilmiöinä esittelemiimme symboli-innovaatioihin. Niiden tunnistaminen silloin oli vain vielä mahdotonta, eikä niihin osattu kiinnittää sen suurempaa huomiota yhdyskuntarakenteiden suuren murroksen käynnistyessä.
Ylä-Savo ja Hernejärvi sai yhdyskuntarakenteensa ja taloudellisen perustansa rinnalle voimakkaan poliittisen liikkeen ja pientalonpoikainen aktiivisuus synnytti myös oman puolueensa, kansanliikkeen. Sen perustajat eivät voineet hyväksyä maaseudun unohtamista ja raivaajakansan yhteinen tahtotila johti taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden muuttumiseen myös niitä tukeviksi yhteisöllisiksi, poliittisiksi ja kulttuurisiksi rakenteiksi, arvoiksi, normeiksi ja moraaliksi.
Tuon ajan agraarin Suomen idyllin sekä metsistä saadun lisäansioiden turvin, maitotilalliset rakensivat osuustoiminnallisen savolaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimen, jota haluttiin myös puolustaa ja pitää yllä kulttuurin kaikilla saroilla ja toimintatavoilla. Tässä äidin välittämät ja antamat eväät seuraavalle sukupolvelle olivat poikkeuksellisen konkreettiset ja ne kulkivat mukana myös yliopistojemme kampusalueille ja tänään globaalin maailman yhteiseen sosiaaliseen pääomaamme. Näin alma mater sai omat äitijumalattaren kasvonsa kasvavassa osaamisessa, luovuudessa ja innovoinnissa, agro- ja teknopoliksissamme.
Kerttu Luostarisen viimeisin taidenäyttely oli esillä hänen hoitokodissaan vielä pääsiäisenä. Häntä leimasi henkilönä poikkeuksellinen lämpö ja rakkaus, tinkimättömyys, uuden etsiminen, testaaminen sekä nöyryys uusien kokemusten ja yllätyksellisten prosessien edessä. Kertun kertomusten, kalasaaliiden, pöydän antimien, puu-uunin, öljyvärien ja runojen äärellä on koettu ja jaettu paljon luoden samalla uutta.
Dum fata sinunt vivite laeti (Seneca) – Eläkää iloisina niin kauan kuin kohtalo suo.
Kun typerykset koittavat karttaa virheitä, he ryntäävät toiseen äärimmäisyyteen. – ”Dum vitant stulti vitia, in contraria currunt.” (Horatius).
Kun kaksi tekee saman, se ei kuitenkaan ole sama. – ”Duo cum faciunt idem, non est idem.” (Terentius).
Kahden kiistellessä kolmas iloitsee – ”Duobus litigantibus tertius gaudet.”
Laki on kova, mutta se on laki. – ”Dura lex – sed lex.”
Pehmeä vesi kovertaa kovaa kiveä. – ”Dura tamen molli saxa cavantur aqua.”